Vuonna 2003 everstiluutnantti Heikki Tiilikainen julkaisi kirjan, jonka silloin mielenkiinnolla luin ja todeksi uskoin. Kirjassa kerrotaan muun muassa tapaus, miten Tsekkoslovakian miehityksen aikaan neuvostolaivasto seilasi hyvin uhkaavasti Suomemme rannoilla..
Esimerkiksi Kotkan edustalla sijaitsevan pienen linnakkeen eteen ryhmittyi noin kuusikymmentä venäläislaivaa ja alkoi rivissä etenemään kohti Suomen aluevesiä. Linnakkeen nuori päällikkö päätti taistella katkeraan loppuun asti ja suoritti liikekannallepanon. Voimasuhteet taisivat olla jotenkin sellaiset, että jokaista suomalaista sotilasta vastassa oli yksi naapurin sota-alus. Voimasuhteita tosin tasoitti se, että myös kantahenkilökuntaan kuuluvien miesten vaimot mobilisoitiin kantamaan kranaatteja putkille.
Nuori päällikkö halusi huolehtia myös joukkojensa moraalista. Niinpä Suomen lippu viriteltiin sillä tavalla valmiiksi, että kun ensimmäiset kranaatit räjähtävät, hulmahtaa siniristilippu juuri sillä hetkellä liehumaan koko komeudessaan. Samalla piti myös Porilaisten marssin sävelien kajahtaa linnakkeen äänentoisto laitteista volyymillä 10 nostattamaan lisää vähäväkisen joukko-osaston taistelumieltä.
Onneksi mobilisaatio oli turha. Alukset pysähtyivät ennen valtakunnan rajaa. Ilmeisesti Neuvostoliitto halusi toimenpiteillään viestittää jotakin. Rajaseudulla puhutaan, että samoihin aikoihin myös itärajalla olisi huudatettu kuluvasti panssareiden moottoreita. Tosin silloinen puolustusvoimain komentaja Yrjö Keinonen, joka varmaankin oli parhaiten perillä tapahtuneesta, ei pitänyt tilannetta mitenkään uhkaavana, sillä hän ei keskeyttänyt Lapin vaellustaan. Olisikohan Keinosella ollut jo etukäteen tieto siitä, miten asiat tulevat etenemään?
Vuonna 2021 ilmestyi Pekka Turusen kirja Kylmää rauhaa ja siinä kerrottiin, että Heikki Tiilikaisen 18 vuotta aiemmin ilmestynyt kirja perustuu valemuistoihin; rannikolla liikehtineet laivat olivatkin tutkahäiriöitä ja itärajalla jyrisseet moottorit kuuluivat metsätraktoreille eivätkä panssareille. Itselläni on ollut tapana olla aina sen puolella, joka on ollut viimeksi äänessä, joten olin taipuvainen uskomaan Pekka Turusta. Nyt kuitenkin luin äskettäin ilmestyneen Heikki Tiilikaisen uusimman kirjan Kylmän sodan kahdet kasvot, jossa kiistetään Turusen näkemys valemuistoista. Nyt haluaisin, että maassamme perustetaan totuuskomitea selvittämään, mitä todella tapahtui syksyllä 1968.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti