Eilen kerroin, että toisen maailmansodan aikana Suomessa olisi teloitettu 45 suomalaista, mutta sodan jälkeen ei ketään. Norjassa sen sijaan sodan jälkiselvittelyissä teloitettiin 45 ihmistä. Professori Heikki Ylikangas tosin tutkimuksissaan päätyi siihen, että teloitettuja suomalaisia olisi ollut noin 200 enemmän, mutta suurhyökkäyksen kaaoksen oloissa nuo ampumiset olisi salattu, koska niiden laillisuus oli hyvin kyseenalainen.
Jatkosodan aikaan meillä teloitettiin ainakin yksi ihminen siviilirikoksen vuoksi. Hän oli Toivo Koljonen, jonka tapauksesta Teemu Keskisarja julkaisi kirjan Kirves, eli Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus, joka oli niin vaikuttava, että luin sen yhdeltä istumalta. Keskisarja itse tosin valitti jossain jutussaan, että tuota mielestäni mainiota kirjaa myytiin vain 200 kpl, joten hyvin harva on tainnut sen lukea.
Minuun kirjassa teki vaikutuksen varsinkin se, että kansikuvassa totisena toljottava miehenroikale on jotenkin tutunnäköinen. Hän taitaa muistuttaa ainakin ulkoisesti harvinaisen paljon itseäni; samanluonteisuutta en tunnusta. Vallan mainiosta voisin vaihtaa Koljosen kuvan henkilöllisyyteni todistaviin dokumentteihin eikä kukaan huomaisi eroa. Se ero meillä kuitenkin on, että Koljonen oli taitava kirveen käsittelijä ja kykeni ilman järjellistä syytä hakkaamaan kuusi ihmistä kuoliaaksi. Itse olen täysin tumpelo kirvestouhuissa.
Kirves Koljosen persoona kiinnosti minua niin, että tutkin Geni-ohjelman avulla hänen sukuaan ja pelkoni osoittautui oikeaksi. Vaikka Koljos-Topi oli Wikipedian mukaan syntynyt Lahdessa, niin Geni-ohjelma paljasti säälimättömästi, että hänen esivanhempansa ovat sukupolvien ajan asuneet Sisä-Savossa Rautalammilla ja ikävä kyllä esivanhempien sukunimistä voi päätellä, että itsessänikin on hänen kanssaan muutama sama geeni, joka selittänee ilmetyn yhdennäköisyytemme.
Tv:ssä haastateltu kirjailija Keskisarja oli vahvasti sitä mieltä, ettei yhteiskunta mitään menettänyt, vaikka Koljosesta tuli maamme viimeinen siviilirikoksista kuolemaan tuomittu. Hakalan perheen ja yhden naapurin täysin järjetön joukkomurha oli rikos, jonka rinnalla Bodom-järven kolmen nuoren telttasurma oli kirjoittajan mielestä pelkkä vallaton kepponen.
Toivo Haraldista on kirjasta vaikea löytää mitään myönteistä. Hän oli harvinaisen paha ja julma ihminen. Jos hakemalla pitää jotain myönteistä hakea, niin ainakin epävarmojen tietojen mukaan Koljonen oli kuvataiteellisesti lahjakas ja oli ainakin oman hyvän tarinansa mukaan Akseli Gallen-Kallelan jonkinlaisena apupoikana.
Toiseksi minusta oli ihan myönteinen asia se, että kun Koljonen asteli vankilan käytävällä sotilasrivistön muodostamaa kunniatonta kujaa pitkin hitaasti ja arvokkaasti viimeistä matkaansa kohti teloituspaikkaa, tuo täysin tunteettomaksi psykopaatiksi uskottu mies pysähtyi vankilapastori Suomelan kohdalla ottaen vanginlakin päästään ja lausui: ”Minä sanon pastorille hyvästit”.
Tässä juttua Toivo Harald Koljosesta: https://www.youtube.com/watch?v=5IJFxbmed9w
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti