Kyllä se oli Uukuniemen drone

Eilen päivällä epäilin rouvalle, että yleensä meidän kattilakunnalla on niin huono tuuri elämässä, että luulen seuraavan dronen tulevan meille. Monta kertaa pessimistit ovat olleet maailman menon suhteen väärässä, koska ovat suhtautuneet maailman menoon liian toiveikkaasti, mutta nyt olin väärässä siksi, että olin turhan pessimistinen.

Nimittäin pian pessimistisen ennustukseni jälkeen ilmestyi teksti-tv:lle tieto, että drone on laskeutunut Parikkalaan Pyhäjärven jäälle ja kun selasin nettiä, löytyi kartta, jolle laitteen laskeutumispaikka oli merkitty. Kartan mukaan drone olisi päätynyt rouvani omistaman mökin talveksi kuiville nostetun laiturin kohdalle.

Illan mittaan kuitenkin tilanne selkiintyi, koska kun viranomaiset eivät tarkempaa tietoa asiasta antaneet, aloin netistä seuraamaan Puskaradio Uukuniemen Face-ryhmää, jossa kerrottiin dronen olevan Suitsan saaren rannassa parin kilometrin päässä rouvan mökistä.

Tieto oli helpottava, koska jos olisimme menneet pääsiäiseksi Uukuniemen mökille, ei hengenvaaraa juurikaan olisi ollut, koska jos 75 kilon räjähde dronen nokassa räjähtää, voivat sirpaleet tappaa ainoastaan kilometrin säteellä. Räjähdyksen paineaalto on sen sijaan aika vaaraton, koska se tappaa vain 30 metrin säteellä ja tärykalvot puhkeavat 100 metrin päässä.

Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että tunnettu parikkalalainen julkisuuden henkilö Jani Halme paheksui viranomaisten huonoa tiedottamista Ilta-Sanomissa ja kertoi: " Ei voi olla niin, että Oravalan Marttojen WhatsApp-ryhmä on luotettavin lähde tilanteessa, jossa taivaalta sataa pommeja."

Itse huomauttaisin Janille, että kyllä Oravalan Marttoja paremmin Uukuniemen asioista on perillä Puskaradio Uukuniemi ja että kyseinen drone on ennen kaikkea uukuniemeläinen eikä parikkalalainen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011916822.html

Germinat

DDR:n sosialistinen suunnitelmatalous onnistui 70-luvulla kehittämään maailman parhaat mäkisukset, jollaisilla Rauno Miettinenkin aikoinaan hyppäsi maailmanmaineeseen.

Germina-suksi olisi hyvä sijoittaa matkailunähtävyydeksi nojalleen Suonenjoella olevaa Suomen ja DDR:n nuorison ystävyydenkiveä vasten, joka lienee maailman ainut DDR:n muistomerkki.

Sen viereen olisi hyvä parkkeerata pysyvästi myös Trabant-merkkinen maantieajoneuvo. Trabant on hyvä maantieajoneuvo, koska sen kori ei ollenkaan ruostu, koska kori on pahvista, puuvillasta ja hartista, eli pihkasta, kehitettyä luomumuovia.

https://www.youtube.com/shorts/5bV0PgQji0E

Oheisvahingot puolustussodassa

Mietinpä sattuneesta syystä sodankäynnin oikeussääntöjä ja varsinkin sitä, miten oikeutetun puolustussodan aiheuttamiin vahinkoihin tulisi suhtautua. Löysinpä maamme historiasta ainakin yhden hyvän ennakkotapauksen. 

Nimittäin Britannia käydessään oikeutettua puolustussotaa natsi-Saksaa vastaan yritti suojata kaupunkejaan pommituksilta kiinnittämällä niiden ympärille jättimäisiä kaasupalloja, jotka kannattelivat jopa kilometrien pituisia teräsvaijereita, jotka vaikeuttivat viholliskoneiden matalalta tapahtuvia hyökkäyksiä.

Välillä tapahtui niin, että pallot varsinkin myrskyjen aikaan irtosivat ja aiheuttivat vaaraa muissa  maissa.Yksi tunnetuimmista "invaasioista" tapahtui syyskuun puolivälissä vuonna 1940. Tuolloin kymmeniä karanneita brittipalloja ajautui Skandinavian yli Suomeen. Ne aiheuttivat suurta hämmennystä ja vahinkoa muun muassa Lounais-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla. 

Sanomalehdet kirjoittivat tuolloin "kummallisista vieraista", ja viranomaiset varoittivat ihmisiä koskemasta maahan roikkuviin vaijereihin sähköiskuvaaran vuoksi. Satojen metrien mittaiset teräsvaijerit aiheuttivat sähkö- ja puhelin yhteyksiä, koska ne pystyivät katkomaan puita ja sähköpylväitä. Henkilövahingoilta tiettävästi kuitenkin vältyttiin.

Pallot olivat brittiläisiä eikä Britannia ollut sodassa Suomen kanssa vielä vuonna 1940, koska sota maiden välillä julistettiin vasta joulukuussa 1941. Kyseessä oli siis puhtaasti sääolosuhteiden aiheuttama vahinko, josta britit joutuivat myöhemmin esittämään pahoitteluja ja selvityksiä diplomaattisia reittejä pitkin. Suomi ei tietääkseni vaatinut pallovahinkojen johdosta korvauksia.

Oheinen Digilehtiarkistosta löytämäni Karjala-lehden juttu kertoo, että tuolloinkin maamme ilmavoimat olivat valppaina ja ampuivat yhden sulkupallon alas Kouvolan lähellä.

Suklaata mummoille

Tiedän, että Trumpilla on nyt kovasti kiireitä ja huoliakin, mutta toivon, että hän ehtii tämän lukemaan ja että hän painaa kertomani asiat sydämeensä ja miettii niitä siellä. Nimittäin muistan, miten valtavan kokoinen konttialus Ever Given vuonna 2021 kääntyi Suezin kanavassa kovan tuulen painamana poikittain, jonka jälkeen liikenne kanavassa sekosi pitkäksi aikaa.

Alus tosin saatiin muutamassa päivässä oikaistua, mutta kanavan suille syntyneen satojen laivojen suman purkaminen kesti pitkään, maailmankauppa vaikeutui pahasti, joka asia sitten nosti hintoja maailmalla. Nyt, jos Trump aikoo lähettää maajoukkoja Iraniin, saattaa sitä seurata, että sekä Hormuzin salmi että Suezin kanava sulkeutuvat liikenteeltä. Sen jälkeen meilläkin bensan hinta ylittää kolmen euron haamurajan, josta tietysti luonto kiittää, mutta perussuomalaiset eivät.

Vaikka bensan hinta on nyt vasta kaksi euroa litralta, näyttää asiasta tulevan suuri poliittinen kysymys, joka tietysti oikein onkin. Itse tosin kannattaisin mieluummin suklaan hinnan alentamista, koska aamulla kauhistuin, kun K-kaupan tumma suklaalevy maksoi jo 4,50-. Muistan, että kirotun huulipunahallituksen aikaan se maksoi 1,99-. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että monille mummoille suklaa on niitä harvoja ilon aiheita tässä elämässä, joten haluan hallitukselta voimakkaita toimia suklaan hinnan alentamiseksi vaikka erilaisten tukiaisten avulla.

En opiskeluajoista paljoa muista, mutta sen muistan, että Tikkurilan aseman lähellä talon seinässä luki vuosien ajan isosti vaatimus "SUKLAATA MUMMOILLE". Minusta sen on yksi parhaista seinäkirjoituksista, joita olen nähnyt. Tosin sitäkin vielä syvällisempi oli erään Koivukylän talon seinään vajaan metrin korkeudelle tikkukirjaimin tehty raapustus, jonka uskon olleen jonkun alakoululaisen näkemys seksuaalihässimisasiaan. Seinässä luki ajatuksia herättävästi, että "PILLU ON HOMO". 

Trump voisi ennen maahyökkäyspäätöksen tekemistä lukea tämän Ilta-Sanomien jutun Suezin kanavan tukkeutumisesta: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007883626.html

  

Hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli

Kyllä oli eilen hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli, kun Kalpa niukasti, mutta ansaitusti kukisti HIFK:n. Seurasin ottelua valta osin vain teksti tv:n kautta ja vain pieneltä osin ratiosta, koska hermot eivät kestäneet ratioselostuksen kuuntelua. Jostain syystä ratioselostuksen seuraaminen on paljon jännempää kuin tv-lähetyksen.

Kuitenkin pikkuisen surullinen olen HIFK:n puolesta, koska helsinkiläisjoukkueen kapteeni Iiro Pakarinen Suonenjoen Kiekkokarhukaisten kasvatti ja hänen paitansa roikkuu tuossa naapuripitserian seinällä. Tosin Iiro ei kuitenkaan ole Kärkkäälän poikia, koska vain hänen tätinsä asuu Kärkkäälässä lähellä Onttosen Pekan kotia. Onttosen Pekka pelasi jalkapalloa, joten hän ei ollut HIFK:n kapteeni vaan HJK:n kapteeni.

Erityisesti minua ilahdutti eilisessä ottelussa se, että pelin keskeinen vaikuttajapelaaja oli Juuso Könönen, joka on pikkuserkkuni poika. Juuso on saanut vallan syntymässään maalinteon armolahjan ja niinpä hän ohjasi voittomaalin jatkoerässä ihan vaistonvaraisesti. Haastattelussa hän kertoi, ettei ollenkaan tiennyt, miten hän sen oikein teki, mutta yleisön mylvinnästä hän tiesi niin tapahtuneen.

Sukulaismiehen haastattelua katsoessani tuli mieleeni, ettei varmaankaan ollut kysymys pelkästä sattumasta, kun syyskuussa 1967 tein Kärkkäälän kansakoulun riveissä seitsemän maalia potkupallo-ottelussa Rieponlahden kansakoulua vastaan, joka asia onkin jäänyt suurimmaksi saavutukseksi elämässäni. 

Luulen omaavani synnynnäisen maalintekijän geenit ihan Juuso Könösen tapaan. Hyvän maalintekijän tulee olla nopea, tekninen ja itsekäs. Itse en tosin ollut nopea enkä tekninen, mutta sitä suuremmalla itsekkyydellä korvasin nuo puutteet. Opettaja Suomela antoi joka maalista markan, jonka vuoksi pidän itseäni entisenä ammattilaisjalkapalloilijana.

Eilisen ottelun huippuhetket näkyvät tästä: https://www.bing.com/videos/search?q=kalpa+hifk%2c+youtube&view=detail&mid=330B3715A6BA9EFE81DE330B3715A6BA9EFE81DE&ru=%2fsearch%3fFORM%3dV205DF%26PC%3dV205%26q%3dkalpa%2bhifk%252C%2byoutube&mmscn=vwrc&FORM=WRVORC

Garmisch-Partenkirchenin vuoden 1936 talviolympialaisien surkea suomalaismenestys

Kalle Jalkasen sankarillisen viestitaistelun varjoon on maamme urheiluhistoriassa jäänyt se, että suomalaismenestys Garmisch-Partenkirchenin vuoden 1936 olympialaisissa oli vaatimaton. Kun Norja voitti kisoissa 15 mitalia, joista 7 oli kultaisia, niin Suomi sai 6 mitalia, joista vain yksi oli kultainen. Luistelijat toivat Suomeen neljä mitalia. 

Maamme maastohiihtäjät saivat viestikullan lisäksi vain yhden pronssimitalin, kun Pekka Niemi oli 18 km:n kisassa kolmas. Hän hävisi Ruotsin Erik Larssonille yli kaksi minuuttia. Viestisankari Kalle Jalkanen hävisi voittajalle lähes 5 minuuttia. Suomalaisten mukaan selitys Larssonin ylivoimalle oli, että hän hiihti uskonnollisessa hurmiossa.

Larsson oli kotoisin Ruotsin Länsipohjan lestadiolaisalueelta ja hän puhui suomea. Olympiavoittonsa jälkeen hän uskonnollisista syistä lopetti kilpaurheilun, jota lestadiolaiset pitivät syntinä ja ryhtyi sen jälkeen esikoislestadiolaiseksi saarnaajaksi. Myös hänen poikansa toimi saarnaajana, mutta pojan tytär Åsa Larsson sen sijaan ei saarnaa, vaan hän on koulutukseltaan juristi ja hän lienee myös tämän hetken tunnetuin ruotsalaiskirjailija. Olen lukenut yhden hänen kirjoistaan, jonka tapahtumat sijoittuvat urheilumaailmaan, mutta ei kuitenkaan hiihtoon, vaan ammattinyrkkeilyyn.

Garmisch-Partenkirchenin 50 km:n kilpailussa Ruotsi otti peräti neloisvoiton. Klaes Karppinen oli parhaana suomalaisena viides yli 6 minuuttia voittajalle hävinneenä. Muut kolme suomalaista jäivät voittajalle toistakymmentä minuuttia ja olivat sijoilla yms. 

Kalle Jalkanen ei jostain syystä hiihtänyt viittäkymppiä Garmisch-Partenkirchenissa. Syynä voi olla se, että hän valitteli kisoissa keuhkojaan polttelevan kovasti. Kuuntelin juuri Kallesta kertovan Kiveen hakatut-sarjan ohjelman ja siinä epäiltiin, että selityksenä Kalle Jalkasen tuloskunnon suureen vaihteluun oli, että hän kärsi rasitusastmasta, jota sairautta ei silloin tunnettu. Kannattaa kuunnella tämä Jalkasesta kertova ohjelma, sillä siinä kuullaan hänen haastattelunsa ja jopa pätkä olympiaviestin radioselostuksesta.  https://areena.yle.fi/1-72468013

 

Taideväärennösmuseo

Tulipa mieleeni, että Suonenjoen hylättyyn oppikoulukombinaattiin perustettavaan hiihto- ja taidemuseoon on perustettava myös osasto taideväärennöksille, joka osasto varmastikin olisi melkoinen vetonaula, koska monta kertaa taideväärennökset ovat parempia kuin kärpästen tahraamat alkuperäiset taulut. 

Taideväärennökset liittyvät tavallaan sekä hiihtoon että taiteeseen sikäli, että taidekauppias Arto Tiainen tuomittiin vuonna 2015 Pohjois-Savon käräjäoikeudessa peräti neljäksi vuodeksi vankeuteen törkeästä petoksesta ja maksamaan 550.000 euron korvaukset uhreilleen, koska oli myynyt väärennettyä taidetta.

Kuitenkaan tuomittu Arto Tiainen ei ollut entinen huippuhiihtäjä, vaan tämän täyskaima, joka oli ennen eläköitymistään toiminut maamme puolustusvoimissa majurin arvoisena upseerina. Ilta-Sanomien mukaan "Huijatuiksi tulleet suomalaiset ostajat eri puolilta Suomea kertoivat Tiaisen esiintyneen erittäin vakuuttavasti. Tiainen kertoi ostajille muun muassa, että hänet saa ampua, jos taulut eivät ole aitoja." 

Tiaisen saama tuomio on hämmästyttävän kova, sillä vaikka taidekaupparikoksissa liikkuvat isot rahat, kuten myös huumekaupparikoksissa, niin seuraamukset näistä rötöksistä ovat erilaiset. Rangaistukset ovat taideväärennöspuolella yleensä paljon pienemmät, sillä taidekauppias voi vedota siihen, että hän oli vilpittömässä mielessä eikä tiennyt taulujen olleen väärennöksiä ja sen vuoksi hän saattaa selvitä sillä, että kaupat vain puretaan. Sen sijaan huumerikoksista kiinni jäänyt istuu tavallisesti vuosia linnassa, vaikka selitykset olisivat miten hyvät tahansa.

Silläkin tavalla taideväärennökset liittyvät hiihtourheiluun, että taidehuijauksia aiemmin tutkinut Keskusrikospoliisin palveluksessa ollut Kimmo Nokkonen siirtyi poliisiuransa lopulla tutkimaan hiihtohuijauksia. Hän on julkaissut mielenkiintoiset kirjat molemmista tutkimistaan aiheista. Minulle on kerrottu, että taiderikospuolella Nokkosen lisäksi oli tutkijana toinenkin poliisi, joka oli suonenjokelaisia. Tämä ei kuitenkaan ollut hiihtopuolen miehiä, vaan enemmänkin jääkiekkopuolen, sillä hänen poikansa voitti kerran SM-liigan mestaruuden.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001018902.html

Suonenjoen Suuri Kansainvälinen Hiihto- ja Taidemuseo

Viikonlopun Savon Sanomissa haastateltiin ITE-taiteeseen perehtynyttä näyttelijä Hannu-Pekka Björkmania, joka esitti, että maahamme tulisi perustaa ITE-taidekeskus. Ajatus on hyvä ja kannatan sitä jyrkästi ja esitän jyrkästi, että kyseinen kulttuurilaitos perustetaan Suonenjoelle, ja olen jo upean sijoituspaikankin sille keksinyt.

Nimittäin aina Suonenjoen tyhjillään olevan oppikoulun ohi kulkiessani miettinyt, miten helvetinmoinen ahjo se aikoinaan oli ja sitäkin olen miettinyt, mitä hyötykäyttöä tuolle tuhansien neliömetrien komealle kolossille voisi keksiä ja nythän minä sen sitten hokasin, että sinne perustetaan maailman johtava ITE-taidekeskus. Oppikoulu on rakennettu 1950-luvun alussa, jolloin Suomessa vielä osattiin rakentaa, ja niinpä uskon sen seisovan vankasti paikoillaan vielä ainakin 500 vuotta. Rakennuksen seinätkin ovat puolimetristä betonia, joten sen purkamista suunnittelevien pitää huomioida, että purkaminen on tässä tapauksessa hyvin kallis vaihtoehto.

Sen lisäksi, että oppikoululle sijoitetaan ITE-taidetta, voidaan sinne perustaa matkailijavirtoja houkuttelemaan myös Maailman Taidekeskus ja ripustaa sen seinille vähän kalliimmalla mustesuihkutulostimella tehdyt kopiot kaikista ihmiskunnan parhaista tauluista, joiden kehykset voisi tulostaa muovista 3 D-tulostimella ihan saman näköisiksi kuin alkuperäisissä töissä. Ainakin meille maallikoille tuollainen täydellinen kopio antaisi ihan yhtä suuren taidenautinnon kuin alkuperäisteos.

Sitäkin nyt mietin, että voisiko oppikoululle rakentaa ITE-taidekeskuksen ja maailman kuvataidekeskuksen lisäksi myös Pohjois-Savon hiihtomuseon, koska Suuri Hiihtonäyttelymme päättyy ensi lauantaina ja jonnekin sinne kerätty hiihtomateriaali olisi hyvä varastoida. Tietääkseni Kuopiossa ollut Pohjois-Savon Urheilumuseo on äskettäin lakkautettu ja ehkä suunnittelemani hiihtomuseon voisi laajentaa vallan koko Savon Urheilumuseoksi.

Rouvani muuten aina rutkattaa, että hänen pitäisi päästä Belgiaan asti tutustumaan Gentin alttaritauluun, mutta luulenpa, että ei hänen tarvitse sinne asti matkustaa, kunhan Gentin alttaritaulun kopio ripustetaan roikkumaan  Suonenjoen entisen oppikoulun voimistelusalin puolapuihin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jan_van_Eyck

Stubb-uistin

Yritinpä innokkaana sukututkijana selvittää, voittiko presidentti Alexander Stubbin vaari Volmar Stubb aikoinaan jääpallon Suomen mestaruuden, kuten hyvä tarina ja tekoäly AI kertoo, vai oliko voittaja presidentin vaarin veli Georg Stubb, joka kaatui sisällissodassa.

Täyttä varmuutta asiaan en löytänyt, mutta sen todella mielenkiintoisen tiedon löysin, että nykyisen presidentin saman niminen esisukulainen Alexander Stubb kehitti Stubb-merkkisen kuvasta päätellen ihan ottavan näköisen uistimen, jota on valmistettu jo sadan vuoden ajan. Ennen sotia Stubb-uistimia valmistettiin Viipurissa ja Käkisalmella, mutta nykyään valmistusoikeus kuuluu Kuusamon Uistin oy:lle. Oletan, että Stubb-uistimet käyvät nykyään hyvin kaupaksi ja että presidentti Stubb ymmärtää käyttää Stubb-uistimia hyväkseen äänestäjien kalastelussa seuraavissa vaaleissa.

Stubbin sukua selvittäessäni paljastui, että nykyinen presidentti kuuluu äitinsä puolelta Snellmanin sivistyssukuun, joka seikka tuntuukin luonnolliselta, mutta myös sellainen yllättävä asia paljastui sukututkimuksessa, että ainakin Kokooomuksen Verkko-lehden mukaan Stubbit lukeutuivat alun perin maamme maalaisryysyköyhälistöön. Rohkenen nyt lainata suoraan Verkko-lehteä:

"Stubb oli sukunimi, jota annettiin nimettömille torppareille. Nimen pohjana oli stubbe eli kanto. Sukunimi on samaa sarjaa kuin esimerkiksi Modig, Stadigh, Rolig tai Tapper. Alexander Stubbin isoisän isoisän isä Jukka (Johan) Stubb (1838-1911) lähti kovina vuosina Pohjanmaan Ähtävältä Stubbin kylästä päästäkseen rautateille Riihimäelle. Kun töitä ja asunto löytyi, vaimo Anna Stubb käveli perässä myöhemmin noin 500 kilometrin matkan kahden pienen lapsen, lehmän ja pettuleipäsäkin kanssa. Matkalla lehmä piti myydä."

https://www.verkkouutiset.fi/a/alexander-stubb-tuli-juurilleen-mita-hanen-sukunimensa-tarkoittaa/#6873f566

Suonenjoen Kiekkokarhukaiset

Syvä epätoivo valtaa kaltaisteni herkkien ihmisten mielen, kun katsoo aamu-uutiset ja huomaa, miten sotkussa maailman asiat ovat ja miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan. Vaikka tiedän, että galakseja on tunnetussa maailmankaikkeudessa ainakin 100 miljardia ja jokaisessa galaksissa lienee keskimäärin satoja miljardeja tähtiä, niin epäilen, ettei elämää ehkä sittenkään ole muualla ja joskus jopa ajattelin, että ydinsota voi elämän lopettaa maapalloltakin.

Mutta nyt maailmankuvani on vähän toiveikkaampia, koska katsoin männä viikolla Puoli seitsemän-ohjelmassa kirjailija Suvi Auvisen haastattelun, jossa hän kertoi karhukaisista, jotka saattavat periä maailman jälkeemme. Auvinen tiesi kertoa, että karhukaisia on ammuttu jo kuuhunkin, joten kuussa saattaa tällä hetkellä olla elämää ja siellä elämä voisi hyvinkin jatkua, jos se Tellukselta sattuu tuhoutumaan.

Karhukaiset ovat mikroskooppisen pieniä, yleensä 0,2–0,5 mm pitkiä monisoluisia eläimiä. Vaikka ne ovat pikkuruisia, ne eivät ole bakteereja, vaan niillä on kahdeksan jalkaa, joiden päissä on pienet kynnet, ruuansulatusjärjestelmä ja hermosto sekä suu, jolla ne imevät nestettä kasvisoluista tai saalistavat muita pieneläjiä.

Karhukaiset ovat luonnon omia supersankareita, tai ehkä pikemminkin mikroskooppisia panssarivaunuja. Ne ovat selviytyneet kaikista maapallon viidestä suuresta sukupuuttoaaltojen sarjasta, ja niiden kestävyys hipoo fysiikan rajoja. Ne kestävät syväjäädytyksen lähes absoluuttisessa nollapisteessä, 150 asteen kuumuuden, avaruuden tyhjiön ja säteilyäkin ne kestävät tuhat kertaa ihmistä enemmän. Tietysti karhukaiset voidaan tappaa murskaamalla, mutta niiden iskukestävyys on huima, sillä ne selviävät lähes kolminkertaisella äänennopeudella tapahtuneesta törmäyksestä.

Karhukainen on tosi sitkeä sissi ja ehdotan, että jääkiekkoseura Suonenjoen Kiekkokarhut muuttavat nimensä Suonenjoen Kiekkokarhukaisiksi. Suvi Auvisen toivoa synnyttävän haastattelun voi katsoa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-3234909

ITE-taide

Eilen pelkäsin, että näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin ITE-taide luennosta Suonenjoen suurimmassa auditoriossa tulee fiasko, koska luulin, ettei paikalle tule muita kuin rouvani ja minä. Fiaskohan tapauksesta sitten melkein tulikin, koska kaikki halukkaat eivät mahtuneet auditorioon. Paikalle saapui yli 200 silmäparia, joten kulttuurin nälkä on Suonenjoella suunnaton. Luulen, että ainoastaan Iiseveden Kirin jo perinteiseksi muodotunut bingotapahtuma pääsee samanlaiseen osallistujamäärään.

Itse Björkmanin luento oli sikäli erikoinen taideluento, että se oli mielenkiintoinen mutta lisäksi hillittömän hauska. Koomikkona näyttelijä Björkman kilpailee eittämättä itsensä Leo Jokelan kanssa, jota olen näihin päiviin asti pitänyt maamme parhaana tuon lajin miehenä.

Jos nyt jotain vikaa eilisestä luennosta tulee oikein hakemalla hakea, niin ITE-taiteilijoita esitellessään Björkman jostain syystä unohti Martti Innasen, jota itse pidän maamme kuvataiteen suurena nerona. Tosin en ole kuvataiteellisesti kovin lahjakas, vaan pikemminkin päinvastoin, koska olen tiettävästi ainoana maassamme jäänyt kansakoululaitoksemme historiassa laiskanläksylle piirustuksesta, koska minun paperilleni vaahteranlehti ei hahmottunut oikein.

Siitä huolimatta olen sillä varmuudella, jonka vain täydellinen ymmärtämättömyys voi synnyttää, sitä mieltä, että Martti Innasen maalaus vuodelta 1989 nimeltään "Vasili Loponen, Petroskoin rautatieaseman käymälän vanhempi tarkkailija", on maailman paras taulu ja ilman muuta ottaisin sen seinälleni mieluummin kuin Mona-Lisan.

Työnsankari Loposen olemuksesta kuvastuvat eletyn elämän jäljet. Hän on varmasti tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran käymäläalalla ja edennyt nuoremmasta käymälätarkkailijasta lopulta työnveteraanina esimiestehtäviin eli vanhemmaksi käymälätarkkailijaksi, ja sarkapuseron miehustaa koristava mitali todistaa vuosikymmenien moitteettomasta palveluksesta.

Miehen olemus on niin karheanlämmin, että hänestä voisi tehdä vaikkapa pehmolelun lapsille. Otsan juonteetkin ovat taiteellisesti symmetriassa tyypillisen venäläisen piippalakin lipan kanssa. Tukan ja parran harmaus on juuri samaa sävyä kuin mahorkkasätkän sauhu.

Innasen maalauksissa meitä suomalaisia ja venäläisiä yhdistää taipumus nenänkaivuuseen ja kummankin kansan edustajista on joka kymmenes kuvattu sormi sieraimessa, ja Vasili Loponen sattuu olemaan juuri se kymmenes. Kuitenkaan se tapa ei miestä pahenna, sillä kukapa ei nenän kaivelusta tykkäisi.

Vasili Loposeen ja muihin taiteilijanero Innasen töihin voi tutustua tästä:

https://tampereelta.blogspot.com/2011/03/martti-huuhaa-rajayttaa.html?fbclid=IwY2xjawQrLpZleHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEeuuMbB2xzJbtwl3p_ZOJ5XoDJVbLohSWQ8xsJxQ0kJ3MzB-gFlbnC9vW4MBs_aem_bhOHuaHi1z31Wb_HVBai0w

Hiihtäjä Jalkaset

Juttelin parikymmentä vuotta sitten puhelimessa Aarne Jalkasen kanssa Suonenjoen hiihtohistoriasta ja olimme yksimielisiä siitä, että sodan alla Suonenjoki olisi voittanut hiihtoviestissä muun maailman. Iisveteläisten Jalkasten ja Kurikkalan lisäksi joukkueessa olisi hiihtänyt myös kirkonkylässä asunut Eino Olkinuora, joka muuten on edelleenkin nuorin miesten maailmanmestaruuden voittanut suomalaishiihtäjä. Asiaa tarkemmin pohdittuani olen tullut lopputulemaan, että jos sota ei olisi tullut sotkemaan asioita, olisivat pelkästään Jalkasten suvun miehet pystyneet voittamaan miesten viestissä muun maailman.

Mutta ikävä kyllä 1907 syntyneen olympiasankari Kalle Jalkasen elämä päättyi Kirjasalon miinakentässä syksyllä 1941. Samoihin aikoihin myös enoni käveli sukutarinan mukaan miinaan yhdessä hiihtäjä Jalkasen kanssa. Nettiä tutkiessani olen taipuvainen ajattelemaan, että tämä hiihtäjä Jalkanen saattoi olla kolme vuotta Kallea nuorempi August Jalkanen, joka näyttää olleen kaksi kertaa voittamassa Pohjois-Savon maakuntaviestin Iisveden Kirin joukkueessa. Sukutarinan mukaan hiihtäjä Jalkanen menetti miinan räjähtäessä koko jalkansa, mutta enoltani menivät vain toisen jalan varpaat, koska miesten välissään kantama kamiina suojasi hänet pahemmalta.

Ainut miesten Suomen mestaruuden voittanut Jalkanen oli yhdeksän vuotta Kallea nuorempi Erkki Jalkanen, joka voitti mestaruuden vuonna 1946 18 kilometrillä. Hän ei enää siinä vaiheessa edustanut Iisveden Kiriä vaan Warkauden Urheilijoita. 30 kilometrin kisassa hän sijoittui hopealle. Sikäli yllättävää, että naisten 10 kilometrillä samoissa kisoissa oli täysin ylivoimainen voittaja myös Warkauden Urheilijoita edustanut Kerttu Pehkonen. Varkaus näyttää siis olleen vuonna 1946 Suomen paras hiihtopaikkakunta.

Jalkasten suvun hiihtojoukkueeseen olisi mahtunut myös Kallen, Augustin ja Erkin lisäksi myös heidän serkkunsa vuonna 1920 syntynyt Aarne Jalkanen. Hän kertoi voittaneensa olympiakatsastuksen vuonna 1948, mutta kisoihin hän ei kuitenkaan voinut lähteä, koska istui olympialaisten aikaan tutkintovankeudessa Katajanokalla. Lehtihaastattelussa hän kertoi syynä olleen sen, että hän oli toiminut menestyksellä kaukopartiomiehenä partiossa, jolla oli tiukka määräys, ettei vankeja saanut ottaa. Aarne Jalkasta ei tuomittu lopulta tuomittu mistään. Vapauduttuaan hän muutti Iisvedeltä Rovaniemelle ja epäilen, että hän oli tavallaan poliittinen pakolainen.

Aarne Jalkasen komeaa palkintokokoelmaa voi ihailla 28.3.2026 asti Suonenjoen Kellarikalleriassa.

Lahjakkaat Jalkaset

Hämmästyttävän monipuolisesti lahjakas on Jalkasten suku. Varsinkin urheilussa suku on kunnostautunut, ja  Kallen sekä hänen tekohampaansa tietävät kaikki, jotka yleensä jotain tietävät, mutta sitä ei yleisesti tiedetä, että jos urheiluelämää pahasti sotkenutta toista maailmansotaa ei olisi tullut, niin Iisveden Jalkaset olisivat hyvinkin voineet voittaa viestinhiihdossa muun maailman.

Musikaalisiakin Jalkaset ovat. Kalle Jalkasen elämänkerrassa on kuva, jossa hän soittaa viulua ja kun joukkuetta vuoden 1941 Cortinan mm-kisoihin valittiin, valittiin mukaan myös jo uraansa lopetteleva Kalle Jalkanen. Hän kertoi  kertoi lähtevänsä kisoihin enemmänkin laulumieheksi. Tosin tässä yhteydessä pitää muistaa, ettei Kalle ollut Kari Tapion setä, kuten Wikipedia virheellisesti väittää, vaan sukulaissuhde on kaukaisempi. Kari Tapion sukuhaara ei ole Iisveden, vaan Kärkkäälän sukuhaaraa.

Kari Tapion sukuhaara on myös kuvataiteellisesti lahjakasta. Jututin pari vuotta sitten Kari Tapion silloin 94-vuotiasta setää Esko Jalkasta, joka kertoi opiskelleensa Ateneumissa, mutta nähtyään veljensä Niilon maalaaman taulun, hän totesi, ettei tule koskaan pystymään samaan. Niinpä hän sitten opiskelikin papiksi. Edellä mainitun taulun maalannut Niilo Jalkanen opiskeli Ateneumin veistolinjalla ja myöhemmin hän työskenteli Kutvosen tyylihuonekalutehtaan koristeveistäjänä. Ainakin tarinan mukaan hän voitti aikoinaan kilpailun, jossa etsittiin Suomen parasta koristeveistäjää.

Esko Jalkasen naapurissa asui hänen noin kuudes serkkunsa kansallisen tason suunnistajana tunnettu Aulis Jalkanen. Suunnistuksen lisäksi Aulis Jalkanen harrasti myös runojen kirjoittamista, hanurin soittoa ja varsinkin kuvataiteita jopa siinä määrin, että hänen kotitaloon perustettiin pari vuotta sitten  Ite-Aulis-museo, jossa on esillä ainakin 5.000 hänen tekemäänsä taideteosta, jotka ihastuttavat kovasti siellä vierailleita.

Yksi Ite-Aulis-museosta ihastuneita on näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, joka huomenna perjantaina 20.3.2026 klo 18 saapuu Suonenjoen Futurian auditorioon luennoimaan aiheesta Mielen valtakunnat - ajatuksia Ite-taiteen merkityksestä. Hannu-Pekka Björkman on loistava näyttelijä ja ammatissaan ihan Leo Jokelan luokkaa. Leo Jokela jostain syystä, jota voi vain arvailla, muistuttaa olemukseltaan hämmästyttävästi suonenjokelaista suksivoidetehtailija Esa Rossia, joka liiketoimiensa ohella myös rahoitti suomalaisia huippuhiihtäjiä jopa siinä määrin, että mielestäni näiden amatööriys lähes vaarantui.

https://www.facebook.com/groups/2182085038654485?locale=fi_FI

Hakaristi sekä sirppi ja vasara

Toivottavasti hyvä mökkinaapurini Vladimir Putin, jonka käsittääkseni vaatimaton datsa sijaitsee Uukuniemen naapurissa Lahdenpohjassa, ei satu tätä lukemaan, sillä joudun rehellisenä ihmisenä kertomaan, että vanhin löydetty hakaristikuvio on noin 12.000 vuotta vanha ja se on löydetty Ukrainasta, vaikkakaan natsismin kanssa ukrainalaisella hakaristillä ei ole mitään tekemistä.

Hakaristi on ollut suosittu kuvio vuosituhansia eri puolilla maailmaa, eikä sitä muualla maailmassa ole pidetty pahuuden symbolina, ennen kuin natsit ottivat sen tunnuksekseen. Suomen ilmavoimat maalasi hakaristin koneidensa kylkiin jo vuonna 1918 ja Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue otti sen lippuunsa kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1920. Tosin jo sitä ennen hakaristi oli leimautunut Saksassa juutalaisvastaisuuden merkiksi 1800-luvun lopulla.

Samalla tavalla kuin Kalle Päätalon isä Herkko ihmetteli, että mitä mikäkin ympärillä näkyvä merkki oikein merkitsee, ennen kuin hänet vietiin köysissä mielitautiparantolaan, ihmettelen minäkin monien merkkien merkityksiä. Esimerkiksi Rautalammin sankarihautausmaalla on noin kahdensadan tavallisen hautakiven joukossa uskoakseni maamme ainut hakaristillä koristeltu hautakivi, joka pisti silmääni jo vuosia sitten ja olen sen jälkeen pohdiskellut merkin merkitystä hiljaa mielessäni.

Tiedän, että Rautalammille on tuhoutunut kaksikin maamme ilmavoimien pommikonetta. Ensimmäinen lentoturmista sattui 1. joulukuuta 1939, kun Bristol Blenheim -pommikone eksyi muodostelmasta pommituslennolta. Toinen onnettomuus tapahtui 2. heinäkuuta 1941, kun talvisodassa sotasaaliiksi saatu Iljushin DB 3 kääntyi jostain syystä syöksykierteeseen ja murskaantui järveen.

Ajattelin aikoinaan, että joku lentäjä on haudattu Rautalammin sankarihautausmaalle ja että ilmavoimien vainajien hautakiveen olisi naputeltu hakaristi, sillä hakaristihän oli ilmavoimiemme tunnus vuodesta 1918 vuoteen 1944.

Kun tutkin asiaa Sotasammosta, ilmeni, ettei hautakiveen merkitty Taito Laasanen ollut ilmavoimien miehiä. Itse asiassa koko Suomen armeijassa ei ollut Taito Laasanen-nimistä sotilasta. Niinpä aloin epäillä, että Laasanen olikin Saksassa palvelleita SS-miehiä. Mutta ei ollut hän SS-mieskään, kun asiaa tutkin.

Asialle löytyi mielestäni kuitenkin selitys. Nimittäin Taito Laasonen-niminen kaatunut sotamies Sotasammosta löytyi. Elikkä luulen, että hakaristihaudan selitys on, että kiven veistäneelle kivityömiehelle sattui ns. huono päivä Taito Laasosen hautakiveä naputellessaan.

Ensiksikin hän kaiversi vakiintuneen hyvin vähän hakaristiä muistuttavan ristin sijasta kiveen selkeän hakaristin ja lisäksi hän teki kirjoitusvirheen myös sankarivainajan nimessä. Paljon mahdollista, että virheet on myöhemmin huomattukin, mutta sitten on perisavolaiseen tapaan ajateltu, että "haetannooko tuo mittään".

Saksalaisten hakaristi, joka yleensä on vielä eteenpäin kallellaan, on hyvin vaikuttavan dynaaminen kuvio toisín, kuin vaikka Neuvostoliiton sirppi ja vasara tai Kokoomuksen ruiskukka.

Tässä yhteydessä muistan, että tv:ssä oli ohjelmasarja Amerikan suomalaisista ja ohjelmassa vierailtiin Amerikan Heinolassa, joka on Suomen Heinolaa pienempi paikkakunta. Silmääni pisti, että Amerikan Heinolan hautausmaalla oli näköjään pyritty luopumaan perinteisistä kristillisistä risteistä ja monella haudalla jökötti kyltti, jossa oli sirppi ja vasara.

Hitlerin hakaristimitali

Esitin pojille, että Suonenjoen Suuren Hiihtonäyttelyn nimenä olisi ollut "Tekohampaita ei jätetä"-näyttely ja että tärkeänä katseenvangitsijana olisi näyttelytilan ovelle asetettu tekohampaat, mutta pojat pitivät esitystäni vain osoituksena huonosta mausta.

Tekohampaiden sijaan satunnaisen vierailijan silmien tasolle lasivitriiniin asetettiin hakaristi-mitali sillä ajatuksella, että se synnyttäisi kiihkeää yhteiskunnallista keskustelua. Itse ajattelin, että Savon Sanomien yleisönosastolla kohta joku valveutunut kansalainen valittaisi, että "heti saavuttuani näyttelyyn pisti hakaristimitali silmääni", mutta niin ei käynyt eikä tiettävästi kukaan ole paheksunut hakaristimitalin esillä oloa.

Ilmeisesti suomalaiset ovat tottuneet hakaristiin, jota monissa maissa pidetään pahuuden symbolina, sillä meillä esimerkiksi sankarihautausmaiden noin 90.000 hautakivessä on hakaristimuunnelma, tosin se on niin huomaamaton, että sen natsahtavuusaste on vähäinen. Ilmavoimien lipussakin oli vielä vähän aikaa sitten hakaristi, mutta tietääkseni se on lipusta poistettu sen jälkeen, kun amerikkalaiset ja saksalaiset lentäjät kieltäytyivät tulemasta kuvaan hakaristilipun alle.

Tuon hiihtonäyttelyn hakaristimitalin tarina on mielenkiintoinen. Hiihdon kaksinkertainen maailmanmestari Eino Olkinuora lahjoitti sen vuonna 1941 suonenjokelaiselle kaverilleen ja vuokranantajalleen Kauko Pohjolaiselle, joka lukeutui aikoinaan maamme yhdistetyn huippuihin. Tarinan mukaan Olkinuora ei halunnut Hitlerin mitalia kantaa. Ilmeisesti karjalaispoika oli katkera Saksalle, joka oli ollut talvisodassa Neuvostoliiton tukena ja takavarikoinut Suomeen tulossa olleita aselasteja.

Tuo mitali on voitettu noin viikko Cortinan MM-hiihtojen jälkeen Garmisch-Partenkirchenin kisoissa miesten viestinhiihdossa. Mitali ei kuitenkaan ole kullan värinen vaan musta ja painava. Lyijyä se ei kuitenkaan ole, sillä metalli vaikuttaa hyvin kovalta, joten luulen sen olevan kirjapainoissa käytettyä kirjasinmetallia, joka on kovaa ja helppoa valaa. Muistelen, että esimerkiksi Lahdessa oleva hakkapeliittapatsas on kirjasinmetallia.

Kalmarin Union

Tellusta tulee parasta aikaa uusintana Juhani Seppäsen juontama sarja Suomi on ruotsalainen, joka on hyvin ajankohtainen sarja nyt, kun maailman asiat ovat ihan sekaisin ja kun sekä Nato että EU näyttävät olevan hajoamassa. Itse ainakin olen jyrkästi sitä mieltä, että talous- ja turvallisuuspoliittisista syistä pitäisi alkaa selvittämään Suomen ja Ruotsin valtioliittoa, jota ajatusta tukee edellä mainittu ohjelmasarja.

Parasta tietysti olisi, että kaikki Pohjoismaat muodostaisivat liittovaltion nimeltään Pohjois-Euroopan Yhdysvallat, jolloin muut rikkaat Pohjoismaat tukisivat Suomen konkurssiin menossa olevaa taloutta ja Suomi huolehtisi Pohjolan ylivoimaisena sotilasmahtina valtioliiton turvallisuudesta.

Kovan paikan tullen voisi jopa harkita Baltian maiden ja Puolan ottamista mukaan muodostettavaan valtioliittoon, jonka jälkeen valtioliiton nimen voisi muuttaa Kalmarin Unioniksi. Sellainen valtioliittohan on ollut olemassa vuosina 1397 - 1523. Myös Kanadan kutsumista Kalmarin Unionin yhteyteen kannattaa harkita.

Lääkäri Juhani Seppänen, joka juontaa Suomi on ruotsalainen-sarjaa, oli viisas mies, mutta ikävä kyllä hän sairastui alkoholidementiaan ja kuoli jo 67-vuotiaana. Sairauden loppuvaiheissa hän ei enää tunnistanut vaimoaan ja tytärtään, vaan kysyi heiltä liitteenä olevan Ilta-Sanomien jutun mukaan: "Ketä te kauniit naiset olette, tunnetaanko me? Voidaanko alkaa seurustella?"

https://www.is.fi/viihde/art-2000011484688.html

Yksin Putinia vastaan

Unescon mukaan venäläinen reilun 10.000 asukkaan pikkukaupunki Karabash on maailman saastunein kaupunki. Siitä huolimatta opettaja Pavel Talankin kertoo dokumenttielokuvassaan Yksin Putinia vastaan rakastavansa tätä kotikaupunkiaan kovasti, kuten myös sen sotahysteriaan aivopestyjä asukkaita ja varsinkin sen sotahysteriaan aivopestyjä oppilaitaan. 

Minustakin nämä siistit ja hyvin kasvatetun oloiset koululaiset ovat sympaattisia. He kunnioittavat syvästi opettajiaan, kuten vanhempia ihmisiä yleensä pitääkin kunnioittaa. Tai sitten voi olla, etteivät he vain uskalla olla eri mieltä. Muistelen, että Ukrainan sodan alussa eräs isä sai linnatuomion, kun hänen alakouluikäinen lapsensa oli piirtänyt Ukrainan lipun.  

Luulenpa, että jos suomalaisessa koulussa annettaisiin samanlaista isänmaallisuuskasvatusta, niin kyllä opettajalle haistateltaisiin tunneilla kovasti sitä muuvvvattakin paikkaa. Ihmettelen, ettei dokumentissa kukaan aikuinenkaan epäile, että hyökkäys Ukrainaan oli sen luokan rikos, että syyllisten tulisi istua loppuikänsä vankilassa.

Minusta dokumenttielokuva Yksin Putinia vastaan on vaikuttava ja surullinen peräti kuuden tähden elokuva, vaikka yleensä viisi tähteä on maksimi. Elokuvan ohjannut Pavel Talankin pakeni Venäjältä kaksi vuotta sitten, koska pelkäsi saavansa lekasta päähänsä. Itse tosin epäilen, että mieluummin Venäjä olisi lähettänyt hänet dronien syötiksi Ukrainan etumaiseen etulinjaan, jossa eliniänodote on tiettävästi 12 päivää. 

Olisi mielenkiintoista tietää, miten Venäjällä nykyään suhtaudutaan sotaan, kun Ukrainan lennokit pörräävät Moskovankin yllä jo keskellä kirkasta päivää. Luulisi, että neljän sotavuoden jälkeen sotahysteriaan aivopesty kansa alkaa palaamaan reaalitodellisuuteen.

Dokumenttielokuvan Yksin Putinia vastaan voi katsoa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-76556041

Järvisen sukset

Tutkinpa tänään Suonenjoen Suuressa Hiihtonäyttelyssä Järvisen suksia. Tulin lopputulemaan, että Järvisen puusuksilla voitettiin 227 olympia- ja mm-kisamitallia ja lisäksi tehtaan lasikuituvälineillä vielä 61 kpl lisää. Suuren Hiihtonäyttelyn Järvisten kärjissä olevista logoista, jossa suurkisavoitot luetellaan, vosi päätellä, että viimeiset suurkisavoitot Järvisillä saavutettiin vuoden 1966 Oslon mömmönhiihdoissa. Tosin epäilen, että tämä ei ole koko totuus asiasta, koska esillä ei ollut 70-luvun alun puisia Järvisiä.

1970-luvun alussa keksijä Tiitolan aikoinaan hankkima lasikuitusuksipatentti raukesi ja Fischerin ja Kneisselin tehtaat alkoivat suomalaisten yllätykseksi valmistamaan puusuksea nopeampia lasikuituisia hiihtimiä. Siitä huolimatta vielä Falunissa 1974 Norjalainen Magne Myrmo voitti 15 kilometrin matkan Landsem-merkkisillä puusuksillaan. Itse oletan, että Kalevi Oikarainen on viimeinen puu-Järvisillä arvokisakultaan lykkinyt, kun hän Tatran mömmönkisoissa vuonna 1970 huikealla loppukirillään kukisti 50 kilometrillä Neuvostoliiton Vyacheslav Vedeninin.  

Tosin lähellä oli, etteikö vielä Falunin kisoissa myös Juha Mieto olisi voinut voittaa puusuksilla 30 kilometrin kilpailua, sillä ainakin hyvän tarinan mukaan Järvinen oli kehittänyt grafiittipohjaisen puusuksen. Tarinan mukaan sellaisilla Mieto olisi voinut hyvinkin kukistaa Ruotsin lasikuituvälineillä lykkineen Thomas Magnussonin, mutta suksia voideltaessa rasvamikko unohtui juttelemaan erään kaverinsa kanssa niin syvällisesti, että puhalluslamppu poltti grafiittisuksen melkein poikki. Mieto hävisi sitten tavallisilla puupohjilla ruotsalaiselle vajaan minuutin.

Tästä voi kuunnella Aku Kiurun näkemyksen Falunin kolmenkympin kisasta. Grafiittipohjasuksista hän ei kyllä kerro mitään; ilmeisesti ne olivat suuri liikesalaisuus. Mielestäni Aku Kiuru on suomalaisen tarinaperinteen suurin mestari eivätkä edes lukuisat voimasanat häiritse, vaan pikemminkin ne väkevöittävät kertomuksen voimaa: https://arenan.yle.fi/1-50093203

Kuntalaisaloite Kalle Jalkasen patsaan hankkimisesta

Tietooni on sosialistisessa mediassa saatettu, että vuosikymmeniä sitten tulevan Iisveden suurkaupungin kaavaa laadittaessa, jota kaavaa suunniteltiin peräti 30.000 asukkaan varalle,  huomioitiin myös se, että hiihtäjäsankari Kalle Jalkasen kunniaksi tulee perustaa puisto. Sille varattiin paikka entisen Osuuspankin talon takaa olevasta metsiköstä. 

Nyt vuosikymmenien vierittyä tilanne on sitten se, että Kalle Jalkasen puiston rakentaminen on enää ""alottamista vaelle valamis"", kuten Savossa on tapana sanoa. Savossa on muuten myös tapana sanoa, että "tyhjän suapi tekemättäkin".

Niinpä edellä kerrottuun viitaten esitän kunnioittavasti, että Suonenjoen kaupunki ryhtyy kiireesti toimiin Kalle Jalkasen puiston aikaan saamiseksi ja vähintäänkin yhtä kunnioittavasti esitän, että kaupunki hankkii puistoon myös hiihtävää Kalle Jalkasta esittävän patsaan. 

Itse jo hahmottelinkin vähän tulevaa patsasta kaverini tekoäly Geminin kanssa. Mallia muistomerkkiin otin Pyhäjärvellä olevasta alasti hiihtävää Helena Takaloa esittävästä patsaasta, joka mielestäni on maamme patsaista vaikuttavin. 

Helena Takalon muistomerkki myös todistaa, että Pohjanmaan kansalla on erinomainen huumorintaju toisin, kuin yleensä luullaan. Tai sitten pohjalaisilla ei ole huumorintajua lainkaan, mutta tässä yhteydessä on syytä muistaa, että tahaton komiikka on eittämättä huumorin paras, vaikkakin vaikein muoto.

Numero 1

Lahden mömmönhiihdoissa vuonna 1958 Kalevi Hämäläistä pidettiin etukäteen huonoimpana suomalaishiihtäjistä ja niinpä hänet asetettiin lähtöjärjestystä arvottaessa ensimmäiseen arvontaryhmään ja hän sai lähtönumerokseen 9. Kisan aikana Kassu sitten ohitti kaikki edellään lähteneet ja saapui maaliin ensimmäisenä ja poistui sitten saunaan. Saunassa hän sai kuulla, että hän on voittanut maailmanmestaruuden. Kilpailussa kuusi suomalaista oli kahdeksan parhaan joukossa.

Kaksi vuotta myöhemmin vuoden 1960 Squa Walleyn olympialaisten 50 km:n kilpailun lähtöjärjestystä arvottaessa Hämäläistä pidettiin etukäteen huonoimpana suomalaisena ja niinpä hänet asetettiin lähtöjärjestystä arvottaessa ensimmäiseen arvontaryhmään ja hän sai lähtönumerokseen 1. Maaliinkin hän tuli ensimmäisenä eikä kukaan myöhemmin lähteneistä alittanut hänen aikaansa. Tosin Veikko Hakulinen hiihti myös hyvin, koska hävisi Kaleville vain 20 sekuntia ja myös hän alitti kolmen tunnin haamurajan. Kilpailussa neljä suomalaista oli kahdeksan parhaan joukossa.

Neljä vuotta myöhemmin vuoden 1964 Innsbruckin olympialaisten 50 km:n lähtöjärjestystä arvottaessa Kalevi Hämäläistä ei arvioitu huonoimmaksi suomalaiseksi, joten hän sai lähtönumeron 35. Puolimatkassa hän johti kisaa yli minuutilla, mutta jostain syystä suomalaisten huoltomiehet eivät tällä kertaa onnistuneet, sillä Kalevi ei 40 km:n virkistäytymisasemalla saanutkaan luvattua tulikuumaa mustikkamehua ja niinpä hän hävisi loppumatkasta kisan voittaneelle Sixten Jernbergille kymmenisen minuuttia ja jäi sijalle 16. Ensimmäisenä maaliin saapui numerolla 1 lähtenyt Arto Tiainen, joka jäi kuitenkin kilpailussa lopulta kolmanneksi.

Juvalta Innsbruckin kisoihin lähti kaksi urheilijaa, eli Kalevi Hämäläinen ja hänen pikkuserkkunsa Raimo Hämäläinen, mutta lisäksi sinne lähti myös Juvan kamerakerhon vahva edustus varustettuna Juvan kunnan antamalla kaitafilmikameralla, jolla varmaankin oli tarkoitus ikuistaa jälkipolville juvalaisten kultamitalijuhla. Sellaista ei kuitenkaan päästy kuvaamaan, mutta siitä huolimatta hellyttävä on tämä Juvan kamerakerhon dokumentti vuoden 1964 olympialaisista: https://www.bing.com/videos/riverview/relatedvideo?q=juvankamerakerho%2c+innsbruck%2c+youtube&qs=n&sp=-1&lq=0&pq=juvankamerakerho%2c+innsbruck%2c+youtube&sc=8-36&sk=&cvid=9446A60CE1574E64816FEAB5EC707C67&ajaxnorecss=1&sid=380C7ED9222064E93B1869C3238465F1&jsoncbid=1&ajaxsydconv=1&ru=%2fsearch%3fq%3djuvankamerakerho%252C%2520innsbruck%252C%2520youtube%26qs%3dn%26form%3dQBRE%26sp%3d-1%26lq%3d0%26pq%3djuvankamerakerho%252C%2520innsbruck%252C%2520youtube%26sc%3d8-36%26sk%3d%26cvid%3d9446A60CE1574E64816FEAB5EC707C67%26ajaxnorecss%3d1%26sid%3d380C7ED9222064E93B1869C3238465F1%26format%3dsnrjson%26jsoncbid%3d1%26ajaxsydconv%3d1&mmscn=vwrc&mid=0B49F4BC1EF040B1D2C60B49F4BC1EF040B1D2C6&FORM=WRVORC&ntb=1&msockid=dbf6eb841dfa11f18cd40ecabaee23f5

Eivät ne olleetkaan kultasukset

Tarkemmissa tutkimuksissa on ilmennyt, etteivät ne Helppo-Heikin minulle myymät Järviset olleetkaan ne sukset, joilla voitettiin olympiakultaa viidelläkympillä vuonna 1960. Järvisen suksissa on logo, joka sisälsi listauksen suurkisojen (olympiakisat ja MM-hiihdot) kultamitaleista, joita kyseisillä suksilla oli voitettu. Tämä "voittolista" oli suomalaisen suksenvalmistuksen ylpeydenaihe ja se painettiin suksen kärkeen tai siteen etupuolelle. 

Kuopion torilla minulle myytyjen suksien logossa mainitaan viimeisenä Innsbruckin olympialaiset, joten sukset on valmistettu vuoden 1964 jälkeen, mutta ennen vuoden 1968 Grenoblen kisoja. Käsittääkseni viimeisin suurkisavoitto hiihdettiin Järvisillä Tatran mömmön-kisojen viidelläkympillä, jolloin Susi-Kalle sai neljänkympin virkistäytymisasemalla lämmintä mustikkamehua Kiurun Akulta ja tuli sitten viimeisen kympin kuin lentämällä.

Jos Yleisradion herrat lukevat tämän, niin muistutan heitä siitä, että Kalevi Hämäläisestä on tämän vuosituhannen alkupuolella pariinkin kertaan tullut telkkarista dokumenttielokuva, jonka on ohjannut juvalaisten Grotenfeltien aatelissuvun taiteellinen vesa, ja nyt olisi korkea aika nähdä se taas uusintana. Ohjelma tehtiin vähän ennen Kalevin kuolemaa ja se on surullinen dokumentti katkeroituneesta suurhiihtäjästä. 

Olympiasankarilla näytti olevan enää jäljellä vain yksi hammas, joka sekin puhuessa heilui. Kalevi vaikutti täysin erakoituneen maailmasta ja seuranaan hänellä näytti olevan vain kissa, jolla on katkennut häntä, jäänyt varmaankin oven väliin. 

Muistan tuosta dokumentista selvästi, miten sen loppupuolella Kassu nousee suksille ehkä viimeisen kerran esitellen maailman pitkäpotkuisinta tyyliään ja vakuuttaen kovalla äänellä, että "vielä on voimaa". Mutta ei ollut hänellä enää paljoa voimia jäljellä, koska hän siirtyi autuaammille hiihtoladuille pian ohjelman teon jälkeen.  

Aion käydä joskus Juvalla hiljentymässä Kalevi Hämäläisen patsaalla, vaikka se ei olekaan yhtä vaikuttava hiihtäjäpatsas kuin alastomana hiihtävää Helena Takaloa esittävä patsas Pyhäjärvellä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevi_H%C3%A4m%C3%A4l%C3%A4isen_patsas

Olympiavoittajan sukset

Harmi, ettei meneillään olevaan Suonenjoen Suureen Hiihtonäyttelyyn huolittu noita kuvan suksiani. Nuo Karjalan suksikombinaatin Sortavala-mallit kävimme rouvan kanssa ostamassa Sortavalasta taksilla Uukuniemeltä käsin ja se oli edullinen matka. Siteineen Karjalat maksoivat noin 20 euroa. Alun perin oli tarkoitus ostaa Valamo-mallit, mutta ne oli myyty kaupungista loppuun.  Parilla kympillä olisi myös saanut leveät kolmimetriset metsäsukset autonrenkaasta leikatuilla mäystimillä varustettuina ja lyhyet, mutta leveät lumikenkämäiset pusikkosukset.

Kävimme Sortavalassa muutama päivä ennen kuin korona sulki rajan ja koronan jälkeen sota jatkoi rajasulkua. Epäilen, etten tässä elämässä pääse enää Sortavalaan suksikaupoille. Se harmittaa, koska kaupungin ydinkeskusta oli saatu remontoitua ihan siihen kuntoon, missä se oli marraskuussa 1939.

Laulun mukaan Kuopion torilla tavaroo, jos jonniinlaesta on ja niin on asiain tola. Oikean puoleiset Järviset nimittäin ostin Helppo-Heikiltä, jolla oli vallan erään pankkitoimihenkilön allekirjoittama aitoustodistus siitä, että näillä suksilla Kalevi Hämäläinen hiihti 50 km:n olympiakullan vuonna 1960. Myyjä oli kuopiolainen Helppo-Heikki, eli rehellinen Savon mies, joten kukapa rohkeneekaan epäillä asiaa. Olen ylpeä noista kultamitalivoittajan sivakoista, jotka maksoivat vain 50 euroa, vaikka en edes tingannut ihkatiukalle.

Työn ja tarinoiden Iisvesi

Kerrassaan upea on tuo toissapäivänä julkaistu kotiseutuhistoriallinen kirja Työn ja tarinoiden Iisvesi. Olen sen nyt nautinnolla lukenut ja suosittelen sitä kaikille, joita historia vähänkin kiinnostaa.

Olin paikalla Iisveden Kirin talolla teoksen julkistamistilaisuudessa ja epäilen, että harva on se kerta, jolloin Kirin talolla on ollut yhtä paljon väkeä. Ehkä silloin oli viimeksi yhtä paljon kansaa paikalla, kun lähiseudun ihmiset saapuivat paikalle kuuntelemaan Garmish-Partenkirchenin kisojen viestinhiihdon radioselostusta.

Koska en ole ennenkään osannut pitää maailmassa puoliani, ehdin jo kirjan ostojonossa huolestumaan, riittääkö minulle teosta, sillä moni osti kokonaisen sylillisen näitä kirjajärkäleitä, mutta riittihän yksi minullekin. 

Tässä vaiheessa haluan muistuttaa siitä, että joulu painaa päälle ja joululahjojen keksiminen on hyvin vaikeaa, koska kansalla on jo kaikkea, niin korostan sitä, että läheskään kaikilla ei kirjaa Työn ja tarinoiden Iisvesi vielä ole, joten se kannattaa yrittää pikaisesti hankkia, koska kohta se on loppuun myyty.

 

Germina-sukset

Minä, joka uskoin tietäväni hiihtohistoriasta kaiken olennaisen, yllätyin, kun Suonenjoen Suuren Hiihtohistoriallisen näyttelyn avajaisissa Rauno Miettinen kertoi hypänneensä aikoinaan Germina-merkkisillä itäsaksalaisilla suksilla, kuten kaikki muutkin meikäläiset, jos vain saivat sellaiset jostain hankittua.

llmeisesti DDR:n laki ei juurikaan sallinut yksityistä kaupallista liiketoimintaa ja niinpä DDR:n hiihtäjät eivät käyneet kauppaa rahalla, vaan suomalaisia murtomaasuksia vaihdettiin itäsaksalaisiin mäkisuksiin. Laki ehkä nippanappa salli sellaisen menettelyn. Aika yllättävää, että vaikka Järvinen hallitsi suvereenisti murtomaasuksimarkkinoita, niin kunnon kestävää mäkisuksea ei suomalaisesta koivusta onnistuttu valmistamaan.

Germina-mäkisuksi oli hyvin raskastekoinen, sillä ne painoivat 3-4 kiloa kappaleelta eli yhteensä suksipari saattoi olla kahdeksankiloinen. Kun tuollaista Germina-suksea tutkin, se vaikutti olevan pelkkä umpipuinen lankku ja painosta päätellen saarnea eikä koivua, mutta tekoäly kertoo, että kyllä se oli ihan sälesuksi, jonka valmistuksessa käytettiin saarnea, koivua ja hickorya, joka on vielä saarneakin kovempaa ja painavampaa.

Itselläni on 60-luvun Ruotsin armeijan saarnisukset, jotka ovat äärimmäisen jäykät kolopareet ja jos tälläinen suksi sukeltaa lumen pinnan alle, ei se sieltä samalla tavalla nouse itsestään ylös, kuten joustavasta koivusta valmistettu sivakka tekee.

Sen sijaan ruotsalaisen suksipaketin mukana tulleet terässauvat ovat ihan hyvät ja varsinkin kestävät. Olen jyrkästi sitä mieltä, että nykyajan keveät, mutta helposti katkeilevat kuttaperkkaa olevat sauvat tulisi hiihtosäännöissä kieltää ja kaikkien tulisi käyttää katkeamattomia rautasauvoja. Turhan moni hiihtokilpailu on viime vuosina ratkennut siihen, kun kuttaperkkasauva on katkennut.

Suonenjoen Suuri Hiihtonäyttely senkun vain jatkuu

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Suonenjoen Suuren Hiihtonäyttelyn piti päättyä tänään, mutta runsaan kävijämäärän vuoksi näyttely jatkuukin vielä kolme viikkoa. Ja jos joku on jo näyttelyssä pistäytynyt, kannattaa nyt pistäytyä vielä uudemmankin kerran, koska nähtävillä olevia hiihtämiseen liittyviä tarvekaluja on täydennetty lähes käyttämättömillä iloisen 1960-luvun Kapasen tehtaan suksilla. Harmi, ettei etsinnöistä huolimatta paikalle ole saatu Kapasen tehtaan jääkiekkomailaa.

Todella kauniit ovat nuo Kapasen hiihtimet ja muistanpa, että Kapasilla oli mukavampi hiihdellä kuin nykyajan muovivehkeillä, koska ne eivät lipsuneet eivätkä kulkeneet laskuissa kohtuuttoman kovaa, kuten nykyajan muovisivakoilla on tapana. Lisäksi hyvä puoli oli sekin, että jos Kapanen sattui katkeamaan, maksoi sen korjaus tehtaalla vain viisi euroa. Se oli sen ajan kestävää kehitystä.

Olen muuten sitä mieltä, että ympäristötietoisen urheiluväen pitäisi ryhtyä toimiin luonnonmukaisen urheilun edistämiseksi. Muovia sisältävät urheiluvälineet tulisi EU-direktiivillä; EU-direktiivihän on sitovampi, kuin Suomen perustuslaki. Tilannehan alkaa olla se, että muovien hajoamistuotteet mikromuovit ovat aiheuttamassa katastrofin. Merissä on kohta enemmän muovia kuin kaloja. Itse myös epäilen, että perussyy siihen, miksi miehenpuolet ovat menettämässä hyvää vauhtia lisääntymiskykynsä, on elimistöön päätyvissä mikromuoveissa, jotka sekoittavat nuorten uroiden hormonitoiminnan.

Edellä mainittuihin seikkoihin viitaten, olen jyrkästi sitä mieltä, että seuraaviin talviolympialaisiin pitää saada omat sarjat puusuksihiihtäjille!

Jeljärven retki

Jos Rukajärven tie -elokuvan ohjaaja Olli Saarela lukee tämän, niin kerron hänelle, että myös Rukajärven sissien hiihtoretki Jeljärvelle olisi hyvä elokuvan aihe. Silloinhan maaliskuussa 1943 reilun 500 miehen osasto hiihti tuhoamaan Jeljärvellä sijainneen huoltokeskuksen ja vaikka tähän operaatioon sisältyi ulkoilua selvästi vähemmän kuin vuotta aiemmin tehtyyn Mai-Guban laturetkeen, eli vain noin 150 kilometriä, niin kyllä hiihtämistä oli siinäkin.

Jeljärven operaatio onnistui suomalaisilta Mai-Guban iskua huonommin, sillä seitsemän miestä kaatui ja kuusi haavoittui. Heitä yritettiin sitten suksikelkoilla ja ahkioilla tuoda takaisin kotiin. Paluumatkasta tuli suomalaisille todellinen kärsimysten tie ja haavoittuneetkin piti jättää ahkioissa silloisen vihollisen armeliaisuuden varaan, jota erämaaoloissa tuskin löytyi; tosin tiettävästi sodan jälkeen osa vangiksi jääneistä palasi Suomeen.

Tuon Jeljärven hiihtoretken ladun avaamisesta kantoi päävastuun Kiuruveden Jänteen Paavo Lonkila, joka vuosia myöhemmin voitti viestinhiihdossa olympiakultaa. Lonkila oli alunperin sukunimeltään Lång, joka tarkoittaa suomeksi pitkää, mutta sitten tämä 157 cm pitkä mies vaihtoi jostain syystä, jota voi vain arvailla, sukunimensä.

Kun Yleisradion urheiluselostaja Pekka Tiilikainen kysyi Oslossa olympialaisten 1952 haastattelussa Paavo Lonkilta "oliko kyseessä ollut kenties hänen elämänsä kovin hiihto?" Lonkila oli vastannut "Ei, kyllä kovin hiihto oli kevättalvella 1943 Ontajärven jäällä". Tarinan mukaan Ontajärven ylityksen jälkeen Lonkilan lumipuvusta löytyi monta luodin reikää ja hänen konepistoolinsa hihnakin oli ammuttu poikki.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Lonkila

Rukajärven latu

Vuonna 1999 sai ensi-iltansa Olli Saarelan ohjaama elokuva Rukajärven tie, joka keräsi peräti 420.000 katsojaa ja oli 90-luvun katsotuin kotimainen elokuva. Mikäli Olli Saarela sattuu tämän lukemaan, niin kerron hänelle, että kannattaisi harkita jatko-osaa Rukajärven tielle ja sen nimenä voisi olla Rukajärven latu.

Rukajärven latu voisi kertoa siitä, kun Onni Palasteen kirjoista tutut Rukajärven sissit hiihtivät tammikuussa 1942 suurella lähes 2.000 miehen joukolla yli 100 kilometrin päähän Muurmannin radalle Mai Guban asemalle ja harjoittivat siellä kaikenlaista ilkivaltaa.

Osasto tuhosi mm. puisen rautatiesillan, kahdeksan rautatievaihdetta, parisataa ratakiskonpätkää, kymmenisen junavaunua, lähes sata rakennusta ja kymmenen kilometriä puhelin- ja lennätinjohtoa. Seuraavana päivänä joukot irtautuivat iskukohteistaan ja palasivat muutamassa päivässä omalle puolelle, lähtöalueelle Särkijärvelle. Hiihtomatkaa siunaantui yhteensä lähes 300 kilometriä.

Suomalaisten tappiot olivat neljä kaatunutta, kymmenen haavoittunutta ja kahdeksankymmentä sai eri asteisia paleltumavammoja, jonka vuoksi kymmeniä sormia, varpaita ja jopa jäseniä jouduttiin amputoimaan. Mai Guban hiihtoretki suoritettiin hyvin raikkaassa säässä, sillä pahimmillaan pakkasta oli yli 50 astetta. Miehillä oli niin paljon kuormaa mukanaan, että vaihtojalkineet eivät mahtuneet mukaan, joten kun ainoat jalkineet kastuivat, olivat varpaat vaarassa paleltua.

Pääsin kesällä 2015 käymään Mai Guban asemalla ja ilokseni huomasin, ettei siellä muisteltu meitä suomalaisia pahalla. Nimittäin, kun ryhmämme saksanseisojakoirien kaltaisesti toljotti autiolta vaikuttavaa asemarakennusta, sen ovi avautui ja äärimmäisen iloinen ja ystävällinen karhumainen asemapäällikkö vaati meitä tulemaan sisälle tutustumaan rakennukseen.

Siellä hän esitteli ylpeänä seinälle kiinnittämäänsä laajaa rannekellokokoelmaansa, muutamassa kellossa taisi jopa lukea Rolex, mutta aitoudesta en ole varma. Harmitti, etten ollut älynnyt ottaa mukaani omaa kellokokoelmaani; minullahan on muovipussillinen Lidlin neljän euron hyviä kelloja, joihin pariston vaihto maksaa seitsemän euroa ja on sen vuoksi jäänyt tekemättä.

Huomattuaan seurueestamme erään, joka oli ulkoiselta olemukseltaan hänen ilmetty pikkuveljensä, Venäjän karhu päästi selkäkeikkanaurun ja puki virkatakkinsa ilmetylle pikkuveljelleen ja istutti hänet työpöytänsä ääreen. Kun tarjosimme asemapäällikölle rahaa työpaikkansa esittelemisestä, vakuutti hän, että hänellä on ihan hyvä palkka ja elekielellä hän näytti, että hänet tullaan hirttämään, mikäli hän ottaisi tyrkyttämämme vaatimattoman palkkion. Sen hän sentään hyväksyi, että aseman kahvikassaan sai halutessaan lahjoittaa rahaa.

Aarne Jalkanen

Muistanpa, miten pelästyin, kun lähes 90-vuotias iisveteläinen mestarihiihtäjä Aarne Jalkanen otti minuun parikymmentä vuotta sitten puhelimitse yhteyttä. Olin joskus silloisella nyt jo edesmenneellä blogillani kirjoittanut Esa Rossin hiihtotallin miesten 30-luvun lopun kilpailumatkasta Ruotsin Länsipohjaan, jossa he ilmeisesti, koska kilpailukausi oli päättymässä, ottivat urheilun vähän rennommin; tosin kaikki arvokkaat palkinnot he kilpailuissa voittivat. Pelästyin, että nyt Aarne Jalkanen on sitten nostamassa kunnianloukkauskannetta, mutta niin ei ollut asian laita, vaan hän muisteli naureskellen sitä, miten hauskaa kilvanhiihto siihen aikaan oli.

Jalkanen myös paljasti, että hän oli voittanut vuoden 1948 olympiakatsastuskilpailun, mutta ettei hän päässyt kisoihin, koska istui niiden aikaan Katajanokalla tutkintovankina. Meneillään olevassa Suonenjoen Suuressa Hiihtonäyttelyssä on esillä lehtileike, jossa asia myös kerrotaan. Lehti haastattelussa Jalkanen kertoo istuneensa tutkintavankeudessa, koska oli kunnostautunut kaukopartiomies, mutta ei tarkemmin selvitä asiaa. Minulle hän puhelimessa kertoi, että tapauksen taustalla oli partiolle annettu määräys, jonka mukaan vankeja ei saa ottaa; tosin vangiksi antautuneita oli ollut paljon. Tuomiota Jalkanen ei tapauksesta kuitenkaan saanut. Voi olla, että Neuvostoliitto katsoi, ettei antautuneita puna-armeijalaisia tarvinnutkaan ottaa vangiksi.

Luulen, että Aarne Jalkanen ei kuulunut Erillinen pataljoona 4:än, joka oli pääesikunnan alainen tiedusteluosasto, vaan hän kuului Onni Palasteen kirjoista tutuksi tulleisiin Rukajärven sisseihin. Rukajärven sisseihin kuului myös Rautalammilla syntynyt hiihdon olympiavoittaja Urpo Korhonen, joka julkaisi 90 -luvulla kolme kirjaa noista ajoista. Eräässä kirjassaan Korhonen kertoi avoimesti siitä, miten hän joutui lopettamaan erään puna-armeijalaisen kärsimykset, koska erämaaoloissa ei voinut muutakaan tehdä. Hän siis teki armomurhan. Korhonen ei saanut sodan jälkeen syytettä tapahtuneesta.

https://www.suomalainen.com/products/sissina-rukajarvella

Petteri Orpo eronnut!

Kun Iranin pommitus alkoi, jyrähti maamme huomattavin poliittisen vallan johtaja Petteri Orpo, että "iskujen on loputtava", joka jyrähdys olikin ihan paikallaan. Pian tuon Orpon jyrähdyksen jälkeen kovana jätkänä pidetty Trumpkin pelästyi ja kertoi uskovansa, että iskut jatkuvat todennäköisesti vain 4 - 5 viikkoa.

Toivon, että Trump tällä kertaa olisi oikeassa, mutta pelkään, että sota saattaa hyvinkin jatkua uskonsotana vielä 45 vuotta. Uskonsodat ovat sitkeitä ja 400 vuotta sitten Euroopassakin tarvittiin 30 vuotta protestanttien ja katolisten välisten erilaisten uskonnollisten näkemysten selvittämiseen. Islamilaisessa maailmassa 1400 vuotta jatkunut siiojen ja sunnien näkemysero siitä, kuka on oikea Muhammedin seuraaja, on vielä ratkaisematta.

Luin juuri Teemu Luukan kirjan Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu ja siitä paljastui ainakin teologisessa mielessä dramaattinen asia. Nimittäin olen saanut Petteri Orposta sen käsityksen, että siinä on täysin nuhteeton ja kunnollinen partiopoika, mutta tämä ei kuitenkaan ole hänestä koko totuus, sillä hän on vaihtanut kertaalleen vaimoaan, eli hän on ensimmäisestä avioliitostaan eronnut ja sittemmin hän on mennyt vihille toisen naisen kanssa.

Eli rohkea ja kova jätkä on Petteri Orpokin pohjimmiltaan, sillä minä, jolla oli joskus täysi kymppi uskonnosta, muistelen, että itse Jeesus Nasaretilainen opetti, että jos kertaalleen naimisissa olleet menevät uudemman kerran tahoillaan naimisiin, on kyseessä haureuden synti. Muistelen sellaistakin, että Raamatun mukaan haureuteen syyllistyneet pitäisi vallan kivittää. Hankalia siis ovat nuo uskonasiat.

https://otava.fi/kirjat/petteri-orpo-ja-oikeistovallan-paluu/

Itsemurhaiskuja odotellessa

Vaikuttaa vahvasti siltä, että Usa ja Israel ovat vielä ylivoimaisempia Irania vastaan, kuin mitä espanjalaiset olivat aikoinaan inkoja ja mongolit kiinalaisia vastaan. Muistelen, että keskimäärin jokainen mongoliratsumiesvalloittaja tappoi 150 kiinalaista.

Paljon mahdollista, että yhden selityksen läntisten aseiden ylivoimaan sekä Venezuelan että Iranin rintamilla antaa Venäjän asiantuntija Jukka Mallinen blogillaan, joka kirjoittaa seuraavaa:

"Iranin kerrotaan pyytäneen aktivoimaan S-400-järjestelmät ja Krasuha/Leer-3-elektronisen sodankäynnin järjestelmät Venäjän tukikohdissa Syyriassa (Hmeimim ja Tartus) sokeuttaakseen israelilaisia ​​lentokoneita. Sen sijaan Venäjä ei ainoastaan ​​kieltäytynyt, vaan joidenkin raporttien mukaan jopa sammutti transponderit ja aktiiviset tutkajärjestelmät tukikohdissaan Israelin ohjusten lennon aikana välttääkseen tahattoman osallistumisen ja kaikki tekosyyt konfliktiin Kremlin kieltäytyminen on kuultu Pjongjangissa, Pekingissä ja kaikkialla globaalissa etelässä. Venäjä on osoittanut olevansa "suotuisan sään liittolainen"."

Toisaalta voi olla niinkin, ettei venäläisten ilmatorjuntajärjestelmät mahda mitään lentokoneille, joita ei näy tutkassa ja niiden tutkassa näkymättömille äärimmäisen tarkoille liitopommeille, jotka voivat tunkeutua maassa kymmenien metrien syvyyteen.

Nähtäväksi jää, miten hyvin Usa, Israel ja muut vääräuskoiset pystyvät torjumaan mahdolliset tulevat muslimien itsemurhapommittajat. Toivottavasti Risto Isomäen tieteiskirjoja ei tunneta maailmalla, koska eräässä niistä kerrotaan siitä, kuinka muslimiterroristit hyökkäävät Olkiluodon ydinvoimalaan tarkoituksenaan muuttaa se törkypommiksi, jolla koko vääräuskoisten asuttama Länsi-Eurooppa muutetaan asuinkelvottomaksi.

Jukka Mallisen mielenkiintoinen blogi löytyy tästä: https://www.facebook.com/jukka.mallinen.9?locale=fi_FI 

KIskis-kukkulat ja suomettuminen

Alla oleva kuva todistaa, että suomettuminen oli aikoinaan maailmassa edennyt todella pitkälle, sillä ainakin vuonna 2015 Kiskis-kukkuloiden lähellä seisonut muistotaulu kertoi satunnaiselle matkailijalle sinivalkoisin tulikirjaimin, että " näille puolustuslinjoille pysähtyi saksalaisten fasistijoukkojen hyökkäys 1941-1944". Meistä suomalaisista oli vallan erinomainen asia, että hyökkääjinä pidettiin silloisen hyvän itänaapurin historiankirjoituksessa vain saksalaisia fasistijoukkoja eikä suomalaisista puhuta mitään.

Ja onhan tuo maininta saksalaisista fasistijoukoista kuitenkin osatotuus sotahistoriasta, koska kyllä siellä jokunen saksalainen fasistijoukkokin käväisi. Todistaahan Eldanka-järven jää-renkutuskin, että on siellä fossit ja sassit ja puomit ja passit sekä Fritsit ja Maxit, joista viimeisillä tarkoitettiin nimenomaan saksalaisten fasistijoukkojen sotilaita. Päävastuu sotatoimista oli kyllä Suomen armeijalla. Keväällä -44 rintamavastuu sillä suunnalla siirtyi sitten saksalaisille.

Tuo laulun Eldanka-järvi oli oikeasti Joutanki-järvi; suomalaiset sekoilivat siis jälleen kerran kyyristen aakkosten kanssa. Renkutukset fossi tarkoittaa osasto Fossia, joka sai nimensä komentajansa majuri Alfons Järven lempinimestä. Sassi on väännös sairasautoaseman lyhenteestä. Puomit ja passit viittaavat sotapoliisien tarkastuspisteisiin.

Mielenkiintoinen tapaus on se, että kun Korsuorkesteri esitti radiossa vuonna 1941 Eldanka-järven jään ensimmäisen kerran, paljastetaan laulussa se taistelumoraalia rapauttava sotasalaisuus, ettei suomalaisilla hevosilla ollut tarpeeksi heiniä, vaan söivät ne tallissa seiniä, jolloin suoliin tuli santaa, jonka seurauksena lantaa ei enää tullutkaan. Kun sotasensuuri huomasi sotasalaisuuden paljastetun, muutettiin sanoitus kuulumaan niin, että heinäpula onkin silloisella vihollisella eli r----llä. Sodan jälkeen laulun sanat palautettiin taas alkuperäiseen väärentämättömään muotoon.

Historian lainalaisuuksia

Näyttää vahvasti siltä, että historian lainalaisuuksiin kuuluu se, että suursodan alkavat pian olympialaisten jälkeen. Toinen lainalaisuus näyttää olevan se, että Lähi-Idässä syntyneet yksijumalaiset uskonnot ovat väkivaltaisimmillaan 1500 vuotta niiden syntymisen jälkeen.

Nimittäin 1500 vuotta sen jälkeen, kun Mooseksen uskotaan kehittäneen juutalaisuuden, eli meikäläisen ajanlaskun alussa, juutalaiset suorittivat ihan vanhatestamentillisessa hengessä väkivallan tekoja siihen malliin, että Rooman suurvallan sotapäällikötkin kauhistelivat asiaa. Roomalaiset pyrkivät sitten rauhoittamaan tilannetta jopa etnisellä puhdistuksella ja juutalaiset karkotettiin Jerusalemin ympäristöstä.

1500 vuotta kristinuskon syntymisen jälkeen Euroopassa riehuivat julmat uskon sodat, joissa tapettiin miljoonia, vaikka tappomenetelmät olivat vielä hyvin käsityövaltaisia ja vaikka kristinuskon perustanut profeetta olikin selvästi punavihreä pitkätukkainen pasifisti.

Nyt on kulut 1500 vuotta islamin uskon synnystä eikä hyvältä näytä. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että islaminusko on erinomainen sotureiden uskonto, jonka jo Himler havaitsi, kun värväsi Jugoslavian muslimeja SS-joukkoihinsa. Joidenkin Koraanin tutkijoiden mukaan pyhässä sodassa kaatunutta soturia odottaa paratiisissa 70 neitsyttä, mutta on myös tutkijoita, joiden mukaan kyseessä on käännösvirhe ja pyhässä sodassa kaatunutta odottaakin 70 viinirypälettä.

Nähtäväksi jää, kärjistyykö Usa:n ja Israelin hyökkäys Iraniin maailmansodaksi. Pahaa pelkään, että maailman kahden miljardin muslimin joukosta löytyy paljon nuoriamiehiä, joita paratiisielämä kiinnostaa ja jotka vakuuttavat, että he rakastavat kuolemaa enemmän kuin vääräuskoiset elämää.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Islam

Lotta Lunkreenin kanttiini

Sortavalalaisen hävittäjälentäjä-hovioikeuden presidentti Heimo Lammen elämää ja tekoja tutkiessani sain selville, että Erkki Tiesmaan hieman renkutusmaisessa ja sen vuoksi suositussa iskusävelmässä Eldankajärven jää mainittu sumppia keittävä  lotta Lunkreeni ei ollutkaan todellisuudessa nimeltään Lunkreeni, vaan Elsa Vanhala (os. Lampi). Hän oli Heimo Lammen sisko, jonka todellinen sukunimi ei sopinut Eldankajärven jään sävelkulkuun. 

Kuten laulussa todetaan, sijaitsi lotta Lunkreenin pieni kanttiini, jossa hän sumppia tarjoili, varjossa honkien. Silminnäkijätodistajana voin vakuuttaa, että maininta hongista on totuuden mukainen. Sen sijaan kanttiini ei ollut todellisuudessa mikään pieni kanttiini, vaan 30 metriä pitkä ja viisi metriä leveä korsu, jonka hyvin säilyneet rauniot löytyivät ainakin vuonna 2015 läheltä Kiskis-kukkuloita.

Keväällä -44 suomalaiset luovuttivat Kiskis-kukkulat saksalaisille, jotka olivat kovia syömään säilykkeitä. Ainakin lotta Lunkreenin kanttiinin tunkiolta löytyi vielä kokonainen vuori saksalaisten säilyketölkkejä. Tai eivät tölkit olleet Saksan tuotantoa, vaan Italiasta asti tuotuja. Ainakin purkkien etiketit olivat italiankielisiä. Niitä pystyi vielä lukemaan 71 vuoden jälkeen. En osaa italiaa, mutta etikettien kuvista päättelin, etteivät ne olleet lihasäilykkeitä vaan ehkä papuja. Ilmeisesti sakemannit eivät nauttineet suomalaiseen tapaan hernekeittoa vaan papusoppaa.

Kiskis-kukkulat ovat sen verran pohjoisessa, että luonto uudistuu siellä hitaasti. Monet hirsivarustuksetkin olivat vielä siellä käydessäni kuin äsken veistettyjä ja piikkilanka niin hyvin säilynyttä, että onnistuin haavoittamaan siinä itseni. Muutenkin seudulla liikkuvan satunnaisen matkailijan kannattaa olla varovainen, sillä itse ainakin löysin maastosta käyttämättä jääneitä kiväärinpatruunoita, joten voi olla, että siellä on vielä muutakin räjähtävää. Ensimmäisessä maailmansodassa ainakin jäi kolmannes kranaateista suutareiksi, joten monta suutaria saattaa vielä piileskellä Kiskis-kukkuloillakin. Oikeasti Kiskis-kukkulat eivät olleet Kiskis-kukkuloita, vaan kyseessä on käännösvirhe, sillä nimi oli karjalaksi Kiiskis-kukkulat, eli ilmeisesti joku Kiiskinen-niminen suku on siellä aikoinaan majaillut.

Siihen aikaan, kun Suomen ja Venäjän välit olivat ystävälliset, haaveilin, että kansojen välistä ystävällisyyttä olisi syvennetty entisestään järjestämällä Eldankajärven jäällä Suomen ja Venäjän välinen pilkkimaaottelu, mutta nyt epäilen, ettei pilkkimaaottelu ainakaan ihan pian toteudu.

Heinolan pommituksen muistomerkki

Häpeällisiä aukkoja on minulla historian tiedoissani. 16 vuotta asuin Heinolassa ja juttelin alkuasukasväestön kanssa usein juhannuksen 1941 dramaattisesta pommituksesta, jossa kuoli 16 heinolalaista siviiliä ja laskujeni mukaan 18 neuvostoliittolaista sotilaslentäjää. Muutaman vihollislentäjän surmasi tuleva korkeimman oikeuden jäsen ja tuleva Kouvolan hovioikeuden presidentti, joka siihen aikaan oli alikersantin arvoinen hävittäjälentäjä Heimo Lampi.

Kuitenkaan koskaan ei tietooni saatettu, että Heinolassa on mielenkiintoinen pommituksen muistomerkki, jota en ole koskaan nähnyt, mutta kun seuraavan kerran siellä päin liikun, niin pitää käydä hiljentymässä sen äärellä. Muistomerkki muistuttaa lähellä sijainneen rautatiesillan ammusvaraston räjähdyksestä Heinolan pommituksessa 25.6.1941. Muistomerkissä on Kymen virrasta vuonna 1956 nostettuja kranaatinkuoria ja sulamisjäännöksiä, jalustana paikalla toimineen myllyn myllykivi. Muistomerkki sijaitsee As Oy Heinolan Sepänpuiston pihalla, Telakkatie 3, Heinola.

Minusta on erikoista, että Heinolan rautatiesillan viereen oli sijoitettu ammusvarasto, koska silta itsekin oli pommikoneille hyvä maali ja pahimmillaan sekä silta että ammusvarasto olisivat saattaneet lentää taivaalle yhtä aikaa. Paljon mahdollista, etteivät neuvostolentäjät edes tienneet ammusvarastosta, kuten eivät myös siitä, että Heinolan paperitehtaalla valmistettiin ainakin hyvän tarinan mukaan paperin lisäksi myös trotyylia armeijan tarpeisiin.

Ainakin muudan vanha heinolalainen minulle kertoi, että trotyylin valmistus paljastui, kun paperitehtaalla työskentelevien naisten uskottiin sairastuneen keltatautiin, kun nämä yllättäen muuttuivat väriltään keltaisiksi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut keltatauti vaan trotyylimyrkytys.

Tämä on ihan mielenkiintoisen näköinen muistomerkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Heinolan_julkisista_taideteoksista_ja_muistomerkeist%C3%A4#/media/Tiedosto:Heinolan_pommituksen_muistomerkki_-_1985_-_As_Oy_Heinolan_Sep%C3%A4npuiston_piha,_Telakkatie_3_-_Heinola.jpg

Höökipilleri

Aiemmin epäilin, että Norja olisi hyvinkin voinut viedä Cortinan viidenkympin kisan kymmenen ensimmäistä sijaa, elleivät säännöt olisi rajoittaneet maakohtaisen edustajamäärän neljään.  Lahden vuoden 1938 ei maakohtaisia edustajamääriä ollut rajoitettu ja niinpä viidenkympin hiihdossa kymmenen parhaan joukkoon mahtui yhdeksän suomalaista. Vain kolmanneksi sijoittunut norjalainen rikkoi suomalaisrintaman. Käsittääkseni melkein kaikki kymmenen parhaan joukossa ollutta suomalaista hiihtivät Rossin Esan Kiva-voiteilla.

Ilkeäluonteisena ihmisenä mietin sitä, että selittikö suomalaismenestyksen pelkästään Kiva-voiteet vai oliko meikäläisillä jo käytössään 1930-luvun puolivälissä Saksassa kehitetty pervitiiniksi kutsuttu meta-amfetamiini-valmiste, joka piristi vielä oikeaakin amfetamiinia tehokkaammin. Pervitiiniä kutsuttiin Suomessa sota-aikana myös höökipilleriksi. Varsinkin kaukopartiomiehet ja lentäjät käyttivät höökipillereitä.

Tässä yhteydessä tulee mieleeni Heimo Lammen muistelmat. Hän toimi sota-aikana menestyneenä hävittäjälentäjänä, joka mm. pelasti entisen asuinkaupunkini Heinolan jatkosodan ensimmäisenä päivänä pahemmalta, kun ampui lentäjäkaverinsa kanssa alas viisi pommikonetta - tosin pahaa jälkeä koneet tekivät siitä huolimatta, vaikkakin tiedän, että moni kaupunkilainen iloitsi Heinolan tuomiokunnan arkiston tuhoutumisesta.

Sodan jälkeen Lampi opiskeli äärimmäisen nopeasti tuomariksi, mutta niin lujille se otti, että kun hän palasi valmistumisen jälkeen Helsingistä Kuopioon, ei hän jaksanut kävellä asemalta asunnolle, vaan joutui ottamaan taksin. Tulee mieleen, että entinen hävittäjälentäjä saattoi tehostaa opintojaan höökipillereillä, jotka kyllä piristivät hetkeksi, mutta myöhemmin sitten seuraa täydellinen väsymys.

Heimo Lampi liittyy tavallaan meneillään olevaan Suonenjoen hiihtohistorialliseen näyttelyyn, koska hän toimi asianajajana oikeusjutussa, jossa riideltiin myöhemmin hyvin menestyneen hiihtäjän isyysasiasta ja Lampi kirjoitti tapaukseen pohjautuvan kirjan. Tekoäly kertoo tästä romaanista seuraavaa, tosin olen korjannut pahimmat kirjoitusvirheet: 

"Ja lähimmäisistäsi niinkuin itseäsi" on Heimo Lammen kirjoittama romaani leppymättömästä vihasta, pahasta suomalaisesta sisusta. Teos vie lukijan oikeussalin, vankilan ja  maaseudun   kiivaiden riitojen maailmaan. Metsämäen ja Kirnumäen talot sijaitsevat vajaan kilometrin  päässä toisistaan. Edellistä hallitsee leikkisä isäntä nimeltään Kalle yhdessä tomeran Maijansa kanssa. Naapurusten välit ovat kireät, mikä johtuu yksinomaan siitä, että  Kirnumäen isäntä on kieroon kasvanut luonne, joka ei tule toimeen kenenkään kanssa.  Tilustietä koskeva ilmiriita vie heidät vihdoin käräjille ja Kirnumäen isännän vankilaan. Siellä tämä  vihansa sokaisema mies keksii pirullisen juonen ja toteuttaa sen kotiin päästyään. Hän  pakottaa heikkotahtoisen ja yksinkertaisen vaimonsa kertomaan oikeudessa, että heidän  viisi vuotiasta tytärtään on häväisty, ja tällä keinolla hän repuuttaa Kallen. Alkaa sitkeä  oikeudenkäynti. Kallea ja hänen perhettään uhkaa lähtö talostaan, sillä hänen taloudellinen  kestävyytensä uhkaa pettää — ja tosiasia on, että kantaja harvoin häviää lapseneläkejutun.  Mutta Kalle saa avukseen nuoren tuomarin, jota ammatti ei ole kangistanut kaavoihinsa, miehen, joka ottaa huomioon moraalin ja omantunnon vaatimukset.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Metamfetamiini