Latu

Eilen minulla oli tärkeää asiaa Suonenjoella vierailleelle kirjailija Antti Heikkiselle. Nimittäin kerroin hänelle, että jonkun hiihtourheiluun perehtyneen kirjallisesti lahjakkaan henkilön tulisi välttämättä tehdä kirja ennen sotaa Iisvedellä harjoitelleesta Rossin tallista, johon talliin liittyy monta mielenkiintoista ja jopa dramaattista tarinaa. 

Antti Heikkinen olisi juuri kaipaamani asiantuntija, koska vuonna 2022 hän julkaisi kirjan Latu, joka kertoo kolminkertaisen hiihdon maailmanmestarin Pauli Pitkäsen tarinan. Vaikka Pitkänen oli nilsiäläinen, niin kyllä hän suonenjokelaisen Rossin tallin mies oli. Luulen, että Latu oli tarkoitettu sotakirjaksi, mutta siitä huolimatta se valittiin vuoden urheilukirjaksi.

Wikipedia kertoo Pauli Pitkäsen sota-ajan vaiheista seuraavaa:

"Talvisodassa Pitkänen oli ensin alikersanttina Jalkaväkirykmentti 38:n hiihtojoukoissa, mutta joutui sodan ratkaisupäivinä kiväärimieheksi Laatokan rannoille ja saariin. Petäjäsaaressa hän haavoittui 4. maaliskuuta 1940 saatuaan kranaatinsirpaleen reiteensä. Kaksi päivää myöhemmin Petäjäsaaren epätoivoisessa puolustuksessa kaatui yhden päivän aikana ainakin 117 suomalaista, heistä 46 rantasalmelaisia ja 23 nilsiäläisiä.

Pitkänen ylennettiin taisteluansioistaan kersantiksi ja määrättiin upseerikouluun. Jalkavamma ei kuitenkaan parantunut, ja syksyllä 1940 hän joutui takaisin sairaalaan. Jalka halvaantui, ja hän joutui sittemmin liikkumaan invalidikepin avulla.

Jatkosodan alkaessa kesällä 1941 Pitkänen lähti vapaaehtoisena kotirintaman tehtäviin. Nilsiän suojeluskuntalaiset olivat 18. elokuuta eräässä koulussa järjestelemässä kuntansa kaatuneiden varusteita. Niistä löytyi käsikranaatti, ja sitä käsitellessä Pitkänen huomasi sen syttyvän. Hän aikoi heittää kranaatin ikkunasta ulos, mutta pihalla oli lapsia leikkimässä. Muut ryntäsivät huoneesta ulos, mutta invalidikepin avulla liikkunut Pitkänen ehti vain heittäytyä lattialle makaamaan, ennen kuin kranaatti räjähti. Hän sai vaikeita vammoja ja kuoli sairaalassa kuusi viikkoa myöhemmin 28. syyskuuta 1941."

Antti Heikkisen Latu-kirjan alusta on luettavissa maksutta pitkä näyte internetissä ja siinä kerrotaan, miten jo aiemmin kaatunut Pitkäsen hyvä ystävä olympiasankari Kalle Jalkanen tulee noutamaan hiihtokaverinsa mukaansa autuaammille hiihtoladuille eikä tuota näytettä pysty silmät kuivana lukemaan: https://elvis.bonnierbooks.fi/file/3G5kHuyPK-GBHaKQRoU82Z/*/9789510476642_lukun.pdf?authcred=Z3Vlc3Q6Z3Vlc3Q=

Antti Heikkinen - kulttuurin monitoimimies

Tuhansia luentoja olen elämässäni kuullut, mutta harva on ollut se luento, joka on ollut yhtä hauska, kuin äsken Suonenjoen Kohtaamolla kuulemani kulttuurin monitoimimiehen Antti Heikkisen pitämä luento kulttuurin monitoimimiehenä olemisesta.

40-vuotias Heikkinen on niin vanha mies, että hän muistaa millaista elämä oli vielä hänen lapsuudessaan 30 vuotta sitten Nilsiän emäpitäjässä. Silloin vielä maamme maaseudulla koettiin yhteisöllisyyttä. Jos esimerkiksi pitäjän juoppo tavattiin makaamassa mahallaan vesiojassa, niin kyllä hänet käytiin kääntämässä selälleen. Ja jos kyseiseltä mieheltä jäivät perunat syksyllä nostamatta, niin kyllä nuori Anttikin oli alkutalvesta muiden kyläläisten kanssa rautakangilla rikkomassa routaista maata, jotta alkoholiongelmaisen ruokahuolto saatiin talveksi turvattua.

Toisaalta maalaiskylän ahdasmielisyyden moni koki painostavaksi. Jos joku sattui kyläkaupasta ostamaan lauantai-iltana vallan kaksi pulloa olutta saunajuomaksi, niin jo kylällä puhuttiin, että tuostakin on sitten tullut rapajuoppo, kaljapullo kummassakin kourassa. Tai jos joku erehtyi käymään kirkossa useammin kuin kerran vuodessa, niin kylällä puhuttiin, että siitäkin on sitten tullut kiihkouskovainen ja kohta se kai alkaa kielillä puhumaan.

Lakkoja ja paarmoja

Tää on taas tätä. Jotta saa kerättyä nevalta 30 asteen helteessä litran lakkoja, joutuu juomaan kaksi litraa vettä ja tappamaan puoli litraa hevospaarmoja.

Tuo puoli litraa hyttysiä on kuitenkin selvästi vähemmän, kuin Kiteen pahan pajarin aikoinaan määräämä vero, jonka mukaan verovelvollisen tuli maksaa verona säkillinen hyttysen raatoja.

 

Malaria ja älykkyys

Olenpa tapani mukaisesti kirjoittanut aiemmin ropakantaa, kun väitin, että herhiläiset ovat uusia tulokkaita luonnossamme. Mutta ei ole herhiläinen uusi tulokas, vaan enemmänkin se on paluumuuttaja, koska 1930-luvun lopun lämpiminä kesinä ennen edellistä eurooppalaista suursotaa niitä esiintyi yleisesti Suomessakin.

1930-luvun lopulla oli niin lämmintä, että Suomessakin sairastettiin horkkahyönteisten levittämää malariaa, jota nykyään pidetään afrikkalaisten vaivana. Muistelen nuorena kuolleen laulaja Erkki Junkkarisen isänkin kuolinsyyksi malarian. 

Nähtäväksi jää, palaako malaria Suomeen nykyisten kuumien kesien vuoksi. Malaria on vaarallinen sairaus, jonka sairastaa noin 200 miljoonaa ihmistä vuodessa ja lähes puoli miljoonaa menehtyy siihen. Jostain olen lukenut, että malaria jättää jälkensä myös ihmisen aivoihin, joka saattaa osittain selittää sen, että malaria-alueella ihmiset eivät menesty kovin hyvin älykkyystesteissä. 

Toisaalta kovin hyvin eivät älykkyystesteissä pärjää Kauko-Idän ihmisiin verrattuina suomalaisetkaan ja tulokset ovat viime aikoina huonontuneet, mutta sitä asiaa ei selitä malaria, vaan meikäläisten kohtuuton kännyköiden näppäily ja älytön sosiaalisen median seuraaminen, jonka olen itsekin pannut merkille sosiaalista mediaa seuratessani.

Malariakuolemia tutkiessani huomasin, että vuoteen 2022 mennessä koronaan oli maailmassa menehtynyt 15 miljoonaa ihmistä, eli vainajia oli syntynyt enemmän kuin ensimmäisessä maailmansodassa. Tosin Wikipedian mukaan espanjan tauti tappoi reilut sata vuotta sitten 30 - 100 miljoonaa ihmistä, vaikka ihmisiä oli silloin neljä kertaa nykyistä vähemmän.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Malaria

 

Ilona Mononen ja Pornolaulu

Suuri ilo oli eilen seurata TV2:lta, kuinka tyylikkäästi Ilona Mononen juoksi Euroopan mestariksi. Ennen moisen urheiluvoiton kunniaksi Pasila olisi kajauttanut Porilaisten marssin, mutta nyt niin ei tapahtunut. Kuitenkin, kun käänsin telkkarin TV1:n puolelle, esitettiin siellä tilanteeseen sopivasti Pornolaulu ohjelmassa Elämäni biisi.

Itse harrastan urheilutietokilpailuja ja hyvä kysymys onkin, että miten fiksu ja tyylikäs Ilona Mononen liittyy Pornolauluun. Mutta minäpä vastaan. Tavallisesti luotettava Savon Sanomat-lehti kertoi pari vuotta sitten, kun Ilona oli voittanut alle 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuden, että kuopiolainen entinen Vasemmistoliiton kansanedustaja Erkki Virtanen on Ilona Monosen vaari ja minulle on kerrottu, että Erkki Virtasen setä on Pornolaulun nerokas sanoittaja Jukka Virtanen. Niinpä jos sukututkimusta yhtään ymmärrän, niin Jukka Virtanen on Ilona Monosen isovaarin veli ja siksi Ilonakin tavallaan liittyy Pornolauluun.

Nimestään huolimatta Pornolaulu ei sisällä yhtään rivoa tai alatyylistä ilmaisua. Tosin rima kyllä heiluu pikkuisen sen säkeistön kohdalla, jossa sanotaan, että: "Samperi kun meikäläinen vetää kovan rallin/Niin heikommat ne pyörtyy ja kirjottelee lehtiin/Ne on musta naivia ihmisiä". 

Toivon, että sitten kun Ilona Mononen voittaa olympiakultaa, niin perinteisen verihurmaisen Porilaisten marssin sijasta Yleisradio soittaa Pornolaulun, jota hiljennymme nyt kuuntelemaan.

https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=pornolaulu%2C+sanat#fpstate=ive&vld=cid:1614b4c7,vid:-OjMNGCAQGs,st:0

Herhiläinen

Veljieni itikan tai kärpäsen murhaaminen ei edes minulle lammasmaiselle miehelle aiheuta eettisiä ongelmia, mutta pölyttäjähyönteisiä, jotka ovat biologisesti ajatellen ihmistäkin arvokkaampia, en murhaa, vaan yleensä kannan ne sisätiloista lasipurkkia apuvälineenä käyttäen ulos jatkamaan arvokasta sukuaan. Äitivainaa oli tässä asiassa minua paljon rohkeampi, koska hän uskalsi tarttua ampiaista niskasta ja kantaa sen ulos.

Mutta herhiläisen jouduin kauniina kesäpäivänä naisten suojelemisen vuoksi murhaamaan. Ja alkoholillakin oli eittämättä osuutta tässäkin murhassa, koska herhiläinen oli kohtuuttoman kiinnostunut kalliista kuohuviinistä, joka ymmärrettävää onkin.  

Myöskään esinevahingoilta ei murhatapauksen yhteydessä vältytty. Koska tuota voimanpaskaa on minulle siunaantunut kohtuuttomasti, kolautin herhiläistä korvaamattoman arvokkaalla appiukkoni 90 vuotta sitten oppikoulun ensimmäisellä luokalla veistämällä vallan hantaakilla varustetulla lautasenalustalla niin voimallisesti, että tämä hieno tarvekalu halkesi. Tarinan mukaan appiukon oppikouluopinnot päättyivät ensimmäiselle luokalle, koska hän ei ollutkaan luokan priimus, kuten äiti oli edellyttänyt.

Suomalainen jalkapalloilun käsittämätön huonous

Vaan kyllä jalkapallo, jota pelien kuninkaaksikin kutsutaan, on jännittävä ja yllätyksellinen urheilumuoto. Viikko sitten Suomen ykkösseurana pidetty HJK, joka Euroopan rankinglistan mukaan on Euroopan 130.:ksi paras jalkapallojoukkue, hävisi vieraskentällä färsaarelaiselle Runavikin joukkueelle, joka on tällä hetkellä noin 55.000 asukkaan Färsaarien sarjassa neljänneksi paras joukkue, murskalukemin 4-0, jota lopputulemaa voi pitää hieman yllättävänä, koska Helsingin asukasluku on 675.000 ja Runavikin 575, eli siellä on 80 asukasta enemmän kuin Uukuniemellä.

Eilen joukkueet kohtasivat uudelleen, tällä kertaa Helsingissä ja vaikka pidin täysin toivottomana asiana sitä, että HJK pystyisi voittamaan färsaarelaiset viidellä maalilla, joka turvaisi HJK jatkomahdollisuudet Euro-kentillä, mutta niin vain helsinkiläiset voittivat 5-0 ja pelastivat Suomen, isiemme maan, maineen. 

Toisaalta molempien HJK-Runavik-otteluiden tapahtumat olivat niin yllätykselliset, että mielestäni Keskusrikospoliisin tulisi tutkia, onko vaikkapa Kauko-Idän vedonlyöntimarkkinoilla tapahtunut yllättävää liikehdintää. KRP:n kuitenkin kannattaa tutkimuksissaan huomioida se, että maamme neljänneksi paras joukkue SJK pelasi Euro-ottelunsa myös färsaarelaista Klaksvikia vastaan ja hävisi vain yhteismaalein 4-1, vaikka Klaksvikissa on kuitenkin lähes 2.500 asukasta, joten se on viisi kertaa Runavikia suurempi kylä. Seinäjoella on lähes 66.000 asukasta.

Siunatuksi lopuksi totean, että kauhulla odotan sitä päivää, kun Huuhkajamme kohtaavat Färsaaret ottelussa, jossa ratkaistaan, mikä on Euroopan huonoin jalkapallomaajoukkue.

https://www.is.fi/eurosarjat/art-2000011372591.html

Tää on taas tätä

Tää on taas tätä. Minun lapsuudessani kesät olivat miellyttävän viileitä, vaikka monet muut ovat sitä mieltä, että silloin ne olivat aina lämpimiä. Viime vuosina kesät ovat muuttuneet niin helteisiksi, ettei kaltaiseni vanha herrasmies jaksa oikein mitään. Ennen Uukuniemen Pyhäjärven vesi oli raikkaan viileää, mutta viime päivinä on ollut niin tyyntä ja lämmintä, että uskon eilisiltana 25 asteen haamurajan ylittyneen.

Jostain luin, että mamme ilmasto siirtyy vuosittain keskimäärin 1,5 kilometriä etelän suuntaan, mutta itse epäilen siirtymän olevan vieläkin nopeampaa. Ennen uskoin, että ilmaston muutoksen vuoksi matkailu pelastaa maamme talouden, kun Euroopan rikkaat tulevat sikäläisiä helteitä pakoon Suomeen, mutta taitaa olla liian kuuma jo täälläkin.

Ja moni etelän mies tulee pelästymään täällä hyttysiä, joita oli kiitettävästi jo ennenkin, mutta viime vuosina tänne on tullut ihan uusia vitsauksia. Neuvostovastaiset tahot ovat olleet sitä mieltä, että idästä ei tule muuta hyvää kuin aurinko, ja epäilen, että hirvikärpästen ja herhiläisten invaasio idästä vahvistaa neuvostovastaisten tahojen neuvostovastaisuutta. Uukuniemelläkin nakkimakkaran kokoiset herhiläiset näyttävät syrjäyttävän pienemmät pölyttäjähyönteiset,  ja niinpä epäilen herhiläisten syövän mehiläisiä, ampiaisia ja kimalaisia.

Tänä kesänä huomasin niiden etanoiden, jotka kantavat mökkiä selässään, ilmestyneen Uukuniemen katukuvaan. Näiden otusten, jotka lienevät lehtokotiloita, torjunta on kuulema mahdotonta. Niiden kerrotaan syövän ihmisten ryytimaiden annin ihan anhittomiin. Itse kuitenkin toivon, että älykkäät rastaat ja varislinnut oppivat vielä torjumaan lehtokotiloita syömällä ne, mikäli joku niitä vähän opettaisi asiassa.

Ensiyön oikeus

Sen lisäksi, että karjalaisia harmitti pahan pajarin alastomien naisten elävöittämä venelasketteluharrastus, pisti heitä vihaksi myös pahan pajarin tapa harrastaa ensiyön oikeutta, joka tarkoitti sitä, että vihityt morsiamet viettivät hääyönsä pahan pajarin kanssa. Ensiyön oikeuden harrastaminen oli maaorjuuden aikaan yleinen harrastus tilanherrojen keskuudessa ja niinpä toivon, että että seksiin ja väkivaltaan erikoistunut historioitsija Teemu Keskisarja luopuu politiikasta ja ryhtyy tutkimaan ensiyön oikeuden vaikutusta maamme historiassa.

Ensiyön oikeus ei ollut pelkästään kielteinen asia, sillä minulle on kerrottu, että esimerkiksi Savon ainoan ruotsinkielisen kartanon herralla oli tämä harrastus, ja tämän harrastuksen seurauksena esimerkiksi eräs savolainen piika ja renki saivat erittäin lahjakkaan esikoispojan, joka jostain syystä pystyi köyhyydestä huolimatta käymään oppikoulun ja etenemään sitten urallaan kenraaliksi ja lopulta peräti maamme työläis- ja talonpoikaisarmeijan komentajaksi.

Kyseinen kenraali ei taustastaan huolimatta edes näyttänyt savolaiselta maatyöläiseltä, vaan muistutti enemmänkin ruotsinkielistä aatelismiestä. Eikä hän ollut mikään lupsakka savolaisukko, vaan kerrotaan, ettei hän hymyillyt kertaakaan elämänsä aikana. Tosin erään tarinan mukaan hän kyllä hymyili kerran ja se tapahtui, kun hän oli seuraamassa sota-aikana kenttäarmeijan nyrkkeilymestaruuskilpailuja. Ainakin tarinan mukaan eräs sotamies onnistui lyömään leukaluun sijoiltaan toiselta sotamieheltä ja sen sattumuksen jälkeen kenraalin kasvoilla karehti hymynhäivä.

Tällä haudalla aion vielä tässä elämässä vierailla: https://www.karjalanpyhajarvi.fi/nae-ja-koe-pyhajarvi/pajarinhovi-pajarin-hauta-ja-kiteen/

Paha pajari

Juhannuksena liikuin Uukuniemen Papinniemen jylhissä maisemissa ja minulle selvisi, ettei surullisen kuuluisa Kiteen paha pajari, joka oli aikoinaan eräänlainen pitäjän verojohtaja, tainnut ollakaan kiteeläinen vaan uukuniemeläinen. Nimittäin Pyhäjärvestä nousevan noin 20 metriä korkean harjun päälle on unohtunut ikivanha soutuvene ja veneeltä laski selvä ura järveen. Tästä tein johtopäätöksen, että paha pajari saattoi aikoinaan harrastaa hyvässä tarinassa kerrottua venelaskettelua Uukuniemen Papinniemellä eikä Kiteellä, kuten tarinassa kerrotaan. 

Hyvän tarinan mukaan pajari oli rakennuttanut puuteloista radan, jota pitkin hän hurautteli veneellään painovoiman avulla järveen ja varmasti hauskaa oli, sillä veneen ylöshinaamisen suorittivat lihasvoimalla paikalliset naiset joko hameenhelmat korvissa tai jopa täysin ilkosillaan. Nykyaikaista Me too-liikettä ei ilmeisesti silloin vielä tunnettu Karjalan suunnalla. Itse entisenä virkamiehenä toki hyvin pitkälle ymmärrän, että virastoissa on hyvä harrastaa kaikenlaista työkyvyn ylläpitoa edistävää ns. tyky-toimintaa, mutta täysin en voi pahan pajarin tyky-toimintaa kuitenkaan hyväksyä. Karjalaiset eivät silloin asiaa ymmärtäneet ollenkaan.

Niinpä paikkakunnan väki valitti pajarin toiminnasta Ruotsin kuninkaalla ja paha sai ainakin tarinan mukaan palkkansa, koska kuningas ilmoitti, että paikkakuntalaiset voivat menetellä pajarina kanssa parhaaksi katsomalla tavallaan ja tämän seurauksena Kiteellä on vieläkin kivikasa, jonka alle kerrotaan pahan pajarin päätyneen hevosineen sen jälkeen, kun verovelvollisten oikeutettu viha häneen kohdistui.

Aionpa vielä tässä elämässä käydä hiljentymässä maamme tyky-toiminnan isän hautaröykkiöllä ja mikäli Uukuniemellä vielä harrastetaan kesäteatteritoimintaa esitän, että pahan pajarin tarina olisi hyvä teatteri esityksen aihe. Olen jo vähän mietiskellyt näytelmän roolijakoa.

Kaksi jätkää

Tänään 14.7.2025 Uukuniemen nuorisoseura täyttää 130 vuotta, vaikkakin merkkipäivää juhlittiinkin onnistuneesti jo viime lauantaina. Muistanpa, miten reilut 30 vuotta sitten suunnittelimme Kioskin-Matin kanssa, että nuorisoseuran 100-vuotisjuhlassa lausumme yhdessä runon Kaksi jätkää, jonka lausunnalla Matti nuoruudessaan oli voittanut Uukuniemen nuorisoseuran lausuntamestaruuden. Jostain syystä meiltä Matin kanssa jäi tuo runo 30 vuotta sitten kuitenkin esittämättä.

Matti muisteli, että Kaksi jätkää olisi ollut Pentti Haanpään kirjoittama, mutta sen asian Matti muisti väärin. Paavo Väyrynen muisteli samalla runolla Kaksi jätkää voittaneensa peräti valtakunnallisen nuorisoseurojen runonlausuntamestaruuden ja hän muisteli runon kirjoittajaksi Lauri Pohjanpäätä. Mutta kyllä Paavokin muisti kirjoittajan väärin.

Etsin netistä tuota runoa Kaksi jätkää, mutta ei sitä sieltä tuolla nimellä löydy. Mutta kun kirjoitin muistamani ensi säkeet, jotka kuuluvat, että "Me oltiin jätkiä kumpikin, käsin känsäisin, housuin pihkaisin. Kesän pitkään läskiä leipää purtu, eik` mitään surtu", niin heti tärppäsi ja ilmeni, että runo on Viljo Kojon Muistoja menneiltä ajoilta, mutta joka tunnetaan myös ainakin nimillä Kaksi jätkää tai Minä ja Mikko.

Sekin ilmeni, että runo löytyy Youtubesta Matti Lehtisen komeasti lausumana, jota kannattaa hiljentyä kuuntelemaan. Satunnaisen kuulijan kannattaa huomioida, että lopussa uittohommissa hyvin tienanneet kertoja ja Mikko poikkeavat ravintolassa ihan vallan parempien ihmisten lailla syömässä ja tarvitsevat aterian yhteydessä perärättejä, mutta perärätti-nimityksessä ei ole mitään kaksimielistä tai sopimatonta, koska sata vuotta sitten tavallinen kansa kutsui ruokaliinoja peräräteiksi. 

Viljo Kojon runo on luonteeltaan selvästi yhteiskunnallisesti kantaa ottava, mutta ei kuitenkaan yhtä selvästi poliittinen kuin rautalampilaisen jääkärikapteenin pojan Matti Rossin tuotanto. Kojon runon lopussa kuitenkin suorastaan säälimättömästi paljastetaan yhteiskunnan luokkaluonne, koska kun porvariston edustajat pyyhältävät kieseillään pysähtymättä kahden uittotyöläisen ohi, jäävät jätkät armotta syyssontaista tietä astumaan ja kastumaan.

Lupaan tässä yhteydessä yhdessä naapurin miehen kanssa esittää tämän Kaksi jätkää-runon Uukuniemen nuorisoseuran 150-vuotisjuhlassa vuonna 2045: https://www.google.com/search?client=firefox-b%20e&q=viljo+kojo%2C+muistoja+menneilt%C3%A4+ajoilta#fpstate=ive&vld=cid:32c75ddb,vid:ABkMvUAxy-I,st:0

 

Homo-Suomen historia

Ilmeeni muuttui mietteliääksi luettuani Sandra Hagmanin homo-Suomen historiasta, että suomalaiset miehet pitävät ruotsalaisia miehiä hieman neitimäisinä ja homouteen taipuvaisina, mutta todellisuudessa tilanne taitaa ollakin päinvastainen; ainakin mikäli yhtään uskominen on Sandra Hagmania ja miksi ei olisi uskominen.

Nimittäin hänen mukaansa Suomen historia on ollut täynnä erilaisia tilanteita, joissa miehet ovat olleet erityisolosuhteissa ilman normaalia kanssakäymistä naisten kanssa. Näinhän oli tilanne esimerkiksi sota-ajan rintamalla, joka kokemus ruotsalaisilta miehiltä puuttui.

Hagmanin mukaan yksi merkittävimmistä homoeroottisista miljöistä suomalaisessa kulttuurissa on ollut tukkijätkäkulttuuri, johon on liittynyt erilaisia homoeroottisia riittejä, joissa esimerkiksi puukeppi työnnettiin uuden tukkijätkän anukseen, ennen kuin tämä otettiin varsinaiseksi jäseneksi tukkijätkien yhteisöön.

Tuo on kyllä minulle ihan uusi tieto. Paljon olen kuullut monenlaisia juttuja siitä, miten sodan jälkeen varmaankin kymmenet Kärkkäälän miehet kävivät Kakkisen saloilla Hackmannin hakkuissa ja enemmän kylän ukot näitä hakkuita muistelivat kuin sota-ajan asioitaan, mutta enpä ole kuullutkaan, että Hackmannilla olisi työnnetty seipäitä uusien miesten anuksiin.

Sen olen kyllä lukenut Kalle Päätalon kirjoista, että kun kämpillä ei siihen aikaan ollut telkkaria tai viedeopelejä eikä iltaisin oikein muutakaan ajankulua ollut, niin miehet huvittelivat ja viettivät vapaa-aikaansa polttelemalla toistensa pieruja. Päätalon mukaan kouluaikanaan kesäisin metsätöissä  ollut Urho Kekkonen se vasta innokas pierun polttaja olikin.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että maailmalla vielä Reidar Särestöniemeäkin tunnetumpi homo kuvataiteilija Tom of Finland on vallan erikoistunut metsuriseksuaalisiin aiheisiin:

https://yle.fi/a/74-20029024

Pahennuksen pömpelit

Reidar Särestöniemen ja Yrjö Kaijärven lainvastaisesta suhteesta luettuani palautui mieleeni vuosia sitten lukemani Sandra Hagmanin kirjoittama Seitsemän kummaa veljestä, joka on tutkimus homo-Suomen historiasta.  Kirjasta opin sen, että ennen sotia Suomessa oltiin homostelun suhteen vapaamielisiä; miehimyksiin suhtauduttiin suvaitsevasti, koska heitä pidettiin harmittomina kummallisuuksina.  Hagman ei tosin kerro sitä, että esimerkiksi Mannerheim erotettiin Haminan kadettikoulusta homostelun vuoksi, tosin tämä pystyi jatkamaan sotaopintojaan Pietarissa eikä ilmeisestä harhaviettisyydestä aiheutunut ongelmia urakehityksen suhteen.

Natsi-Saksan oppien saavuttua Suomeen kiristyi kontrollipolitiikka meilläkin; tosin sodan aikaan poliiseilla oli muitakin tehtäviä kuin miehimysten vahtiminen, mutta sodan jälkeen virkavallan resurssit riittivät myös tähän haasteelliseen hommaan. Varsinkin Helsingin lukuisat yleiset käymälät ja niissä harrastettu siveettömyys työllistivät virkavaltaa.

Senaikaiset yleiset käymälät olivat pienehköjä rakennuksia, joiden sisällä oli pieniä koppeja. Näitä koppeja toisistaan erottaviin seinämiin oli tehty pieniä reikiä. Niistä miehet saattoivat tarvittaessa työntää ns. etuveitikkansa toisen vessankopin puolelle. Jos toisessa kopissa ollutta asia kiinnosti, hän saattoi tarttua tilaisuuteen.

Tosin kyllä tuollaista reikää voitiin ainakin eräässä Heikki Turusen kirjassa käyttää myös heterosuhteissa. Ainakin muudan pohjoiskarjalalainen nuori mies uhkasi työntää etuveitikkansa tuollaisesta reiästä naisten puolelle, mutta naisten puolelta uhattiin vetäistä kyseisen etuveitikan päähän tarvittaessa solmu, jolloin sen poisvetäminen ei olisi onnistunut.

Poliisit taistelivat Helsingissä yleisten käymälöiden siveysongelmaa vastaan uudenaikaisen teknisin menetelmin. He maalasivat väliseinien reiät tahraavalla maalilla, jonka avulla oli jälkeenpäin tarvittaessa helppo selvittää, missä aikeissa pahennuksen pömpelissä oli vierailtu.

Muuten olen sitä mieltä, että telkkariin olisi saatava vielä yksi poliisisarja lisää, vaikka kyllähän niitä on jo entuudestaan runsaasti. Homopoliisit olisi ihan hyvä tv-sarjan nimi ja se kertoisi siitä 50-luvun Helsingin huoltopoliisin osastosta, joka taisteli homouden vitsausta vastaan. Harmi, että Jouko Turkka on jo edesmennyt, koska hän olisi hyvä sarjan ohjaaja, sillä ohjasihan hän 80-luvulla noin kymmenosaisen sarjan Kiimaiset poliisit, josta ei tosin tullut kovin suosittua katsojien keskuudessa. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että toiset Pohjoismaat tuottavat erilaisia poliisisarjoja maailmanmarkkinoille siihen tahtiin, että niistä saadut vientitulot ylittänevät maamme puunjalostusteollisuuden vientituotot.
https://kauppa.gaudeamus.fi/sivu/tuote/seitseman-kummaa-veljesta/2493221

Veljellistä lappilaista menoa

Ihan hyvän tarinan mukaan Reidar Särestöniemi oli kerran Kittilän ateljeessaan hieromassa taulukauppoja etelästä tulleiden herrojen kanssa, niin Reidarin isoveli Anton saapasteli pensseli kourassa tiedustelemaan veljeltään, että "pannaanko vielä lissää punasta". Savolaistaiteilija Juho Rissasen tapauksessa tuollainen tarina saattaisi olla ihan tosi, mutta Särestöniemen osalta tämän elämänkerran kirjoittaja Noora Vaarala kiistää asian. Hänen mukaansa kaikki työt teki Reidar itse.

Tosin monitaitoinen velipoika Anton kyllä auttoi Reidaria monissa käytännön asioissa, koska taiteilija itse ei ollut kovin kätevä arjen askareissa. Muu perhe antoi Reidarille lapsenakin vapautusta työn raskaan raadannasta, jotta tämä saattoi piirrellä, johon hänellä oli yhtä kova halu kuin Kalle Päätalolla kirjoittamiseen ja lukemiseen. 

Menestyväksi taiteilijaksi tultuaan Reidar rakensi upean ateljeensa Särestöniemien suvun vanhan päätalon naapuriin, jota Anton asutti ja huolehti sieltä käsin  tarvittaessa veljensä asioista. Rahamies Reidar kyllä maksoi Antonille, mutta pohja se löytyi Reidarinkin säkistä. 

Kun hän erään kerran kyllästyi siihen, että Antonin rästiin jääneet sähkölaskut tulivat taiteilijaveljen maksettavaksi, Reidar kävi muistuttamassa veljeään tämän maksamattomista laskuista rikkomalla tämän talosta ikkunat. Lapin miehillä on tapana ilmaista mielipiteensä asioista hyvin suoraan toisin kuin meillä Savossa on tapana.

Lämmin lukusuositus tälle kirjalle: https://gummerus.fi/collections/noora-vaarala

 

 

Taavi Laitinen maamme korkeakulttuurissa

Ja taas eilen kirjoitin ropakantaa, kun vähättelin Suonenjoen merkitystä maamme korkeakulttuurissa, sillä unohdin ainakin Taavi Laitisen saavutukset kulttuurin saralla. Ilmeisen hyvin lahjakas Taavi syntyi 1865 Mustolanmäellä, eli lähes Kärkkäälässä, ja vaatimattomasta maatiaistaustastaan huolimatta hän kohosi urallaan lääketieteen professoriksi ja Lääkintöhallituksen johtajaksi sekä sai valtioneuvoksen arvon, jollainen arvo oli myös J.K.Paasikivellä. 

Sikäli Taavi Laitinen kytkeytyy maamme korkekulttuuriin, että hänen toinen vaimonsa oli taiteilija Juho Rissasen ensimmäinen vaimo Hilda Flodin. Laitinen kytkeytyy maamme korkeakulttuurihistoriaan tavallaan myös sen vuoksi, että hänen asunnollaan juopunut runoilija Eino Leino kosi vuonna 1921 ensiksi toista Taavin siskontyttäristä, mutta kun tämä ei suostunut kosintaan, epäämisen syynä saattoi olla se, että kansallisrunoilijamme oli siinä vaiheessa jo luopunut sisäsiisteydestään, Leino kosi sitten toista Taavin siskontytärtä Hanna Laitista, joka sitten suostuikin Leinon kolmanneksi ja viimeiseksi vaimoksi.

Pian häiden jälkeen Eino Leino joutui katkaisuhoitoon ja vaimo Hanna mielisairaalaan. Eino Leino kuoli 47-vuotiaana 10.1.1926. Hänet haudattiin valtion kustannuksella.Hanna Leino, os. Laitinen, kuoli 38-vuotiaana 21.12.1929. 

Tavallaan Taavi Laitinen liittyy myös urheiluhistoriaan, sillä hänen sisarpuolensa Marian poika vuonna 1915 syntynyt Valo Laitinen oli erittäin lupaava maileri, joka taitaa 30-luvun ennätysajallaan olla yhä Pohjois-Savon piirin kärkimiesten joukossa.  Valo Laitinen syntyi Petroskoissa, koska hänen äitinsä Maria oli naimisissa Petroskoin asetehtaan johtajan Alexander Dagaev kanssa. Sukututkimusohjelma Genin mukaan Dagaev tapettiin Stalinin vainoissa vuonna 1922, mutta tieto on väärä,  koska kyllä ne vainot olivat Leninin aikana.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Taavetti_Laitinen

Suonenjoki maamme korkeakulttuurin historiassa

Olen kuvitellut, että Suonenjoki on niittänyt mainetta ainoastaan urheilu- ja viihdekulttuurin saroilla, mutta väärässä olen ollut tässäkin asiassa. Väärässä olemiseni paljastui, kun lukaisin juuri Noora Vaaralan todella mielenkiintoisen taiteilija Reidar Särestöniemen elämänkerran nimeltään Sarviini puhkeaa lehti ja siitä paljastui, että kyllä mansikkainen asuinkaupunkinikin liittyy elimellisenä osana maamme korkeakulttuurin historiaan.

Reidarin sarviin puhkesi kirjan otsikossakin mainittu lehti sen jälkeen, kun hän rakastui palavasti rautalampilaiseen runoilija Yrjö Kaijärveen, joka oli niin ansioitunut runoilija, että hänet palkittiin vallan valtion kirjallisuuspalkinnolla ja Pro Finlandia-mitalilla. Särestöniemen ja Kivijärven suhde liittyy sikäli Suonenjoen ja Suomen korkeakulttuuriseen historiaan, että Kaijärvi joutui postittamaan Reidarille lähettämiään rakkauskirjeitä Suonejoelta, jotta miesten välinen suhde pysyisi salassa. 

Miesten välinen suhde piti 1960-luvulla pitää piilossa, koska homous oli siihen aikaan ankarasti vankeudella rangaistava rikos. Tosin jonkin verran maamme silloinen rikoslaki oli jo lipsunut jumalattomaan suuntaan, koska Raamatussahan homostelusta määrätään miehille armotta kuolemantuomio.

Muistelen, ettei Iso Kirja ota kantaa naisten väliseen homosteluun, mutta kiellettyähän sellainenkin oli aikoinaan Suomen laissa; ainakin 1950-luvulla Vehmersalmen Myrttilaakson eräänlaisessa nunnaluostarissa tuomittiin nunnia lesboilusta vankeuteen, ja yhteisön johtaja Tekla Holopainen istui asian vuoksi linnassa peräti kaksi vuotta, vaikka olikin ensikertalainen rikoksentekijä. Nykyään pitäisi varmaankin ensikertalaisen ainakin mies tappaa, jotta hän istuisi pitemmän tuomion.

Tuo Myrttilaakson kristillinen yhteisö muuten liittyy sikäli Suonenjoenkin historiaan, että se oli eräässä vaiheessa tärkeä osa maamme johtavan tyylihuonekalutehdas Kutvosen tuotantoketjua, sillä Vehmersalmella valmistettiin laadukkaita huonekalun osia Suonenjoelle erään entisen saksalaisen hipin johdolla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Kaij%C3%A4rvi

Savolaisjuntta

Kirjassaan Aika ja aine eetteripyörretutkija Kauko Nieminen otti kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin. Esimerkiksi vuonna 1975 hänen mukaansa poliittisessa vallassa maailmassa olivat pitkulaista tupakkaa polttavat homojuntat. Silloinhan Helsingin Finlandia-talossa kokoontuneista valtionjohtajista monet tupakoivat. Brezhnev oli melkein ketjupolttaja, presidentti Ford poltti savukkeita kuten myös Palme, Wilson veteli piippua, Brandt, Tito, Kekkonen, Sorsa ja Koivisto sikareita. Valtakuntien rajojen yli nämä nikotiiniriippuvaiset miehet tukivat toisiaan.

Sen sijaan kirjansa Aika ja aine ilmestymisen aikaan Niemisen mielestä valtaa Suomessa käytti tupakoivan homojuntan sijasta savolaisjuntta. Pielavedellä syntynyt Urho Kekkonen oli äitinsä puolelta Kangasniemeltä, joka on lähellä Mikkeliä. Niinpä hän on valinnut seuraajakseen Hirvensalmelta, siis myös läheltä Mikkeliä, sukuaan olevan Ahti Karjalaisen. 

Muutenkin mikkeliläisillä oli hegemonia maamme politiikassa. Erkki Liikanen oli Mikkelistä, Paavo Lipposen ja Arja Alhon suvut ovat Mikkelin läheltä ja maalla syntyneitä. Nieminen korostaa, että maalaiset ovat muutenkin viime vuosikymmeninä nousseet röyhkeästi valtaan, sillä kaupunkilaiset ovat olleet monesti liian hienotunteisia.

Kauko Nieminen väittää kirjassaan olevansa yksi tällaisista hienotunteisista kaupunkilaisista. Hän ei ole sortunut tupakointiin, juopotteluun tai muuhun sellaiseen, jota yleisesti pidetään ns. hauskana elämänä. "Enemmänkin on ollut niin, että minua on sorrettu", hän vakuuttaa. Sama tunne on varmasti monella muullakin eetteripyöreteorian kannattajalla.

Kauko Niemisen Aika ja aine näyttää olevan nykyään lähes loppuunmyyty kirja eikä ihme: https://www.finlandiakirja.fi/fi/kauko-nieminen-aika-ja-aine-1159095?srsltid=AfmBOory-5dvvnLFuk6i_iQ1xTeBnbnzfaDwWmdBe9TlohGG0r6n77tO

Eetteripyörteiden tutkija Kauko Nieminen

Olen pienestä pitäen mietiskellyt maailmankaikkeuden mysteeriä, sillä paljon yksinkertaisempaa olisi, jos mitään ei olisi, sekä esimerkiksi painovoiman ja magnetismin olemusta. Niinpä minulle oli suuri ilo joskus viime vuosituhannella tutustua kuopiolaissyntyiseen eetteripyörretutkija Kauko Niemiseen, joka oli Helsingin kadulla kaupittelemassa kirjaansa Aika ja aine. Häntä jututtaessani tunsin tavanneeni ihmisen, joka on kanssani samalla aaltopituudella sekä värähtelytasolla ja jonka jalat ovat lähes yhtä tukevasti ilmassa kuin mitä itsellänikin ovat.

Kauko Niemiseltä 50 markalla ostamassani omakustannekirjassa selitetään valon olemus, massan vetovoima, fuusio, kaaos ja maailman luominen. Varanotaari Niemisen mukaan eetterinpäitten hipoessa toisiaan syntyy pyörteitä. Samassa reunassa syntyneet pyörteet ovat toistensa puolelta vastakkaissuuntaisia. Siksi ne karkottavat toisiaan pannen toisensa heilahtelemaanpyörähtelemään, jolloin syntyy pyörähtelykeskus eli alkeishiukkanen, joka ymmärtääkseni on maailmankaikkeuden perusrakenteita. Kirjan luettuani olin jyrkästi sitä mieltä, että nyt jo edesmenneelle Kauko Niemiselle olisi aikoinaan ilman muuta kuulunut fysiikan Nobel-palkinto.

Eetteripyörreteoriansa innoittamana Nieminen perusti maahamme Eetteripyörteiden tutkijayhdistyksen, johon liittyi parikymmentä jäsentä. Kirjassaan Niemisen korostaa, että eetteripyörreteoria on saavuttanut suosiota varsinkin teekkaripiireissä. 

Varanotaari ja eetteripyörretutkija Kauko Niemisen kirjallinen tuotanto on hämmästyttävän laaja:

Eetterin fysiikka (1980)
Eetteripyörteet voimina (1984)
Sähkö eetteripyörteitä (1987)
Tajunta ja sähköpyörteitä (1991)
Luomisen pyörteet (1993)
Tajunnan pyörteet (1993)
Kokonaisuuden eduksi (1994)
Aika ja aine (1995)
Aika ja aine, osa 2 (1999)
Luoja ja alkuluvut (2000)
Voima (2002)
Eetteripyörre (2003)
Jatko (2004)
Pyörteet (2005)
Alkuluvut ja sähkö (2006)

Kauko Nieminen selittää teorioitaan tässä radio-ohjelmassa: https://yle.fi/a/20-114090

Metsänhoitaja Esko Jalkanen

Eilen mainitsemani Esko Jalkanen oli viisas ja oppinut mies, joka oli suorittanut yliopistossa metsänhoitajan tutkinnon, ja niinpä epäilenkin, että hän saattoi olla jopa ns. liika viisas tai sitten hän omasi erikoisen huumorintajun, koska hän oli sitä mieltä, että taikavarpua voi hyödyntää kaivonkatsonnan lisäksi myös sairauksien tutkimisessa.

Jalkasen itsensäkin mielestä saattoi kuulostaa uskomattomalta, että myös ihmisen terveyttä voidaan tutkia varvulla. Se soveltuu hänen mukaansa esimerkiksi ihmisen hivenaine- ja vitamiinivarannon toteamiseen. Voidaan selvittää, montako prosenttia on jäljellä hivenainevarannosta, joka sisältää kaikki tarpeelliset alkuaineet. Saadaan myös vastaus kysymykseen, montako merileväpuristetta tarvitaan varannon täydentämiseen.

Mikäli metsänhoitaja Esko Jalkasen näkemys on oikea, saattaa siis hyvinkin olla, että nykyisten hyvinvointialueiden lääkärivaje voidaan helposti poistaa, jos jo terveyskeskuksen ilmoittautumisluukulla taikavarpuun perehtynyt terveydenhoitaja tutkii potilaan varvullaan. 

Jalkanen pystyi yksinkertaisella varpuinstrumentilla paljastamaan myös eri tavaroiden bioenergiatason. Eräässä televisio-ohjelmassa tätä kykyä testattiin. Pieniin laatikoihin oli kätketty erilaisia esineitä, joita Jalkanen tutki varvullaan. Eniten bioenergiaa sisälsi homehtunut omenan pala ja yllättäen toiselle sijalle kisassa selvisi laatikko, joka oli tyhjillään. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä kokeen uusinta. Tällöin olisi varmaan havaittu se merkillinen asia, että tavaroiden bioenergiatasot vaihtelevat koko ajan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_Jalkanen 

Taikavarpututkija

Vaikka kapitalistinenkin tiedemies on tutkimuksissaan tullut lopputulemaan, että sen jälkeen kun taikavarpua käyttävän henkilön silmät sidotaan, taikavarpu ei enää toimi, niin siitä huolimatta kotikylälläni Suonenjoen Kärkkäälässä lähes kaikki kaivot ovat varvulla katsottuja, ja taikavarpu taipuu tietääkseni kaikkien muiden kylän miesten paitsi itseni käsissä. Tosin luulen tarvittaessa kaivon paikan löytäväni, koska makeaa pohjavettä on maapallolla kymmenen kertaa makeaa järvivettä enemmän.

Maamme johtava taikavarpututkija oli laukaalainen metsähoitaja Esko Jalkanen, jonka sukujuuret luonnollisesti kuitenkin kiertyvät Sisä-Savoon. Jalkanen hyödynsi taikavarpua kaivonkatsonnan lisäksi myös erilaisten energiakenttien ja värähtelytaajuuksien parissa työskennellessään ja hän oli hionut varputekniikan todella pitkälle. 

Hänen mukaansa harjaantuneen kaivonkatsojan ei tarvinnut edes kävellä pitkin tutkittavaa aluetta, vaan riitti, että hän asettui tiettyyn kohtaan ja kysyy kaivoa tarvitsevalta maanomistajalta, miten laajalla säteellä kaivon paikkaa on haettava. Varvunkäyttäjä kysyy sitten vaikka ääneenkin, miten monta kaivon paikkaa sanotun säteen sisällä on ja alkaa laskea: Yksi, kaksi, kolme... Oikean vastauksen kohdalla varpu sitten taipuu. 

Seuraavaksi varvulta kysytään, missä suunnassa paras paikka sijaitsee. Varvunkäyttäjä kääntyy hitaasti paikallaan, ja vastaus tulee varvun taipuessa. Tämän jälkeen kysytään etäisyyttä siitä paikasta, jolla seisotaan. Taas luetellaan metrejä, ja varpu taipuu oikean vastauksen kohdalla. Kun suunta ja etäisyys on saatu, lähdetään kulkemaan sanottuun suuntaan. Käytännössä varpu ohjaa jo kulkijaa. Paikan päällä voidaan samaa menetelmää käyttäen selvittää, kuinka syvällä vesi on ja montako litraa minuutissa siitä saadaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Taikavarpu

Ufotutkija Tapani Kuningas ja humanoidi

Suomen ensimmäinen ufotutkija Tapani Kuningas oli sikäli erikoinen ufotutkija, että hän tapasi humanoidin tai ainakin melkein. Tapaus sattui Luumäellä elokuun 19. päivänä 1965 noin klo 12.00, josta sattumuksesta hän kertoo kirjassaan Ufoja Suomen taivaalla. Tuona kauniina loppukesän päivänä Kuninkaan perheen isä, äiti ja kaksi poikaa olivat marjastamassa.

Tällöin perheen isä Matti Kuningas havaitsi merkillisen kiven. Kiven luota juoksi mies, joka juostessaan voivotteli, että voi, voi... Mies oli noin metrin pituinen tai vähän yli, siis paimenpojan kokoinen. Hänellä oli niin kuin suojapuku päällään. Se oli väriltään vihreä. Päässä oli sellainen suippo lakki niin kuin nykyisissä anorakeissa. Kasvot olivat melkein kuin ihmisen kasvot, mutta porkkanan väriset. Aikansa Matti Kuningasta katsottuaan olento juoksi pois. Noin 50 metrin päässä hän katosi näkyvistä ja katoaminenkin vaikutti oudolta. Mies näytti ikään kuin menevän kuperkeikkaa ja sitten hävisi.

Matti Kuningas ei maininnut kummallisesta tapauksesta muulle perheelle. Kuitenkin myös perheen toinen poika Teuvo muisti myöhemmin otettiin perhepiirissä esille. Ikävä kyllä Tapani-poika ja äiti olivat niin syventyneitä marjastukseen, etteivät he olleet havainneet tätä mitä ilmeisemmin ulkoavaruudesta tullutta muukalaista.

Mutta tässäpä on mielenkiintoinen ufo-ohjelma, jossa ufotutkija, filosofi, upseeri ja pappi keskustelevat asiasta: https://yle.fi/a/20-108746

Paranormaali tohtori

Ufojen salaisuutta pohtiessani olen huomannut sen, että varsinkin älykkäät ihmiset ovat valmiita uskomaan sellaisia asioita, joita oppimaton tervejärkinen kirvesmies pitää hölynpölynä, koska älykäs ihminen on hyvä keksimään hyviä perusteluja kummallisille uskomuksilleen.

Varmasti Lapin lääninlääkärinäkin toiminut paranormaaleihin ilmiöihin erikoistunut kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli hyvin älykäs ihminen, mutta siitä huolimatta häntä moni tavallinen kansalainen pitää melkoisena sekopäänä. Luonnollisesti Luukanen-Kilde uskoi ufoilla lenteleviin ulkoavaruuden muukalaisiin, jotka törkeästi loukkaavat jatkuvasti ilmatilaamme maamme ilmapuolustuksesta piittaamatta.

Lisäksi hän myös väitti kirjoissaan, että ihmiskunta harjoitti jo 1990-luvulla säännöllistä lentoliikennettä kuuhun; muistaakseni lentovuoroja oli kaksi kertaa viikossa ja että Marsissa oli jo ihmisten rakentamia siirtokuntia, jotka kansalta salataan. Häntä voi siis pitää nykyisten salaliittoteorioiden äitinä.

Lääninlääkäri Luukanen-Kilde myös tapasi humanoidin monta kertaa. Kirjassaan "Kuka hän on" hän kertoi seuraavaa:

"Samana iltana kysyin itsekseni, kuka haluaa kontaktia minuun, ja silloin hän tuli, minun ns. sininen mieheni. Hän seisoi sänkyni vieressä ja katseli minua hymyillen, ikään kuin olisi halunnut sanoa: Tätä et olisi ikinä uskonut. Hän oli hyvin pitkä, hoikka ja hauskan näköinen mies, jolla oli lyhyeksi leikattu tumma tukka ja tumma ihonväri kuin intiaaneilla. Hänellä oli yllään länsimainen huikean sininen silkkipuku. Tämän jälkeen olen tavannut hänet monta kertaa meditaatiossa ja tuntenut, että hän oli minua hyvin lähellä."

Muistelen, että Rauni-Leena Luukanen-Kilden kirjat myivät hyvin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rauni-Leena_Luukanen-Kilde

Heinolan humanoidi

Ja taas on paljastunut, että olen aiemmin kirjoittanut ropakantaa. Ei olekaan Savo maailman johtava ufo-havaintoalue, sillä kyllä Heinola, tuo entinen asuinkaupunkini, on johtavampi ufo-havaintoalue tammikuussa 1970 tapahtuneen kerrassaan merkillisen ufo-kohtaamisen vuoksi. 

Silloin kaksi paikkakuntalaista miestä törmäsi hiihtolenkillään erään ladon luona, joka lato lienee edelleen pystyssä ja josta pitäisi mielestäni tehdä pronssilaatalla varustettu matkailunähtävyys, ulkoavaruudesta tulleeseen olentoon. Wikipedia kertoo tapauksesta seuraavaa:

"Tapaus sattui 7. tammikuuta 1970 Imjärven kylässä Heinolan maalaiskunnassa (nykyään osa Heinolaa). Kaksi miestä, Aarno Heinonen ja Esko Viljo, olivat hiihtolenkillä noin kello neljä iltapäivällä, kun he puolisen tuntia taivallettuaan näkivät outoja valoilmiöitä edessään. He näkivät yläpuolellaan myös tulen värisen lentävän lautasen, joka päästi ympäristöönsä sumua ja valopalloja.^[1]

Miehet tunsivat ilmiön estävän heidän liikkumisensa ja toisaalta pyrkivän vetämään heitä taaksepäin. Lopulta molemmat miehet näkivät parin sekunnin ajan sivummalla vaaleanvihreään suojapukuun pukeutuneen olennon, joka piteli käsissään jotain mustaa laitetta. Tämän jälkeen sumu hälveni ja ympäristö palautui normaaliksi. Koko tapaus kesti vain kymmenisen sekuntia.

Miehet tunsivat olonsa hyvin sairaaksi ja ajoivat taksilla lääkäriin. Heinonen oli tapauksen jälkeen kuukausia työkyvytön. Hän myös kertoo tavanneensa vuosia myöhemmin lukuisia avaruusolentoja, muun muassa "humanoiditytön", sekä saaneensa yliluonnollisia kykyjä. Myös Viljo kärsi seuraavien kuukausien ajan erilaisista jälkioireista, mutta hän pystyi jatkamaan työntekoa."

Minulle on kerrottu tuosta tapauksesta myös se, että toinen miehistä hyötyi avaruusolennon kohtaamisesta sikäli, että hän sai kohtaamisen jälkeen kyvyn parantaa sairaita kuparilangan avulla. Sellaistakin minulle on kerrottu, että Heinolan kihlakunnan oikeudessa olisi myöhemmin käsitelty juttu siitä, oikeuttaako ufon aiheuttama terveyshaitta korvauksiin, mutta minulle kerrotun mukaan ainakaan Heinolan kihlakunnanoikeus ei uskonut ufoihin.

Tässä Yleisradion arkiston ohjelmassa haastatellaan toista avaruusolennon tavanneista miehistä: https://yle.fi/a/20-130058

Turus-Pekka ja Rannin Jussi

Kohtuuttoman vähälle huomiolle on maassamme jäänyt kahden suonenjokelaisen nuorenmiehen ällistyttävät ufo-kokemukset Suonteen rannalla vuonna 1979 ja syitä asiaan voi vain arvailla. Itse arvailen yhdeksi syyksi sen, että Suomen kansan kollektiiviseen muistiin on jättänyt jälkensä se, että kuopiolainen Silvo Sokka narrasi maailman mediaa jo vuonna 1948 väittäessään lentäneensä Riistavedeltä Suonteeseen omatekoisella Silverstar-raketilla. Käsittääkseni tämän tapauksen jälkeen syntyi sanonta, jonka mukaan vastuu jää hyvin pitkälle kuulijalle, kun savolainen on äänessä.

Tarkastin netin sukututkimusohjelmalla ufo-kontaktihenkilönä ja maamme natsien valtakunnanjohtajana toimineen Pekka Siitoinin taustat enkä yhtään hämmästynyt, että vaikka hän itse kertoi olleensa saksalaisen SS-upseerin poika, niin alun perin hän Geni-ohjelman mukaan oli Turus-Pekka Varkauden kaupungista. Toisaalta saattoi hän siitä huolimatta olla SS-upseerin alulle panema.

Lopuksi korostan sitä, että maailmalla tunnetuin suomalainen ufo-asiantuntija on elokuvaohjaaja Juhan af Grann ja komeasti kalskahtavasta nimestään huolimatta hän 1950-luvulla tunnettiin Kuopiossa nimellä Rannin Jussi. Rannin Jussi oli lupaava lapsinäyttelijä ja Kuopiossa kerrotaan hänen olleen kaupungin teatterin historian paras Pikku-Pietarin roolin esittäjä.

Aikuistuttuaan Juhan af Grann ryhtyi tekemään ufo-aiheisia dokumenttielokuvia, jotka ovat maailmalla erittäin suosittuja. Joskus häntä haastateltiin tv:ssä ja hän paljasti tutustuneensa avaruusolioihin niin syvällisesti, että oli jopa rakastellut kolmen avaruusolion kanssa, jollaiseen ei edes Pekka Siitoin ollut kyennyt, vaikka tämä kertoikin harrastavansa erilaisia perversioita. 

Tässä ihan vaikuttava näyte Juhan af Grannin ufo-elokuvasta: 

https://www.google.com/search?client=firefox-b-&sca_esv=78b1fb120129ff6f&udm=7&sxsrf=AE3TifMRP33IrDx9xwFqUeL0k0MbViCOAA:

1751362595494&q=juhan+af+grann&sa=X&ved=2ahUKEwi4i4KLrpuOAxX8DRAIHZjFBD8Q8ccDKAJ6BAhCEAQ&biw=1241&bih=535&dpr=1.09#fpstate=ive&vld=cid:1885d3ce,vid:pRgDzOVEQc8,st:0

Kerttu Mustonen - suuri runoilija

Olen juhannuksen kunniaksi keskittynyt eri lähteissä suomalaisen iskelmälyriikan historiaan ja suuri yllätys löytyi Juhana Unkurin jutusta Ydin-lehdessä. En nimittäin ole tullut ajatelleeksi, että luonnollisesti maamme iskelmälyriikan keskeinen vaikuttaja Kerttu Mustonen on Kuopion tyttöjä, vaikkakin hän jo vuodenikäisenä muutti perheensä mukana Nurmekseen.

Kerttu Mustonen oli kulttuurisukua, koska hän on Mustosia, kuten esimerkiksi Eino Leino ja voimamies Boogie Mustonen ja hänen äitinsä Hanna oli nuorena töissä Minna Canthin liikkeessä ja niinpä Minna Canth on Kerttu Mustosen kummitäti.

Teoston listoilta löytyy peräti 563 Kerttu Mustosen sanoitusta, joista kauneimmat ovat On elon retki näin, Liljankukka, Siks oon mä suruinen, Sä muistatko metsätien ja Sulle kauneimman lauluni laulan. Mustonen käytti myös salanimeä J. Kukkonen ja tämä seikka saa minut epäilemään, etteivät välttämättä kaikki Suonenjoki-taustaisten Jussi Kukkosen ja Jouko Kukkosen tekstit olekaan heidän kynistään lähtöisin vaan Kerttu Mustosen kynästä.

Tosin sukutarinan mukaan mielestäni kaunein suomelainen tango Kesäinen muisto on varmasti mandoliinivirtuoosi Jouko Kukkosen kappale. Tämä sävelmähän soi sen tangoelokuvan taustalla, jolle on jostain syystä harhaanjohtavasti annettu nimeksi Onnen maa.

Kuopio on pronssisten muistolaattojen kaupunki ja mielestäni Kerttu Mustonenkin olisi laattansa ansainnut. Helsinkiinhän on tulossa jopa Kerttu Mustosen katu, joka oikein onkin, koska kyllä kansa tietää hänen runonsa paremmin kuin Eino Leinon.

Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=siks+oon+m%C3%A4+suruinen#fpstate=ive&vld=cid:45bc5ef0,vid:l360AO0dYwA,st:0

Ufo ja tiskivesi

Suonteen rannan Ufo-kuvan taustoja selvittäessäni minulle on paljastunut, että Suonenjoki on reilut 40 vuotta sitten suorastaan lennetty maailmankartalle, vaikka suonenjokelaiset itse eivät sitä tiedäkään. Itse olen taipuvainen uskomaan, että vuonna 1979 kaksi savolaista nuortamiestä vitsaili sen ajan ufo-hysterialle ja he valokuvasivat lepänoksalle ripustetun lampunvarjostimen ja väittivät sitten kuvan esittävän ulkoavaruudesta tullutta lentävää lautasta. 

Sen jälkeen, kun amerikkalaiset ufo-tutkijat riensivät innoissaan selvittämään tapausta, nuoretmiehet eivät enää tohtineet pahoittaa kaukaa tulleiden ulkomaalaisten vieraiden mieltä, vaan lisäsivät vettä myllyyn kertomalla lisää ufo-kokemuksistaan. Alla olevasta netistä löytyneestä liitteestä ilmenee, että ufo jätti lumeen jotain etikalle haisevaa nestettäkin.

Muistelen Valtion teknisen tutkimuslaitoksen, tai jonkun muun sellaisen luotettavan instanssin, nesteen tutkineen ja tiskivedeksi sen paljastaneen. Mielestäni tutkimus viittaa vahvasti siihen, että ufo laskeutui Suonteen rannalle, koska ymmärrettävästi ufomatkaajienkin on huolehdittava tiskeistään.

Harmi, että tämän pitkän amerikankielisen tutkimusraportin, Google on suomentanut aika kömpelösti: http://kariav-annat.blogspot.com/2010/09/viela-ufoista.html

Valtakunnanjohtajan paljaat pakarat

Sen lisäksi, että Pekka Siitoin oli merkittävä yhteiskunnallinen toimija, koska hän toimi maamme natsien valtakunnan johtajana, hän harrasti myös kaukoparannusta, selvänäkemistä, ennustamista ja toimi myös ufo-kontaktihenkilönä, josta todisteena hän on julkaissut tämän yhden maailman tunnetuimmista ufo-kuvista, joka löytyy tästä ufo-harrastajien Ufoaika-lehdestä: https://vanha.ultra-lehti.com/UFOAIKA_1972_01.pdf

Tuon kuvan arvoitus on myöhemmin ratkennut. Nuorenamiehenä ennen valtakunnan johtajaksi ryhtymistään Pekka Siitoin toimi PK-yrittäjänä ja hänellä oli valokuvausliike, jonka hän joutui talousvaikeuksien vuoksi kuitenkin myymään, ja liikkeen seuraava omistaja löysi kuvan alkuperäisen sumentamattoman version. Sumentamaton kuva paljastaa sen, että kuvan oudot valopallot eivät ole sen enempää eivätkä vähempää kuin valtakunnanjohtajan paljaat pakarat. Ilmeisesti Siitoin pystyi kuvaamaan paljaat takapakaransa vitkalaukaisijan avulla.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että ennen kuolemaansa sielunvaellukseen uskonut Pekka Siitoin lupasi, että hän palaa takaisin USA:n presidenttinä ja monet epäilevät lähiaikoina näin myös tapahtuvan. Mutta vaikka Donald Trump muistuttaa hyvin paljon Siitoinia, on miehillä kuitenkin myös yksi selkeä ero. Kun Siitoinia syytettiin perverssiksi, ei hän sitä kiistänyt Trumpin lailla, vaan hän vakuutti asian olevan juuri niin, mutta hän korosti olevansa sen lisäksi sadisti.

Ufo Suonenjoen taivaalla

Suonenjokelainen Ite-taiteilija Aulis Jalkanen oli laajasti sivistynyt ihminen, jota kiinnosti mm. avaruustutkimus ja niinpä asiaan sopivasti hänen kotimuseollaan järjestetään 29.6. 2025 klo 15 tilaisuus, jossa keskustellaan siitä, onko ulkoavaruudessa elämää. Asiantuntijana on paikalla astrobiologi Kirsi Lehto.

Suonenjoki on parahultainen paikka moiselle tilaisuudelle, koska ehkäpä ihmiskunnan historian selkein ufo-havainto tehtiin talvella 1979 Suonenjoelle Suonteen rannalla, jolloin Jarmo Nykänen ja Reijo Kolehmainen onnistuivat ottamaan ihmiskunnan historian tarkimman kuvan lentävästä lautasesta, joka on herättänyt varsinkin Savon ulkopuolella suurta huomiota ja kävipä muudan amerikkalainen tutkimusryhmä tekemässä videoraportin tapahtuneesta. https://www.youtube.com/watch?v=qR-UaD_0Kac

Asiantuntijatkaan eivät ole pystyneet osoittamaan Suonenjoen ufo-valokuvaa väärennökseksi. Itse tosin muistelen nähneeni samankaltaisen lampunvarjostimen Ikeassa, mutta vaikka kuvan esittämän näköinen varjostin jostakin löytyisi, niin sekään ei todista otosta väärennökseksi. Ovathan avaruusoliot voineet hyödyntää Ikean hyllyltä löytyvää valmista mallia aluksensa suunnittelussa.

Minulla on vahva epäilys, että Suonenjoen Suonteen rannan vuoden 1979 ufo-havainto liittyy tavalla, jota en täysin ymmärrä, vuoden 1948 Silvo Sokan rakenttilentoon, jolloin Sokan ohjaama itse tehty Silver Star-raketti syöksyi Sokan kertomuksen mukaan Suonteeseen. Ehkä ulkoavaruuden muukalaisia kiinnosti se, että uhkaavatko Sokan rakettikokeilut ulkoavaruuden rauhaa

Nevalan suolatankkaus

Minusta keihääänheiton olympiavoittaja Pauli Nevala oli verbaalinen nero, josta voisi halutessaan tulla myös menestyvä talkshow-artisti. Käsitykseni Nevalasta vahvistui, kun olen tänään lueskellut Henry Ahon ylöskirjaamia Nevalan tarinoita kirjasta, jonka osuvana nimenä on Kaamea heittäjä - Pauli Nevalan mietteitä urheilusta ja elämästä.

Nevala oli hankkinut laajan yleissivistyksen ja tietää paljon kaikenlaisista asioista eikä hän edes yrittänyt salata asiaa. Ihmettelen, ettei Nevalan asiantuntemusta ole enempää hyödynnetty maamme urheiluvalmennuksessa. Tietysti omasta lajistaan keihäänheitosta hän tiesi kaiken, mutta yllättävää on, että hän oli perehtynyt myös kestävyyslajeihin.

Luulen Kaameasta heittäjästä keksineeni Norjan kestävyyslajien menestyksen salaisuuden. Ilmeisesti norjalaiset ovat itsenäisesti jo ennen Nevalaa keksineet suolatankkauksen merkityksen hapenottokyvyn lisääjänä tai sitten keihäshirmu on keksintönsä heille paljastanut.

Nevalan tutkimusten mukaan raju suolan syönti ennen kestävyyssuoritusta parantaa merkittävästi hapenottokykyä. Se ei nosta punasolujen määrää eikä hemoglobiiniarvoja, joita murtomaahiihdossa jo valvotaankin tiukasta, vaan runsas suolan syöni lisää punasolujen tilavuutta, jolloin niiden kyky kuljettaa happea paranee merkittävästi.

Nevalan testasi menetlmää itseensä syömällä suuren purkillisen suolasillejä ja joi vielä oksettavan väkevää suolavettä kyytipojaksi. Kun hänen verenkuvansa tutkittiin laboratoriossa, todettiin punasolujen koon kasvaneen 92:sta 98:an eli lähes 10 %.

Jokainen joka urheilusta jotain ymmärtää, ymmärtää, että punasolujen kasvattaminen niiden suolaamisen avulla, on dramaattinen menestystekijä kestävyysurheilun näkövenkkelistä käsin. Harmi, ettei Pauli Nevalaa palkattu Suomen hiihtoliiton päävalmentajaksi, kun K-P Kyrö sai jostain syystä hommasta potkut.

https://www.suomalainen.com/products/kaamea-heittaja?srsltid=AfmBOopDSk1E30nuubliDTeQkKEb7kwAhMgJyw6L9Mtsa7kab1ix4H-4#infoSectionScrollAnchor

Teuvan Rivakka

Rivakka mies oli Pauli Nevala aikoinaan, joten hän oli ihan sopiva tyyppi edustamaan urheiluseuraa nimeltään Teuvan Rivakkaa. Tosin vaikka hän oli rivakka, niin nykyheittäjiin verrattuna hän oli voimiltaan aika heikko. Penkkipunnerruksessa nousi 90 kiloa, rinnalle vedossa 120 ja jalkakyykyssä 160. Esimerkiksi Seppo Räty, joka oli aikoinaan melkein Suomen vahvin, taisi parhaimmillaan työntää suorille käsille lähes 200 kiloa, joten hän oli siinä lajissa melkein kaksi kertaa Nevalaa vahvempi.

Cooperin testin ennätyskin oli Nevalalla vain 2800 metriä, eli aikoinani 1970-luvulla Suonenjoen Yhteislyseon 5. luokan pojista suurin osa juoksi enemmän. Mutta satasen hän juoksi parhaimmillaan 11,3 ja se on tulos, johon nykyheittäjistä pääsee tietääkseni ainoastaan 18-vuotias Topias Laine, joka on juossut matkan aikaan 11,14 ja voittanut nuorten Sm-kisoissa 100 metrillä hopeaa.

Nevala, jolla oli kaikesta pohjalaisen selkeät ja varmat mielipiteet, korosti, ettei keihäänheitto ole mikään voimalaji. Norsukin oli hänen mukaansa pirun voimakas, mutta ei se pärjää leopardille satasella. Ja oikeassahan Teuvan hirmu oli tässäkin mielipiteessään. Muistanpa, miten Mexicon kisoissa keihäässä hopeaa voittanut Jorma Kinnunen ja painonnostossa kultaa voittanut Kaarlo Kangasniemi olivat joskus pilanpäiten kilpailleet keihäänheitossa. Kangasniemi oli saanut kepin lentämään vain 18 metriä, vaikka vahva mies olikin ja poskeen oli siitä huolimatta sattunut pirusti. 

https://www.youtube.com/watch?v=voDcAH91ApE

Rehellinen urheilija lähti

Lapsuuteni suuri sankari Pauli Nevala lähti autuaimmille kisakentille ja media on muistellut häntä hyvällä. Minusta media ei ole kuitenkaan huomioinut sitä, että Nevala oli myös perirehellinen eteläpohjalainen mies, joka Antti Tuurin romaaneista tutuiksi tulleiden Hakalan veljesten tavoin kertoi sen, miten asiat oikeasti ovat.

Nevala oli sikäli poikkeuksellinen urheilija, että hän kertoi avoimesti dopingin käytöstään. Viron ensimmäisten vapaiden presidentinvaalien aikaan mies kertoi lehdessä esimerkiksi sen, "mitenkä me Jorman kanssa ostettiin aineita yhdeltä presidenttiehdokkaista". Ja omat pillerinsä Nevala söi, mutta sitä, mitä Jorma omilleen teki, hän ei osannut sanoa. Nevala ei halunnut mitenkään leimata kanssakilpailijaansa. Hän on rehti ja suoraselkäinen pohjalainen.

Nevala muuten paljasti, että kemiallisella sisäruokinnalla hänen tuloksensa paranivat noin viisi metriä, josta voi päätellä sen, että aika monta metriä suomalaiset antavat nykyään tasoitusta niille ulkomaisille kilpakumppaneilleen, joiden ei tarvitse yllätystestejä pelätä. Sellaisiakin maita taitaa nimittäin maailmassa vielä olla.

Nevalan dopingin käyttö ei ollut holtitonta, koska hän kertoi testanneensa aineita ajokoiraansa ennen kuin itsen niitä käytti. Hänen tutkimustulostensa mukaan kiltistä ja laiskanpuoleisesta koirasta tuli hyvä jäniskoira, kun sille syötti vähän anabolisia steroideja.

Piiloammattilaisuudestakin Nevala uskalsi varhaislapsuudessani kertoa. Muistan pentuna lukeneeni, että hän lupasi heittää maailman ennätyksen, jos hän saa palkkioksi mopedin. Minusta mopedipalkinto olisi 60-luvun alussa vaarantanut urheilijan amatööriyden.

 https://fi.wikipedia.org/wiki/Pauli_Nevala

Suomen jalkapalloilun EM-hopea

Suomalaisten kohtuullisen hyvä menestys jalkapallon nuorten Em-kisoissa palautti mieleeni sen, että Suomi on kerran ollut jalkapalloilun EM-kisoissa peräti hopealla, vaikka harva sitä enää muistaa.

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue voitti nimittäin vuonna 1975 Sveitsissä pidetyissä ikäluokkansa EM-turnauksessa ensiksi Neuvostoliiton, pelasi sen jälkeen tasan sekä DDR:n että Länsi-Saksan kanssa, voitti välierässä Turkin ja hävisi loppuottelussa vasta jatkoajan kultaisella maalilla Englannille. Atik Ismailin mukaan oli hyvä, että Suomi hävisi, koska muussa tapauksessa hän olisi juonut itsensä hengiltä.

Suomen kokoonpano turnauksessa oli seuraava:
Maalivahdit: Peter Lindholm, Pertti Valtanen.
Puolustus: Matti Koskinen, Jukka Laamanen, Jarmo Ilola, Vesa Pulliainen, Matti Lahtinen.
Keskikenttäpelaajat ja hyökkääjät: Antti Ronkainen, Petri Uimonen, Arto Uimonen, Harri Lindholm, Leo Houtsonen, Atik Ismail, Heikki Ropponen, Ilkka Lappalainen, Jukka Heinonen.
Valmentaja: Raimo Marttinen

Tuossa joukkueessa oli vahva savolaisedustus, eli kolme oli kuopiolaisia, kaksi pelaajaa ja valmentaja Mikkelistä sekä peräti kaksi varkautelaista, vaikka Varkaus ei ole koskaan muuten kunnostautunut jalkapallon saralla. Joukkueen kapteeni Jukka Laamanenkin oli WP-35:n miehiä. Hän muuten lopetti jalkapalloilun nuorena ja toimi ainakin yhteen aikaan Joensuussa pastorina.

Suomen miesten maajoukkueen vakiokalustoon tuosta nuorisojoukkueesta etenivät ainoastaan vuonna 2019 syöpään kuollut sijoitusyhtiö Veraventuren toimitusjohtajana toiminut Leo Houtsonen ja Atik Ismail. Karjalaistaustainen Houtsonen toimi urheilu-uransa jälkeen Ortodoksisen kirkkosäätiön hallituksen puheenjohtajana ja Karjalan hiippakunnan säätiön asiamiehenä. Muun toiminnan ohella Houtsonen innostui myös nyrkkeilystä, jota hän harrasti viime vuodet Kuopion Riennossa toimien myös seuran varapuheenjohtajana, vaikka Kuopion Riento onkin torikauppias Israel Närhen johtaman Kuopion punakaartin jatke, joka seuravalinta kertoo toimitusjohtaja Houtsosen vapaamielisyydestä.

Atik Ismailin osalta tosin pallo vaihtui jo nuorella iällä pulloon eikä Raamattuun kuten Houtsosella. Niinpä Ismail on kertonut, että nuorena Suomessa pelatessaan hän oli todellinen suurlupaus, joka jo 20-vuotiaana ensimmäisessä maaottelussaan teki Kreikkaa vastaan kaksi maalia. Sitten hän siirtyi ammattilaiseksi Turkkiin, mutta tuosta ajanjaksosta hänellä ei enää ollut selviä muistikuvia. Hän kuitenkin raitistui jalkapallouransa jälkeen ja toimi sitten Kuopiossa arvostettuna päihdetyöntekijänä. 

Kulttuuriakin Atik Ismail on harrastanut ja olen nähnyt hänen esittämänsä yhden miehen näytelmän elämästään ja minusta se oli oikeasti hieno esitys. Muutaman kirjankin hän on julkonut. Ismail on eräässä kirjassaan kertonut senkin, että pelimatkalla Irakissa Saddam Hussein lahjoitti hänelle kultakoristeisen Koraanin. Myöhemmin hän myi sen ja käytti myyntivoittonsa ns. hauskaan elämään. Atik Ismail lienee ainut muslimi maailmassa, joka on ryypännyt Koraaninsa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Atik_Ismail

Rakastan sinua elämä

Upea ja tunnekylläinen on tämä Jori Otsan ja Ma´Horkka-yhtiön alunperin neuvostoliittolaista alkuperää oleva kappale Rakastan sinua elämä; Suomessa se tunnetaan kertosäkeen mukaisesti paremmin nimellä Rakastan elämää:

https://www.youtube.com/watch?v=Vf71S6PKwKE

Rakastan elämää on yksi Suomen suosituimmista lauluista ja esimerkiksi Martti Ahtisaari kajautti tämän vaali-iltana presidentiksi tulonsa varmistuttua. Itänaapurissakin tämä on erittäin suosittu kappale ja koko ihmiskunnan suuri sankari Juri Gagarin ilmoitti sen suosikki laulukseen.


Neuvostoliittolainen sanoitus poikkeaa jonkin verran suomalaisesta, koska siinä korostetaan enemmän elämän ihanuutta, miesten välistä ystävyyttä, perinteisiä perhearvoja ja maanpuolustuksen tärkeyttä. Asian selittänee se, että alkuperäinen sanoittaja oli Konstantin Vanshenkin, joka palveli sodan aikana laskuvarjojääkärinä ja joka kuului siihen ikäluokkaan ja aselajiin, jonka edustajista harva selviytyi sodassa elossa ja osasi niin ollen rakastaa ainutkertaista elämää.


Suomalainen versio on astetta synkempi, jossa maailmaa tarkastellaan kyynelhelmien läpi ja jossa ei edes ystävä tuo lohtua. Suomalaisen sanoituksen on tehnyt Pauli Salonen, jonka Wikipediassa kerrotaan olevan sen lahtelaisen Pauli Salosen, joka oli yhdistetyn hiihdossa vallan olympiatasoa, mutta epäilen tiedon olevan virheellisen.


Nimittäin ainakin Heinolassa minulle kerrottiin sanoittaja Pauli Salosen olleen sieltä päin kotoisin eikä hän ollut yhdistetyn hiihtäjä, vaan Suomen kommunistisen puolueen valistussihteeri. Hän oli muistaakseni köyhän yksinhuoltaja karjapiian poika. Tarinan mukaan häntä kiusattiin koulussa, koska hän joutui tulemaan kouluun äitinsä lannanhajuisissa navettasaappaissa. Se seikka saattoi aiheuttaa sen, että hänestä tuli SKP:n valistussihteeri.


Rakastan elämää todistaa sen, ettei musiikki tunne rajoja. Ensimmäisiä asioita, joita elämässäni muistan, on kuinka eräs kiivas maalaisliittolainen Maukos-Topi, joka oli ollut jopa piirikokousedustajana, hieman maistissa esitti muistini mukaan ihan puhtaasti laulamalla sen, miten Georg Otsin ja Kauko Käyhkön versiot jonkin verran eroavat toisistaan. Vaikka Topi oli sotaveteraani ja suhtautui sen verran kriittisesti neuvostojärjestelmään, ettei uskonut ryssän ampuneen satelliittia avaruuteen, vaan korkeintaan huopatossun taivaalle, niin siitä huolimatta hän arvosti aidosti neuvostomusiikkia.

Dnjepr ja Rautavaara

Suuri suomalainen sankari Tapio Rautavaara on myös levyttänyt Laulun Dnjeprille, joka virta sattuneesta syystä on hyvin ajankohtainen. Elämänkerrassaan En päivääkään vaihtaisi pois Rautavaara kertoi, että kappaletta levytettäessä hän muisteli jatkosodan aikana sattunutta tapausta, jolloin suurhyökkäyksen aikana suomalaiset olivat ottaneet joukon ukrainalaisia sotavankeja, joita jonkun piti lähteä viemään linjojen taakse.

Rautavaaran mukaan varsinkin Neuvostoliiton suomensukuisista sotavangeista ja loikkareista kootun heimopataljoonan miehet olivat hyvin halukkaita "saattelemaan" sotavangit taaemmas, mutta hän arvasi, mistä heidän innokkuudessaan oikein oli kysymys ja niinpä hän itse lähti asialle.

Saattaa olla, että Rautavaara tunsi sukulaisuutta ukrainalaisia kohtaan, koska ainakin professori Kemppinen maamme parhaaksi valitulla blogillaan epäili, että yksinhuoltajaäidin poika Tapsa, jota pidetään suurena suomalaisena sankarina, onkin taustaltaan kasakka, sillä ei hän ulkonäöltään muistuta ollenkaan suomalaista vaan kasakkaa.

Hyvä tutkimuskohde jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle lisenssille olisi erittäin hyvä väitöskirjan aihe venäläiskasarmien vaikutus Suomen kulttuuri- ja urheiluhistoriaan. Muistelen esimerkiksi, että kiekonheiton olympiavoittaja Iso-Armas Taipalekin oli yksinhuoltajaäidin poika, jonka isäksi epäiltiin venäläistä aatelismiestä ja että Tarmo Manni muistelmissaan kertoo mummonsa epäilleen, että näyttelijäsankarimme vaari oli joka venäläinen tai mustalainen. 

https://www.youtube.com/watch?v=GWULcAISLc0

Jori Otsa saapuu juhannuksena Uukuniemelle

Nyt on korkea aika kertoa, että pitkäaikainen unelmani on toteutumassa ja suosikkivokalistini Jori Otsa kunnioittaa läsnäolollaan juhannuslauantaina Uukuniemen Papinniemen leirintäaluetta. Pahaa pelkään, että Otsan vierailussa törmätään samaan ongelmaan kuin Arska Tenkasen vierailujen yhteydessä on aiemmin törmätty, eli Uukuniemellä törmätään huutavaan parkkipaikkapulaan.

Toivon, että Otsa esittää konsertissa voimakkaasti eläytyen Laulun Dnjeprille, joka sopii Pyhäjärven rannalle kuin nyrkki silmään. Tässä alla olevassa tallenteessa suosikkivokalistini esittää kyseisen laulun jostain syystä valta osin istuilta käsin, mutta kohottautuu esityksen finaalivaiheessa vaikuttavasti jaloilleen.

Jos joku rohkenee syyttää esitystä taiteellisuuden puutteesta, niin rohkenen väittää, että tässä tapauksessa varmasti syvä tunne korvaa täysin mahdollisesti puuttuvan taiteellisuuden. https://www.youtube.com/watch?v=eP7iSE1dbFA

Linkolan luonteen hitleriläisyys

Toisaalta saattaa hyvinkin olla niin, vaikkakin asiaa soppii myös eppäillä, ettei Linkolan veljesten välejä leimannut pelkästään lupsakka savolaishuumori, kuten eilen rohkenin epäillä. Isoveli Pentti Linkola oli lievästikin hyvin vilkas lapsi, vähää vaille vintiö ja varhaislapsuuden kokemukset saattoivat vaikuttaa pikkuveli Martin käsityksiin isostaveljestään myöhemmälläkin iällä.

Pentti Linkola itsekin ilmeisesti tunsi perimänsä rasitukset ja vaimonsa mukaan oli sitä mieltä sen jälkeen, kun oli saattanut puolisonsa raskaaksi, että jos heidän syntyvä lapsensa on poika, se annetaan heti lastenkotiin. Tosi pitkää päivää raatavan kalastaja isän hermot eivät olisi kestäneet itsensä kaltaista jälkikasvua mökissään.

Kun joskus 90-luvulla eräs toimittaja halusi kuulla Martin näkemyksiä veljestään, tämä kieltäytyi ja perusteli kielteistä kantaansa tälle myöhemmin kirjeessään seuraavasti:

"Kieltäydyin ehdottomasti, koska olisin joutunut toteamaan, että Pentti oli aikoinaan itsekeskeisimpiä, itsekkäimpiä ja toisia ihmisiä eniten hyväksikäyttäviä henkilöitä, joita olen koskaan tavannut. Pentistä kehittyi ihminen vasta kun hän 1970-luvun lopulla sairasteli tosissaan ja joutui näin ymmärtämään muitakin ihmisiä, mm. heikkoja ja erilaisia. Luonteen hitleriläisyys alkoi liueta pois."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Linkola

Linkolatkin Savon poekia

Riitta Kylänpään Pentti Linkola-kirjaa lukiessani minulle selvisi, että Linkolan kulttuurisuku on vahvasti savolaistaustainen, joka on minulle yllätys, koska ainakaan Pentti Linkolaa ei tunnettu minään leppoisana vitsin vääntäjänä. Pentin ja hänen veljensä entisen museoviraston intendentin Martti Linkolan isä professori Kaarlo Linkola oli tosin syntynyt Pohjois-Karjalassa Joensuussa, mutta koulunsa hän kuitenkin kävi Kuopiossa. Hän oli mm. vahva vaikuttaja Kuopion Luonnonystäväin yhdistyksessä, jonka jäsen itsekin olen. Kaarlon poika Martti toimi 60-70- luvuilla Kuopion kulttuurihistoriallisen museon johtajana. Kuopion museo on maamme toinen luonnonhistoriaan erikoistunut museo.

Alunperin Kaarlo Linkola oli sukunimeltään Collan, jonka hän suomensi 1900-luvun alussa Linkolaksi, koska hänen vaarillaan oli saman niminen tila Sulkavalla. Collanit ovat musiikkisukua ja Iisalmessa syntynyt Karl Collan on säveltänyt mm. Savolaisten laulun ja Sylvian joululaulun. Suvun musikaalisuus on tavallaan periytynyt myös kalastaja Pentti Linkolaan, koska hän on innokas veisaamaan virsiä venettä soutaessaan. Itsellänikin on sama tapa ja yhteistä on myös se, että meillä molemmilla syvä tunne korvaa monta kertaa puuttuvan taiteellisuuden.

Kylänpään kirjasta ilmenee, että Linkoloissa saattaa kuitenkin piillä pikkuisen taipumusta savolaisuuteen. Tämä piirre ilmenee esimerkiksi siinä, että pikkuveli Martti lähetti vähän ennen kuolemaansa isoveljelleen Pentille laskun elämänsä pilaamisesta. Tutkija Riitta Kylänpää hieman ihmettelee laskun lähettämisen taustoja, mutta itse en ihmettele yhtään, sillä tuollainen on juuri mitä tyypillisintä savolaista lupsakasta huumoria.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarlo_Linkola

Lusikkovuoren luola

Kolmisen vuotta sitten kävin uukuniemeläisen valtuuskunnan mukana tutustumassa Salpalinjaan, joka saattaa ainakin työtunteina mitattuna olla maamme historian suurin rakennusprojekti ja viime päivinä Fasebookin tekoäly on ponnahuttanut esille raportteja, joita tuosta matkasta kirjoitin. Aiheeseen sopivasti TV 1 esitti eilen Salpalinjasta kertovan dokumentin, jonka mielenkiinnolla katsoin.

Ohjelmassa kerrottiin mm. Luumäen Lusikkovuoren luolasta, joka aikoinaan suunniteltiin peräti 400 miehen majoitustilaksi. Luola on peräti 100 metriä pitkä ja 8 metriä leveä, mutta sen korkeutta en ole saanut selville. Itse, joka olen rakennustekniikkaan hyvin perehtynyt, koska olen linnunpöntönkin tehnyt, epäilen, että luolan pitää olla romahtamisen estämiseksi holvimainen, joten korkeuttakin luolalla pitää olla vähintäin leveyden verran.

Vähän aikaa sitten Arvo Tuomisen ansiokkaassa Karjalan kierros-ohjelmassa esiteltiin tsaarin Venäjän rakentama Inon linnake, jonka erään luolan kerrottiin olevan 300 metriä pitkän ja 80 metriä leveän ja epäilin, että tuollaisen luolan pitää olla kymmenien metrien korkuinen, jotta se ei romahtaisi, mutta nyt epäilen, että ymmärryksessäni saattaa olla luolarakentamisen osalta aukkoja.

Joka tapauksessa haluaisin vielä tässä elämässä tutustua sekä Lusikkovuoren että Inon luoliin. Toivottavasti, joku matkailualan yrittäjä lukee tämän. Saattaa hyvinkin olla, että itärajan historiaa, varsinkin sotahistoriaa, esittelevä ryhmämatka Virolahdelta Kuusamoon saattaisi houkutella minun lisäkseni muitakin autisteja, jotka tykkäävät historiasta kuin hullu puurosta, kuten itse tykkään.

Luulenpa, että sen jälkeen, kun Simo Häyhä-elokuva on näytetty amerikkalaisille, niin itärajakierrokselle saattaisi löytyä halukkaita jopa Uudelta Mantereelta asti. Ja jos Venäjästä joskus tulee normaali eurooppalainen valtio, niin sieltäkin tulisi matkailijoita tutustumaan esimerkiksi vaikkapa Venäjän historian suurimman sankarin Suvorovin vaiheisiin Itä-Suomessa. Venäläiset eivät muuten vielä tiedäkään sitä, että Suvorovin suku olikin alun perin Laatokan rannalta ja käytti sukunimeä Syvälahti.

Salpalinja-dokumentin voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-71169340

 

Itse asiassa kuultuna Pentti Linkola

Eilen katselin tv:stä uusintana aiemmin vuonna 2016 nähtyä Pentti Linkolan haastattelua ja vallan sielu virkistyi, kun kuuntelin tätä pessimistiä, jollainen itsekin pohjimmiltani olen ja minulta löytyy jopa elämänkäsityksestäni todistava t-paita, jossa lukee, että "pessimisti ei pety". Tosin myönnän kyllä, että pessimistit ovat olleet historian saatossa monta kertaa väärässäkin, koska he ovat suhtautuneet tulevaisuuteen liian optimistisesti.

Yhdyn kyllä siihen Linkolan näkemykseen, että lopun aikoja eletään ja että radioaktiivinen laskeuma tämän sivilisaation tuhoaa ennen kuin kasvihuoneilmiö meidät kärventää tai musta aukko meidät nielaisee, mutta siitä huolimatta olen jyrkästi eri mieltä Linkolan kanssa siitä, mitä on tehtävä. Linkola nimittäin oli sitä mieltä, että monta nollaa pitäisi ihmisten lukumäärästä vähentää elonkehän pelastamiseksi, joka tarkoittanee sitä, että noin kahdeksan miljardia lähimmäistä tulisi lyödä lihoiksi, mutta itse en moista suunnitelmaa kannata. 

Tässä yhteydessä palaa mieleeni, että vuosia sitten oli Kuopiossa tilaisuus, jossa esiteltiin Riitta Kylänpään Pentti Linkolan elämänkertaa, joka tilaisuus sai minutkin, miehen,  joka en enää pysty kärpästä tappamaan, kerrassaan kauhtumaan.

Minulle selvisi tilaisuudessa se, että jostain merkillisestä syystä meillä pidetään suurena ajattelijana miestä, joka kannattaa ihmisten laajamittaista joukkomurhaa; Isis-järjestön taistelijatkin vaikuttavat liberaalipaskoilta Linkolan rinnalla. Ja jostain käsittämättömästä syystä, varsinkin monet kauniit, minua paljon sivistyneemmät ja älykkäämmät humanistihenkilöt, joiden sukupuoli jääkööt mainitsematta, näyttivät olevan lääpällään Linkolan suuntaan. Olisi luullut, että edes joku läsnäolijoista olisi kohottanut äänensä ja sanonut, ettei hän ollenkaan tykkää siitä ajatuksesta, että muutama miljardi ihmistä pitäisi lyödä lihoiksi.

Itse kuitenkin lopulta rohkaisin mieleni ja pyysin puheenvuoroa, jonka heti myöskin sain ja kysyin, että eikös fiksumpaa sen sijasta, että ihmisten suuri enemmistö tapetaan, olisi kuitenkin porukalla sopia, että kaikki syntyvät tyttövauvat steriloidaan heti synnytyslaitoksella, jolloin ihmiskunnan väestöongelma ja moni muukin ongelma ratkaistaisiin kätevästi muutamassa vuosikymmenessä. Ajatukseni ei saavuttanut minkäänlaista vastakaikua, vaan pikemminkin minua katseltiinkuin jotain hirviötä.

https://areena.yle.fi/1-2629602

Putinin hallinnon suomensukuiset

Arja Paananen paljastaa Ilta-Sanomissa, että Putinin kiihkovenäläiseltä vaikuttava lähipiiri onkin taustaltaan suurelta osin suomensukuisia. Paanasen ansiokkaassa jutussa on itselleni yllätys, että Venäjän ulkoministeriön tiedottajalla Maria Zaharovalla, joka minusta on sangen ilkeältä vaikuttava naisenpuoli, on mordvalaisia sukujuuria. Mordvalainenhan on myöskin Venäjän kirkon sotahullulta vaikuttava päämies patriarkka Kirill. Hän on itänaapurimme johtavia mielipidevaikuttajia eikä hän mielestäni ole ollut rauhan asialla.

Paanasen mukaan Venäjän Kremlin kulisseissa vaikutusvaltaisin suomensukuinen lienee Anton Vaino. Hän on presidentinhallinnon päällikkö eli Venäjän korkein virkamies. Vaino on sukutaustaltaan virolainen, ja pelkästään hänen sukunimensä herättää minussa pelkoa ja vavistuksia.

Kun Putin nousi maailman vahvimmaksi mieheksi, jolle Usa:n presidenttikin on pelkkä nöyrä apupoika, riemuittiin Suomessa siitä, että hänen uskottiin olevan tverinkarjalaisia, jonka mummokin oli kuulema vielä pagissut livviä, eli aunuksenkarjalaa, jota Uukuniemelläkin vielä 1600-luvulla puhuttiin. Paanasen mukaan Putinin suku saattaa olla lähtöisin Inkerinmaalta tai  Käkisalmen läänistä.

Itse äänestän sen puolesta, että Putin on lähtöisin Käkisalmen läänin Uukuniemeltä, koska hän on ihan seinällämme roikkuvan Uukuniemen heränneitä edustaneen Emma Kuikan näköä. Uukuniemeläisyysepäilyjäni vahvistaa sekin, koska hän hankki ilmeisen vaatimattoman kesämökkinsä Uukuniemen rajanaapurista Lahdenpohjasta. Putin on mökkinaapurini, mutta ihan hyvä sellainen eikä ole aiheuttanut muuta häiriötä, kuin että kerran pyyhkäisi helikopterilla onkilaiturini yli matkallaan Savonlinnaan.

Tuo epäilty sukulaisuussuhde Putiniin johti siihen, että rouvani serkku tilasi geenitestin, jonka avulla pystyttiin selvittämään kaukaisetkin serkut, mutta Putinia serkuista ei löytynyt, mutta yksi Peskov löytyi. Maailman tunnetuin Peskov, eli Dimitri Peskov,  näyttää oleva nykyään hommissa Kremin tiedottajana.

Arja Paanaselta jäi jutussaan mainitsematta, että nykyään Venäjän Duuman ylähuoneen puheenjohtaja Valentina Matvijenko on mordvalainen. Vuosina 2003–2011 Matvijenko toimi Pietarin kuvernöörinä. Syyskuusta 2011 hän on Venäjän parlamentin ylähuoneen puheenjohtaja, ja siirtoa pidetään yleisesti alennuksena, vaikka virka on muodollisesti maan kolmanneksi merkittävin tehtävä.

Paanasen jutun voi lukea tästä: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011086123.html

 

 

Iisveden taajaväkinen yhdyskunta

Hieman harmittaa, koska en kevätkiireiden vuoksi ehdi tänään Iisvesi-päiville, jossa tilaisuudessa kerrotaan valmisteilla olevan Iisveden historiikin tilanteesta. Olisin ottanut esille, että kirjassa tulisi kertoa ns. Rillan lakosta ja esittää, että olisi korkea aikaa käynnistää neuvottelut sen päättämisestä. Lakko on kestänyt kohta sata vuotta ja se lienee Suomen tai jopa koko maailman sitkein työtaistelu.

Suonenjoen Iisveden taajaväkisessä yhdyskunnassa toimi 30-luvulla saha, jolla käynnistyi työtaistelu, joka jatkuu yhä. Erään ay-johtajan muistelmista luin, että lakon taustalla oli se, että  sahan työläiset saivat tarpeekseen sahan työnjohtajasta, josta ei pidetty. Työnjohtajan sukunimen perusteella Suomen historia tuntee tämän työtaistelun nimellä Rillan lakko.

Ilmeisesti kyseessä oli poliittinen lakko, koska työnjohtajan katsottiin olevan liian oikeistolainen Iisveden sahalle, sillä hän oli sosialidemokraatti. Saha pysähtyi ja niin työtaistelu, joka venähti pitkäksi ja joka jatkuu edelleen. Työllisyystilanne oli silloin sellainen, että kaikki lakkolaiset saivat nopeasti töitä muualta eikä kukaan muistanut enää huolehtia entisen työpaikkansa lakon lopettamisesta. Minusta nyt olisi korkea aika käynnistää neuvottelut lakon lopettamisesta.

Tässä videossa esitellään Iisveden Kolikkoinmäkeä, jolla on ollut keskeinen merkitys maamme kulttuurielämässä. Mainittakoon, että videolla esiteltävä Erkki Junkkarisen kotimökki oli pari vuotta sitten myynnissä ja hintapyyntö oli muistaakseni 2000 euroa. Hinnan alhaisuus johtui ehkä siitä, että mökissä ei ollut vessaa ja niinpä myynti-ilmoituksessa korostettiin mökin soveltuvan parhaiten koirille tai poikamiehille. https://www.youtube.com/watch?v=sAX-zxglY_s

Haudattu uhka

Kun tänä aamuna heti herättyäni tarkastin Teksti-tv:ltä, onko maailma vielä pystyssä, niin totesin, että jos mahdollista, niin entistä hullummaksi oli maailmanmeno äitynyt. Olen viime aikoina pohtinut sitä, että Lähi-Itään saadaan rauha vasta sitten, kun kaikilla osapuolilla on ydinaseet, mutta että se rauha voi hyvinkin olla haudan rauhaa.

Mikäli yhtään iranilaisia tunnen, niin Israelin Iranin ydinlaitoksiin tekemän iskun jälkeen maa hankkii itselleen ydinaseen nopeasti tavalla tai toisella. Ehkäpä vetypommin voi ostaa vaikkapa Pohjois-Koreasta, kun vain tarpeeksi maksetaan. Tai sitten ydinaseen voi hankkia tavalla, jonka Risto Isomäki kirjassaan Haudattu uhka paljasti jo kymmenen vuotta sitten.

Isomäen tieteisjännärin mukaan Suomen itsenäisyyspäivän juhla presidentin linnassa laskujeni mukaan noin vuonna 2026 saa uusia ja yllättäviä piirteitä, kun ilmenee, että terroristijärjestö Isis on päässyt lisämaustamaan juhlaruokia siten, että valtakunta hetkessä menettää koko eliittinsä ja sen jälkeen on epäselvää, kuka maata johtaa.

Isis ilmoittautuu terrori-iskun tekijäksi ja vaatii, että Eu:n tulee myöntää, ettei ole olemassa kuin yksi Jumala ja ettei tällä voi olla poikaa. Vaatimusta tehostetaan sillä, että järjestö kertoo kaapanneensa yhden Loviisan ydinvoimalan ydinjätettä kujettaneen rekan lastin, eli 30 tonnia radioaktiivista ainetta ja tekevänsä sillä 100 eurooppalaista suurkaupunkia asuinkelvottomiksi, ellei Isisin vaatimukseen suostuta. Itse kyllä tuossa tilanteessa heti myöntäisin, että eiköhän se asia voi ihan hyvin nuinkin olla, kuin uskonsoturit väittävät.

Mutta Isisin terrori-isku ei rajoitukaan vain edellä kerrottuun, vaan jatkoa seuraa. Nimittäin kirjan mukaan maapallon kallein rakennus, eli Olkiluodon kolmosvoimala, on juuri saatu kahden vuosikymmenen rakentamisen ja purkamisen jälkeen hyötykäyttöön, joka seikka teoksen ilmestymisen aikoihin kuulosti vähän turhan mielikuvitukselliselta asialta tieteisromaanissakin, mutta niin Isomäki kuitenkin rohkeni kirjoittaa. 

Myös Isis oli kiinnostunut voimalan käyttömahdollisuuksista ja suunnitteli maailman suurimman reaktorin muuttamisen törkypommiksi, jonka avulla koko syntinen Eu muutetaan kerralla asumattomaksi autiomaaksi.Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Tshernobylin voimalan radioaktiivisuudesta karkasi ympäristöön vain noin 5 %.

Enpä kerro, miten Haudatussa uhkassa lopulta kävi, vaan sen voi asiasta kiinnostunut selvittää lukemalla kirjan. Netissä näkyy olevan teoksen 44 ensimmäistä sivua vapaasti luettavissa: https://www.google.fi/books/edition/Haudattu_uhka/J6zpDAAAQBAJ?hl=fi&gbpv=1&pg=PT4&printsec=frontcover

 

 

Huomattava mediatapahtuma

Huomattava mediatapahtuma on kehkeytymässä Uukuniemen biisonikarkulaisista. Eilen  MTV:n uutisissa kerrottiin, että ne ovat lähestymässä Savonlinnan kaupunkia ja tämänpäiväinen Helsingin Sanomien nettiversio on tehnyt asiasta pitkän monilla värikuvilla varustetun jutun. Vaikka Telluksen tilanne on katastrofaalinen, jouduin päästämään vallan selkäkeikkanaurun, kun yhdessä lehden kuvassa istuu ikämies entisen kyläkaupan rappusilla ja kuvatekstissä lukee: "Erkki Hermanni Pöhö kertoo olevansa Niukkalan kylähullu. ”Ei ole virallista hullun leimaa vielä, mutta seuraavassa kokouksessa laitetaan.” 

Tosin Hesarin jutussa on se virhe, ettei kuvassa ole entinen kyläkauppa, vaan entinen kylän vaatekauppa. Muutama vuosikymmen sitten Suomi, isiemme maa oli niin köyhä, että Uukuniemelläkin oli monta kauppaa, vaatekauppa, posti ja apteekki.

Nähtäväksi jää, saako nykyinen 12 biisonin karkaustapaus yhtä suuren mediahuomion kuin talvella vuonna 2004 tapahtunut yhden ainoan biisonin karkaustapaus. Silloinhan asia oli monena päivänä lähes Helsingin Sanomien pääuutinen ja mieleeni jäi lähes koko sivun värikuva Kioskin Matista, joka istuu hyvin lämpimästi puettuna kylmällä kioskillaan ja antaa muistaakseni henki huuruten lausuntoja tapahtuneesta. Minusta kuvassa oli ainesta vuoden lehtikuvaksi ja leikkasin sen talteen, mutta en sitä tähän hätään löydä. Jos jollakulla on tuo kuva tallessa, niin sen voisi kyllä kiinnittää kehyksissä Pitäjäntuvan seinän arvokkaimmalle paikalle.

Ainakin Helsingin Sanomien tilaajat voivat lukea tämän jutun: https://www.hs.fi/suomi/art-2000011289990.html

Satu Procopé ja biisonit

Parhaiten Uukuniemi tunnetaan entisen kunnanjohtajansa Satu Procopén ansiosta, mutta toiseksi parhaiten Uukuniemi tunnetaan biisoniensa ansiosta. Muistelen, että Satu Procopékin sai runsaasti huomiota varsinkin sen jälkeen, kun hän pakeni paikkakunnalta ja niin näyttävät myös biisonit saavan runsaasti huomiota paikkakunnalta karkaamistensa vuoksi. 

Maamme media on nyt parin päivän ajan uutisoinut  näyttävästi 12 uukuniemeläisen biisonin karkumatkasta ja epäilen, että asiasta riittää uutisoitavaa jatkossakin, koska jos 500 - 1000 kiloa painavat eläimet, joiden rakenteellinen huippunopeus on 60 km/t, eivät vapaaehtoisesti halua palata aitaukseensa, niin ei niitä sinne väkisin saada.

Muistanpa, miten vuonna 1997 nuori siitossonni Liekki pelästyi sitä lähestyneitä vanhoja nautanaaraita niin, että piileskeli kesäisessä metsässä monta kuukautta ja vasta loppusyksystä se onnistuttiin saamaan kiinni muutaman nukutuskiväärin laukauksen jälkeen ja retuutettiin sitten häpeällisesti tajuttomana kauhakuormaajan kauhassa takaisin nautahaareminsa luokse harjoittamaan siitostoimintaa, jota tehtävää varten se oli alun perin hankittukin. 

Liekki-sonnin hankala tapaus saa minut epäilemään, ettei 12 biisonia tulla nukutuskiväärinkään avulla saamaan vangittua, vaan pakolaisongelma ratkaistaan ihan tavallisella hirvikiväärillä, niin surullista kuin se onkin. Silloin, kun Liekki-sonnin tapaus oli kuumimmillaan, ajattelin, että perustan Liekki-sonnin vapautusrintaman eläintä suojelemaan, mutta Uukuniemen biisonien osalta hyväksyn tarvittaessa hirvikiväärin käyttämisen.

Nimittäin Pohjois-Amerikan biisoni vaarantaa alkuperäislajin Euroopan biisonin, eli visentin, tulevaisuuden. Visentti oli jo välillä kuolemassa sukupuuttoon, mutta nyt laji on elpymässä ja visenttejä on tavattu jo Karjalassa Muolaassa ja Hiitolassa. Mikäli rakenteilla olevaan raja-aitaan jätetään aukkoja, niin muutaman vuoden kuluttua visentit vilistävät jo Uukuniemenkin metsissä ja vainioilla.

Yleensä amerikkalaiset eläimet ovat eurooppalaisia lajitovereitaan kookkaampia, koska Amerikassa on kilpailu luonnossa kovempaa kuin Euroopassa, koska meillä Alpit rajoittavat vapaata kilpailua, mutta jostain syystä visentti on vähintäänkin biisonin kokoinen ja ainakin sitä korkeampi. Olisiko niin, että Amerikan preerioilla ei tarvita yhtä pitkiä jalkoja kuin Euroopan soilla.

Tässä juttu Liekki-sonnista: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=liekki-sonni#fpstate=ive&vld=cid:6854d223,vid:3y_roLB4Agg,st:0

Taivaan merkit

Ihmettelinpä Uukuniemellä ilta-aurinkoa, joka oli lähes verenpunainen Kanadan metsäpalojen vuoksi. Vaikka olen huuhaa-tietoa vastustavan Skepsis ry:n jäsen, mieleeni nousi epäilys, että tuosta ei mitään hyvää seuraa. Vanhetessani alan yhä entistä enenevämmässä määrin muistuttaa Hermanni Päätaloa, jolla oli tapana tarkkailla ympäristössä ilmeneviä merkkejä ja pohdiskella niiden tarkoitusta. Yleensä Herkon pohdiskeluissa tultiin siihen johtopäätelmään, että merkit liittynevät jotenkin Riitu-vaimon ja Tauriais-Herkon väliseen viestintään. 

Ja niinhän sitten näyttää käyneen, että huonoa verenpunainen aurinko tarkoitti, koska eilen Ylen sivuilla kerrottiin, että 12-päinen aitauksesta karannut biisonilauma liikkuu villinä ja vapaana Uukuniemen metsissä. Virallista hätätiedotetta ei biisonivaaran vuoksi kuitenkaan annettu, koska Itä-Suomessa on totuttu monenlaisiin uhkiin. Muistanpa, miten vuosia sitten jossain Etelä-Suomessa oli mukamas nähty karhu ja sen vuoksi hätätiedote annettiin kesken radiolähetyksen. Vähän myöhemmin tosin kerrottiin, että sorry vaan, se olikin koira.

Verenpunainen aurinko saattoi ennustaa myös sitä, että vallan Ylen uutislähetyksessä kerrottiin, että ennen niin kristallin kirkkaan Uukuniemen Pyhäjärven vesi on alkanut muuttua punaiseksi metsänojitusten vuoksi. Se on ikävä juttu ja ehdotankin, että hätäaputöinä järveen laskevien ojien päihin asennetaan suodatinkangas poimimaan ainakin suurimmat kokkareet talteen.

Suomeen on kaivettu miljoona kilometriä metsäojia ja ainakin osa ojista on ollut hyödyttömiä metsätalouden kannalta ja lisäksi samalla moni hyvä lakkasuo on pilattu. Hyvä lakkasuo saattaa tuottaa vuodessa tuhansia euroja hehtaarilta, mutta hyvänkin metsän tuotos jää satasiin hehtaarilta.

Siunatuksi lopuksi kerron sen, että maamme metsätalous tuottaa noin 10 % kansantuotteestamme ja jos 10 % maamme metsistä suojeltaisiin, vähenisi kansantuotteemme 1 % verran. Niinpä, jos normaali talouskasvu olisi 3 % vuodessa, niin 10 %:n metsien suojelu laskisi elintasomme neljän kuukauden takaiselle tasolle ja kyllä silloinkin jotenkin elettiin, vaikka vaikeaahan se tietysti oli.