Elias Ahonen ja Uukuniemi

Uukuniemeläiset ovat kovia kauppamiehiä. Luettelo uukuniemeläisistä talouselämän vaikuttajahenkilöistä on kulunutta vertausta käyttäen pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi. Ensimmäinen maineeseen noussut uukuniemeläinen suurliikemies oli Jalmari Ahokas, jota myös Sätkä-Jalluksi kutsuttiin, koska hän keksi ja patentoi sätkäkoneen, jolla löi rahoiksi varsinkin sota-aikaan.

Noin vuonna 1980 helppoheikkien Suomen mestaruuden Kuopion torilla järjestetyssä kilpailussa voitti Uukuniemellä syntynyt Antti Kuronen, jota myös Rukkas-Antiksi kutsuttiin, koska hän löi helppoheikki-toimensa ohessa rahoiksi myös rukkastehtailijana. Rukkas-Antti oli taitava myyntimies, mutta hänen näkemyksensä kirjanpitolaista erosi siinä määrin verohallinnon näkemyksestä, että hänet tuomittiin pariksi vuodeksi vankeuteen. Siitä rangaistuksesta hän ei ollenkaan tykännyt, vaan karkasi nelisenkymmentä vuotta sitten vankilasta eikä häntä ole vieläkään tavoitettu.

Uukuniemellä syntynyt kiinteistösijoittaja ja urheilumies Heikki Viitikko löi kiinteistöbisneksessä siinä määrin rahoiksi, että hän pari vuotta sitten osti Putinin kavereilta Helsinki-hallin ja nyt odotetaan, että sen nimeksi kohta muutetaan Uukuniemi-halli. Ilmeisesti kaupan kylkiäisenä Viitikko osti myös jääkiekkoseura Helsingin Jokerit ja niinpä nyt odotetaan, että seuran nimi muutetaan Uukuniemen Jokereiksi ja että sen kotiottelut siirretään Niukkalan jäästadionille.

Eilen huomasin ihmeekseni sosialistisesta mediasta, että maailman johtava virtuaalivaluutta-asiantuntija Elias Ahonen, joka on uskoakseni kypsässä 32 vuoden iässä lyönyt virtuaalivaluuttabisneksessä kunnolla rahoiksi, on muuttanut Dubaista mökkinaapurikseni, koska hänen isänsä on Uukuniemen poikia. Sosialistisesta mediasta huomasin myös sen, että olin kesällä 2025 Elias Ahosen kanssa Pitäjäntuvalla kuuntelemassa arkeologi Ville Laakson esitelmää Uukuniemen ortodoksikylän kaivauksista ja tuossa esitelmässä Laakso valitteli sitä, että rahoituksen puuttumisen vuoksi kaivauksia ei voi jatkaa. Luennon jälkeen Ahonen oli ilmeisen luottamuksellisesti ilmoittanut Laaksolle, että eiköhän se rahoitus järjesty.

Jos jollakulla on älykkyysosamäärä yli 160, niin hänen kannattaa kuunnella, mitä Elias Ahonen kertoo virtuaalivaluutoista: https://www.bing.com/videos/riverview/relatedvideo?PC=V205&q=elias+ahonen%2c+youtube&ru=%2fsearch%3fFORM%3dV205DF%26PC%3dV205%26q%3delias%2bahonen%252C%2byoutube&mmscn=vwrc&mid=A84F58720899A6BC821FA84F58720899A6BC821F&FORM=WRVORC&ntb=1&msockid=3f864608a77c11f1b590a7467249efc1

Seitsemät pikkuhousut kympillä

Eilen pääuutisissa kerrottiin, että kiinalaisesta verkkokaupasta saa lihashuoltovasaran, mikä se sitten onkaan, 3,50 eurolla ja että suomalaisessa halpuudestaan tunnetussa verkkokaupassa, jonka omistaja lienee hänkin ainakin melkein Kärkkäälän poikia, ihan samannäköinen laite maksaa 30 euroa. Uutisesta muistui mieleeni, että joskus etsin netistä parvekkeen oveen magneettihyttysverkkoa, niin Temussa sellainen olisi maksanut Kiinasta kotiin tuotuna 80 centtiä, mutta paikallisessa rautakaupassa 20 euroa.

Ja sekin lihasvasarauutisesta tuli mieleeni, että Tallinnan sataman lähellä muudan liike oli aikoinaan mainostanut, että "seitsemät pikkuhousut kympillä" ja että Helsingin Sanomat oli tehnyt asiasta näyttävän jutun, jossa paheksuttiin väärennettyjen merkkituotteiden myymistä pilahintaan. Kyseisessä Tallinnan liikkeessä oli ilkeästä lehtijutusta riemuittu suuresti, koska se synnytti kauppaan asiakasryntäyksen, joka muistutti sitä asiakasryntäystä, joka Suomessa syntyi eräässä myymälässä, jossa kaatopaikalle menossa olleita viallisia muoviämpäreitä alettiin jakaa asiakkaille kaupanpäällisiksi.

Tutkin uteliaana ihmisenä netistä sitä, mikä järki on myydä seitsemät pikkuhousut kympillä ja tulin lopputulemaan, että siinä on suuri järki. Kiinan tehtaalla seitsemät pikkupöksyt maksavat yhteensä 1,5 euroa, eikä kuljetuskuluja siunaannu kovin paljoa, koska esimerkiksi lenkkitossuparin rahtaaminen konttilaivalla Helsingin satamaan maksaa tiettävästi 20 centtiä. Karkea arvioni on, että Tallinnan liike nettoaa seitsemistä alkkareista törkeät kahdeksan euroa.

Ennen oli Suomessa käytäntö, että maalaiskunta pystyi hankimaan itselleen kaupungin arvon ja aseman, mikäli maalaiskunnassa oli Alko, jossa myytiin teräviä ja herrojen vaatehtimo, jostsa myytiin kokopukuja herroille. Nykyään tilanne on se, että harva on maassamme kaupunki, josta saa herrojen kokopukuja. Kirjakauppojakaan ei ole enää juuri missään, mutta onneksi ainakin Kari Hotakaisen uusinta näyttää saavan monien K-kauppojen lihatiskien lähistöltä.

Tässä juttua lihashuoltovasaroista yms.: https://yle.fi/a/74-20243430

Mehiläishotelli

Muistanpa, miten vuosikymmeniä sitten, kun ensimmäisen kerran saavuin Tallinnaan, ihmettelin satamarakennusten katoilla kasvavia koivuja. Ajattelin silloin, että imperialismin vastainen taistelu kulutti sosialistisen suunnitelmatalouden resursseja niin, että koivujen vastainen taistelu oli jäänyt taka-alalle.

Mutta ei ollut ehkä sittenkään kattokoivujen selitys imperialismin vastainen taistelu, vaan kyseessä oli se, että Neuvostoliitossa oli jo vuosikymmeniä sitten aloitettu nykyään muodissa oleva vihreä siirtymä. Nimittäin, kun viimeksi kävin Tallinnassa, havaitsin, että satamarakennukset ja niiden kattokoivut olivat hävinneet, mutta kattometsäperinne oli siirtynyt ihan Vanhan kaupungin vieressä sijaitsevan neljän tähden hotellin Nordic Forumin katolle. Hotellin katto oli näet istutettu täyteen käsittääkseni tuijapuiden taimia, jotka näyttivät ihan hyvin viihtyvän korkean rakennuksen harjalla.

Eikä hotellin vihreä siirtymä rajoittunut vain tuijiin, sillä tutkimuksissani ilmeni, että katolle oli asennettu kuusi mehiläispesää, joiden 360.000 asukkia laidunsi Tallinnan puistoissa tuottaen todellista lähiruokaa, eli mehiläisen oksennusta, jota myös hunajaksi kutsutaan, hotellin aamiaispöytään. Tekoälyn mukaan 360.000 mehiläistä tuottaa vuodessa 240 kiloa hunajaa.

Minusta meillä suomalaisilla on nykyään paljon oppimista virolaisilta. Tässä lisätietoa Nordic Forumin mehiläistuotannosta: https://www.nordichotels.eu/fi/meidan-mehilaiset/

Mestarivakooja Vilho Pentikäinen

Palataanpa vielä eilen mainitsemaani mestarivakooja Vilho Pentikäiseen. Luin aikoinaan Martti Backmanin kirjan Vakoojat – Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933, joka oli jännittävä lukukokemus. Luutnantti Vilho Pentikäinen on ilmeisesti maamme menestynein vakooja, joka pääesikunnassa työskennellessään välitti vuosien ajan Suomen puolustusvoimien huippusalaisia asiapapereita Neuvostoliittoon.

Toiminnan uhatessa paljastua 1933 hän kylmän rauhallisesti ajoi autollaan Helsingistä itärajalle ja käveli rajan yli Pystykorvineen, joka tässä tapauksessa tarkoittaa suomalaista sotilaskivääriä. Puseronsa miehustassaan hän kantoi kultaista ampumamerkkiä, sillä hän oli sotilaspistooliammunnassa kolmas suurmestari Suomessa

Sen jälkeen mestarivakoojan vaiheista ei ole luotettavaa tietoa. Virallisten tietojen mukaan hän menehtyi Stalinin vankileirillä, mutta jotkut uskovat hänen jatkaneen menestyksellistä vakoilijan uraansa vielä kylmän sodan aikaankin.

Backmanin mukaan Pentikäistä pidettiin Suomen armeijan luutnanttina esiintyessään vähän yksinkertaisena, mutta joka korvasi yksinkertaisuutensa erittäin sotilaallisella käytöksellä. Hän oli myös kyltymättömänä naistenmies eli naippo, jonka naisseikkailuista kertoessaan kirja paljastaa, että Pentikäinen oli ilmeisesti myös väkivaltainen psykopaatti, joka luonteenpiirre ei liene vakoilijalle mikään puute.

Vaikka Pentikäinen ilmeisesti näytteli tyhmää, niin tyhmä hän ei ollut, mikäli hänen lähisukulaisistaan voi mitään päätellä. Nimittäin hänen veljensä oli kuopiolainen lestadiolainen rovasti Veikko Pentikäinen, veljenpoikansa teologian professori ja keskustapuolueen entinen varapuheenjohtaja Juha Pentikäinen, jonka poika taas on entinen Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen, joka nyt toimii Suomen pk-yrittäjien puheenjohtajana. Pentikäiset ovat siis ilmeisesti geeniperimältään erinomaisen lahjakkaita ihmisiä.

Olen joskus Helsingissä käydessäni jututtanut Mikael Pentikäistä, kun tämä oli Hesarista potkut saatuaan myymässä itseään kadulla. Hän oli nimittäin ehdokkaana Eu-vaaleissa ja jakoi kunnon ehdokkaan lailla esitteitään ohikulkijoille. Älykkään ja sivistyneen oloinen mies hän oli ja huumorintajuinenkin, koska ei suuttunut vaan nauroi, kun kysyin, että joko hän on Hesarinsa tutustumistarjouksen tilannut. Pentikäisen vieressä nimittäin toinen katumyyjä kaupitteli ihmisille Hesarin tutustumistarjouksen.

Vilho Pentikäisen elämä olisi hyvä elokuvan aihe ja tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että hän itsekin oli taitava elokuvaaja. Tässä on nähtävillä Vilho Pentkäisen juuri ennen pakoaan vuonna 1933 kuvaama lyhyt elokuva Uudet hyökkäysvaunut Hämeenlinnassa ja luulen, että kopio filmistä toimitettiin myös Neuvostoliittoon. Yllättävää, että Suomen puolustusvoimilla oli jo vuonna 1933 käytössään vedessä uiva amfibiopanssarivaunu.

https://kavi.finna.fi/elavamuisti/Record/elavamuisti.elavamuisti_video_2236

Pietarin suomalaiset

Lukaisinpa tuossa hyvin paksun ja arvokkaan sekä ansiokkaan Max Engmanin kirjan Pietarin suomalaiset. Sen sivulla 45 todistetaan, että 1640-luvulla tulevan Talvipalatsin ja Eremitaasin paikalla asuivat Antti Kirjoinen ja Yrjö Jaakonpoika Uudeltakirkolta, Yrjö Näätäinen Viipurin pitäjästä ja Sipi Koivisto Koiviston pitäjästä. En keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö tuo Sipi-herra voisi ihan hyvin olla esi-isäni.

Nimittäin kolme kivekässisseihin kuulunutta sukulaismiestä souti yhdeksän sukupolvea sitten hävityn pohjansodan jälkeen Pietarista Suonenjoelle, koska eivät halunneet tulla maaorjiksi, merkittiin aluksi heidän sukunimekseen Koivistolainen. Tosin Tuomas Koivistoisesta, jonka jälkeläinen olen, käytettiin myös nimeä Kuurtilainen, koska hänet oli viety kalastajaorjana Kuurinmaalle nykyiseen Latviaan, josta hän sitten pakeni tapettuaan läksiäisiksi esimiehensä. Parhaan tarinan mukaan hukutus olisi tapahtunut tervatynnyriin hukuttamalla. Tuon Kuurtilainen sukunimen seurauksena Tuomaksen asuttama tila on nimeltään Kuurtila.

Sukuhistoriallisista syistä harkitsen vakavasti, että osallistun 5.9.2026 Sulkavan soutustadionilla pidettävään Isoviha Savossa seminaariin kivekkäiden edustajana. Nuo isonvihan inkeriläississit olivat hurjaa porukkaa, koska heitä oli kaikkiaan muistaakseni 400 miestä, joista 95 % tapettiin ja sodan jälkeen henkiin jääneistä 15 pakeni rajan yli Ruotsin puolelle ja 5 jäi Venäjälle. Kivekkäiden jälkeläisistä parhaiten on menestynyt Pentikäisten suku, jonka kuopiolainen pappishaara on tuottanut uskontotieteen professori Juha Pentikäisen, jonka poika Mikael Pentikäinen toimi aikoinaan Helsingin Sanomien päätoimittajana ja tytär Mari Leppänen toimii piispana edelleenkin. Myös Juha Pentikäisen setä Vilho oli kyvykäs mies, sillä hän oli parhaiten menestynyt Neuvostoliiton vakooja maassamme.

Lisätietoa Isoviha seminaarista tässä: https://timo-vihavainen.blogspot.com/2026/07/suomi-isoviha-menneisyys-ja-nykyaika.html

Savolaisia suurnaisia

Savolaiset sukututkijat ovat paljastaneet, että Savosta on lähtenyt lukuisia suurnaisia sekä -miehiä. Aiemmin jo kerroin iisalmelaistaustaisista Kauhas-Martasta ja Kauhas-Ellusta, jotka hallitsivat aikoinaan maailman suurinta valtiota Venäjää, mutta kyllä savolaistaustainen nainen on päässyt myös Suomen johtoon.

Nimittäin entisen pääministeri Sanna Marinin ensimmäinen tunnettu esi-isä oli rautalampilainen Pietari Kiiski, jota kylällä varmaankin kutsuttiin Kiiskis-Pekaksi. Savossahan sukunimiin lisätään hieman vähättelevä nen-pääte ja epäilen, että ruotsinkielinen Rautalammin henkikirjaa pitänyt pappi muutti kansanomaisen Pekka-nimen vähän fiinimmäksi.

Pietari Kiiskellä oli ilmeisesti hyväpäinen ja -tapainen Olavi-niminen poika, jota kavereiden kesken varmaankin kutsuttiin Olliksi, joka lähetettiin sitten lukemaan vallan papiksi uskoakseni Suomen Turkuun. Valmistuttuaan hän ajan tavan mukaisesti vaihtoi rahvaanomaisen Kiiski sukunimensä hienoksi latinankieliseksi mereen viittaavaksi Marinus-nimeksi, joka sittemmin lyheni Mariniksi.

Itse olisin kyllä muuttanut suomalaisen Kiiski-nimen kalan latinankieliseen muotoon cernuus, mutta ilmeisesti kiiskeä pidettiin huonomaineisena kalana. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että Venäjällä kiiskeä pidetään niin erinomaisena ruokakalana, että kun silloisen maailman mahtavin hallitsija Aleksanteri III kruunattiin virkaansa, tarjottiin juhlassa arvokkaana herkkuna kiiskilientä. Itäsuomalaiset kalamiehet varmaankin toimittivat silloin kiiskeä Pietariin, jota Suomen puolella eivät edes kissat suostuneet syömään.

Tämän linkit kautta voi tutkia sisäsavolaisen pappissuku Marinin vaiheita: https://www.geni.com/people/Olof-Marinus/6000000025229866726

Ristlahden taistelun muistomerkki Kurkijoella

Eilen mainitsemani Ristlahden taistelu käytiin vuonna 1614 ja sen seurauksena Laatokan Karjala siirtyi Lännen etupiiriin. Sillä seikalla oli maamme myöhemmän kehityksen kannalta suuri merkitys, sillä kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, suomalaisten lukutaitoaste oli yksi Euroopan ja koko maailman korkeimmista, mutta venäläisten lukutaito oli maanosan huonoimpia. Se oli yksi selitys Suomen itsenäistymiselle. Nykyään muuten Pisa-tutkimuksen mukaan venäläislapset ovat sen sijaan suomalaisia parempia lukijoita.

Kiitos siitä, että Laatokan Karjala jäi Lännen etupiiriin, kuuluu Hannu Munckille, eli Auvis-Hanskille ja hänen sotilailleen, joiden ansiosta Ristlahden kahakka päätyi luterilaisten voittoon. Evankelis-luterilainen kirkko on satoja vuosia kannustanut alamaisiaan kirjan ääreen ja naimaankaan ei päässyt, ellei osannut lukea. Sen sijaan ortodoksipuolella lukutaitoa ei ole pidetty niin kovin tärkeänä asiana, koska maallinen kärsimys ja kilvoittelu on vain lyhyt välivaihe, jonka jälkeen päästään ikuisiin taivaan iloihin.

Ristlahden taistelussa Idän joukkoja johti karjalainen sissipäällikkö Maksima Räsänen, josta asiasta voisi päätellä, että kyseessä taisi pitkälle olla savolaisten ja karjalaisten välinen koitos, koska uskon Hannu Munckin, eli Auvis-Hanskin, joukoissa olleen vankan savolaisedustuksen. Vaikka Maksima Räsänen hävisi Ristlahden taistelun, jäi hän sikäli maailman sotahistoriaan, että käsittääkseni hänen kunniakseen on nimetty maailman kuuluisin konekivääri Maxim.

Vähän Ristlahden tapauksen jälkeen suuri osa alkuperäisistä karjalaisista lähti evakkoon Tverin Karjalaan melkein tuhannen kilometrin päähän ja siellä pagistaan vieläkin karjalan kielellä. Sen sijaan Uukuniemellä viännetään seleväksi savoksi, sillä Savonlinnan suunnasta vyöryneet imperialistiset köyhät renkipojat valtasivat pitäjän vakavaraisilta karjalaisisänniltä 1600-luvulla.

Vuonna 2016 kävin itärajan takana Kurkijoella hiljentymässä suuren sankarini Veikko Hakulisen muistomerkillä ja ihmeekseni löysin sieltäkin Ristlahden taistelun muistomerkin. Saman taistelun muistomerkkihän on myös Uukuniemen kirkonmäellä. Olisi mielenkiintoista tietää, vieläkö Kurkijoella olevat Hakulisen ja Ristlahden taistelun muistomerkit ovat ehjinä.