Venäjä-boikotti

Luulin, että kansainvälisten suhteiden pohjanoteeraus oli se, kun uutisissa kerrottiin, että Kiina, Usa ja Venäjä haluavat tehdä Unkarin läpeensä korruptoituneesta entisestä pääministeristä Viktor Orbanista YK:n seuraavan pääsihteerin. Mutta ei se olekaan kansainvälisten suhteiden pohjanoteeraus, koska Kansainvälinen vetoomustuomioistuin päätti, että Kansainvälisen jääkiekkoliiton on päästettävä hirvittävää hyökkäyssotaa käyvä Venäjä mukaan jääkiekon MM-kisoihin.

Paras ja yksinkertaisin vastaus tuohon päätökseen olisi se, että Saksa ilmoittaa välittömästi, että niin kauan kuin Venäjä jatkaa Ukrainan sotaa, Venäjän urheilijoille ei myönnetä Saksaan viisumeja, koska heidän turvallisuuttaan ei voida taata. Itsekin epäilen, ettei venäläisten kiekkoilijoiden turvallisuutta voitaisi taata varsinkaan ottelussa Ukrainaa vastaan. Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieleen, että kun Unkari voitti Venäjän vuoden 1956 Melbournen olympialaisten vesipallo-ottelussa, oli ainakin tarinan mukaan altaassa enemmän verta kuin vettä. Vesipallotuomari ei voi nähdä, mitä kaikkea veden alla tapahtuu.

Jos Saksa ei jostain syystä epää venäläiskiekkoilijoiden viisumeja, on toiseksi paras ratkaisu se, minkä Latvia on jo tehnyt; siellähän kiellettiin latvialaisten urheilijoiden osallistuminen kilpailuihin, joissa on mukana venäläisurheilijoita niin kauan kuin se jatkaa Ukrainan sotaa. Uskon, että Latvian esimerkin mukaisesti ainakin kaikki EU-maat Slovakiaa lukuun ottamatta ja Kanada voivat säätää samanlaisen lain, jonka jälkeen jääkiekon maailmanmestaruudesta voivat Venäjä, Valko-Venäjä, Slovakia ja ehkä Trumpin virkakauden ajan myös Usa pelailla keskenään.

Nuoruudessani oli suuri yksimielisyys siitä, että Etelä-Afrikkaa boikotoidaan niin pitkään, kuin se jatkaa rotusortopolitiikkaa. Venäjää pitäisi boikotoida Ukrainan sodan vuoksi samalla tavalla ja se olisi hyvä viesti venäläisille siitä, että heidän maataan pidetään roisto- ja hylkiövaltiona. Se olisi myös hyvä viesti tuleville hyökkäyssodan suunnittelijoille.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000012378443.html

Juha Tiainen, aito uukuniemeläinen

Vieläkään ei päästä eroon urheilumanageri Jukka Härkösestä ja hänen muistelmistaan, sillä Uukuniemikin kirjassa mainitaan. Nimittäin kerran Härkönen kutsuttiin moukarinheiton olympiavoittajan ja tulevan keihäänheiton maailmanmestarin Kimmo Kinnusen huoltomieheksi, kun nämä olivat lähdössä kilpailumatkalle Amerikkaan.

Se matka oli koitua kohtalokkaaksi Kimmo Kinnuselle, kun seurue lähti hotelliltaan tutustumaan urheilukenttään, jolla oli tarkoitus kilpailla seuraavana päivänä. Kentän moukaripaikka oli sateen vuoksi tulossa märäksi, ja Juha Tiainen määräsi porukan kantamaan kentän  reunalta pressuja moukarihäkin suojaksi. 

Kimmo Kinnunen ei kuitenkaan suostunut pressunkantajaksi, jolloin Tiainen uhkasi, että häntä 13 vuotta nuoremman Kinnusen tulee kantaa tai muuten hän kuolee. Siihen Kinnunen totesi: "Hyvä on. Sitten kuolen." Kuitenkaan keihäsmiestä ei tapettu, vaan sen sijaan kun seurue aikoi palata takaisin 20 kilometrin päässä olleelle hotellille, autoa kuljettanut Tiainen komensi Kinnusen ulos autosta ja tämä jäi sitten yksin seisomaan sateeseen.

Härkönen kuitenkin palasi myöhemmin illalla hotellilta hakemaan Kinnusenkin pois sateesta. Aamulla Tiainen oli leppynyt ja hän marssi Kinnusen luokse ja sanoi: "Mie tykkään susta Kinnunen, kun sie oot yhtä ittepäinen kuin minä. Mie oon Jussi Uukuniemeltä. Tässä känsäinen käteni." Härkönen lopettaa tarinan siihen, että "Juha oli aina oma itsensä. Aito uukuniemeläinen."

Tästä linkistä voi katsoa Jukka Härkösen ja Kimmo Kinnusen haastattelun: https://areena.yle.fi/1-77483662

Janne Ahonen ja Kari Tapio

Manageri Jukka Härkösen muistelmissa mainitaan Suonenjoki toisenkin kerran aiemmin kertomani Asko Vehviläis-tapauksen  lisäksi. Nimittäin kiirastorstaina noin vuonna 2010 Härkönen soitteli suosikkivokalistilleen Suomenjoen Vasamaa edustaneelle mäkihyppääjä Kari Jalkaselle, joka paremmin tunnetaan laulaja Kari Tapiona ja pyysi tätä esiintymään Lahden mäkimonttuun Janne Ahosen jäähyväiskilpailuun. 

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että jokainen, joka yleensä jotain tietää, tietää, että Kari Tapio oli aikoinaan mäkihypyssä Suomen mestari; tosin ainoastaan Suomen ammattikoululaisten Suomen mestari.

Puhelun aluksi Härkönen pahoitteli sitä, että soitti kiirastorstaina, mutta pikkuisen maistissa ollutta Kari Tapiota se ollenkaan häirinnyt, koska tämä kertoi heidän perheessään vietettävän nyt kiivastorstaita, koska jostain syystä rouvan kanssa oli tullut hieman ns. vääntöä.

Kun Härkönen kysyi, että tulisiko maamme suurin iskelmätähti esiintymään Lahden mäkimonttuun, niin tämä vakuutti ilman muuta sinne tulevansa. Kun Härkönen rohkeni tiedustella, että paljonko pitää maksaa, niin Kari Tapio vakuutti, ettei hänelle tarvitse mitään maksaa.

Ikävä kyllä suunnitellusta esiintymisestä ei sitten tullutkaan mitään, koska Kari Tapio kuoli taksin penkille ennen tapahtumaa. Kuitenkin Janne Ahosen ja Kari Tapion tiet vielä kohtasivat, koska Janne kutsuttiin hautajaisiin kantamaan  Karin arkkua tämän viimeisellä matkalla. Hautajaispäivän iltana Ahonen soitti Härköselle ja kertoi vierailleensa Kari Tapion kotona ja nähneensä, että tämän työhuoneen seinä oli verhoiltu hänen saavuttamillaan kulta-, platina ja timanttilevyillä ja Janne Ahosesta kertovilla lehtileikkeillä.

https://siltala.fi/sivu/tuote/kilsoja-kunniaa-ja-kyyneleita/5693193

Jumala armahtaa, Asko ei!

Suonenjokikin mainittiin mainiossa yleisurheilumanageri Jukka Härkösen muistelmateoksessa Kilsoja, kunniaa ja kyyneleitä. Nimittäin kerran Härkönen vei eteläafrikkalaisen suojattinsa maailman parhaisiin pituushyppääjiin ja kolmiloikkaajiin lukeutuneen Godfrey Khotso Mokoenen suonenjokelaisen itseoppineen hierojan Asko Vehviläisen käsiteltäväksi.

Käsittelystä ei kuitenkaan meinannut tulla mitään, koska heti kun Vehviläinen kouraisi isoilla kourillaan ensimmäisen kerran uhrinsa perskannikoista, tämä pakeni hierontapöydältä kahdella loikalla pihalle, josta hänet sitten löydettiin omenapuun alle piiloutuneena. Hän vakuutti kauhistuneena, että tuon miehen käsittelyyn hän ei enää mene. Lopulta kuitenkin hän suostui Vehviläisen muokattavaksi, kun manageri Härkönen lupautui pitämään suojattiaan kädestä koko hieronta-aktin ajan. Härkösen mukaan Asko Vehviläisellä oli sanonta: "Jumala armahtaa, Asko ei!

Tässä yhteydessä pitää muistaa, että Antti Ruuskasen elämänkerrassa valmentaja Jarmo Hirvonen ylistää myös Vehviläistä, joka katkaisi kovilla kourillaan nuoren ja lupaavan keihäänheittäjä Ruuskasen vammakierteen ja joka välillä oli tämän mukana ulkomaan leireilläkin. Jarmo Hirvosen mukaan: "Sillä oli huono kuulo eikä mitään kännyköitä tai pankkikortteja, siksi siitä piti huolehtia. Miehellä ei ollut herätyskelloa tai kelloa, mutta se oli äärimmäisen pätevä jätkä. Aina kun Antti lähti täältä Tanhuvaarasta, soitin Askolle, että nyt se on tulollaan, ja se hoiti yli kymmenen vuotta ilmaiseksi Anttia, ei ikinä ottanut penniäkään."

Asko Vehviläinen toimi pitkään urheilijoiden hierojana, vaikka olikin hierojana itseoppinut. Nuorempana hän itsekin menestyi urheilussa. Hän keskittyi yleisurheiluun eli pituushyppyyn, kuulantyöntöön ja 100 metrin juoksuun. Pituushypyssä hän ylitti seitsemän metriä, kuulaa työnsi yli 15 metriä, vaikka oli vain 175-senttinen ja 73-kiloinen ja juoksi satasen parhaimmillaan ajassa 10,8. Vehviläisten suvun nettisivullakin korostetaan, että kova ukko oli Asko Vehviläinen. https://vehvilaiset.fi/sukukirja/henkilokuvia-ja-haastatteluja/asko-vehvilainen-tosi-kova-ukko/

Puuttuva motorinen lahjakkuus

Se tapaus, ettei maalaiskylässä nerona pidetty Hoikkalan Kalle oppinut ajamaan polkupyörällä, toi mieleeni sen, että monta kertaa älyllisesti lahjakkaat ihmiset eivät ole lahjakkaita motorisesti. Ehkä on niin, että kun joku aivon lohko kasvaa liian isoksi, niin toinen osa jää vastaavasti liian pieneksi.

Hyvä esimerkki oli nerokkaan wankel-moottorin keksinyt insinööri Felix Wankel, joka oli varmasti tekninen nero, mutta autokoulun ajokoetta hän ei onnistunut koskaan läpäisemään. Voi olla, että hänen tekninen lahjakkuutensa oli enemmänkin teoreettista eikä käytännöllistä.

Toinen hyvä esimerkki oli minuakin aikoinaan opettanut professori Hannu Klami, joka ainakin hyvän tarinan mukaan pystyi oppimaan kolmessa minuutissa ulkoa kokonaisen puhelinluettelon aukeaman ei toisen lähes yhtä hyvän tarinan mukaan oppinut ajamaan polkupyörällä. Tosin innokas pyöräilijä hän tarinan mukaan oli, mutta hänen fillarissaan oli ainakin tarinan mukaan apupyörät.

Professori Klami ei ollut mikään urheilumies, mutta kuitenkin hän kertoi, että armeija-aikanaan hän oli ennen jotain varuskunnan maastojuoksukilpailua nauttinut hieman tätinsä laihdutuslääkettä, ja niinhän siinä hänen kertomansa mukaan sitten kävi, että muut jäivät kuin räkä, vaikkei oikeustieteilijä ollut ennen kilpajuoksua harrastanut.

Tässä yhteydessä on syytä kertoa, että ennen eräät laihdutuslääkkeet sisälsivät amfetamiinia. Monta kertaa olen ihmetellyt sitä, että vaikka pervitinin, eli metamfetamiinin voimalla Suomelle hiihdettiin sodan jälkeen monta arvokisamitalia, niin kukaan meikäläinen juoksija ei ole myöntänyt ainetta käyttäneensä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu_Tapani_Klami

Hoikkalan Kallen haudalla

Maalaiskyläneron Hoikkalan Kallen, eli Kalle Loukusan, lailla minäkin olen pohdiskellut kymmenottelun lajien pisteytysperusteita ja hämmästellyt esimerkiksi sitä, että varsinkin korkeushypyssä pienetkin erot ylityskorkeudessa johtavat hyvin suuriin piste-eroihin. Kysyin tekoälyltä sitä, miten korkeushypyn pisteet oikein määräytyvät, mutta saamani vastaus ei selvennä minulle yhtään asiaa, vaan pikemminkin päinvastoin, mutta nyt ymmärrän sen, miksi Hoikkalan Kallekaan ei laskelmissaan onnistunut.

Geminin vastaus on seuraava:

Korkeushypyssä pisteet määräytyvät hypätyn korkeuden (senttimetreinä) perusteella seuraavalla kaavalla:

$$\text{Pisteet} = a \times (M - b)^c$$Missä:$M$ = hypätty korkeus senttimetreinä (cm)$a$ = $0{,}8465$$b$ = $75$$c$ = $1{,}42$

Jos itse saisin laatia kymmenottelun lajien pisteytyksen, niin tekisin senkin tapani mukaisesti oikein järjen kanssa ja kustakin lajista saisi maailmanennätystuloksesta 1000 pistettä ja sitä huonommasta tuloksesta pisteet tulisivat sen mukaan, montako promillea tulos on maailmanennätyksestä

Kalle Päätalon parhaan lapsuuden kaverin Hoikkalan Kallen kohtalo oli surullinen. Kun tämä hyvin isänmaallinen ja maanpuolustustahtoinen nuorukainen meni 1930-luvun loppupuolella sotaväkeen, määrättiin hänet Mikkelissä maamme armeijan mekanisoituihin joukkoihin, eli polkupyöräpataljoonaan, vaikka hän ei osannut ajaa polkupyörällä, koska kotona ei hänellä sellaista ollut ollut. Kallea ei saatu edes kovan simputuksen avulla polkupyörällä ajotaitoa oppimaan, ja ajo-opetus loppui, kun hänet löydettiin hukuttautuneena kasarmin lähellä olevan lammen rannalta.

Jostain syystä Kallen arkkua ei lähetetty Taivalkoskelle, vaan hänet haudattiin Mikkelin multiin uskoakseni sotilaallisin kunnianosoituksin. Aion vielä tässä elämässä käydä hiljentymässä hänen haudallaan. Asialla alkaa olla kiire, koska 90 vuotta sitten haudalle pystytetty näyttää olevan jo pahasti laho, kuten tämä X-palvelusta löytyvä kuva todistaa.

https://x.com/koomassi/status/2102015098734760213?s=20

Manageri Jukka Härkösen muistelmat

Manageri Jukka Härkösen muistelmista Kilsoja, kunniaa ja kyyneleitä paljastuu, että Suomi oli hukata hänen erityislahjakkuutensa, koska hänen oppikouluun pääsemisensä oli todella hilkulla. Hän nimittäin pyrki Sotkamon syrjäkylältä kirkonkylän oppikouluun ensimmäisen kerran kansakoulun neljänneltä, sitten viidenneltä ja lopuksi kuudennelta luokalta, jolloin hän pääsikin jo oppikoulun varasijalle ja koska joku pääsykokeen läpäisseistä kieltäytyi, hän lopulta pääsi oppikouluun.

Opinnot etenivätkin lopulta hyvin. Hän luki itsensä voimisteluopettajaksi yliopistossa ja siirtyi sitten yleisurheilumanageriksi. Managerina hän menestyi niin erinomaisesti, että hän saattaa olla manageri, jonka suojatit ovat voittaneet eniten olympiamitaleita yleisurheilussa.

Jukka Härkösen tapaus saa miettimään sitä, montako lahjakkuutta Suomi historian saatossa on menettänyt koulujärjestelmänsä puutteiden vuoksi, kun syrjäseutujen nerot eivät päässeet opintielle. Esimerkiksi Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa kerrotaan Hoikkalan Kallesta, joka oli hyvin lahjakas nuorukainen, mutta hän ei voinut käydä edes kansakoulua loppuun.

Hoikkalan Kalle oli Jukka Härkösen lailla urheilusta kiinnostunut Kainuun poika, jonka älyllistä vireyttä todisti se, että hän yritti pelkästään lehtien urheilusivujen urheilutulosten pohjalta laskeskella jopa kymmenottelun pistetaulukkoa.

https://juoksija.fi/juoksu/urheilumanageri-jukka-harkosen-muistelmat-paljastavat-huippu-urheilun-menestyksen-ja-tragediat/?fbclid=IwY2xjawVLScFleHRuA2FlbQIxMQBwZG9mBXNydGMGYXBwX2lkEDIyMjAzOTE3ODgyMDA4OTIAAR4uL61xLTdudXVQWeMZ8VLFKuqt4RZhJnCor9ZA0d43RWFWyitsQIAJh43wiA_aem_9oesuCo7xHZ8mo0V5_MdbA