maanantai 24. maaliskuuta 2025

Kekkonen ja Antti-Kristus

Eilen kerroin, että korpelelainen herätysliike olisi mainio väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle lisenssille, mutta mainio väitöskirjan aihe olisi myös suomussalmelainen saarnaaja Antti Juntunen, jota myös Antti-Kristukseksi kutsuttiin. Hän oli saarnamies, joka oli ollut nuorenamiehenä töissä Amerikan kaivoksilla ja oli omaksunut siellä sosialismin, kuten monet muutkin suomalaissiirtolaiset. Niin yllättävää kuin se onkin, niin sosialismi tuli Suomeen enemmänkin Amerikasta kuin Venäjältä.

Antti-Kristus koki Amerikassa myös uskonnollisen herätyksen ja ryhtyi saarnaajaksi, joka yhdisti kristinuskon ja kommunismin. Hän tunsi velvollisuudekseen lähteä Suomeen julistamaan sanomaansa ja niinpä hän jätti perheensä Amerikkaan, pestautui norjalaiseen laivaan merimieheksi ja palasi Suomeen vuonna 1923.

Suomessa silloinen Supon edeltäjä Etsivä keskuspoliisi ei hyvällä seurannut Antti-Kristuksen hengellistä toimintaa ja niinpä nuori ja kovaotteinen agentti Urho Kekkonen kävi moottoripyörällä, jonka muuten uskon olleen merkiltään Harley Davidson, Suomussalmella kuulustelemassa syrjäseudun epäilyttäviä kansalaisia siihen malliin, että vallan veri virtasi. 

Kekkosen kuulustelumatkan syy oli, että Antti Juntusen nostattaman herätysliikkeen oppien mukaisesti korven asukit uskoivat, että suojeluskuntapukuihin ommeltu S-kirjain oli pedon merkki, ja että vain kommunistit pääsevät taivaaseen. Juntunen myös ennusti, että Ilmestyskirjan Punainen Ratsastaja tulee vielä rajan takaa ja panee valkoisen Suomen matalaksi. Se profetiahan oli sikäli erikoinen profetia, että se sitten melkein toteutuikin.

Ainakin hyvän tarinan mukaan Kekkonen käytti kuulusteluissaan mustiin nahkahansikkaisiin verhoutuneita nyrkkejään siihen malliin, että kuulusteltavista irtosi paljon tietoja, mutta myös hampaita. Kerrotaan, että Kekkonen kävi sitten 50-luvulla ennen presidentiksi tuloaan pyytämässä kuulustelumenetelmiään anteeksi ainakin joltakulta verta sylkeneeltä.

Siunatuksi lopuksi lainaan suoraan Wikipediaa, jonka mukaan: " Talvisodan alettua Juntunen julisti kirjoittamissaan lehtisissä tukeaan Kuusisen hallitukselle ja puna-armeijalle. On väitetty että Juntusen saarnat vaikuttivat osaltaan siihen että osa Suomussalmen rajakylien, lähinnä Juntusrannan, siviileistä ryhtyi yhteistyöhön neuvostojoukkojen kanssa. Juntusrannassa syyskuussa 1939 käyneen piispa Eino Sormusen mukaan kyläläisten "kommunismi oli luonteeltaan hurmahenkiskristillistä, uuden ihanneyhteiskunnan haaveilua. Kokouksissa veisattiin Siionin virsiä ja välillä puhuttiin punaisesta ratsastajasta, jonka aika oli nyt tullut"

Juntunen suljettiin sodan aikana Tammisaaren pakkotyölaitokseen ja myöhemmin hän oli turvasäilössä Oulussa. Sotien jälkeen Juntunen liittyi SKDL:ään ja hänestä tuli 1948 SKP:n jäsen. Juntunen kuoli 1956."

Tässä lisätietoa Antti-Kristuksesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Juntunen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti