Kiivas neuvosto- ja venäläisvastaisuus yhdistivät ennen sotaa Urho Kekkosta ja hänen luotettavaa tukijaansa Kainuun Sanomien päätoimittaja Jussi Kukkosta. Stalingradin katastrofin jälkeen Kekkonen tajusi, että Saksa häviää ja että Suomen voi pelastaa vain hyvät suhteet Neuvostoliiton kanssa ja Jussi Kukkonen seurasi hoipertelematta Kekkosen viitoittamalla ulkopoliittisella linjalla.
Molemmat miehet varmasti uskoivat, että jos Suomi miehitetään, niin heille kummallekin käy huonosti. Entinen salaisen poliisin mies Kekkonen tiesi, että ennen sotia Neuvosto-Karjalassa surmattiin parikymmentä tuhatta suomalaista ja miehityksen sattuessa noin 40.000 suojeluskuntalaista ja fasistiksi luokiteltavaa tapetaan ja noin 400.000 sivistyneistön edustajaa, joihin esimerkiksi myös kansakoulunopettajat lukeutuvat, siirretään Siperian leireille. Niinhän miehitetyssä Virossa sitten tapahtuikin.
Kekkosella olisi ollut kova selittäminen KGB:n miehille sen vuoksi, ettei hän jatkosodan alussa pitänyt nälkään kuolevia leningradilaisia ihmisinä ja varmaankin miehittäjät olisivat tutkineet kriittisesti Kukkosen aiempaa kirjallista tuotantoa. Mutta molemmat miehet käänsivät näyttävästi takkiaan.
Entisestä Etsivän Keskuspoliisin kovaotteisesti kommunistien kuulustelija Kekkosesta tuli Hertta Kuusisen ja hänen isänsä Otto-Willen hyvä kaveri ja kun Kukkonen sodan jälkeen julkaisi puhdashenkisen poikien seikkailukirjan Pohjolan sissipojat, niin siinä kirjassa Pohjolan pojat yhdessä neuvostoliittolaisten tovereiden kanssa taistelivat rinta rinnan natsismia vastaan, joka oikein olikin. Ennen sotia julkaistuissa Kukkosen puhdashenkisissä poikien seikkailukirjoissa sen sijaan itäisen naapurimaamme miehiä lahdattiin kasapäin.
https://kirjapino.fi/tuote/pohjolan-sissipojat-2/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti