Koska meno Lähi-idässä alkaa olla vanhatestamentillista, olen yrittänyt selvittää käsitettä Luvattu maa, josta Raamuttu kertoo. Raamattuhan kertoo, että Jumala lupasi Abrahamin jälkeläisille suurehkon maa alueen Egyptin rajapurosta Eufratin virtaan asti. Lupaus annettiin noin 4.000 vuotta sitten, joten lupaukseen liittyy tulkinnanvaraisuuksia. Ovathan esimerkiksi arabitkin Abrahamin jälkeläisiä.
Monet tutkijat pitävät Abrahamia pelkkänä taruolentona ja tässä yhteydessä kannattaa myös muistaa, että nykyajan juutalaisten enemmistö on ainakin jonkun lukemani tutkimuksen mukaan ateisteja ja pitää jumalia ja muita henkiolentoja taruolentoina, kuten jo alikersantti Lahtinen teki ja joutui asian vuoksi vuonna 1941 yhteisössään pilkan kohteeksi, koska siihen aikaan luultavasti noin 90 % suomalaisista uskoi Jumalaan. Luin juuri kevään kohu-uutuudesta Jumalan synty -kirjasta, että nykyään vain 27 % suomalaisista uskoo kristinuskon mukaiseen Jumalaan.
3000 vuotta sitten juutalaisten ilmeisen oikeistopopulistinen poliittinen johtaja Mooses, jota häntäkin moni tutkija pitää taruolentona, kertoi saaneensa Jumalalta ilmoituksen, jonka mukaan Luvattu maa kuuluu juutalaisille, joilla on oikeus se vallata silloisilta asukkailta. Tämän jumalallisen ilmoituksen puutteena oli se, ettei Moosekselle selvästi kerrottu, miten Luvatun maan alkuperäiskansojen kanssa tulisi menetellä.
Tosin yhden kansan osalta Jumala käsittämättömässä armossaan ja viisaudessaan antoi selvän menettelyohjeen: 1. Sam. 15:3 ”Näin sanoo Herra Sebaot [Jumala]: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit.”
Jumala myöskin kerrassaan käsittämättömässä armossaan ja viisaudessaan yllytti tuhomaan amalekilaiset niin, ettei heistä jää mitään muistoa historiaan ja niin melkein myös tapahtui, koska tutkijat eivät ole pystyneet selvittämään, keitä amalekilaiset oikein olivat. Itse epäilen, että joku juutalainen uskonoppinut tulee vielä siihen tulokseen, että amalekilaiset ovatkin nykyisiä palestiinalaisia.
Tässäpä lisätietoa Luvatusta maasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luvattu_maa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti