Olihan eilen taas hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli, kun Kalpa ja Saipa kohtasivat mestaruuden kannalta ratkaisevan tärkeässä ottelussa. Minäkin, joka olen peri rauhallinen ihminen, jouduin turvautumaan jopa voimasanoihin, kun nettiradio Savon Aaltojen nettiyhteys kaatui liiallisen kuormituksen vuoksi.
Mutta sitkeästi tuijotin teksti-tv:n ruutua ja koetin telepaattisesti kannustaa kuopiolaisia enkä turhaan, koska minuutti ennen päätöstä Kalpa tasoitti ja jatkoerässä sitten telepaattinen kannustukseni ratkaisi pelin, jonka jälkeen teksti-tv:n sivuille ilmaantui virtsan värisin kirjaimin, että Kalpa voitti Suomen mestaruuden. Iloani tosin himmensi, että minua harmitti se, että Saipan kaltainen joukkue joutui häviämään. Olisihan se ollut huima tarina, jos viime vuonna viimeiseksi sijoittunut, olisikin nyt voittanut mestaruuden.
Kalpan joukkue on SM-liigan pienikokoisin ja se selittää, miksi se voitti mestaruuden. Ihan fysiologisista syistä pienet miehet ovat ketteriä, kestäviä ja heillä on isoja miehiä parempi motoriikka, koska lyhyet raajat on helppo hallita. Finaalikierrosten parhaaksi pelaajaksi valittu Juuso Mäenpää on vain 169-senttinen eivätkä Tuomas Kiiskinen ja Konsta Kapanen ole paljoa isompia.
Eilistä ottelua seuratessani palasivat mieleeni Höyry Häyrisen selostuksessaan usein mainitsemat Tesla Pardubicen pikkumiehet, jolla nimityksellä 1970-luvun tsekkien ykkösketjua kutsuttiin. Ketjun muodostivat Vladimir Martinec, 173 cm – Jiří Novak,171 cm, mutta Bohuslav Stastny taisi olla peräti 180 cm. Pardubicen
maalivahti Miroslav Lacky oli vain 165 cm.
1980-luvun Neuvostoliiton loistava ykkösketjukaan ei ollut koolla pilattu, koska Igor Larionov oli 175 cm, Sergei Makarov 173 cm ja Vladimir Krutov 175 cm. Krutov oli melkoinen kanuunakuula, koska hän painoi huippuvuosinaan 88 kg. Neuvostoliiton konkurssin jälkeen hän siirtyi NHL:n rahakaukaloiloihin, vaikkakin kärsi siellä kovasti koti-ikävästä ja varmaankin sen vuoksi söi suruunsa niin, ettei ainakaan tarinan mukaan enää mahtunut kaukaloon. Krutov kuoli 52-vuotiaana.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Krutov
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti