Muistaakseni jo Sanassa sanotaan, että joskus vielä koittaa päivä, jolloin viimeiset tulevat ensimmäisiksi. Ainakin jääkiekkoilussa näyttää tuo päivä koittaneen, sillä kaksi köyhän Itä-Suomen pienen budjetin joukkuetta ratkaisee lähi päivinä SM-liigan mestaruuden. Sekä Kalpan että Saipan pelaajabudjetit ovat noin miljoona euroa, kun taas rikkaan Länsi-Suomen joukkueiden pelaajabudjetit ovat kolme kertaa enemmän.
Eilen sitten tapahtui se, jota pelkäsin. Jäyhät savolaiset hallitsivat ottelun ensimmäistä puolikasta selvästi, mutta sitten Lappeenrannan miehet saivat Uukuniemen herätysliikkeen toiminnasta tunnetuksi tulleen karjalaisen hurmoksen päälle ja voittivat selvästi. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että urheilussa ei ole tärkeintä voitto, vaan vastustajan täydellinen nöyryyttäminen ja juuri niin eilen tapahtui.
Tässä yhteydessä on syytä muistaa myös se, ettei Kuopion Kalpa ole puhtaasti savolainen seura, vaan vuoteen 1946 asti se toimi nimellä Sortavalan Palloseura, mutta sitten ulkopoliittisista syistä luovutetusta Karjalasta kotoisin olevat urheiluseurat poistivat nimistään viittaukset karjalaiseen taustaan. Poikkeuksina olivat kuitenkin Viipurin Urheilijat ja Viipurin Nyrkkeilijät ja tästä valinnasta seurasi se, ettei presidentti Kekkonen enää koskaan suostunut kättelemään Viipurin Urheilijoiden vahvaa miestä Nisse Hagmania, jonka Hifk:ssa jääkiekkoillut poika Matti tunnettiin lempinimellä Stadin Kingi, mutta ei jostain syystä nimellä Viipurin Kingi.
Tänä vuonna on varmaa, että itäsuomalainen jääkiekkojoukkue voittaa Suomen mestaruuden ja niin on aiemmin tapahtunut vain kerran, kun Viipurin Reippaan jääpalloilijat voittivat vuonna 1928 mestaruuden jääkiekkoilun puolella. Viipuri oli ennen sotia varsinainen jääpallokaupunki ja sen joukkueet voittivat melkein joka vuosi Suomen mestaruuden. Jääpallon Suomen mestaruuksia olivat Viipuriin voittamassa myös kenraali Gustav Hägglundin isä ja presidentti Alexander Stubbin vaari.
Jääpallon puolelta löytyvät myös Kuopion Kalpan juuret, jonka seikan todistaa tämä Pohjois-Karjalan Museon Finnasta löytyvä kuva, joka esittää Sortavalan Palloseuran joukkuetta Vakkosalmen jäällä joskus 1930-luvulla. Kannattaa huomioida se, että siihen aikaan urheilunharrastajien urheiluasut poikkesivat nykyisistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti