lauantai 12. huhtikuuta 2025

Keltaiset herhiläiset

Puhutaan, että 700 vuoden takainen Pähkinänsaaren rauhan raja näkyy maassamme vielä monella tavalla ja että esimerkiksi geneettisesti ruotsalaiset ja eteläitalialaiset ovat lähempänä toisiaan kuin Itä- ja Länsi-Suomen asukkaat. Lisäksi jako itäsuomalaisiin eli novgorodilaisiin ja länsisuomalaisiin eli ruotsalaisiin näkyy myös talojen pihoilla, koska entisen novgorodilaiset säilyttävät hylättyjä autonromujaan yms. hylättyjä tarvekalujaan pihoillaan toisin kuin ruotsalaiset ja tästä syystä Pähkinäsaaren rauhan rajaa voi kutsua myös rojurajaksi.

Yksi erottava tekijä oli myös se, että pitkän aikaa maamme jääkiekkoilussa tilanne oli se, että ylimmällä sarjatasolla ei pelannut yhtään novgorodilaista joukkuetta. Mutta nyt tilanne on toinen, sillä on paljon mahdollista, että vanha novgorodilainen joukkue Sortavalan Palloseura voittaa SM-liigan. Nykyään tosin Sortavalan Palloseura tunnetaan paremmin nimellä Kalevan Pallo.

Tosin eilen uskoni Sortavalan Palloseuran mestaruuteen petti siinä vaiheessa, kun erotuomaristo hylkäsi kylmän rauhallisesti sortavalalaisten tekemän kavennusmaalin tilanteessa, jossa Ilves johti jo 2-0. Niinpä totesin, että me hävitään tää peli ja päätin, että luovun jääkiekkoilun seuraamisesta.

Mutta kun ihan pikaisesti jossain välissä vilkaisin teksti-tv:tä, huomasin ihmeekseni sortavalalaisten tulleen tasoihin ja kun siirryin takaisin ottelun katseluun, totesin sortavalalaisten olevan selvästi parempi joukkue, joka keltaisten herhiläisten tavoin iski kiinni isoihin ja kankeisiin hämäläisiin halliten pelitapahtumia. Varsinkin 173-senttinen Konsta Kapanen luisteli monta kertaa karkuun hitailta tamperelaispakeilta. Nyt minusta tuntuu vahvasti siltä, että mestaruus ratkaistaan Sortavalan Palloseuran ja Saimaan Pallon välillä ja se on hyvä se.

Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta, että laskujeni mukaan seitsemän uukuniemeläistaustaista Kapasta on pelannut Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueessa ja NHL:n rahakaukaloihinkin on edennyt Kapasista neljä. NHL:ssä maksetaan käsittääkseni ihan hyvää palkkaa, koska kun Kasper Kapanen kärähti viime kesänä ratista, sai hän asiasta 106.000 euron sakot, joka lienee Suomen ennätys.

Tässä lisätietoa Sortavalan Palloseurasta: https://kalpa.fi/fi-fi/?action=getContent&type=video&source=youtube&vid=ChlRwVy7r8M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti