Pakastesahti

Enkä vieläkään ole toipunut 100 litrasta sahtia ja mietin nyt kuurnan olemusta. Jostain syystä elokuvan tekstittäjä, jonka uskon olleen tekoälyn, käytti kuurnasta kuurina-nimitystä, vaikka näyttelijät kyllä lausuivat selkeästi sanan "kuurna". Ehkä kuurnaa kutsutaan jossain päin Suomea myös kuurinaksi.

Sen käsityksen elokuvasta sain, että kuurna on äärimmäisen tärkeä tuotannontekijä sahdin valmistuksessa ja alan toimijat jopa taistelevat siitä, kenelle kunnon kuurna kuuluu, kuten elokuvassakin tapahtui. Asiaa on vaikea ymmärtää, koska ainakin netissä korostetaan, että sahdin valmistuksessa täytyy pyrkiä äärimmäiseen puhtauteen, mutta ilmeisesti kuitenkin on niin, että kuurnissa pesivä bakteerikanta vaikuttaa sahdin makuun samalla tavalla kuin hapanjuuri ruisleivän makuun.

Nettiä tutkiessani ilmeni, että sahtia yleisesti pidetään Suomen parhaana oluena, mutta myös se yllättävä asia ilmeni, että Lapin Kulta on valittu laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa maailman parhaaksi lager-olueksi. Ilmeisesti sysmäläinen sahti ei osallistunut oluiden mm-kilpailuun, koska sitä ei ole pystynyt kunnolla kaupallistamaan, sillä sahti säilyttää laatunsa vain muutaman päivän.

Mutta minäpä hokasin ratkaisun siihen, miten sahtia voisi hyödyntää kansainvälisessä kaupassa. Nimittäin netistä löytyy tieto, että pakastettuna sahti säilyttää erinomaisuutensa jopa seitsemän kuukautta. Jos joku sysmäläinen sahdinkeittäjä tämän lukee, niin hänen kannattaa harkita sahtipakasteiden tuotannon käynnistämistä, sillä maailmassa ei vielä ole myynnissä pahvisia pakasteolutpurkkeja. Purkin kyljessä voisi logona olla hyvin sysmäläistä elämänmuotoa kuvastava vesuri. 

Suomi, isiemme maa, pelastui 90-luvun lamasta Nokian ihmeen avulla ja uskon, että nykyisestä ahdingosta maamme pelastuu Sysmän sahdin avulla. Uskon, että olutbisneksessä liikkuvat paljon isommat rahat kuin kännykkäbisneksessä. Pakastesahdin kuljetus maailman markkinoille on helppo järjestää, koska tällä hetkellä maahamme tuodaan pakastettua maakaasua tankkilaivoilla ja paluumatkasta ne voisivat vallan mainiosti rahdata pakastettua sahtia. Moni kansa kärsii maailmalla kuivuudesta ja likaisesta vedestä, joten sysmäläinen sahti olisi heille pelastus.

Tässä lisätietoa maailman parhaasta oluesta: https://yle.fi/a/74-20104036

 

Vesuri eli kassara

Ennen nykyistä suursotaa pariskuntamme vieraili muutaman kerran vuodessa Pietarissa, joka on suuri kulttuurikaupunki, mutta nykyään maailmanpoliittisista syistä joudumme vierailemaan muutaman kerran vuodessa Heinolassa, joka myös on suuri kulttuurikaupunki ja sitä seikkaa todistaa se, että olimme toissa iltana todistamassa sitä, etteivät kaikki halukkaat ilmeisesti mahtuneet katsomaan elokuvateatteri Eloon katsomaan Sysmään sijoittuvaa tragikomediaa nimeltään 100 litraa sahtia. 

Itse en ole sahdin erikoisasiantuntija, koska olen koko ikäni pyrkinyt päihteettömään elämään, mutta sen verran sahdista tiedän, että olen kerran sitä maistanut. Ruunan virtsaa en ole koskaan maistanut, mutta siitä huolimatta se mielikuva sahtikokeilustani kuitenkin jäi, että sahti maistuu aivan ruunan virtsalle. Uskon, että itähämäläiset ovat tässäkin asiassa kanssani eri mieltä.

Helsingin Sanomien arvostelija antoi 100 litraa sahtia elokuvalle vain 4 tähteä, vaikka tv:ssä näytetylle Kummisedälle Hesari antoi peräti 4,5 tähteä. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että yleensä maailman elokuva-asiantuntijat valitsevat italialaisista mafiosoista kertovan Kummisedän maailman parhaaksi elokuvaksi, mutta itse olen sitä mieltä, että sysmäläisistä sahtimafiosoista kertova 100 litraa sahtia on parempi filmi.

Jos nyt jotain vikaa sahtielokuvasta pitää aivan hakemalla hakea, niin minusta kohtaus, jossa sahtipytyt uppoavat veneen kaaduttua järven pohjaan, on epäuskottava ja tavallaan vaarantaa koko elokuvan uskottavuuden, koska sahti on vettä kevyempää ja kelluu sen vuoksi veden pinnalla. Toisaalta olen joskus lehdestä lukenut sellaistakin, että joku vahvasti juopunut on onnistunut hukkumaan, joka seikka todistaa sitä uskomustani vastaan, että alkoholi on vettä kevyempää.

Kummisetä-elokuva teki Sisilian Corleonin kylästä maailmankuulun ja epäilen, että 100 litraa sahtia tekee Suomen Sysmästä myös maailmankuulun. Niinpä esitän, että Sysmän kunnan tulisi vaihtaa vaakunassaan oleva hopeinen kirves hopeiseen kassaraan. 

Perustelen esitystäni sillä, että sahtielokuvan keskeiset päähenkilöt, jotka ovat kaksi pitkälle alkoholisoitunutta keski-ikäistä sahtibisnestä harrastavaa naisenpuolta, liikkuvat kylillä yleensä vesuri, jota myös kassaraksi, kutsutaan muovikassissaan ja jos he tapaavat ihmisiä, jotka eivät heitä kunnioita ja kukapa nyt juoppoja naisia kunnioittaisi, hankkivat he kunnioitusta tarttumalla vesurin hantaakiin. Tuo kunnioituksen vaatimus on elokuvaan varmaankin lainattu Venäjän mafiosoilta, joille myös kunnioituksen saaminen kanssaihmisiltä on tärkeää.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sysm%C3%A4n_vaakuna

Kaksi Kokkoa

Kirjassa “Salaisen sodan varjot” kerrotaan, että etenevät suomalaiset joukot vangitsivat kesällä -41 tunnetun Helsingin Jyryn painijan punakomentaja Kokon, joka jäi vangiksi, koska sopimattomat saappaat hiersivät jalat rikki. Mies ammuttiin.

Kerroin tämän tapauksen vuosia sitten jossakin alan lehdessä ja pian minulle soittikin mies, joka kertoi, ettei tieto voi pitää paikkaansa, koska Mikko Kokko, jonka komppaniassa soittajan vaari oli palvellut, oli sodan jälkeen nähty KGB:n everstin uniformussa katselevan Kaisaniemen
painiturnausta Helsingissä.

Vähän myöhemmin tv:ssä haastateltiin Mikko Kokon tytärtä ja tämä kertoi isänsä kuolleen nälkään Leningradin piirityksen aikaan. Erikoisten tarinoiden selitys lienee se, että Helsingin Jyryllä oli kaksi Kokko-nimistä painijaa, jotka myöhemmin toimivat punaupseereina.

Ilmeisesti toinen Kokko, joka oli etunimeltään Hjalmar, ammuttiin -41 desanttina ja toinen Kokko, joka oli etunimeltään Mikko, kuoli vuotta myöhemmin nälkään. Mysteeriksi jää, kuka oli Kaisaniemen painiturnausta seurannut Mikko Kokon näköinen eversti. Mikäli häneltä puuttui keskisormi, hän oli todennäköisesti aito Mikko Kokko.

Wikipedia näyttää tietävän kertoa Neuvostoliiton painimestaruuden voittaneen Hjalmar Kokon karusta kohtalosta mm. seuraavaa: "Kokko osallistui talvisotaan, ja natsi-Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesällä 1941, hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi rintamapalvelukseen. Kokon kuolemasta ei ole tarkkaa tietoa. Erään version mukaan hän olisi kadonnut taistelutehtävässä joulukuussa 1941.

Toisen mukaan Kokko johti suomalaisten linjojen takana toiminutta erikoisosastoa, joka joutui väijytykseen Sortavalan lähistöllä. Joidenkin tietojen mukaan Kokko lähetettiin rintaman yli vakoojana ja kiinni jäätyään teloitettiin. Tarinan mukaan hän tempaisi paitansa auki teloitusryhmän edessä ja osoitti rintaansa tatuoitua Jyryn merkkiä kehottaen ampumaan siihen."

Muuten Helsingin Jyry saattoi aikoinaan olla maailman paras painiseura; sen on moni kapitalistinenkin tiedemies myöntänyt. Tässä lisätietoa Hjalmar Kokosta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hjalmar_Kokko

Mikko Kokko

Tavallaan eilen mainitsemani raskaansarjan painija Mikko Kokko liittyy myös maamme kulttuurihistoriaan, sillä hän johti punaisten panssarijunaa, joka sai vangiksi pahasti haavoittuneen runoilija Juhani Siljon. Tosin Kokko ei vankinsa taustoja tuntenut, vaan mainitsi myöhemmin vanginneensa jonkun “lahtariupseeri Silvon”.

Aikakauden tavoista poiketen Siljoa ei surmattu, vaan hänet toimitettiin hoitoon Tampereen sairaalaan, jossa hän tosin myöhemmin menehtyi. Kokossa oli ilmeisesti jonkin verran painimolskilta opittuja moraalisääntöjä. Tosin Mikko Kokko ei ollut mikään pyhäkoululainen, vaan hän osallistui henkilökohtaisesti sotarikoksiin esimerkiksi Kouvolassa,
joka oli punaisten pahin vastustajien tuhoamiskeskus.

Kapinan jälkeen Kokko vei panssarijunallaan miehensä turvaan Pietariin, vaikka muisteluidensa mukaan radan varteen jäi sellainen siivo, ettei sitä viitsi jälkeenpäin muistella. Sen verran hän kuitenkin sota-aikaansa muisteli, että kertoi kapinan epäonnistuneen, koska suomalaisten porvariston huonoin aines, sen todellinen kuonakerros, oli ottanut johtoonsa työväenliikkeen.

Muutenkaan mies ei paljoa herroista piitannut. Mies oli syntyjään Pohjois-Karjalasta ja hänessä oli paljon Seppo Rätymäistä jätkämäisyyttä. Niinpä Venäjälle päässeiden punapakolaisten henkilökorttiin perhesuhteiden kohdalle merkittiin lyhyesti ” 1 kpl akkoja”.

Tässä lisätietoa Mikko Kokosta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikko_Kokko

Uuno Kansa

Laulaja Tapani Kansan kuolema palautti mieleeni, että lähes 40 vuotta sitten luin hänen vaarinsa veljen muistelmakirjan nimeltään Pakolla puna-armeijaan ja ihan mielenkiintoinen luettava se olikin. Kirja kertoi esimerkiksi sen, että Tapani Kansan vaari toimi aikoinaan Viipurin sirkuksessa voimamiehenä. Muistelen, että hän pystyi yhdellä kädellä nostamaan pään päälle noin sata kiloa, joka on nykyäänkin hirmuinen tulos. Tavalliselle miehellä kymmenenkiloinenkin puntti on liikaa.

En enää muista, miten karjalaispoika Uuno Kansa päätyi puna-armeijan palvelukseen, mutta sen muistan, että hän oli rivimiehenä vastaamassa itärajamme itäpuolella rajaturvallisuudesta. Neuvosto-Venäjän rajaa kannaksella vartioi suomalaispunikeista koottu komppania, jota johti Helsingin Jyryn raskaansarjan painija Mikko Kokko. Kokko ei juurikaan panostanut komppaniansa ideologiseen kasvatukseen, vaan sen sijasta opetti miehilleen hävyttömiä lauluja.

Kansan suku on ilmeisesti punahenkisyyteen taipuvaista, koska Tapani Kansan isä valittiin melkein Skdl:n kansanedustajaksi Kymen piiristä, jossa hän kamppaili eduskuntavaaleissa hyvin tasapäisesti itsensä Taisto Sinisalon kanssa. Myös Taisto Sinisalo on urheilu- ja kulttuurisukua, koska näyttelijä Veikko Sinisalo on hänen serkkunsa ja Veikon pojanpoika Viljami Sinisalo on ollut ainakin kerran maamme jalkapallomaajoukkueen veräjänvartijana.

Viljami Sinisalo kuuluu todeklliseen kulttuurisukuun, sillä  hänen isoisänsä on näyttelijä Veikko Sinisalo, tätinsä näyttelijä Kirsi-Kaisa Sinisalo ja setä kapellimestari Jarno Sinisalo. Sinisalon serkun isä on Eppu Normaali -yhtyeen Pantse Syrjä.

https://www.antikvaari.fi/teos/pakolla-puna-armeijaan/62a50845eaa1ec176c541213?srsltid=AfmBOopkU-R49BOZkvbazv2SaTQ9L0P_Ap2hsD0B4FgnAypg9RNMxtd1

Halltex

Monta kertaa hyvä tarina on epämiellyttävällä tavalla ristiriidassa faktojen kanssa ja niinpä epäilen, ettei Kuopion satamassa jurottava m/s Osmo olekaan se Stella Polaris-operaation Osmo-laiva. Nimittäin nettiä selatessani olen löytänyt peräti kolme Osmo-nimistä laivaa. Niistä yksi on purjefregatti, joten se ei varmaankaan liity maamme vakoiluhistoriaan, mutta sen sijaan vuonna 1900 valmistunut Porin höyrylaiva oy:n s/s Osmo saattaa olla operaatio Stella Polariksen käytössä ollut alus.

Tosin s/s Osmo oli iso noin 2000 tonnin lastin kantava laiva, joten se olisi kyllä yksinkin siirtänyt Suomen radiotiedustelun miehet perheineen ja kaikkine romppeineen Ruotsiin, jolloinka kahta muuta laivaa ei olisi tarvittu ollenkaan. Jatkan siis vielä asian tutkimista ja olen tässä vaiheessa sitä mieltä, että vaikka Kuopiossa on enemmän pronssisia muistolaattoja kuin missään muussa maamme kaupungissa, niin voi olla, että yksi muistolaatta vielä tarvittaisiin Osmon kylkeen.

Sikäli Kuopion Osmo liittyy Suomen sotahistoriaan, että sillä oli kunniakas tehtävä Hallman yhtiön kehittämän Halltex-levyn markkinoinnissa. Halltex-puukuitulevyä valmistettaessa voitiin hyödyntää sodassa vaurioituneita puita, jotka eivät sahatavaraksi enää kelvanneet, ja hyvin lämpöä eristävät Halltex-levyt helpottivat kovasti maamme sodanjälkeistä jälleenrakentamista.

Osmo-laivan kunniakas tehtävä oli toimia maailmalla Hallman yhtiön Halltex-levyn markkinointialuksena ja niinpä oheinen kuva todistaa, että Osmon nimikin taisi välillä vaihtua Halltexiksi.
https://uudet.pohjois-savonwanhatlaiwat.fi/alusluettelosta-poistuneet-alukset/osmo/

M/S Osmo

Männä viikolla olin kuulemassa, kun Lasse Lehtinen kertoi Kuopion Isänmaallisessa seurassa savolaisen Hallmanin yrittäjäsuvun vaiheista, josta asiasta hän on äskettäin julkaissut kirjan Hellittämättömät Hallmanit.  Luennossaan hän näytti kuvaa Hallmanien vuonna 1902 rakennuttamasta m/s Osmosta, johon satunnaiset matkailijat voivat nykyään tutustua Kuopion satamassa. Alun perin Osmo harjoitti henkilö- ja bagaasiliikennettä ja luulenpa, että siihen aikaan kun Kuopion ja metropoli Pietarin välillä oli säännöllistä matkustajaliikennettä, niin eiköhän Osmokin tehnyt säännöllisiä Pietarin retkiä. Tukholmassakin Osmo on käynyt.

Osmon tarina on mielenkiintoinen ja mutta poikkeuksellisen vilkas mielikuvitukseni tekee siitä vieläkin mielenkiintoisemman. Nimittäin, kun syksyllä 1944  Suomen radiotiedustelun henkilökunta perheineen ja kaikkine romppeineen siirrettiin Stella Polaris-operaatiossa turvaan Ruotsiin kolmella laivalla, oli yksi laivoista s/s Osmo. Vilkas mielikuvitukseni synnytti sen jännittävän teorian, että tämä nykyinen polttomoottorilla toimiva m/s Osmo-laiva saattoi ihan hyvin olla vielä sodan jälkeen höyryvoimalla kulkeva s/s Osmo. 

Stella Polaris-operaatiossa Ruotsiin siirtyi peräti 750 henkeä, koska armeijan miesten lisäksi mukaan otettiin myös sotilaiden perheet. Huippusalaisia asiapapereitakin oli monta kuorma-autollista, mutta historiantutkimuksen kannalta on surullista, että Ruotsin sotilastiedustelu kertoi polttaneensa nuo paperit jollain kaatopaikalla. Siinä naapurin sotilastiedustelu teki suuren virheen, ellei papereita sitten ymmärretty mikrofilmata talteen. Jos ne mikrofilmattiin, niin uskon Ruotsissakin olevan julkisuuslain, jonka perusteella tutkijat voisivat nyt 80 vuotta myöhemmin pyytää niitä käyttöönsä.

Tässä asiaa m/s Osmosta: http://koskilaiva.com/laivat/ms-osmo/