perjantai 31. toukokuuta 2024
Nokkelat lokit
keskiviikko 29. toukokuuta 2024
Pirunpöytä
Satunnaisen matkailijan kannattaa huomioida, että Kiteen kaupungin Kesälahden pitäjän Hummovaaran kylässä sijaitsevan Lönnrotin petäjän lisäksi kannattaa hänen tutustua myös petäjästä noin 600 metrin päässä olevaan kuppikiveen, jota kutsutaan Pirunpöydäksi.
Suomesta on löytynyt noin 500 kuppikiveä, joiden kuoppien merkityksestä on useita oletuksia. Wikipedian mukaan kuppikivet olivat luultavasti uhripaikkoja. Uhreja, kuten viljaa tai naisten rintamaitoa, jätettiin kiven koloihin suvun vainajille, haltijoille tai maahisille sato- ja pyyntionnen toivossa. Jotkut uskoivat, että kuoppiin jääneellä sadevedellä on parantava vaikutus. Loitsuilla myös kipuja ja vaivoja karkotettiin kiven reikiin.
Uukuniemen Papinniemen leirintäalueellakin on näyttävä luonnonmuodostelma, jota monet pitävät kuppikivenä; sekin satunnaisen matkailijan kannattaa käydä katsomassa. Itse muistan lapsuuteni onkimatkoilta, että Petäisen rannallakin on laakea tasainen kivi, jossa on ihan kengänjälkeä muistuttava kuoppa, hyvä ettei siitä erotu Nokia-yhtiön leima. Täytynee vielä joskus etsiä tuo kivi ja tarkastaa, ettei vain ole muinaisten esi-isien tekosia.
Tässä lisätietoa Pirunpöydästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pirunp%C3%B6yt%C3%A4
tiistai 28. toukokuuta 2024
Lönnrotin petäjä
Suomalainen mies ei yleensä puhu eikä pussaa, mutta tiukan paikan tullen hän voi halata. Yksi elämälleni asettama tulostavoite täyttyi, kun vihdoinkin pääsin Kiteen kaupungin Kesälahden pitäjän Hummovaaran kylässä halaamaan Lönnrotin petäjää oikein kalevalaisessa hengessä. Tuon puun juurella Juhana Kainulainen lauloi Elias Lönnrotille muistaakseni kahden päivän ja yhden yön aikana huomattavan osan sittemmin Kalevalaksi kutsutun kansalliseepoksemme runoista.
Mummoni vaari maamme tuotteliain kansanrunoilija Vihta-Paavo Korhonen osallistui sitten myöhemmin kansalliseepoksemme tekoon ainakin siten, että löytämäni nettitiedon mukaan ehdotti Lönnrotin siihen asti nimettömälle teokselle nimeksi Kalevalaa. Vihta-Paavoa pidetään rautalampilaisena ja Rautalammille hän on haudattukin, vaikka kyllä hän enemmänkin oli Vesannon Urheilijoiden miehiä.
Saattaa olla, ettei Vihta-Paavo ollut kalevalaisia runonlaulajia, koska parhaiten hän on jäänyt runouden historiaan siitä, että hän maksua vastaan laati pilkkarunoja varsinkin herroista, jotka jo silloin tekivät vääryyksiä tavalliselle kansalle.
Minulla ei ole käsitystä siitä, missä määrin Suonenjoen Kärkkäälän suuri poika runonlaulaja Pentti Lyytinen osallistui Kalevalan tekoon, mutta epäilen, että hän kunnostautui enemmänkin politiikan puolella. Lyytinen nimittäin kärsi kunnon runoilijana siinä määrin juoppouden vaivasta, ettei hänestä oikein ollut normaaliin työelämään ja niinpä hänet valittiin talonpoikaissäädyn edustajaksi Suomen Pankin johtokuntaan, jossa tehtävässä juoppoudesta ei katsottu olevan haittaa.
Sydänkarjalan internet sivu kertoo seuraavaa Lönnrotin petäjästä, johon minullakaan ei ole mitään lisättävää:
"Lönnrotin petäjä on Kesälahdella Hummovaaran kylässä sijaitseva mänty. Ensimmäisellä runonkeruumatkallaan ollut Elias Lönnrot taltioi puun juurella kesäkuussa 1828 Juhana Kainulaisen lausumia runoja, kansanuskomuksia ja loitsuja. Lönnrot merkitsi Kainulaiselta muistiin kahden päivän aikana yhteensä 2 551 säettä ja 59 erillistä runoa, joista suurin osa oli loitsuja. Lönnrotin 1833 julkaisemasta runoelmasta Runokokous Väinämöisestä eli niin sanotusta Alku-Kalevalasta nämä runot muodostivat merkittävän osan. Niihin kuului muun muassa Sampo-runoja ja Lemminkäisen virsi.
Petäjä sijaitsi Kainulaisen kotitalon Kainulan pihapiirissä. Kerrotaan, että puun istutti Kainulaisen suvun nuorukainen kihlauduttuaan. Morsian kuitenkin kuoli, ja petäjästä tuli Kainulaisen suvun uhripuu. Metsästäjänä tunnettu Juhana Kainulainen vei kaatamiensa karhujen pääluun mäntyyn loitsuja lukien.
Lönnrotin petäjän vieressä sijaitsee 1989 valmistunut karjalaistyylinen hirsirakennus Juhanantupa, jossa palvelee kesäisin lounas-kahvila. Sisällä jo itsessään nähtävyytenä pidettävässä Juhanantuvassa on muun muassa puuveistoksia."
Talon valtaajat
Taiteilija Martti Innasta ei voinut pitää kovin edistyksellisenä ihmisenä vaan pikemminkin päinvastoin. Kuitenkin hän on yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka taistelivat asekädessä saksalaista natsismia vastaan sota-aikana.
Näin tapahtui, kun Innanen pikkupoikana oli halkopinoilla kiipeillessään havainnut pinojen välissä saksalaissotilaan olevan hyvin intiimissä kanssakäymisessä jonkun suomalaisnaisen kanssa. Innanen hiipi pariskunnan taakse ja ampui lähietäisyydeltä stritsallaan saksalaista sotilasta takaapäin ns. arkaan paikkaan. Innasen kertoman mukaan osuman saanut saksalaissotilas huusi kuin eläin.
Naivistisissa maalauksissaan Innanen osoitti sen, että vaikka hän taisteli aikoinaan ase kädessä natseja vastaan, niin hän ei ollut erityisen edistyksellinen taiteilija, vaan hän pilkkasi erityisesti radikaalia nuorisoa kuten talonvaltaajia: https://linocatlady.blogspot.com/2019/08/kissakortti-323-cat-card-323.html
maanantai 27. toukokuuta 2024
Innaset maamme historiassa
Facebook muistutti, että olen tasan kaksi vuotta sitten ylistänyt kuvataiteilija Martti Innasen neroutta. Kirjoitan tätä Uukuniemellä ja Facebookin muistutus palautti mieleeni, että Martti Innanenkin on melkein Uukuniemen poikia, sillä hänen setänsä konstaapeli Viljo Innanen oli syntynyt Parikkalassa, johon Uukuniemikin nykyään kuuluu, vaikka läheskään kaikki uukuniemeläiset eivät kuntaliitosta hyväksykkään, koska se keskittää liiaksi valtaa Parikkalan metropolille.
Konstaapeli Viljo Innanen muistetaan siitä, että hän kuoli joulun aatonaattona 1942 raivoisassa tulitaistelussa kommunistien aseellista siipeä edustaneen Veikko Pöystin ampumana Vantaan Hiekkaharjussa, jonka liepeillä opiskeluaikana asuin. Muistelen tuossa taistelussa ammutun noin 2.000 laukausta.
Veikko Pöysti oli kasvanut mieheksi Lahdenpohjassa reilun 10 kilometrin päässä paikasta, jossa tätä kirjoittelen. Ilmeisesti Pöystikin kuoli poliisien luoteihin, vaikkakin myös sellaista kerrotaan, että hän teki itsemurhan puukolla, koska ei pystynyt enää pistooliaan käyttämään. Kolme poliisia myös haavoittui tuossa pidätysyrityksessä.
Poliisi ei onnistunut ottamaan kiinni Pöystin 19-vuotiasta tyttöystävää suonenjokelaista Irja Jalkasta. Tätä kuitenkin osuttiin sekä lantioon että reiteen, mutta siitä huolimatta hän kahlasi Hiekkaharjussa Rekolanojan yli ja pakeni talviyöhön eikä häntä myöhemminkään tavoitettu. Ilmeisesti häntä ammuttiin 6,35 kaliiperin aseella, jonka heikkotehoisuutta kansanedustaja Vornanen on viime aikoina vakuuttanut.
Jalkaset ovat sitkeää sukua, senhän jo Jalkas-Kalle todisti vuonna 1936 Garmisch-Partenkirchenin miesten viestin ankkuriosuudella.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_P%C3%B6ysti
lauantai 25. toukokuuta 2024
Trumpin avustajana
Paperin asiasisältönä näytti olevan se, että presidentti Trump julistautui siinä päätöksellään diktaattoriksi, joka ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa mistään kenellekään milloikaan. Samanlainen etuoikeushan on myös entisen hyvän itäisen naapurimme tyrannilla Putinilla. Minun piti presidentin avustajana allekirjoituksella vahvistaa paperilla oleva päätös. Merkillinen on tuo ihmisen alitajunta, kun se pystyy tuollaisia unia näyttämään.
Vuosia sitten, jolloin vietin täysin päihteetöntä elämää, olin unessa jossain oluttuvassa kaljalla Hitlerin kanssa. Hitler, josta näkyi ison koppalakin alta vain pottunenä, valitti että itärintamalla menee ihan päin mitä tahansa. Minua säälitti tämä syvästi masentunut mies niin kovasti, että rohkaisin häntä vakuuttamalla, että kyllä se siitä. Merkillinen on tuo ihmisen alitajunta, kun se pystyy tuollaisia unia näyttämään.
Trump tuli varmaankin uniini, koska telkkarissa oli juuri näytetty Capitolin valtauksesta kertova dokumentti, joka todisti, miten lähellä jo kertaalleen oli se, että Trumpista olisi tullut yksinvaltias. Trumpilla näyttää olevan hänen kannaltaan hyödyllinen näkemys, että Usa:n presidentillä on oikeus armahtaa itsensäkin rikoksista ja sellainen rikoshan voisi olla vaikkapa vallankaappaus tai vastaehdokkaan murha. Mittaamattomien mahdollisuuksien maa on siis Usa, jossa ihan kenestä tahansa voi tulla vaikka mitä.
Lisätietoa Trumpista tässä: https://areena.yle.fi/1-68318059
torstai 23. toukokuuta 2024
P---u on homo
Vaikuttavin näkemäni seinäraaputus löytyi reilut 40 vuotta sitten Vantaan Koivukylän opiskelija-asuntolan Rasinkatu 14:ssa sijainneen pesuhuoneen seinästä alle metrin korkeudelta, joten luulen jonkun alakoululaisen olleen asialla. Minusta mietelmässä "P---U ON HOMO", on jotain todella syvällistä ja jopa niin syvällistä, että en välttämättä sen syvällisyyttä täysin ymmärrä. Tai saattaa tietysti olla, että asialla olleella taaperolla oli vielä aukkoja tiedoissa.
Kuvasin tuon syvällisen mietelmän ja olen varma, että se kuva, jonka paikka eittämättä on Vantaan kaupunginmuseon kokoelmissa, piileskelee jossain noin viiden metrin säteellä tästä paikasta, jossa tätä kirjoitan, mutta ikävä kyllä en sitä nyt löydä.
Vaikka kaipaamaani kuvaa en löydä, niin netistä löytyy juuri sen talon kuva, jonka seinässä syvähenkinen raapustus oli, mutta näköjään kirjoitus on seinästä pyyhitty. Tuossa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä vantaalaisessa talossa on näköjään 91,5 neliön osake myynnissä 72.000 eurolla, joten eivät ole asunnot Koivukylässä hinnankiroissa. https://www.kiinteistomaailma.fi/vantaa_myytavat_kerrostaloasunnot/1368831

