Onni Laihanen ja Toivo Manninen

Eilen mainitsemani hanuristi Onni Laihanen sävelsi mesenaattinsa Esa "Rasva" Rossin kunniaksi Esan saunapolkan, jonka hän äänitti yhdessä Toivo Mannisen kanssa. Luulen, että saunapolkka on sävelletty myös Ranta koivun alla -kappaleen tapaan Esan huvilalla Iisvedellä.

Onni Laihanen oli Irwin Goodmanin, eli Antti Hammarbergin, äidin sukua, joten epäilen Irwininkin musikaalisuuden periytyvän Laihasten puolelta. Laihanen kuoli jo 39-vuotiaana sydänkohtaukseen eikä Irwnkään elänyt paljoa vanhemmaksi.

Olinpa tässä syyllistymässä kunnianloukkaukseen. Nimittäin olin kirjoittamassa Tapio Rautavaaran muistelmissaan kertoman hanuristitarinan liittyvän Onni Laihaseen, mutta tarinan päähenkilö ei olekaan hän vaan Toivo Manninen.

Rautavaara toimi jatkosodan aikana Maaselän radion toimittajana ja kerran suoraan lähetykseen saapui esiintymään Toivo Manninen, vaikkakaan ovenpielet eivät tahtoneet riittää hanuritaiteilijalle, joka oli kännissä kuin käki.

Rautavaara talutti mestarin mikrofonin ääreen ja auttoi hänelle hanurin selkään. Sitten Tapsa kannatteli häntä henkseleistä ja haitarin hihnoista pystyssä ja kuulutti mikrofoniin, että: "Nyt esiintyy hanuritaiteilija Toivo Manninen...hän soittaa Polkan mollissa...."

Sitten kuultiinkin komeaa polkkamusiikkia. Kun lähetys päättyi ja Rautavaara irrotti otteensa Topista, tämä putosi lattialle sammuen siihen Isänmaalle kaikkensa antaneena.

Hiljennymme kuuntelemaan Onni Laihasen ja Toivo Mannisen muodostaman haitaripartion esittämää Esan saunapolkkaa, joka siis liittyy vankasti Suonenjoen Iisveden kulttuurihistoriaan.
https://www.youtube.com/watch?v=jpK_OCAQobQ

Rasva-Rossi

 Esa Rossista on yksi luku Kiveen hakatut -kirjasarjassa ja myös Yle-Areenan yksi Kiveen hakatut -ohjelma on omistettu hänelle. Tosin yksi erehdys sarjan tekijöille Antero Teroselle ja Jouko Vuolteelle on sattunut, sillä he ovat sitä mieltä, että Rossin perhe asui Iisvedellä Salmisen asemalla. Jokainen, joka yleensä jotain tietää, tietää, että Salminen on Suonenjoen syrjäkylä parikymmentä kilometriä Iisvedeltä.

Mutta haetannooko tuo pieni virhe mittään. Sen sijaan menestyvän liikemiehen Esa Rossin kesähuvila, joka toimi myös valmennuskeskuksena sekä hanuristi Onni Laihasen lepokotina, oli Iisvedellä, ja siellä Laihanen sävelsi mm. kappaleen Rantakoivun alla.

Esa Rossi oli lahjakas urheilija, velmentaja, keksijä ja liikemies. Hänessä olisi oivallinen aihe jonkun historian opiskelijan graduun ja myöskin vaikkapa paikallishistoriaan keskittyneen Syväniemen kesäteatterin näytelmään. Varsinkin, kun tuon yleensä joviaalin herran luonteeseen kuului myös kiinnostava mustapuoli, koska mielenkiintoisessa ihmisessä pitää olla myös joku särmä.

Luulenpa, että monen suuren johtajan ja varsinkin taiteilijan taustalla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sellaisia tapauksia on Suomenkin valtio-, liike- ja kulttuurielämä pullollaan. Välillä mennään ylikierroksilla ja kehitellään kaikkea suurta ja sitten välillä taas ollaan syvän masennuksen vuoksi laitoshoitokunnossa kuten Esa Rossinkin tapauksessa kävi.

Tosin korostettakoon tässä yhteydessä, että esimerkiksi presidentti J K Paasikivi ei ollut maanis-depressiivinen tyyppi, kuten väitetään. Asiasta on lääkärintodistuskin olemassa. Nimittäin KOP lähetti silloisen pääjohtajansa mielentilatutkimukseen, jotta hänet olisi voitu siirtää eläkkeelle mielenvikaisuuden vuoksi.

Lääkäri kuitenkin todisti, ettei tuleva presidentti ollut mielisairas, vaan hän kärsi pelkästään huonosta kotikasvatuksesta. Lisäksi hänellä oli sopimattomat tekohampaat, joilla oli tapana singahtaa suusta, jos pääjohtaja joutui korottamaan ääntään.

Esa Rossi sen sijaan lienee ollut selkeästi maanis-depressiivinen tapaus. Ainakin hänen tyttärenpoikansa kertoo yleensä leppoisesta papastaan seuraavaa: "Esa oli myös väkivaltainen tyyppi, joka kävi välillä jopa lepäämässä Kymppi-osastolla, suljetulla sellaisella. Sen muistan, että hän välillä ajoi perhettään takaa kirves kädessään. Nuo tapahtumat osuivat varmaan huonoihin talviin, jolloin kaikki ei sujunut, kuten Esa halusi."

Yle Areenan Kiveen hakatut -sarjan Esa Rossi jakson voi kuunnella tästä:
https://areena.yle.fi/podcastit/1-62246477

Kiva

 

Suonenjokelaisen parturiliikkeen seinällä oli kuvan Kiva-suksivoiteen mainos vuodelta 1944. Kiva-voiteen kehittäjä Esa Rossi oli lahjakas urheilija, valmentaja, keksijä ja liikemies. Sotien alla hän oli maailman johtava suksivoiteiden valmistaja, parhaimmillaan hänen tehtaansa tuotti puoli miljoonaa purkkia vuodessa maailman parasta Kiva-merkkistä voidetta. 

 

Rossi ymmärsi myös markkinoinnin tärkeyden ja niinpä hän kokosi Iisvedellä treenanneeseen ammattilaistalliinsa maamme parhaat hiihtäjät. Itse hieman ihmettelen sitä, ettei Rossin sponsoroinnin katsottu vaarantavan suomalaisten huippuhiihtäjien amatööriyttä, sillä yleisurheilupuolella juoksija Paavo Nurmi joutui vaikeuksiin, vaikka salasi ammattilaisuutensa paremmin.

 

Suonenjoella on vankka yksimielisyys siitä, että sotien alla Suonenjoen Iisveden taajaväkinen yhdyskunta olisi voittanut hiihtoviestissä koko muun maailman. Siitä tosin keskustellaan, olisiko Iisveden kakkosjoukkuekin vielä voittanut muun maailman.

 

Wikipedian mukaan Rossin tallissa hiihtivät tai hänen tuotteitaan näkyvästi käyttivät ainakin Kalle Jalkanen, joka pääsi mukaan vuoden 1936 talviolympialaisiin täysin Rossin tuen avulla, Matti Lähde, Klaus Karppinen, Jussi Kurikkala, Pauli Pitkänen, Pekka Vanninen, Eino Olkinuora, Erkki Jalkanen, Pekka Niemi, Olli Remes, Olavi Alakulppi, Lauri Pitkänen, Valter Forssell, Frans Heikkinen, Erkki Penttilä, Manne Vuorinen, Aarne Valkama, Eelis Uosikkinen, Nestori Huupponen, Mikko Husu, Asser Autio ja Erkki Tamila.

 

Rossi oli mukana vuoden 1936 talviolympialaisten Suomen joukkueessa voitelumestarina. Mies itse ei ollut menestynyt hiihtourheilijana, mutta 25 000 metrin juoksussa hän saavutti SM-pronssia vuosina 1923 ja 1924.

 

Kuin lapsena ennen

Vaikka iisveteläinen opettaja Kalle Laitinen harjoittikin eilen kertomassani tarinassa kovin käsin rauhankasvatusta, niin mikään pasifisti hän ei ollut, sillä hän oli ns. vapaussoturi ja suojeluskuntaupseeri. Sanotaan, ettei musiikki tunne rajoja ja sitä vahvistaa se, että suojeluskuntaupseeri-opettaja Kalle Laitinen, joka oli kova musiikkimies, antoi epäröimättä Junkkarisen pojille laulusta täyden kympin, vaikka poikien vaari oli ollut kylän punakaartin päällikkö.

Junkkarisen pojista Erkistä tulikin musiikin ammattilainen, jolle tosin uran viitisenkymmentä ensimmäistä vuotta olivat sen verran hankalia, että hän ihan perustellusti saattoi laulaa, että "oon köyhä laulaja mä vain". Sitten Ruusuja hopeamaljassa muutti kaiken ja Ekistä tuli rikas mies.

Erkki Junkkarinen kohosi 70-luvulla sellaiseen suosioon, että ehkä vain Jalkas-Kari, joka muualla Suomessa tunnettiin Kari Tapiona ja Hesassa Klappina, pystyi myöhemmin kilpailemaan Junkkarisen kanssa kansansuosion suuruudessa. Vaikka hiihtäjä Kalle Jalkanen olikin iisveteläisiä ja Kari Tapion sukuhaaraa, niin Kari Tapio ei ollut iisveteläisiä, vaan oli syntynyt Suonenjoen kirkolla viiden kilometrin päässä Junkkarisen syntymämökistä.

Junkkarisen syntymämökki on tosi pieni ja vaatimaton. Pari vuotta sitten sitä kaupiteltiin 4000 eurolla. Myyjä lienee ollut rehellinen ihminen, koska hän myynti-ilmoituksessa kertoi, että mökki oli muuten ihan hyvä, mutta vessa puuttuu, joten se soveltuu parhaiten koirille tai poikamiehille. Tosin eiköhän ne 1920-luvulla rakennetut Iisveden sahatyömiesten muutkin mökit olleet pieniä ja sisävessattomia.

Luin joskus Erkki Junkkarisen elämänkertateoksen Ruusuja hopeamaljassa ja siinä kerrottiin tulevan laulajatähden lapsuuden olleen silloisenkin mittapuun mukaan erityisen köyhä, koska isä kuoli nuorena. Muistelen, että hän kuoli malariaan, joka on kuuman etelän maissa nykyäänkin yleinen kuolinsyy, mutta kylmässä Suomessa hyvin harvinainen sairaus. Malariaa aiheuttavat sääsket pystyivät ilmeisesti siihen aikaan elämään Suomessakin, koska 1930-luvulla meillä oli hyvin kuumia kesiä ja koska osa malariasääskistä oppi selviämään talvipakkasista majoittumalla navetoihin.

Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia, joka lienee lähtöisin Junkkarisen kanssa samassa pihapiirissä asuneen Lauri Jauhiaisen kynästä ja ettei vain taustalla soi iisveteläisen hanurinsoiton Suomen mestarin Aulis Turpeisen haitari: https://www.youtube.com/watch?v=4N8hfajHi34

Rauhankasvatus

Männä viikolla kokoonnuttiin Iisveden Kirin talolle kokoamaan tarinoita tämän taajaväkisen yhdyskunnan historiasta ja kuulinpa vahalta paikkakunnan asukkaalta seuraavankin jutun, joka todistaa, että rauhankasvatusta harrastettiin maamme kansakouluissa jo vuosikymmeniä sitten.

Nimittäin Vaajasalmen koulun käsityötunnilla tapasi opettaja Kalle Laitinen, jonka pojasta Kaista tuli sittemmin maamme johtava kirjallisuuden tutkija, erään viikarin veistämässä esinettä, joka ei kuulunut kansakoululaitoksen opetusohjelmaan, sillä poika kertoi tekevänsä "itelleen tussaria".

Opettaja Laitinen ei moista hyväksynyt, vaan kehoitti oppilasta tussarin sijasta veistämään äidilleen jauhokoussikan, mikä tarvekalu se sitten lieneekin. Poika vain ämpyili, kuten Savossa sanotaan ja halusi itsepintaisesti veistää itselleen tussarin.

Tilanne kärjistyi niin pitkälle, että opettaja tarttui poikaa niskasta ja alkoi hieroa tämän naamaa pulpetin kantta vasten tivaten välillä, että "tietkös itelles tussarin vai ääjilles jauhokoussikan". Rauhankasvatusta jatkettiin siihen asti, että päästiin sopimukseen siitä, että "ääjille tehhäänkin jauhokoussikka eikä itelle tussaria".

Yle Areenassa näyttää olevan herttainen juttu Iisveden Kolikkoinmäestä https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/11/18/kolikkoinmaki-savon-pispala

Noposet

Savon historiaa tutkiessani olen huomannut, että savolaisissa kansanrunoissa on yleensä humoristinen perusvire, mutta aina niin ei ole. Esimerkiksi 1860-luvun nälkävuosista runoiltiin sangen synkkään sävyyn Rantasalmella seuraavasti:

"Päivä puolessa, näläkä suolessa. Isäntä hirressä. Piika naulassa, kirnu kaulassa. Poika korvessa, kontti selässä . Piru pojan kontissa, pirun korvat pystyssä."

Rantasalmen Kolkontaipaleen kylällä, joka nimi kertonee kylästä kaiken, asuneen rutiköyhän Noposen loisperheen pojat kuitenkin selvisivät hengissä nälkävuosista. Heistä nimittäin kehittyi kerjuureissuillaan niin taitavia ja kauniisti puhuvia sanankäyttäjiä, etteivät paikkakunnan isännät raatsineet olla antamatta pojille ruokaa.

Nälkävuosista selvittyään toinen Noposen veljeksistä, joka oli nimeltään Alpo, valmistui Sortavalan seminaarissa opettajaksi, joka harrasti sivutyönään myös laulujen sanoittamista. Esimerkiksi joululaulut Kun maas´ on hanki ja Arkihuolesi kaikki heitä ovat lähtöisin hänen kynästään.

Noposten suvun tunnetuin kaunopuhuja oli kuitenkin Paavo Noponen, joka oli Alpon kerjäläisveljen pojanpoika. Paavosta tuli radion suosittu urheiluselostaja, joka äityi erityisen kaunopuheiseksi, kun hän hiihtokilpailujen yhteydessä innostui kuvailemaan Kuusamon luontoa.

Kuitenkin Paavo Noposen selostuksissa oli välillä pikkuisen savolaista vääräleukaisuutta, jonka seikan tämä ammattinyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari Sonny Listonin haastattelu todistaa:  Arkisto: nyrkkeilijä Sonny Liston Suomessa | Arkisto | Yle Areena – podcastit

Lapin kullan kimallus

Vaikka Ruotsin tappio riemastuttikin minua ja monia muitakin suomalaisia, niin hermoni eivät kestäneet seurata eilistä jääkiekkopeliä loppuun, vaan rauhoittelin hermovähiäni ja lohdutin mieltäni katsomalla dokumentin Sudanin sisällissodasta, jonka jälkeen ymmärsin, että jääkiekko ei ole kovin tärkeä asia tässä ihmisen elämässä.

Kullan kaivuusta kiinnostuneena seurasin mielenkiinnolla sudanilaisten tapaa etsiä kultaa. He nimittäin käyttävät apunaan miinaharavaa ja ihmettelen, etten Suomessa ole törmännyt moiseen menetelmään. Epäilen, että Lapin puroissa on niin paljon rautaa, ettei miinaharavamenetelmä kullankaivuun apuna siellä toimi.

Joskus jututin pohjoisessa erästä kullankaivajaa ja hän vakuutti, että Lapin soratonnissa on keskimäärin kaksi grammaa kultaa, jossa tiedossa saattaa olla kuitenkin puolet ns. lapin lisää. Sudanissa kultagrammasta sai 40 euroa, joka siellä on huikea summa ja varmaankin Suomessa on vähintään sama hintataso.

Niinpä nyt seuraa Pilliklupi-5-askin kanteen laatimani roknoosi siitä, miten Suomi, isiemme maa, pelastetaan. Eli jos vaikka kevyellä ympäristöystävällisellä menetelmällä ruopaistaan Lapin maaperästä metrinen pintakerros pois ja siinä esiintyvä kulta erotetaan jollain kemiallisella menetelmällä ja vaikka kullan korjuukustannukset olisivat puolet sen hinnasta, niin kyllä siitä melkoinen vauraus meille syntyy.

Alustavan laskelmani mukaan kevyelläkin ruopaisumenetelmällä Lapin noin 100.000 neliökilometrin alueelta saadaan kultaa sen verran, että jokaiselle suomalaiselle voidaan jakaa 400.000 euroa puhtaana käteen eli norjalaisten öljyrahasto, joka on 200.000 euroa asukasta kohti, kalpenee sen potin rinnalla.

Tietysti tärkeää on sijoittaa kultavarat oikein ja siinä asiassa meitä auttaa Säästöpankissa 1980-luvulla vaikuttaneen Juhani Riikosen kirja, jossa hän neuvoo aloittelevia sijoittajia. Muistelen, että Riikonen paljasti kirjassaan, että kannattaa sijoittaa varsinkin tauluihin ja että isot taulut ovat pieniä parempia sijoituskohteita.

Lapin kultaruoppausta suunniteltaessa kannattaa huomioida Sudan-dokumentissa esiteltävä eräänlainen perunannostokoneen kaltainen laite, jota sikäläiset rikkaat hyödyntävät kullan kaivuussaan. Sellaisia kannattaa hankkia Lappiinkin.

Sudan väkivallan kourissa -ohjelman voi katsoa tästä linkistä https://areena.yle.fi/1-65674175 .