torstai 30. kesäkuuta 2022

Rajarauha

 

Maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä on tultu siihen, että rajarauha on järkkynyt Uukuniemellä. Satakieli on nimittäin muuttanut pihapiiriin ja häiritsee metelöinnillään satunnaisen mökkeilijän yöunta. Tämä asia ei kuitenkaan liittyne maamme Nato-ratkaisuun.

Nato-ratkaisuun sen sijaan liittynee se, että helikopteri pörrää onkilaiturini ympärillä ja häiriten kalojen ruokarauhaa. Helikopteri liittyneen maamme Nato-ratkaisuun. Se hyvä puoli asiassa kuitenkin on, että kopteri on kuitenkin suomalainen. Itse kyllä ekologisista ja kansantaloudellisista syistä suosittaisin rajavartiolaitokselle, että sen kannattaa siirtyä drone- tai turkkilaislennokkikalustoon, jotta onkirauha ei häiriinny.

'Uukuniemeläiset vakuuttavat, ettei heitä pelota maailmantilanne. Neuvostovastaisuus sen sijaan näyttää nostavan paikkakunnalla päätään, sillä useampikin on vakuuttanut minulle, ettei tule tulevaisuudessa edes virtsaamaan Venäjän suuntaan.

Itse suosittelen kuitenkin tästä periaatteesta tinkimistä sitten, kun Venäjällä on toteuttaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta. Sellaisia asioitahan nauttii jo lähes kymmenen prosenttia ihmiskunnasta.


sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Dnjepr

Maailmanhistoriallisten tapahtumien nykyisessä suunnattomassa vyöryssä on tilanne nyt sellainen, että moni katsoo viimeisen kerran Dnjepriin ja niinpä ajankohtaiseksi on jälleen tullut Laulu Dnjeprille, joka oli aikoinaan maassamme hyvin suosittu varsinkin Tapio Rautavaaran levytyksenä.

Rautavaaran levytyksen jälkeen Neuvostoliiton suurlähetystön edustaja oli Tapsalta kysynyt, että mitä hän oli ajatellut vaikuttavaa kappaletta laulaessaan. Rautavaara oli vastannut, että hän oli ajatellut suurta jokea, mutta muistelmissaan hän myöntää valehdelleensa.

Levytyksen aikana hän nimittäin ajatteli tapausta, jolloin suurhyökkäyksen aikana hänen osastonsa oli saanut suuren joukon ukrainalaisia sotavankeja, joita syistä, joita voi vain arvailla, inkeriläiset heimopataljoonan miehet, jotka vihasivat puna-armeijalaisia, olisivat halunneet lähteä viemään takalinjoille. Silloin Rautavaara oli ilmoittanut vievänsä ukrainalaiset pois.
Levytyksen aikana hän nimittäin ajatteli tapausta, jolloin suurhyökkäyksen aikana hänen osastonsa oli saanut suuren joukon ukrainalaisia sotavankeja, joita syistä, joita voi vain arvailla, inkeriläiset heimopataljoonan miehet, jotka vihasivat puna-armeijalaisia, olisivat halunneet lähteä viemään takalinjoille. Silloin Rautavaara oli ilmoittanut vievänsä ukrainalaiset pois.

Mielestäni kuitenkin ylivoimaisesti vaikuttavimman version Laulusta Dnjeprille on esittänyt suosikkivokalistini Jori Otsa. Jos joku näkeekin Otsan esityksessä joitain taiteellisia puutteita, niin syvä tunne korvaa ne ainakin minusta täysin.

Otsan esitys on jopa niin tunnekylläinen, että jossain vaiheessa pelkään vokalistin halkeavan tunnekylläisyyteen. Syistä, joita voi vain arvailla, vokalisti laulaa istuilta käsin, mutta finaalivaiheessa hän kohottautuu varovasti jaloilleen.

https://www.youtube.com/watch?v=eP7iSE1dbFA

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Saaremaa Valss

Hyvät eteläiset naapurimme virolaiset ovat todella kulttuuri- ja urheilukansaa. Sitä todistaa tämä Saaremaa Valss, joka esitetään tässä todella vaikuttavasti Viron laulujuhlilla. Laulajina on suuri osa pienestä Viron kansasta ja johtajana toimii maailmankuulu kapellimestari Eri Klas, joka sikäläiseen tapaan oli vaikuttaja sekä kulttuuri- että urheiluelämässä. Orkesteria johtaessaan hän jossain haastattelussa kertoi pitävänsä tahtipuikkoa oikeassa kädessään, mutta nyrkkeilykehässä hän löi vastustajaa turpaan paremmin vasemmalla.

Luulen, että suomalaiset ja heimoveljemme virolaiset ovat maailman johtavia kuorolaulukansoja. Meille eivät pärjää kuorolaulannassa edes norjalaiset, jotka muuten näyttävät olevan kaikessa maailman parhaita.

Laululiikkeellä oli tärkeä rooli Viron itsenäistymisessä ja sen rooli saattoi olla jopa suurempi kuin sen tulitikkulaatikon rooli, joka työnnettiin Tallinnan tv-tornin hissin oven väliin ja jolla estettiin Neuvostoliiton erikoisjoukkojen pääseminen tv-tornin huipulle katkaisemaan lähetystä silloin, kun maan itsenäistyminen oli hiuskarvan välissä.

Kun seuraa tuota virolaisten joukolla esittämää Saaremaa Valssia, ymmärtää mitä yhteisöllisyys on. Senkin ymmärtää, että aika monta pellavapäätä oli kiiltävätähtiselle sotilaalle tarjolla aikoinaan. Pitäisi vallan suorittaa tutkimus siitä, että kummassa maassa on suhteessa eniten blondeja maailmassa, Suomessa vai Virossa.
https://www.youtube.com/watch?v=ncl5Y85LATc

perjantai 24. kesäkuuta 2022

Kiiltävätähtinen sotilas

Sikäli erikoinen juhannusaatto, että vielä en ole kuullut ratiosta Georg Otsin esittämää Saarenmaan valssia, joka minun lapsuudessani kuului juhannusaattoon suorastaan elimellisenä osana, vaikka silloin elettiin kylmän sodan aikoja ja silloisen hyvän itäisen naapurin ärsyttämistä kartettiin visusti maamme mediassa.

Saarenmaan valssista tarkkakorvainen kuulija nimittäin erottaa piilosanoman, jollaisia neuvostovastaiset tahot harrastivat maassamme neulanpistopolitiikan muodossa. Laulun lopussa nimittäin ennustetaan, että vaikka kiiltävätähtinen (miehittäjä?)sotilas pyörittelee ja lennättelee virolaista pellavapäätä, niin omaksi tämä ei tule koskaan pellavapäätä saamaan. Ja niinhän siinä Viron ja Venäjän suhteessa kävikin, että kansat kasvoivat erilleen ainakin joksikin aikaa.

Ikävä kyllä Saarenmaan valssin säveltäjä Raimond Valgre ei ehtinyt nähdä Viron itsenäisyyttä, jota hänen laulussaan piilomerkityksellä ennustetaan, sillä hän kuoli alkoholismiin 36-vuotiaana 1949.

Wikipedia kertoo hänestä mm. seuraavaa:
"Kesäkuussa 1941 Valgre pakko-otettiin Puna-armeijan palvelukseen. Hän joutui metsätöihin koviin olosuhteisiin Arkangeliiin ja Tšerbakuliin ja oli välillä huonossa kunnossa. Maaliskuussa 1942 hänet määrättiin Puna-armeijan virolaiseen armeijakuntaan (Eesti korpus) ja sen soittokuntaan soittamaan harmonikkaa ja kirjoittamaan lauluja.

Vuonna 1944 hänet valittiin armeijakunnan Narvassa perustettuun suureen jazzorkesteriin. Rintamalla armeijakunnan joukot joutuivat taistelemaan saksalaisten puolella olleita virolaisia vastaan. Sodan aikana Valgre alkoi käyttää runsaasti alkoholia, ja tarinan mukaan hänen lyhyt avioliittonsa Evi Hannuksen kanssa alkoi kapakassa lyödystä vedosta.

Sodan jälkeen Valgre jatkoi soittamista Arkangelista tuttujen ”Soittajasoturien” sekä armeijakunnan orkesterin kanssa. Kotona ei ollut enää pianoa, joten soittoharjoittelu oli vaikeaa. Hän jatkoi kuitenkin laulujen tekemistä ja yksi tuotoksista oli ”Saarenmaan valssi”, jonka hän joutui ylemmältä taholta tulleen määräyksen vuoksi muokkaamaan kansanmusiikin tapaiseksi, vähemmän länsimaiseksi. Valgre kuoli alkoholisoituneena vuoden 1949 lopussa."

Toivotan kaikille oikein aistillista juhannusta ja lopuksi syvennymme kuuntelemaan aiheeseen liittyvää musiikkia, jota ei esitäkään Georg Ots vaan suosikkivokalistini Jori Otsa, joka laulaa syvällä tunteella jostain syystä Saarenmaan valssin istuilta käsin syistä, joita voi vain arvailla. https://www.youtube.com/watch?v=w69pXrsyza8

torstai 23. kesäkuuta 2022

V---n k---ä ja puusilmä

Eilen Kups Ac Oulu-ottelussa tuomari ei huomannut Kupsin tekemää maalia ja se sai lupsakkaan savolaisyleisön kerrassaan riemastumaan. Ihan siitä huolimatta, että paikalla oli lapsia ja jopa naisia, niin Kupsin miehinen faniporukka alkoi kannustamaan tuomaria huutamalla rytmikkäästi, että "v---n k---ä ja puusilmä, v---n k---ä ja puusilmä".

Sitä kuunnellessani nousi mieleeni, että nyt ylittyvät häirinnän rajat ja ettei moista kielenkäyttöä sallita edes politiikassa ja että monet kunnialliset järjestöt ovat perustaneetkin jopa häirintäyhdyshenkilön toimia moisen käyttäytymisen poisjuurimiseksi tai ainakin kammitsoimiseksi yhteiskunnassamme. Niinpä jos joku Palloliiton Herra lukee tämän, niin ilmoittaudun ehdolle Palloliiton häirintäyhdyshenkilön tehtävään.

Onneksi tuomarivirhe ei vienyt Kupsilta eilen voittoa, vaan kuopiolaiset veivät täydet sarjapisteet pelin päättyessä 2-1. Ja harvinaisen hieno ja viihdyttävä ottelu nähtiinkin.

Peli oli melkein yhtä värikäs kuin Kupsin ja OPS:n kohtaaminen vuonna 1976, jolloin oululaiset veivät Suomen mestaruuden. Silloin ensimmäisen puoliajan loppupuolella OPS siirtyi jo 0-3 johtoon, jonka jälkeen oululaisia faneja ryntäsi pelikentälle niin, että ottelu jouduttiin vähäksi aikaa keskeyttämään.

Sen jälkeen, kun järjestysmiehet olivat yleisön huutojen tahdittamina heittäneet häiriköt kentän aidan yli, Kups tuli ja voitti ottelun lopulta 6-4.

 

Eilsien ottelun kohokohdat voi katsoa tästä https://www.youtube.com/watch?v=reqtqjBxkL0 .

 

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Perusnegatiivinen ihminen

Hokasinpa taas piilorasistisen ja perusnegatiivisen piirteen itsestäni. Nimittäin eilen kirjoitin, että uskoin Valkoinen ilmapallo-elokuvan silmänkääntäjä-käärmeenlumoojan vaihtaneen hypistelemänsä pikkutytön 500 tominin setelin arvottomaan 5000 tominin seteliin.

Joku toinen, joka ei kärsi piilorasismista ja perusnegatiivisuudesta, olisi ajatellut, että tämä käärmemies, joka vakuutti olevansa dervissi, eli kovasti usovainen mies, vaihtoikin setelin kymmenen kertaa arvokkaampaan auttaakseen köyhää. Sellaiseenhan islamkin velvoittaa; muistaakseni kunnon musulumaanin pitää lahjoittaa 10 % tuloistaan köyhille. Progressiivista ajattelua islam ei kuitenkaan näytä suosivan, kuten meillä pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa tapahtuu.

Sikäli epäilyni iranilaista pappisvaltaa vastaan vahvistui, kun netistä tutkin, miten elokuvan ohjanneelle Jafar Panahinille on elämässään käynyt. Tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin muistaa, että vain noin 10 % ihmiskunnasta nauttii demokratiasta ja länsimaisista ihmisoikeuksista. Wikipedia kertoo Panahinin vaiheista seuraavaa:

"Panahi kannattaa avoimesti oppositiota, ja hänet on pidätetty syyskuussa 2009 ja maaliskuun alussa 2010.[4] Hänet oli kutsuttu Cannesin elokuvajuhlien tuomaristoon 2010, mutta vankeuden vuoksi hän ei päässyt tapahtumaan. Hän kuitenkin lähetti vankilasta kirjeen, josta Ranskan kulttuuriministeri Frédéric Mitterrand luki Cannesissa otteita.[5] Hänet vapautettiin toukokuussa 200 000 dollarin lunnaita vastaan.[6]

Panahi tuomittiin joulukuussa 2010 kuudeksi vuodeksi vankilaan hallituksen vastaisesta propagandasta. Häneltä kiellettiin myös elokuvien ja käsikirjoitusten teko-oikeus 20 vuodeksi.[7] Tuomiosta tehtiin valitus,[8] mutta se kuitenkin vahvistettiin lokakuussa 2011 teheranilaisessa tuomioistuimessa.[9]"

tiistai 21. kesäkuuta 2022

5000 tominin seteli

Valkoinen ilmapallo -elokuvassa annetaan ymmärtää, että ihmiset, varsinkin köyhät ja pieneläjät, ovat aika hyviä ihmisiksi, jotka antavat vähästään ja auttavat tarvittaessa toisiaan. Niinhän ennen uskottiinkin, että hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan.

Ennen saattoi asia ollakin niin, että vähäosaiset ihmiset olivat solidaarisia toisilleen, koska se oli köyhille ainut tapa selviytyä kovassa maailmassa, koska yhteiskunta ei auttanut. Nykyään, kun seuraan sosiaalisen median keskusteluja ja katkerien ihmisten purkauksia, en enää usko, että köyhyys, kärsimys ja nöyryytykset jalostavat ihmistä.

Eikä Valkoinen ilmapallo -elokuvan kaikki ihmiset tainneet sittenkään olla hyviä. Nimittäin äiti antoi pikkutyttärelleen 500 tominin setelin pulskan kultakalan ostamista varten, mutta kun käärmeenkesyttäjä-silmänkääntäjä hypisteli aikansa tätä seteliä, antoi hän pikkutytölle takaisin 5000 tominin setelin ja epäilen, että se raha oli vanhentunut ja arvoton.

Elokuvan loppukohtaus jäi mietityttämään. Pikkutyttöä auttanut ilmapalloja kaupitellut afgaanipoika jäi seisomaan yhden valkoisen ilmapallon kanssa asiakkaista tyhjentyneelle myyntipaikalleen, vaikka vanhempi ystävällinen herra neuvoi häntä lähtemään kotiinsa uudenvuoden viettoon - ehkä afgaanipakolaisella ei ollut paikkaa mihin mennä.