maanantai 31. lokakuuta 2016

Matikainen

Luin juuri Hannu Kauhalan valmentaja Pentti Matikaisesta kertovan kirjan Mies joka vei Leijonat mitaleille. Taas huomasin kirjoittaneeni joskus aiemmin ropakantaa. Olen nimittäin joskus kertonut blogillani seuraavan tapauksen, jota pidän maamme jääkiekkohistorian suurimpana munauksena: 
 
Iloisella 70-luvulla Suomi pelasi Izvaestija-turnauksessa Länsi-Saksaa vastaan ja saksalainen sai jäähyn. Suomen maalivahti kirmaisi aivan oikeaoppisesti vaihtoon ja leijonat saivat kuudennen kenttäpelaajan jäälle. Taktisesti siis aivan oikea ratkaisu.

Ja maalihan siitä tietenkin syntyi. Eräs suomalaispuolustaja (en nyt mainitse miehen nimeä, koska syytin aiemmin väärää miestä tapahtuneesta) ohjasi kiekon omaan tyhjään häkkiin. Sen jälkeen jääkiekkopelin sääntöjä muutettiin ns. suomalaispykälällä, jonka mukaan tällaisia maaleja ei enää hyväksytä.
 
 
Hyvässä tarinassani oli ainakin kaksi virhettä. Matikaisen luotettavien muistelmien mukaan puolustaja olikin Simo Saarinen eikä minun väittämäni pelaaja ja lisäksi tapaus sattui vasta vuonna 1992 eikä iloisella 70-luvulla, kuten erheellisesti muistin.
 
Tosin minusta tuntuu selvästi siltä, että mitä kauemmin tapahtumista on kulunut, sitä kristallin kirkkaammin minä ne muistan ja niinpä epäilen, että Suomen jääkiekkomaajoukkueelle on kaksi kertaa sattunut sama erehdys Izvestija-turnauksessa; ensiksi iloisella 70-luvulla ja sitten uudelleen vuonna 1992. Ja nyt minusta alkaa tuntua siltä, ettei vuonna 1992 enää edes järjestetty Izvestijaa vaan Moskova-turnaus.
 
 
 
 
 
 

Kommentit (0)



Musta hevonen

Mahottoman jännäksi menee Usa:n presidentin valinta. Vaaleihin on aikaa pari viikkoa ja eikä ole vielä täyttä varmuutta siitä, pystyvätkö pääehdokkaat jatkamaan kampanjaansa vapaalta jalalta vai ehditäänkö heidät vangitsemaan. Toista epäillään maanpetoksesta ja toista jatkuvasta kourinnasta.

Nyt saattaa olla vaalien mustalla hevosella iskun paikka, ja meitä kaikkia suomalaisia harmittaa, ettei kisassa ole enää mukana kokenut suomalaistaustainen poliitikko Gus Hall, joka ehti olla presidenttivaaleissa ehdolla peräti neljä kertaa peräkkäin viime vuosisadan lopulla. Hänen joukkokannatuksensa ei muodostunut koskaan kovin mittavaksi eikä hän ollut maailmalla yhtä tunnettu kuin varapresidenttiehdokkaansa Angela Davis.

Suomalaisten keskuudessa Gus Hall tunnettiin nimellä Kustaa Hallberg. Taustaltaan Hallberg oli lapualaisia ja hän oli lapualaisjohtaja Vihtori Kosolan kolmas serkku, mutta poliittiselta taustaltaan mies oli kova kommunisti. Hän toimi noin 50 vuotta Usa:n kommunistisen puolueen puheenjohtajana ja oli puheenjohtaja vielä kuolinhetkelläänkin. Hän kuoli yli 90-vuotiaana.

Gus Hall oli vilpitön Neuvostoliiton ystävä, jolla oli selvä ja jopa yksinkertainen näkemys neuvostovastaisuuteen. Hänen mukaansa ihminen oli tai ei ollut neuvostovastainen samalla tapaa, kuin ihminen oli joko raskaana tai ei-raskaana. Neuvostomyönteisyyden taustalla saattoi ainakin osittain olla se, että Neuvostoliitto rahoitti Hallin toimintaa yhteensä 40 miljoonalla dollarilla, joiden avulla mies pystyi ostamaan pojalleen Arvolle avoauton. Niin ainakin ovat väittäneet Hallin kaksi lähintä miestä, jotka sattuivat olemaan FBI:n agentteja.

Maailmalla menestyneistä pohjalaisista monta teosta kirjoittaneella Antti Tuurilla olisi Hallbergin Kustaan elämässä ja toiminnassa hyvä romaanin aihe.

Kommentit (0)



Kourinta

Herra Trumpin poliittiseen ruumisarkkuun on sitten lyöty viimeinenkin naula. Neiti Ninni Laaksonen on päästänyt julkisuuteen tiedon, jonka mukaan herra Trump on kouraissut häntä perskannikasta. Tämän tiedonannon jälkeen vaikuttaa jo amerikkalaisten verorahojen haaskaukselta järjestää kalliita vaaleja, koska tulos on etukäteen jalkapallokielellä selviö ja poliittinen tärviö on  herra Trumpilla edessään.

Sen sijaan herra Trumpin perskannikkakouraisu saattaa merkitä poliittista nostetta neiti Laaksosen tulevalle poliittiselle uralle. Mikäli vanhat merkit pitävät yhtään paikkaansa, on Ninni Laaksonen lähitulevaisuudessa maamme kulttuuriministeri.

Maailman historia tuntee herra Trumpin lisäksi toisenkin innokkaan kourijan. Nimittäin Topi Sorsakosken elämänkerrassa kerrotaan, että perinteisen käsipäivän sijasta Topi pyrki käden sijasta puristamaan tervehdittävää sukupuoleen katsomatta ns. genitaalialueelta. Sorsakoski itse nimitti tervehdystapaa ähtäriläiseksi tervehdykseksi, joka tieto lyö minut ällikällä, koska en ole tapaan ähtäriläisten parissa törmännyt.

Muuten se asia, että laulajanuransa alkuvuosina Topi Sorsakosken silmälasit eivät olleet vatupassissa, vaan pahasti vinksallaan, johtuvat tästä ähtäriläistervehdyksestä, jota erään nuoren naisen ilmeisen huumorintajuton poikaystävä ei ymmärtänyt ollenkaan.

Kommentit (0)



Kosmoskynä


Itse generalissimus Stalin se siinä istuu julisteessa Venäjän poliittisen historian museon seinällä mietteliään näköisenä ja suunnittelee valtakunnalleen uusia entistä turvallisempia rajoja. Tuo kädessä oleva kosmoskynä näyttää olevan ihan hyvässä terässä, joten kuva ei ole Talvisodan ajalta.

Talvisodan lopulla Stalinin kosmoskynä oli sen sijaan niin huonossa terässä, että kynän jälki kartalla merkitsi kilometrien epäselvyyttä reaali maailmassa. Niinpä sitten välirauhan ajan epäselvissä oloissa 212 suomalaista eksyi kosmoskynäviivan väärälle puolelle ja heistä palasi vain 79 kappaletta. 133 kappaletta katosi tai tapettiin. Pelkästään Uukuniemen suunnalta hävisi inhaan itään kymmenkunta miestä.

Itse en ole tietääkseni pidellyt kädessäni kosmoskynää, mutta luettuani netistä aiheesta, vaihdan välittömästi nykyiset viheliäiset huonosti toimivat kuivamustekynät luotettaviin kosmoksiin. Internet nimittäin kertoo seuraava:
"Kosmoskynä eli kopiokynä on puuvärikynä, jossa väriaineena on aniliiniväri. Kosmoskynän kärkeä on kostutettava, jotta se jättää jäljen, ja sillä kirjoitetusta tekstistä voidaan tehdä jäljennös. Tällä menetelmällä voidaan ottaa yksi tai useampi jäljennös painamalla alkuperäinen teksti kostutettua paperia vasten esim. erityisessä jäljennöspuristimessa". Nerokas ja toimintavarma keksintö eikä kopioita otettaessa printteri jää juntturaan, kuten nykyään liian usein tapahtuu.

Kommentit (1)



Venäjän poliittisen historian museo


Satunnaisen Pietarin matkailijan kannattaa vierailla Venäjän poliittisen historian museossa ja varata asialle kokonainen päivä. Museo ei ole ainakaan ihan perinteistä ropakantaa, vaikka tyhmempi saattaisi niin luulla. Talvisodastakin kerrotaan lyhyesti ja ytimekkäästi se fakta, että Neuvostoliitto valloitti suurin menetyksin 10 % Suomen pinta-alasta ja että sodan vuoksi Neuvostoliitto erotettiin kansainliitosta. Mainilan laukauksista ei jostain syystä kerrota mitään eikä paljasteta enempää menetysten määristä.

Lasivitriinissä Talvisodasta muistuttaa sotasaaliiksi saatu käsintehty "suomalainen puukko", kuten esittelytekstissä mainitaan esineen suomalaisuutta korostaen, vaikka kyseessä ei ole mikään tyypillinen perinteinen suomalainen työkalu. Puukko on harvinaisen näyttävä kapistus ja niinpä se on kelpuutettu lahjaksi itse marsalkka Klim Vorosiloville. En keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö tuppi voisi olla perinteistä puhdetyömateriaalia eli lentokonemetallia, jota myös duralumiiniksi kutsutaan.

Pikkuisen mietityttää se, että vitriinissä on esillä myös suomalaisten Talvisodassa käyttämä "saksalainen kypärä".  Kypärää katsellessa ajatteli, että tämä saattaa hyvinkin olla sitten ropakantaa, jolla viitataan erheellisesti Suomen saksalaiskytkentöihin. Kotona tarkastin asian tolan netistä. Kyllä saksalaismallisia kypäriä oli suomalaisten käytössä jo talvisodassa, vaikka Saksa ei siihen aikaan suostunut myymään Suomelle sotatarvikkeita. Kypärät Suomi oli ostanut Ranskan ensimmäisen maailmansodan sotasaalisvarastosta heti itsenäistymisen jälkeen 95.000 kappaletta.

Kommentit (0)


Joviaali herrasmies

Olen Suomen mediasta saanut herra Trumpista sen käsityksen, että hän on hillittömästi käyttäytyvä julkisuudenhaluinen pelle, joka on uhka koko ihmiskunnalle. Venäjän RT-kanavalta opin sen, että hän todellisuudessa onkin hillitysti käyttäytyvä vanha joviaali herrasmies, joka rakentaa USA:n ja Venäjän kansojen ystävyyttä.

Suomen mediasta olen saanut rouva Clintonista sen käsityksen, että siinä on sivistynyt ihminen joka puolustaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja maailmanrauhaa. Venäjän RT-kanavalta opin sen, että hän on todellisuudessa vanha hysteerinen akka ja suoranainen psykopaatti.

Nimittäin pitkin iltaa näytettiin lyhyttä uutispätkää, jossa rouva Clinton toteaa, että "tulimme, näimme ja sitten hän kuoli", jonka jälkeen hän päästää hysteerisen selkäkeikkanaurun. Luultavasti tuo uutispätkä on jostain haastattelusta, jossa Clinton kertoo, kuinka Valkoisen talon väki seurasi omassa suorassa erikoislähetyksessään tv:ltä sitä, kuinka USA:n erikoisjoukot kävivät lopettamassa Osama Bin Ladenin ja tämän pojan.


Se surmatyö ei ilmeisesti ollut itsepuolustusta, koska Bin Laden ei yrittänyt vastarintaa, joten kai sitä olisi kansainvälisen oikeuden mukaan sitten kutsuttava murhaksi, joka ei vanhene koskaan, vaikka esimerkiksi Suomen silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi, että tapauksen jälkeen maailma oli parempi paikka yrittää elää. Murhaajaksi herra Trump on rouva Clintonia syytellyt, mutta ei tietääkseni Osama Bin Ladenin lopettamisen vuoksi.



Kommentit (0)



RT-kanava

Pietarissa olen seurannut maailman menoa englanninkielisen Russia Today-kanavan kautta. Sen toimittajat ovat amerikkalaisen oloisia ei-venäläisiä, mutta ymmärtääkseni he puhuvat Venäjän valtion äänellä. Eilisen lähetyksen pääpaino oli Mosulin tapahtumissa, jossa ainakin eräs pikkutyttö oli menettänyt jalkansa pommituksessa ja vaati sitä hysteerisesti itkien palautettavaksi. Tätä järkyttävää uutisjuttua näytettiin pitkin iltaa.

Välillä asiantuntijat keskustelivat siitä, mitä eroa terroristeissa ja heidän tuomitsemisessa oikein onkaan. Aleppossa RT-kanavan mukaan Al Qaidan sivuhaara Al Nusra pitää siviilejä ihmiskilpinä ja läntinen maailma silti tuomitsee siellä venäläisten ja Syyrian laillisen hallituksen toimet terrorismin kitkemiseksi, mutta samaan aikaan läntinen maailma tekee samaa Mosulissa hävittäessään sieltä Isisin terroristeja eikä sitä tuomitse kukaan, eivät edes venäläiset.

Välillä ruudussa näytettiin tekstiä PUTIN VS. MUU MAAILMA. Jostain syystä asetelma RT-kanavan mukaan on Putin vs. muu maailma, ei Venäjä vs. muu maailma. Maailman politiikan arkipäivässä on paljon ropakantaa mukana.

Kommentit (0)



Venäläiset ovat ystävällisiä, rehellisiä ja tehokkaita

Välillä tuntuu, että elämme taas 30-lukua eikä suomalaisilla ole mitään hyvää sanottavaa venäläisistä. Minulla on. Olen nyt rouvan kanssa kulttuurimatkalla Pietarissa ja rouva pudotti tärkeän muistikirjansa jonnekin kolossaalisen Venäjän poliittisen historian museon sokkeloihin. Kun henkilökunnalle kerrottiin asiasta, alkoi sattua ja tapahtua äärimmäisen nopeasti.

Minuakin lähestyi jonkinlainen museon turvallisuuspäällikkö huolestuneena ja vakuutin hänelle, ettei hänellä ole syytä huoleen, sillä muistikirjalla ei ole mielestäni arvoa kuin noin puolen euron arvosta. Siitä huolimatta henkilökunta käynnisti etsinnän eikä mennyt montaa minuuttia, kun etsinnän kohde löytyi. Väitän, ettei Suomessa henkilökunta olisi vaivautunut moisen pikkujutun vuoksi.

Olin pari kesää sitten erään sotahistorioitsija everstin johtamalla matkalla Karjalassa ja tämä eversti kertoi, että ennen hän uskoi, että r-------t (sellaista sanaa hän selvästi kunnioittaen käytti) ovat laiskoja, siivottomia ja epärehellisiä, mutta että hän on matkoillaan joutunut muuttamaan täysin mieltään asiasta. Ja alan erityisasiantuntijana eversti myös vakuutti, että r-------llä on aina ollut hyvät aseet. Sekin on meidän hyvä muistaa.

Kommentit (0)



Pelimies

Luin juuri Atik Ismailin muistelmateoksen Pelimies. Atik on kehittynyt kirjailijana ja tulee olemaan vahvoilla jokavuotista Finlandiaa jaettaessa, mutta Nobelia en uskalla tässä vaiheessa vielä luvata. Pelimiehen ensimmäinen puoliaika, jolloin mies kertoo ryyppy-, pano-, ja pelijuttujaan,  on hauska ja mielenkiintoinen, mutta toinen puoliaika, jossa mies kertoo raittiudestaan ei ole yhtä hauska ja mielenkiintoinen.

Kirja loppuu kappaleeseen, jossa tämä maamme jalkapallohistorian viidenneksi paras pelimies pohtii tulevia muistosanojaan ja toivoo, että ne kuuluisivat seuraavasti: "Hän saapui Mestaruussarjaan alkoholin suurkuluttajana, poistui sieltä alkoholistina. Raitistui, tuhlasi rahansa turhuuksiin, mutta teki tuhannen taalojen paikoista useasti maalin. Rakasti Elinaa".

Muuten toinen taiteilija-jalkapalloilija Kai Pahlman halusi hautakiveensä painettavan: "Hän eli aikansa paitsiossa ja potkaisi sitten tyhjää.".Ja valtakunnanjohtaja Pekka Siitoinin hautakivessä lukee lyhyesti ja ytimekkäästi: "Pekka Siitoin eli ja kuoli".

Kommentit (3)



Maailman 101. paras jalkapallomaa

Kyllä ei ole hyvä mieli, koska Fifan viimeisimmän listan mukaan Suomi, isiemme maa, on maailman 101. paras jalkapallomaa. Tätä häpeää ei täysin pois pyyhi edes norjalaisten hiihtäjien epäonni. Tuo sija juuri Malawin alapuolella on maamme jalkapalloilun pohjanoteeraus. Parhaimmillaan olemme olleet sijalla 42. Tällä hetkellä Islanti, joka on paras Pohjoismaa, on sijalla 26.

Mikä pahinta Färsaaret on heittämällä ohittanut Suomen ja on Fifan listan 76. Se ajatus minua vielä lohduttaa, että Saamen maajoukkue on aloittanut kansainväliset pelinsä ja uskon, että sille vielä poikamme pistäisivät tiukasti kampoihin, joten olemme Pohjolan viidenneksi paras jalkapallomaa. Tosin tutkin tuossa vähän tilastoja ja pelkään, että lappalaisia vastaan Suomen maajoukkueella olisi tiukka vääntö ja saattaa olla, ettei poikiemme fyysisyys riitä edes saamelaisia vastaan.

Nimittäin Saamen maajoukkueen puolustaja Jarkko Lahdenmäki saattaa olla liian kova vastus pojillemme. Lahdenmäki on 193 senttiä pitkä ja painaa 89 kiloa. Yleensä lapinmiehiä pidetään enemmänkin sellaisina kuivankälppeinä, mutta Lahdenmäki muuttaa mielikuvaani asiasta; tai sitten hän on maailman isoin lappalainen. Mies pukkasi muuten Ropsin voittomaalin Kupsia vastaan ja varmisti sen, ettei kuopiolaisia ensi kesänä nähdä Euroopan rahakentillä.

Kommentit (0)



Vaalituloksen kunnioittaminen

Lehtitietojen mukaan nähtäväksi jää, kyseenalaistaako Trump USA:n presidentinvaalien lopputuloksen. Se on huolestuttava uutinen. Suomen historiassa on huonoja kokemuksia vaalituloksen kyseenalaistamisesta. Vuonna 1917 sosialidemokraatit menettivät eduskuntaenemmistönsä vaaleissa, joissa oli arveluttavia piirteitä ja seurauksena oli sisällissota.

Yleisesti uskotaan, että Suomessa otettiin Uuden-Seelannin jälkeen toisena maailmassa käyttöön yleinen ja yhtäläinen äänioikeus vuonna 1906. Tuo uskomus ei ole koko totuus. Uudessa-Seelannissakaan maan alkuperäisväestö jäi vaille äänioikeutta, ja myöskään meillä saamelaiset, mustalaiset, tataarit ja juutalaiset eivät saaneet äänestää.

Mutta edellä kerrottu on pieni kauneusvirhe sen rinnalla, että Suomessa kaikkein köyhimmät, eli noin 10 %: kansasta, oli vailla äänioikeutta. Äänioikeutta ei ollut eduskuntavaaleissa esimerkiksi veroja maksamattomilla, pitkäaikaista köyhäinapua saaneilla tai holhouksenalaisilla. Onneksi nykyään myös työttömillä ja sosiaalitukien saajilla on oikeus äänestää.

Kunnallisvaaleissa äänioikeus määräytyi loppuvuoteen 1918 asti omaisuuden tai maksettujen verojen määrän mukaan. Kuntien hallinnolla ei siis ollut mitään tekemistä demokratian kanssa, Suomen valtionhallinnon hajottua Venäjän vallankumouksen jälkeen valtaa siirtyi nimenomaan kuntiin, joiden vaalitulokset kyseenalaistettiin ihan perustellusti. Jos Suomessa olisi nykyään vallalla vuoden 1918 vaalijärjestelmä, niin sisällissotahan siitä tulisi.

Kommentit (0)



Kilpailukielto

Minulla on suorastaan väärässä olemisen armolahja. Vähän aikaa sitten väitin ja löin jopa työpaikalla munkkipossusta vetoa siitä, että Norjan tyttö sattuneesta syystä, joita en nyt palajasta, koska kiihottaminen kansanryhmää vastaan on vakava rikos, että selviää hormonikärystään huomautuksella. Perustelin kantaani sillä, että huomautusrangaistus on kohtuullinen, kun ottaa huomioon sen, että Norjan mies sai kahden kuukauden kesäaikaan kärsittävän hiihtokilpailukiellon synneistä, jotka ovat Norjan tytön vastaavia syntejä paljon veriruskeammat. Joku tolkkuhan täytyy rangaistuksissa olla.

Nyt on julkitullut, että Norjan tyttö sai Norjan hiihtoliiton herroilta peräti kahden kuukauden väliaikaisen kilpailukiellon ja mikä pahinta, kielto on peräti ehdoton, eikä ehdollinen, kuten ensikertalaisille rikoksentekijöille yleensä on.

Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieliin ylvään itäsaksalaisen pikajuoksijatar Katrin Krabben tapaus. Hän oli aikoinaan maailman nopein nainen ja juoksi 100 metriä jo 19-vuotiaana aikaan 10,89. Krabben ura päättyi 22-vuotiaana siihen, että hänen näytteestään löytyi Klenbuterol-nimistä astmalääkettä, joka tietääkseni on myös impattaen käytettävä ja joka myös kasvattaa lihaksia ja vähentää rasvaa sekä estää ylikuntoa. Samanlainen vaikutushan on myös norjalaishiihtäjien lääkärin luvalla käyttämässä astmalääkkeessä, mutta jota Sundby käytti ainakin kerran liiallisessa määrin.

Norjan hiihtoliiton herrojen varovaisuus Johaugin tapauksessa on täysin ymmärrettävää. Krabbehan taisteli oikeudessa kahdeksan vuotta dopingtuomiostaan ja lopulta asian myös voitti, jonka jälkeen hänelle jouduttiin maksamaan korvaukset ansion menetyksestä. Niiden määrää en tiedä. Mutta sen olen omin silmin lehdestä lukenut, että Norjan tyttö voi vaatia korvauksia kaksi miljoonaa euroa ilmeisen lukutaidottomalta ja sokealta sekä täyttä ymmärrystä vailla olevalta Norjan hiihtoliiton lääkäriltä

Kommentit (0)



Mansikkamatka

Kuopion Isänmaallisen seuran tilaisuudessa luennoi äsken yhteiskuntatieteiden tohtori Erkki Kujala sota-ajan lapsista. Se palautti mieleeni sota-ajan lapsi Aira Samulinin muistelmat sota-ajan lapsuudestaan.

Samulinista on jo tehty yksi elokuvakin. Muistan siitä sen, että siinä esiintyivät äiti Aira ja hänen laitoksessa asuva tyttärensä. He olivatkin kuin äiti ja tytär. 80-vuotias Aira vaikutti tyttäreltä ja vajaat kuusikymppinen tytär äidiltä. Mutta toinenkin elokuva Samulinista kannattaisi vielä tehdä, sillä hänen 80-luvun muistelmateoksestaan löytyy muutama hyvin elokuvauksellinen tapaus nimenomaan sota-ajan lapsuudesta.

Esimerkiksi Jatkosodan alussa murrosikäisen Airan mielenterveysongelmista kärsivä äiti ei suostunut lähtemään heti evakkoon itärajan pinnasta. Taistelujen alettua äiti sai päähänsä, että perheen isälle Viktor Suviolle, joka oli muuten olympiavoittaja Sten Suvion veli, täytyy lähteä viemään mansikoita rintamalle.

Jostain merkillisestä syystä sotilaat eivät pysäyttäneet mansikkavasua kantavaa äitiä ja tämän tyttäriä, vaan he saivat tulla ihan rauhassa etulinjaan asti. Siellä oudon vaisut sotilaat sitten neuvoivat, mistä vääpeli Suvio löytyy.  Isä löytyi havujen alta joukkohaudasta seitsemän muun kaatuneen kanssa. Monet vainajista olivat pahasti silpoutuneita. Heidän rinnallaan Viktor Suvio, jota tarkka-ampuja oli osunut rintaan, näytti Airasta hyvin kauniilta.

Kommentit (0)



Aira Samulin - melkein Suonenjoen tyttö

Eikä vieläkään päästä eroon Aira Samulinin ajankohtaisista muistelmista.  Jo 80-luvulla ilmestyneessä muistelmakirjassaan Soturi ja sunnuntailapsi hän kertoi, että Talvisota-aikaan perhe oli evakossa Suonenjoella, jonne suojärveläiset evakuoitiin. Tuosta ajasta Samulinilla ei ole hyvää sanottavaa. Suonenjokelaiset ottivat karjalaiset vastaan nuivasti.

Kirjan mukaan evakkopaikassa kuunneltiin venäläisten suomenkielistä radiolähetystä, jossa Tiltu kuulutti, että he kyllä tietävät, että suojärveläiset ovat Suonenjoella. Sen jälkeen alkoi tapahtumaan. Ensimmäisellä kerralla venäläisten koneiden pommit putosivat vain pellolle, mutta toisella kerralla tuli jo kuolonuhreja. Paikalliset alkoivat napisemaan, että suojärveläisten takia heitä pommitetaan ja toivottiin, että he pikaisesti siirtyisivät muualle.

Luulen, että Aira Samulin ei muista ihan oikein. Siinä hän on varmaankin oikeassa, ettei evakkoja otettu vastaan niin ystävällisesti kuin nykyään meille uskotellaan. Tietääkseni kuitenkin Suonenjokea ahdisteli vain yksi pommikonelaivue, joka sai kirkonkylän asemalla yhden tavaravaunun palamaan ja Kakkisen Ollin seinäkello vaurioitui myös lievästi Suojärven suolle kohdistuneessa iskussa.

Ihmisuhreilta onneksi vältyttiin Suonenjoen pommituksissa, ellei uhriksi lasketa niitä paria kymmentä lentäjää, jotka paloivat koneisiinsa Jorma Sarvannon ilmavoimien määräystenvastaisten sytytysluotien seurauksena. Muuten käsittämätöntä Suojärven suon pommitusta  ei ole vielä selitetty sillä, että sen taustalla olisivat olleet Suojärven evakot.

Kommentit (0)



Syksy saapuu kolkko synkkä


Lapsuudessani lapsoset lauloivat, että syksy saapuu kolkko synkkä, pikkulinnut lensi pois, kylmä heillä täällä ois. Muistelen, että kyseessä oli jonkun paimentytön syyslaulu. Paimentyttö halusi muuttolintujen matkaan, vaikka siivetönnä hän ei voinutkaan lentää. Samaan aihepiiriin on myöhemmin palattu jossain suomalaisessa tangossakin.

Mutta on syksyssä paljon hyvääkin, esimerkiksi hyttyset ovat hävinneet. Erityisen mukavalta tuntuu se, että ensimmäisten hallojen myötä hirvikärpäset ovat joutuneet luopumaan ainutkertaisesta elämästään. Siihen aikaan kun lapsena lauloimme tuota paimentytön syyslaulua, hirvikärpäsiä ei vielä ollut. Luulen, että ne saavuttivat Kärkkäälän vasta tämän vuosituhannen alussa. Siinäpä olisikin oivallinen väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle lisenssille.

Monet neuvostovastaiset suomalaiset ovat sitä mieltä, ettei idästä saavu muuta hyvää kuin aurinko ja kaikki muu pitäisi ottaa vastaan tasajyvällä ja hirvikärpästen suhteen neuvostovastaiset ovatkin poikkeuksellisesti oikeassa. Venäjältähän nekin tulivat.

Mutta hirvikärpäset ovat vasta verryttelyä, kuten urheilukielellä sanotaan. Odottakaapa kun itärajan yli alkavat levittäytymään herhiläiset, jotka ovat sellaisia nakkimakkaran kokoisia ampiaisia, mutta jotka ovat lisäksi vielä kiukkuisempia kuin alkuperäiset kotoperäiset pikkuserkkunsa.

Kommentit (0)





Melekein aeto tatin kunti

Eilen pelattiin Veikkausliigassa mestaruuden kannalta tärkeä peli HJK:n ja Maarianhaminan IFK:n välillä. Kannatin kotikatsomon radion ääressä helsinkiläisiä. Asiaa ei selitä se, että olen viidenneksen pitkästä elämästäni asunut pääkaupunkiseudulla, vaan se, että mielestäni eräs keino nostaa suomalaisen jalkapalloilun tasoa, on se, että meillekin luodaan yksi kansainvälisen tason seura. Parin miljoonan asukkaan pääkaupunkiseutu on parempi kasvualusta hyvälle joukkueelle kuin 20.000 asukkaan Maarianhamina.

Muutama päivä sitten SM-liigassa HIFK pelasi kotihallissaan sarjanousijaa Mikkelin Jukureita vastaan. Pidin kotikatsomon radion ääressä peukkuja helsinkiläisille. Tämä ei siitä, että olen asunut viidenneksen pitkästä elämästäni pääkaupunkiseudulla ja että olen melkein Arto tatin kunti, vaan siitä, että tunnen aitoa naapurikateutta mikkeliläisiä kohtaan. On jotenkin täysin väärin, että pieni ja vähävarainen Mikkelin Jukurit uhkaa Kalpan asemaa Savon ykkösenä. Tämän naapurikateuden synkin ilmentymä oli se, kun eräs kuopiolainen ravivalmentaja tinttasi muutama vuosi sitten mikkeliläistä valmentajaa, joka saattoi ihan hyvin olla Risto Dufva, turpaan Kalpan hävittyä ottelun.

Muuten muistanpa erään entisen tamperelaistaustaisen työkaverini, joka oli innokas Ilveksen mies ja toivoi aina, että Tappara häviäisin ihan riippumatta sitä, mikä joukkue oli kirvesrintojen vastustaja.  Yleensä tällaisen ilmiön selittää puoluepolitiikka, eli se, että yleensä paikkakunnalla on kaksi vahvaa urheiluseuraa, joista toinen on Suojeluskunnan ja toinen Punakaartin jatke. Ilmeisesti Tampereella Ilveksen ja Tapparan ero löytyy kielipolitiikasta, vaikka  harva sitä enää muistaa. Tappara tunnettiin ennen nimellä Tammerfors Bollklub.


Kommentit (0)



Huulirasva

Vaikka syksyn pimeys vaivaa, olin aamulla töihin kävellessäni huomaavinani, että vastaantulijat vaikuttivat olevan iloisia. Uskon, että norjalaisen hiihtäjättären huulirasvaongelma on piristänyt Suomen kansaa. Vahingonilo on kaikista ilon muodoista makein. Norjalaisten huulirasva on tällä hetkellä maailman suurin ongelma ja käsittääkseni maassamme eilen soitettiin eilen kirkonkelloja tapauksen johdosta.

Norjalaistytön rikkomus on niin vakava, että uskon siitä seuraavan Kansainväliseltä hiihtoliitolta vakavan huomautuksen. Tapaus ei ole yhtä törkeä, kuin mieshiihtäjä Sundbyn dopingkäry, josta seurasi peräti heinäkuusta syyskuuhun kestänyt kilpailukielto. Ja sitä paitsi olen varma, ettei norjalaistyttönen hiihdä pelkän huulirasvan voimalla sitä hillitöntä menoaan, jota hän on viime aikoina hiihdellyt. Häntä katselleessaan on tullut mieleen vallan huippukuntoinen Eero Mäntyranta, joka valitti, että hän ei ehdi hiihtää niin kovaa kuin jaksaisi.

Tuo eilen kuuluisaksi tullut huulirasva on petollinen aine. Nimittäin yksi italialaisjalkapalloilija kärähti testeissä samasta aineesta, ja tutkimuksissa paljastui, että hänen tyttöystävällään oli ollut jotain kutinaa ns. alapäässään ja hän oli sitä lääkinnyt samaisella aineella ja tietämättään aiheutti näin poikaystävänsä dopingkäryn. Se on traaginen tapaus. ja vielä traagisemmaksi tapauksen tekee se, että kaikki joukkueen pelaajat kärähtivät sitten samasta aineesta.

Kommentit (1)



Pekka Siitoinin toinen tuleminen

Kuopion skeptikot viettivät eilen jo perinteiseksi muodostunutta Silvo Sokan rakettilennon vuosipäivää muikkuravintola Sammon luodinreikäpöydän ääressä pohtien valtakunnanjohtaja Pekka Siitoinin elämää ja toimintaa. Siitoin liittyy sikäli skeptikkojen harrastamaan aihepiiriin, että sen lisäksi, että mies oli merkittävä yhteiskunnallinen toimija, hän myös harrasti kaukoparannusta, selvänäkemistä, ennustamista ja toimi myös ufo-kontaktihenkilönä, josta todisteena hän on julkaissut tämän yhden maailman tunnetuimmista ufo-kuvista:
https://mesikammen.files.wordpress.com/2013/01/valokuva.jpg

Tuon kuvan arvoitus on myöhemmin ratkennut. PK-yrittäjä Pekka Siitoinin valokuvausliike joutui talousvaikeuksiin ja liikkeen seuraava omistaja löysi kuvan alkuperäisen sumentamattoman version, joka paljastaa sen, että kuvan oudot valopallot eivät ole sen enempää eivätkä vähempää kuin valtakunnanjohtajan paljaat pakarat.

Ennen kuolemaansa sielunvaellukseen uskonut Pekka Siitoin lupasi, että hän palaa USA:n presidenttinä ja monet skeptikot epäilevät näin myös lähiaikoina tapahtuvan. Mutta vaikka Donald Trump muistuttaa hyvin paljon Siitoinia, on miehillä kuitenkin myös yksi selkeä ero. Kun Siitoinia syytettiin perverssiksi, ei hän sitä kiistänyt Trumpin lailla, vaan hän vakuutti asian olevan juuri niin, mutta hän korosti olevansa sen lisäksi sadisti.



Kommentit (0)



Ropakanta

Vieläkään ei päästä eroon Kroatiasta, Serbiasta tai Kosovosta, mutta enää ei kirjoitella jalkapalloilun merkeissä. Nyt en enää yhtään tiedä, mihin uskoa vai uskoako mihinkään. Luin tuossa psykiatri Pirkko Turpeinen-Saaren kirjan Lahtari-Punikki & teurastaja ja olen kerrassaan äimän käkenä. Tähän asti olen puhtaasti tietämättömyyksissäni ajatellut, että Jugoslavian hajoamissodan yhteydessä tehtiin kauheuksia ja että on ihan oikein saada vaikkapa Sarajevon piirittäjät ja Srebrenican joukkomurhan tekijät vastuuseen hirmuteoistaan.

Nyt olen lukenut Pirkko Turpeinen-Saaren kirjan ja oppinut, ettei Srebrenicassa mitään joukkomurhaa tapahtunut ja että ihmishirviönä pitämäni kenraali Ratko Mladić onkin viisas, sivistynyt ja humaani kunnon mies. Eli taas on ihan syytön ihminen Haagissa tuomittavana. Hirmuinen on ollut amerikkalaisen ropakannan voima minunkin tajuntaani.

Tähän asti olen myös uskonut porvarien ropakantaan siitä, että Neuvostoliitto olisi muka hyökännyt Talvisodassa, mutta niin ei ollutkaan, vaan Mannerheimin johdolla suomalaiset hyökkäsivät, mutta onneksi suomalaisten hyökkäys pysähtyi Mannerheim-linjaan. Pirkko Turpeinen-Saari on psykiatri, joten hän on minua hirveän paljon älykkäämpi ja viisaampi ihminen, joten ihme on, jos hän väärässä on.

Muuten vuosi sitten Rautalammin Urheilijoiden Matti Rossi vakuutti minut kirjassaan Raunioista nousee Donbass,  että malesialaiskoneen ampui alas ukrainalainen hävittäjä ja että alan asiantuntijat voivat osoittaa koneen hylystä lentokonetykin osumien jäljet. Nyt näyttävät hollantilaistutkijat syöttävän maailmalle ihan muuta ropakantaa. Kaikki asiaa tutkineet viisaat ihmiset eivät voi olla väärässä, joten olen taipuvainen uskomaan, että malesialaiskoneen kimppuun hyökkäsi yhtä aikaa sekä ukrainalaishävittäjä että venäläisohjus.

Kommentit (0)

 

keskiviikko 12. lokakuuta 2016






Kansojen välinen ystävyys

Kerrankin jotain myönteistä kuuluu jalkapallorintamalta. Sen jälkeen, kun mm-karsintasarjassa Färsaaret voitti San Marinon ja pelasi tasan Unkarin kanssa, olen pelännyt, että Suomi, isiemme maa, on selkeästi Pohjolan huonoin jalkapallomaa. Onneksi viime yönä Portugali voitti färsaarelaiset mennen tullen, ja niinpä on mahdollista, ettei Suomi, isiemme maa, olekaan Pohjolan huonoin jalkapallomaa.

Muutakin myönteistä kuuluu jalkapallorintamalta. Nimittäin Kosovon ja Kroatian välinen ottelu osoitti jälleen, miten urheilu voi lähentää kansakuntia. Itse pelissä Kroatia oli murskaavan ylivoimainen, mutta siitä huolimatta kosovolaiset ja kroatialiset katsojat suhtautuivat toisiinsa ystävällisesti eikä syntynyt mellakoita, joita pelättiin. Mellakoinnin sijasta kummankin maan kannattajat alkoivat yhteen ääneen laulamaan pilkkalauluja serbeistä.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa tutkii asiaa ja nähtäväksi jää, onko tapauksella kurinpidollisia seuraamuksia. Tällä hetkellähän kroaatteja on rangaistu jo aiemmista välikohtauksista niin, että se joutuu pelaamaan kotiottelunsa ilman yleisöä. Tiettävästi sikäläisten katsojien aiempi mellakointi on ollut mielenosoitus maan jalkapalloliiton toimintaa vastaan. Suomen jalkapalloilu on vielä niin lapsenkengissä, että meidän on vaikea ymmärtää sitä, että jalkapallojoukkueiden valmentajia on jossain Euroopan maissa jopa tapettu, jos heidän esityksiinsä ei ole oltu tyytyväisiä.

Kommentit (0)



Suomi - Kroatia 4 - 1

Hermoni kestivät sittenkin katsoa Suomi - Kroatia -pelin, joka minun laskuoppini ja sääntötulkintani mukaan päättyi 4 - 1 Suomelle. Nimittäin Suomen jalkapallomaaottelut ovat jännitysnäytelmiä, mikäli Suomen plussasarakkeeseen lasketaan sen saamat kulmapotkut ja vastustajan vastaavaan sarakkeeseen sen tekemät maalit.

Tällä kertaa saimme peräti neljä kulmuria ja se on hyvä tulos Suomen tasoiselle joukkueelle. Yhtään kertaa Kroatian maalivahdin ei kuitenkaan tarvinnut torjua koko ottelun aikana. Harvinainen tilanne; lienee vasta toinen kerta jalkapallopelin historiassa, ettei maalivahdin tarvitse tehdä pelissä yhtään torjuntaa. Edellisen kerran tietääkseni näin kävi tasan 49 vuotta sitten, jolloin Kärkkäälän kansakoulu voitti Rieponlahden vastaavan tason oppilaitoksen vakuuttavasti selvin numeroin 13 - 0.

Islanti -pelissä Suomi ei saanut yhtään kulmapotkua, vaikka tekikin kaksi maalia. Kolmannenkin kerran poikamme hyökkäsivät, mutta silloin yksinäinen kärkimies Eero Markkanen päätyi henkilökohtaiseen ratkaisuun, mutta laukaus suuntautui niukasti, eli noin kymmenisen metriä, yli Islannin maalin. Miestä itseäänkin näytti tapaus naurattavan.

Eero Markkanenkin on paljastunut sukulaismiehekseni, koska kumpikin kuulumme uljaista urheilusaavutuksistaan tunnettuun Kolehmaisten-Markkasten-Könösten-Kanasten-Kovalaisten sukuseuraan. Itse asiassa Eero Markkanen onkin ihan Kärkkäälän Kolehmaisten näköä, varsinkin Kolehmaisen Paulin näköä ja kokoa. Tosin Pali on kyllä jonkin verran nopeampi ja omaa varmasti myös paremman laukaisutekniikan. Pali ei taatusti olisi potkaissut samasta paikasta kymmenen metriä yli Islannin maalin.

Kommentit (0)



D-alkuinen sana

Päätin jo Islanti-pelin jälkeen, että se on nyt tässä. En tule enää seuraamaan Suomen jalkapallomaajoukkueen otteita, koska hermoni ovat siihen liian heikot. Nähtäväksi jää, pitääkö päätökseni vielä vielä tänä iltana klo 19, jolloin Suomi kohtaa kotikentällään Kroatian joukkueen, joka on mielestäni kymmenen parhaimman joukossa maailman 200 jalkapalloilua harrastavan kansakunnan joukossa.

Mitään hyvää ei ole Suomelle odotettavissa. Joukkueemme selviytyi vaivoin kotikentällään tasapeliin Kosovoa vastaan, joka puolestaan hävisi omalla kotikentällään Kroatialle 0 - 6. Lisäksi meiltä puuttuu jostain tuntemattomasta syystä pelikiellon vuoksi joukkueemme paras pelaaja, kantava voima ja vanha maaotteluratsu Roman Eremenko.

Tiettävästi selityksenä ovat vakavat kurinpidolliset syyt, mutta onneksi syynä ei kaiken järjen mukaan ole eräs d-kirjaimella alkava sana, joka on sanan kosteusvaurio jälkeen maamme pelottavin sana. Jos syynä olisi kyseinen d-kirjaimella alkava sana, olisi se  kaiken järjen mukaan jo julkisuudessa mainittu. Ainakin suomalaisten hiihtäjien d-kirjaimella alkavat käryt ovat levinneet julkisuuteen yleensä jo ennen testejä.

Ja sitä paitsi jalkapallo on tunnetusti harvinaisen rehti laji. Siitä huolimatta, että pelin ympärillä liikkuvat hirmuiset rahat, ei d-kirjaimella alkavia ongelmia juurikaan ole toisin kuin esimerkiksi hiihdossa, jossa eivät tetääkseni niinkään liiku isot rahat, vaan voittajille annetaan yleensä alpakkalusikka. Tosin olympialaisissa kolme ensimmäistä saa metallisen merkin.

Voi olla, että sorrun katsomaan illan ottelua ainakin siihen asti, kunnes Kroatia siirtyy johtoon. Nimittäin kuvan kaunis tv-kuuluttajamummo kertoi juuri, että hänen poikansa nähdään kentällä. Luulin tietäväni urheilusta kaiken, mutta tuota asiaa en tiennytkään. Wikipediasta piti tarkastaa, että puolustuksen lukko ja tukijalka Sauli Väisänen on Anna-Liisa Tiluksen poika.

Kommentit (0)



Rauhaton raja

Kahden venäläishävittäjän väitetään lennelleen luvatta toissa päivänä noin minuutin ajan Suomen ilmatilassa, joka asia tietysti valitettavaa onkin. Onneksi kuitenkin joku kansainvälinen tutkimus juuri totesi, että Suomi on tällä hetkellä maailman turvallisin maa, vaikka sitä ei usko, mikäli yhtään on iltapäivälehtien lööppeihin uskomista.

Tosin maamme on kuitenkin olennaisesti rauhallisempi kuin Talvisodan jälkeen välirauhan aikaan. Luin juuri Juha Pohjosen välirauhan rauhattomuudesta kertovan kirjan Sodan ja rauhan rajalla, jossa kerrotaan, että silloin reilun vuoden aikana Neuvostoliiton puolelle päätyi 212 henkilöä, joista takaisin pääsi vain 79.Lopullisesti kadonneita tai tapettuja oli 133.

Varsinkin Uukuniemen suunta, jossa olen itsekin paljon aikaa viettänyt, oli levotonta siihen aikaan. Siellähän jostain syystä välirauhan sopimusta tehtäessä rajan tarkka sijainti jäi epäselväksi. Olisiko kosmoskynän terä ollut huonosti teroitettu sitä viivaa kartalle piirrettäessä. Laskujeni mukaan kymmen kunta ihmistä eksyi Uukuniemellä ainakin venäläisten mielestä rajan väärälle puolelle.

Tunnetuin on kapteeni Aleksanteri Torikan tapaus, josta Pohjosen kirjassa kerrotaan paljon. Pohjonen epäilee, että  Torikan suojeluskuntaunivormu olisi ärsyttänyt venäläisiä erityisesti. Sitä kirjassa ei kerrota, että Torikan persoonassa naapuria saattoi ärsyttää muukin asia.

Nimittäin muutama vuosi sitten ilmestyneestä Mirko Harjulan teoksesta Ryssänupseerit paljastuu lisää tapauksen taustoista. Torikka olikin alun perin Viipurin venäläisiä nimeltään Aleksandr Krastsenin. Hän palveli ensimmäisen maailmansodan aikana tähystäjänä Venäjän ilmavoimissa.


Maaliskuussa 1918 hän värväsi viisi samalla Pietarin Kolomäen lentoasemalla palvellutta venäläisupseeria mukaansa ja miehet lensivät viisi lentokonetta Suomen puolelle Antreaan luovuttaen koneet valkoisten käyttöön. Venäläislentäjät ottivat sitten suomalaiset nimet ja suorittivat sen jälkeen tiedustelu- ja pommituslentoja Suomen valkoisen armeijan riveissä.

Suomen ilmavoimien isänä on pidetty ruotsalaista kreivi von Rosenia, joka maaliskuun 6. 1918 lensi Ruotsista yhden lentokoneen Suomen valkoiselle armeijalle, mutta ihan hyvin maamme ilmavoimien isänä voisi pitää myös Uukuniemellä kadonnutta Aleksandr Krastsenia, alias Aleksanteri Torikkaa, joka hankki samoihin aikoihin kreivi von Rosenin kanssa peräti viisi lentokonetta Suomen valtiolle.

On siis mahdollista, että Torikan kohtaloon ja kohteluun vaikuttivat vuoden 1918 lentokonevarkaudet. Mies ammuttiin Moskovassa helmikuussa 1941.

Kommentit (0)



Turska

Kyllä ei tullut uni silmään viime yönä ja silloinkin, kun tuli, vaivasivat painajaiset. Dramaattinen oli eilinen jalkapallomaaottelu, jonka seurauksena Suomi sitten voikin lopettaa haaveet MM-kisapaikasta ja alkaa keskittyä kahden vuoden päästä alkaviin EM-karsintoihin.

Täytyy tunnustaa, että olin väärässä pessimistisessä ennusteessani. Islanti oli ylivoimaisempi kuin oletin, mutta lopputulos oli Suomelle mairitteleva, koska joukkueemme hyödynsi kliinisen tehokkaasti molemmat hyökkäyksensä ja Suomen slovakkitaustainen maalivahti, jonka nimen päälle en pääse, koska se on lähinnä risuaitaa, oli ilmiömäisen hyvä ja torjui pari varmaa maalia. Myös maalin tolpat ja ylähirsi olivat tällä kertaa Suomen puolella.

Alan asiantuntijoiden mukaan erotuomari teki loppuhetkillä samassa tilanteessa viisi virhettä, jotka sitten käänsivät voiton satujen saarelle, joka vastaa kenttätapahtumia. Islannilla oli kuusi kulmuria eikä Suomella yhtään. Pallon hallintaprosentti oli isännille 62%-38 %, joka osoittaa, että joukkueiden tasoero oli valovuosi. Islannin maalivahti ei tainnut torjua yhtään kunnon maalipaikkaa, kun taas suomalainen virkaveli torjui noin 20 kertaa.

Ottelun loppuhetkillä tv-selostajakin kuumeni ja nimitti norjalaista päätuomaria turskaksi, josta saattaa seurata nykykäytännön mukainen rikosoikeudellinen seuraamus eli kyseessä on kiihotus kansanryhmää vastaan. Myönteistä selostajan esiintymisessä oli se, ettei hän ottanut esille SKP:n edesmenneen puheenjohtaja Aarne Saarisen 70-luvulla esille tuomaa ajatusta, jonka mukaan Suomen tulisi linnoittaa Norjan vastainen raja.

Kommentit (0)



Ennustus: Islanti - Suomi 3 - 0

Ensi yönä valvotaan ja kannustetaan Suomen jalkapallomaajoukkuetta, joka saa vastaansa ylivoimaiselta jättiläiseltä vaikuttavan Islannin. Kaikki jotka jotain muistavat, muistavat, miten islantilaiset voittivat kesällä Em-kisoissa esimerkiksi toisen saarivaltion, eli Englannin, maailman parhaisiin kuuluvan maajoukkueen, joten kovat paikat tulevat pojillamme olemaan.

Tosin helpolla satujen saaren joukkue ei pääse, koska tällä kertaa suomalaisilla on mukana kaikki joukkuetta selvästi vahvistavat ulkomaalaistaustaiset pelaajat, joten ennustan, että Suomi häviää vain 3 - 0. Ilman ulkomaan apuja tappio olisi 6 - 0. Maajoukkueemme kolme parasta pelaajaa eivät ole perussuomalaisia.

Muistan vielä sen ajan, jolloin Suomi ja Islanti olivat jokseenkin yhtä huonoja jalkapallomaita. Sitten meillä reilut 20 vuotta sitten talous romahti ja pankkien pelastamiseksi otettiin yhteistä velkaa 40 miljardia euroa. Sen jälkeen maamme menestys monilla kansainvälisen kilpailun aloilla on kärsinyt pahasti. Rahaa ei riitä esimerkiksi edes jalkapallon tukemiseen.
 
Suomalaiset tunsivat vielä muutama vuosi sitten suurta sääliä Islantilaisia kohtaan, koska meillä uskottiin maan tehneen konkurssin, joka meillä sen sijaan nippanappa vältettiin. Islanti ei kuitenkaan tehnyt konkurssia, mutta maan pankit tekivät. Tallettajien talletukset valtio turvasi, mutta sijoittajat menettivät rahansa, kuten markkinatalouden logiikkaan kuuluukin. Se on sitä uutta luovaa tuhoa. Nyt Islanti on ohittanut hyvinvointi-indeksissä Suomen ja maan työttömyysaste on pari prosenttia.

Suomen valtio valitsi toisen tien ja pelasti pankkinsa maksamalla niille tukea kymmeniä miljardeja ottamalla velkaa veronmaksajien piikkiin. Islanti sen sijaan panosti miljoonansa esimerkiksi nuorten liikuntaharrastuksen tukemiseen; maa on täynnä erilaisia palloiluhalleja ja jo junioripalloilijoilla on yliopistossa koulutetut ammattivalmentajat, toisin kuin meillä, jossa koko liikuntakulttuuri jääkiekkoa lukuun ottamatta on amatöörimäistä puuhastelua.



Kommentit (0)



Vode örveltää

Muistanpa kuin eilisenpäivän sen kesäillan 39 vuoden takaa, eli vuodelta 1977, kun lämmittelin saunaa ja radiosta alkoi kuulumaan lähetys Tampereen Kalevan kisoista. Luulin, että vastaanotin ei ollut ihan aseman kohdalla, kun selostajan puhe kuulosti jotenkin kummallisen puuromaiselta.

Mutta ei ollut vika radiossa, vaan urheiluselostaja Voitto Raatikaisessa. Mies ei vaikuttanut kuitenkaan olevan juovuksissa, jota ensiksi epäilin, vaan hän vaikutti pikemminkin olevan kännissä kuin käki. Lähetyksen alkuvaiheissa mies oli vielä jotenkin tolkussaan, mutta sitten miesten 800 metrin finaalin aikaan hän oli ihan örvellyskunnossa ja miesten juoksun sijasta hän muistaakseni selosti hyvin pikkutarkasti naispikajuoksijoiden riisuuntumista.

Sitten Voden selostus vaikeni ja puhevuoron otti Raimo Häyrinen, joka hoitikin homman loppuun. Myöhemmin lehdessä kerrottiin, että Vode olisi nauttinut ennen lähetystä vain pullollisen olutta  janoonsa, mutta että hänellä oli päällä jokin lääkitys, joka tehosti oluen ensi-iskun vaikutusta. Saattaa olla ihan totuudenmukainen selitys tapahtuneelle. Ainakaan tapaus ei haitannut merkittävästi Voitto Raatikaisen urakehitystä, koska hän pääsi eläkkeelle Yleisradion urheilutoimituksen päällikön paikalta.

Itsekin olen joskus kokenut Voden kohtalon. Heinänuhan oireiden hoidossa käytettävä Zyrtec-niminen lääke tekee minut täysin toestaetoseksi, kuten Savossa sanotaan. En tarvitse edes olutpulloa ja siitä huolimatta örvellän kuin Raatikainen. Eikä Zyrtec-paketissa ole edes aineen sivuvaikutuksista kertovaa varoituskolmiota. 

Luulin jo, etten koskaan tässä elämässä tule kuulemaan uudestaan Voden kuuluisinta selostusta, mutta viime sunnuntaina radiosta tuli urheiluselostusten toivekonsertti, jossa erään kuuntelijan toiveeseen vastattiin ainakin jossain määrin ja kyseistä nauhan pätkää päästettiin julkisuuteen muutaman sekunnin verran. Mielestäni vuoden 1977 Tampereen Kalevan kisojen miesten 800 metrin finaali olisi pitänyt saada kuulla kokonaan.  Tämä pätkä alkaa tästä linkistä kohdalta 1.16,30. http://areena.yle.fi/1-3725410

Kommentit (0)



Haavoittunut enkeli


Vieläkään ei päästä eroon Heinolan hautariidan esille nostamista sisällissodan muistoista. Alkukesästä kävin tutustumassa Tampereen nähtävyyksiin, mm. tuomikirkkoon ja varsinkin sen kuuluisiin maalauksiin. Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli voitti vuonna 2006 Ateneumin taidemuseon järjestämän Maamme taulu-äänestyksen ja sama enkeli on nähtävillä myös tuomiokirkossa.

Tavallaan Haavoittunut enkeli liittyy sikäli maamme sisällissotaan, että kun vuonna 2008 Tampereella vietettiin vuoden 1918 90-vuotismuistojuhlaa, yhtenä ohjelmanumerona kaupungissa järjestettiin Haavoittunut enkeli-kulkue. Toivottavasti tapahtuma uusitaan huhtikuussa 2018. Siitä saisi helposti samanlaisen kansainvälisen tapahtuman kuin Turun joulurauhan julistamistilaisuudesta.

Kulkue voisi lähteä Kalevankankaan hautausmaalta siltä merkittävältä paikalta, jolle Ruotsin tulevan pääministerin saman niminen setä Olof Palme ammuttiin. Tämä aatelismies hyökkäsi ruotsalaisprikaatin vapaaehtoisena rohkeasti, mutta myös tyhmästi päin punikkien kuularuiskua. Tarkkaa kaatumispaikkaa en löytänyt, vaikka muuten Kalevankankaan hautausmaalla on hyvät opasteeet. Palmen ampumispaikalta Haavoittunut enkeli-kulkue voisi edetä Tampereen aseman makasiinien luokse, jonka seinää vasten kaikki kaupungin kiinni saadut venäläiset ammuttiin riemuitsevien katselijoiden hurratessa joka laukaukselle.

Tampereen taistelulla oli siis vankka kansainvälinen kytkös, vaikka saksalaiset eivät Tampereelle asti tulleet. Etelä-Suomen he valtasivat vaivattomasti, ja niin saattoi säästyä tuhansien suomalaisten henki. Ilman muuta saksalaistenkin edustus on Tampereen Haavoittunut enkeli-kulkueeseen saatava. Suomen vuoden 1918 sota ei ollut suomalaisten keskinen kansalaissota, vaan sisällissota, johon osallistui ulkomaalaisia samalla tavalla kuin myöhemmin Espanjassa ja Syyriassa.

Jostain syystä Haavoittuneen enkelin katsotaan symboloivan Tampereen kevään 1918 tapahtumia. Itse en välttämättä tuota symboliikkaa ymmärrä. Sen sijaan ymmärrän sen, kun väitetään, että Tampereen tuomiokirkon seiniä kiertävät havuköynnökset muistuttavat punikkien ampumaketjua Tampereen ympäristössä; punaiset pyssymiehet eivät suostuneet makaamaan pelkällä keväthangella, vaan asettivat havuja alleen lämmikkeeksi.

Kommentit (1)



Heinolan hautariita

Heinola on muistini mukaan hyvin kaunis kaupunki, jossa asuu hyvin mukavia ihmisiä, jotka ovat kuitenkin keskenään hyvin riitaisia. Eilinen Helsingin Sanomat  kertoo uudesta heinolalaisesta riidasta. Sikäläinen suuri sahayritys on laajentamassa liiketoimintaansa vuonna 1918 vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalle, kuten paikallisessa muistomerkissä asia ilmaistaan.

Tietysti sahatoiminta hautausmaalla rikkoo monien mielestä hyviä ihmistapoja. Kunnon porvarikin ymmärtää asian paremmin, jos kuvittelee, että  sahaustoimintaa harjoitettaisiin vaikkapa vuosina 1939-1945 henkensä isänmaan puolustamisessa antaneiden sankarivainajien haudoilla. Vierumäen hautarauhan rikkominen on kuitenkin jonkin verran hillitympää kuin se, miten Suomenlinnassa punikkien leposijalla harrastettiin. Siellähän Suomen armeija perusti sikalan juuri joukkohaudan päälle. Siitä haudasta löytyi myös kasalliskirjailija Algot Untolan eli Maiju Lasilan matkan pää.

Paljonhan noita vakaumuksensa puolesta kaatuneita on Vierumäen kankaalla maaksi jälleen tullut, koska muistokivessä mainitaan noin 300 vakaumuksensa puolesta henkensä antanutta ja se on pienen kaupungin mittakaavassa hirmuinen määrä. Vierumäen taistelussa meni paljon miehiä eikä vankeja onnistuttu saamaan ainuttakaan. Meininki oli siihen aikaan sellainen. Luulen, että tuo vuoden 1918 muisto on vieläkin yhtenä syynä siihen, että heinolalaiset ovat kuin kahta suurta perhettä.

Itse en ole edes koskaan käynyt Vierumäen muistomerkillä, koska se on vähän syrjässä enkä ole löytänyt kirjoista kunnollista selvitystä seudun vuoden -18 tapahtumista. Helsingin Sanomat tiesi kuitenkin kertoa, että sopivasti tapahtuman 100-vuotismerkkipäiväksi on Heinolan sisällisodan aikaisista tapahtumista tekeillä kunnon historiallistieteellinen tutkimus.

Hitaat hämäläiset ovat siis savolaisia ripeämpiä ainakin tässä suhteessa, koska sekä Kuopion kasarmin 457 vakaumuksensa puolesta sortunutta ja Varkauden Huruslahden arpajaisten noin 200 huono-onnista eivät ole vieläkään saaneet  oikeutta edes sen vertaa, että heidän tapauksensa olisi perusteellisesti selvitetty. Nykyisen työpaikkani seinässä ei ole vieläkään pronssilaattaa, jossa kerrottaisiin, että paikalla toimi aikoinaan tuhoamisleiri, jossa aikuiset miehet ryömivät pihalla etsien ruohoa syötäväkseen.

Itse, joka pyrin elämään sovussa ja etsimään kompromisseja asioihin, esitän, että Vierumäellä maamme sivistysporvaristo osoittaisi suuren sivistyksensä tason ja päättäisi, että sikäläistä golfrataa lyhennetään yhdellä reiällä, ja Vierumäen punikkien kalmot siirretään vapautuneelle viheralueelle. Paikalle pystytettäköön suuri luonnonkivi, johon kaiverretaan samalla tavalla kuin Karhumäen teloitusmetsässä, että "ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET TAPPAKO TOISIANNE!".

Helsingin Sanomien juttu Heinolan joukkohaudasta löytyy tästä linkistä:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1475290337425

Kommentit (0)



Pojat ovat poikia

Olen luullut, että radioselostajakaverukset Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen olisivat istuneet selostuskopin ahtaudessa poikaparissa kahdestaan seuranaan korkeintaan pikkuhiljaa tyhjenevä kiikari, mutta näin ei läheskään aina ollut, koska Aira Samulin paljastaa olleensa siellä ahtaudessa monta kertaa poikien seurana.

Samulinin ja Noposen pitkä suhde päättyi 1972 eikä päättymisen pääsyynä ollut pelkästään Paavon mieltymys väkijuomiin, vaan suurena syynä oli myös miehen epäsiisteys. Samulinin mukaan Noponen oli perheen nuorimpana lapsena tottunut siihen, että muut siivosivat jäljet. Ilmeisesti myös tosi miehinen mies Pekka Tiilikainen ei ollut kovin tarkka järjestyksen suhteen. Kerrankin kun taistelijapari Tiilikainen-Noponen heräsi selostusturneellaan Kuusamon hotellissa, Pekka katseli tovin ympärilleen ja epäili hotellihuoneessa tapetun hevosen.

Joku itsensä pöhköksi lukenut lisenssi voisi joskus kirjoittaa tutkimuksen suomalaisen urheiluselostustoiminnan epävirallisesta historiasta. Se olisi värikäs kertomus, johon löytyisi mielenkiintoista ja luotettavaa tietoa virallisista asiakirjoista.

Nimittäin jo radiotoiminnan alkuvuosilta löytyy kuulustelu pöytäkirja, jossa kerrotaan, kuinka kieltolain aikaan Yleisradion ensimmäinen urheiluselostaja tohtori Martti Jukola aiheutti melkoisen skandaalin, kun poliisi kerran sattui pysäyttämään pääselostajan ohjastaman raskaastikuormatun reen, joka oli matkalla urheilutoimittajien pikkujoulupaikalle. Poliisitutkintapöytäkirjan mukaan reestä löytyi suuri määrä pirtukanistereita ja lisäksi vielä epämääräisenoloinen naisenpuoli. Mutta pojathan ovat poikia.


Kommentit (0)






Kohuselostaja ja kohujulkkis

Olen luullut tietäväni urheilusta kaiken olennaisen, mutta kun lukee enemmän luulee vähemmän. Kohujulkkis Aira Samulinin uutta elämänkertateosta lukiessani huomasin, että mieleeni ei ole edes juolahtanut, että kohuselostaja Paavo Noponen on ollut Aira Samulinin kaa sillee, kuten nykyajan nuoriso sanoo, eli toisin sanoen kohuselostaja Noponen ja kohujulkkis Samulin ovat olleet suhteessa, kuten varttuneempi väki, esimerkiksi Pohjantähden kyläyleinennainen Leppäsen Aune asian ilmaisisi.

Kivivuoren Oskun äitihän kysyi Aune-neidiltä, että onko tämä ollut suhteessa Oskariin, kuultuaan Aunen olevan niin sanotussa siunatussa tilassa, eli tiinennä, kuten Pentinkulmalla sanotaan, johon Aune arvokkaasti vastasi, että "suhteessa on oltu". Tosin muitakin suhteita Aunella oli ollut, mutta Oskun lapsi oli, koska Oskun kanssa suhteessa oli oltu eniten.

Samulin-kirjasta opin myös, että Paavo Noponen on hyvin romanttinen ihminen. Olen aina luullut, että Paavo olisi elämässään ihastunut ainoastaan Susi-Kalleen, mutta kyllä hän ihastui Airaankin. Niin rakastunut hän oli, että sanoi ihailunsa kohteelle kauneinta, mitä rakastunut mies voi armaalleen sanoa, eli että, "halutessaan tästä olisi tullut kiekonheiton maailmanmestari, koska tällä oli hyvä rytmitaju ja isot kädet". Tuo on varmasti yksi parhaista iskurepiliikeistä.

Airan ja Paavon suhde päättyi koska Airan elämään tuli eräs kohuvalotaiteilija ja eräs kohumiljonääri ja Paavo otti asian niin raskaasti, että haastoi nuorimman kilpakosijansa kaksintaisteluun, josta haasteesta tehtiin jopa ilmoitus poliisille, mutta poliisi painoi asian villaisella, koska Paavo oli selostuksissaan kehunut rajamiesten lisäksi myös poliiseja.

Urheiluihmisiä varmasti kiinnostaa, miten kaksintaistelussa olisi käynyt, mikäli se olisi toteutunut. Paavolla oli tietysti kokemus puolellaan, mutta ehkä lähes 30 vuotta nuoremman vastustajan liikkuvuus olisi ollut parempi. Nuori kilpakosija oli kuitenkin ehtinyt jo kypsään 26 vuoden ikään, jota seikkaa on syytä korostaa, mikäli silloin liki viisikymppistä Aira Samulia epäiltäisiin pedofiliasta.

Kommentit (0)



Vakka kantensa valinnut

Keskustelu rasismista käy maassamme kiihkeänä, joka oikein onkin. Perussuomalaisia on syytetty rasisteiksi, joka sekin saattaa olla ihan oikein. Mutta maailma ei ole mustavalkoinen. Tutkin tuossa kansanedustaja Olli Immosen taustoja netistä ja hämmästyin. Se, että  Wikipediassa kerrotaan seuraavaa ei minua hämmästytä: 

Heinäkuussa 2015 Immonen julkaisi Facebookissa englanninkielisen päivityksen, jossa kertoi muun muassa haaveilevansa ”vahvasta kansakunnasta, joka voittaisi tämän painajaisen nimeltä "monikultturismi" ja taistelevansa ”loppuun asti kotimaamme ja yhden aidon Suomen kansan puolesta”.

Sen sijaan seuraava Wikipedian tieto hämmästyttää ja kummastuttaa minua ja lyö minut peräti ällikälle:

Vuonna 2015 Immonen avioitui maahanmuuttajataustaisen Lutfija (”Fija”) Immosen (ent. Saarni) kanssa. Bosnialaisesta muslimiperheestä lähtöisin oleva Fija kuului aiemmin vihreisiin, mutta on vaikuttanut sittemmin Muutos 2011 -liikkeessä. Hän on toiminut myös James Hirvisaaren eduskunta-avustajana.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että toissa kesänä perussuomalaisten Suomen Uutisissa oli pieni uutinen, jonka mukaan avioliittoon oli vihitty perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö ja neiti Leena Sharma. Mainittu Leena Sharma on punavihreä suomalaisintialainen toimittaja ja vaikka en neiti Sharmaa tunne, epäilen hänen olevan jonkin sortin feministi.

Ennen Savossa sanottiin, eräitä aviopuolisoita katseltaessa, että siinä on vakka kantensa valinnut. En tuota sanontaa silloin ymmärtänyt, mutta nyt noita perussuomalais-vihreitä aviopareja tarkkaillessani luulen sen ymmärtävän. Evoluutio näyttää suosivan sellaisia parivalintoja, joissa puolisot ovat hyvin erilaisia, koska sillä tavalla varmistetaan jälkeläisten monipuolinen perimä.

Kommentit (0)



Kulkukoira

Topi Sorsakoskesta julkaistiin tänä syksynä Antti Arvajan ja Tuomas Mustikaisen  uusi elämänkertateos Viimeiseen korttiin, mutta on miehestä kirjoitettu ansiokkaasti aiemminkin eli jo 14 vuotta sitten, jolloin Reijo Ikävalkon Sorsakoskesta kertova Kulkukoira ilmestyi. Huomasin arkistoistani, että olen esitellyt teoksen silloin seuraavasti arvovaltaisessa Itä-Häme-lehdessä:

TOPI OSAA KÄYTTÄYTYÄ TODELLA SOPIMATTOMASTI

Suomalaiset arvostavat raskasta työtä ja sen vastapainona raskaita huveja. Niinpä suositun kansan viihdyttäjän tulee olla renttu, koska suomalainen rentoutuu aidosti ainoastaan renttuillessaan. Viihdetaiteilija Pekka Tammilehto alias Topi Sorsakoski on onnistunut täyttämään yleisön odotukset kiitettävästi. Saamansa renttuilun armolahjan hän on kehittänyt lähes täydellisyyteen; ainakin mikäli miehen elämänkertateokseen on yhtään uskomista.

Tammilehdon musikaaliset veljekset Pekka ja Antti olivat jo kotipaikkakunnallaan Ähtärissä tunnettuja heittiöitä. Mitään pyhäkoulupoikia he eivät olleet, heitä epäiltiin kaikesta vilungista; tosin joskus aiheettakin. Häiriintyneitä nuoria ei siihen aikaan ollut, joten he olivat vain läpeensä perkeleellisiä.  Veljeksille ei aina ollut täysin selvää, mikä on omaa omaa ja mikä vierasta. Niinpä kerran Ähtärin  urheilutalolla isoveli Pekka pyysi soittajaveljeään antamaan salin pianosta A:n. Järjestysmies kuuli tämän ja raivostui: “Saatana, täältä ei mitään viedä”.

Tosin ihan kaikesta jumalattomuudesta veljeksiä ei voinut syyttää. He eivät esimerkiksi olleet paikalla, kun Ähtärin sakastiin murtauduttiin ja siellä olleet  ehtoollisviinit joutuivat ns. parempiin suihin. Ensimmäinen sankari sammui tilanteeseen sopivasti sankarihautausmaalle ja muut poliisit korjasivat eripuolilta kirkonkylää. Viimeinen tavoitettiin linja-autoasemalta, jossa tämä kaupitteli ohikulkijoille viinipulloa, jonka kyljessä oli iso risti.

Kotikasvatuksen puutteesta Tammilehdon poikia ei voi syyttää, vaikka jo  isä Tammilehto oli viihdetaiteilija. Pohjanmaan tangokuningas Yrjö Tammilehto oli viimeisen päälle herrasmies. Hän pukeutui aina moitteettomasti, teki työnsä ammattitaidolla, kannatti Kansallista kokoomusta ja edellytti pojiltaan sivistynyttä käytöstä. Täydellisyyden tavoittelussaan hän meni jopa niin pitkälle, että muutti etunimensä Yrjön Tapaniksi, jonka katsoi herättävän enemmän luottamusta maamme tanssilavoilla. Toisaalta asiaan vihkiytymättömän mielestä Yrjö olisi mitä sopivin suomalaisen tangolaulajan nimi.

PIENTÄ SUOLAISTA

Järjestäytyneeseen yhteiskuntaa ei tuleva muusikko Tammilehto integroitunut. Koulumenestys oli vaatimaton, ei tosin yhtä kehno kuin Antti-veljellä, jolla kerran olivat kaikki muut numerot nelosia lukuun ottamatta englannin kieltä, josta oli täysi kymppi. Käsistään Pekka oli sen sijaan kätevä ja myöhemminkin hän on mielellään näprännyt kaikenlaista.

Esimerkiksi kerran hän äityi eräässä ravintolassa painimaan rumpalinsa kanssa ja urheilijanuorukaisten alle jäi lasi, joka silpoi pahasti rumpalin takapuolen. Lääkäri harsi vammautuneen ruumiinosan kasaan. Kun tikit oli myöhemmin poistettava, päätti Topi, ettei siihen enää lääkäriä tarvita ja orkesteri poisti ompeleet porukalla vokalistin johtaessa operaatiota. Vaikka elimestä ei tullut enää alkuperäisen veroista, tuli siitä kuitenkin ihan hyvä työperse, suorastaan soiva peli, joka muusikko piireissä on arvostettava ominaisuus.

Armeijassakin Pekka joutui vaikeuksiin. Siellä hän jopa laihtui entisestäänkin, koska vääpeli ei suostunut kuorimaan hänen perunoitaan. Jälkeenpäin mies paranteli sotilaspassinsa merkintöjä monella tapaa ja kohtaan “erityistuntomerkit” ilmestyi lisäys “terskan päässä tuppo punertavia karvoja”. Kyseisen erityistuntomerkin olemassaolon olisivat voineet varmistaa ainakin hienostuneet rouvat Lenita Airisto ja Helena Lindgren.  He nimittäin kävelivät kerran Topi Sorsakoskea vastaan Helsingin kadulla. Topi ei hämmentävästä tilanteestä hätkähtänyt, vaan kysyi ystävällisesti sepalustaan aukoen, että haluaisivatko neidit mahdollisesti pientä suolaista. Sitä tarina ei kerro, mutta ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö näin huomioidut  naiset päästäneet oikein selkäkeikkanaurun.

80-luvun puolivälissä rock-muusikko Pekka Tammilehto omaksui tangolaulaja Topi Sorsakosken identiteetin. Vaikka isä oli antanutkin ulospäin nuhteettoman ammattimiehen kuvan, väitetään, että Topi Sorsakoski omaksui persoonaansa vaikutteita isältään. Kuten hyvin tiedetään alun perin Topi Sorsakoski oli Pohjanmaan tanssilavoja kiertelevä haitaristi, jonka tapoihin kuului kunnon haitaristin tavoin juoda järjestysmiesten viinat ja astua heidän vaimot.

MANUN MATKASSA

Presidentti Mauno Koivisto pyysi suosionsa huipulla ollutta Topia mukaansa vaalikiertueelleen vastaamaan tilaisuuksien viihdepuolesta. Hyvin artisti siinä onnistuikin. Tosin vapaapäivänä sattui ikävä välikohtaus. Topi oli ystävänsä Tuomari Nurmion kanssa viettämässä iltaa sosiaalidemokraattien suosimassa Paasiravintolassa. Kaverukset pitivät sikäläisen tiskijukan punaista solmiota mauttomana ja kävivät poistamassa kyseisen epäkohdan. Tämän jälkeen ravintolan vahtimestarit puuttuivat tapahtumien kulkuun. Hintelä Nurmio alistui kohtaloonsa, mutta Topi kävi taisteluun suoranaisella pohjalaisella vimmalla. Puhelinkopin kokoiset portsarit vetivät Sorsakosken jaloista rappuja alas kadulle. Topi jäi mielenosoituksellisesti retkottamaan kadulle selälleen ja Tuomari Nurmio alkoi teatraalisesti raakkua: “Saatana, demarit hakkasi Topin”.

Sikälikin Sorsakoski on ollut esimerkillinen viihdetaiteilija, että vaikka hänellä on pitkään ollut ruhtinaalliset tulot, niin menot ovat olleet suuriruhtinaalliset. Rehellisen veronmaksajan tavoin miehellä on ollut vaikeuksiin verottajan kanssa. Kerran rahatilanne oli niin retuperällä, ettei innokkaalla taksiautoilun harrastajalla ollutkaan millä maksaa kyytiään. Mutta eipä hätää. Maankuulu vokalisti laski housunsa ja pyllisti taksisuharille tiedustellen, kelpaisiko Ruotsin raha.

Vaikka Topi käyttäytyy törkeästi, on hän kuitenkin pidetty henkilö muusikkopiireissä, sillä hän ei juurikaan eroa toisista alan ammattilaisista. Topin sydänystävä on Reijo Taipale, toinen komeaääninen tangontaitaja. Miehiä yhdistävät samat harrastukset. Kaveriaan Sorsakoski luonnehtii määritteillä “ankara vitun mies ja lämmin jaloviinan ystävä” . Sattuvasti sanottu. Aika velikultia.

Reijo Ikävalko: Topi Sorsakoski: kulkukoira
Gummerus 2002, 297 s.


Kommentit (0)



Suurhiihtäjien sukua

Eilen mainitusta Topi Sorsakosken elämänkerrasta vielä sen verran, että se paljastaa iskelmätähdellä olleen ähtäriläisiä serkkuja sukunimeltään Collin. Ja kaikki jotka urheilusta jotain tietävät, tietävät, että ähtäriläinen Anton Collin oli suomalainen suurhiihtäjä, joka ensimmäisenä ei-norjalaisena voitti Holmenkollenin hiihtomatkan. Tämä ihme tapahtui vuonna 1922.

Anton Collin on sikälikin merkittävä urheilija, että hän on edustanut Suomea sekä kesä- että talviolympialaisissa. Tämä tapahtui vuonna vieläpä samana vuonna. Vuoden 1924 Chamonixin olympialaisissa Collin keskeytti 50 kilometrillä ja 18 kilometrin hiihdossa hän sijoittui sijalle 16. Saman vuoden kesänä Pariisissa hän osallistui 188 kilometrin maantieajoon, mutta joutui keskeyttämään puolimatkassa reisilihaksen revähdykseen.  

Eli suurhiihtäjä sukua oli Sorsakosken Topi mitä suurimmalla todennäköisyydellä ja kyllähän miehen salskea olemuskin tukee tätä uskomusta. Miehen partakin muistutti hyvin pitkälle Juha Miedon vastaavaa siihen aikaan, kun Pitkä-Jussi oli parhaassa iskussa.

Tässä yhteydessä pitää vielä mainita, että myös Topi Sorsakosken kova kilpailija Kari Tapio on Suonenjoen Jalkasten kuulua hiihtäjäsukua. Kalle Jalkasen tekohampaiden putoaminen lumihankeen ja jälleen löytymisen ihme Carmisin olympialaisten viestinhiihdon huikean viestinhiihdon kultamitalitaiston yhteydessä ovat osa Suomen kilpahiihdon sankaritarustoa.

Muuten Kallen sukulaismiehelle Kari Tapiolle, joka lienee perinyt Jalkasten suvun huonot hampaat, kävi jollain keikkamatkalla samalla tavalla, eli hammasproteesi hävisi, ja miehen maine Shuomen naishten sheksi shympoolina oli vaarasha, mutta onneksi tekarit löytyivät viime tipassa.

Kommentit (0)



Jeltsin ja Sorsakoski

Eilen televisiossa kerrottiin Moskovan dramaattisista tapahtumista elokuussa 1991. Silloinhan oli lähellä, että maailman toinen johtava ydinasevaltio olisi ajautunut sisällissotaan. Maailman pelasti silloin uskoakseni se, että vallasta taistelevan klikin sen hetken selvin mies, eli Boris Jeltsin, kukisti valtataistelussa itsensä perskänniin juoneen vallankaappauskoplan.

Moni muukin kapina on historiassa tyssännyt juopotteluun. Punakaartin tai Lapuan liikkeen napamiehetkään eivät olleet mitään vesipoikia. Mäntsälän kapinassa viinaa virtasi selvästi verta enemmän. Edellä kerrotun väkijuomien käyttöön liittyvän myönteisen puolen raittiushenkilöt helposti unohtavat.

Onneksi Jeltsin kykeni noina kuumina elokuun päivinä ja öinä pysymään porukan selvimpänä miehenä, ja niinpä minäkin olen tätä vielä naputtelemassa. Myöhemmin Jeltsin lipsui raittiusasiassa ja jäi ihmiskunnan muistiin ennen kaikkea alkoholistipresidenttinä, joka kuitenkin pystyi suhteellisen rauhanomaisesti vähäksi aikaa lopettamaan supervalta Neuvostoliiton, joka on kuitenkin nykyisen täysraittiin presidentin johdolla pikkuhiljaa palaamassa takaisin eikä luultavasti häviä koskaan, kuten mm. Paavo Väyrynen väitöskirjassaan aivan oikein ennakoi.

Lopuksi vielä lisää raittiusaatetta. Luin tuossa vastailmestyneen Topi Sorsakosken elämänkerran, josta käy ilmi, miten vähäinen on tragedian ja komedian ero. Kirjassa todetaan nimittäin lyhyesti, että kun The Agents-yhtiö vaihtoi laulusolisti Rauli Badding Somerjoen Topi Sorsakoskeen, oli se askel kohti raittiutta.

Kommentit (0)





Mututieto


Hiidenportin pikkulammissa asustaa mutuja. Pieniä 5-7 cm pitkiä isosilmäisiä ruskeakylkisiä kaloja, jotka näyttävät viihtyvän myös akvaariossa, koska paikallisen ruokapaikan akvaariossa niitä uiskenteli iso parvi. Mutujen pyydystäminen ei vaadi erityistä taitoa, koska niitä on saalistettu lippalakeillakin, kun ne on ensin houkuteltu paikalle leivänmuruilla. Minultakin, maailman huonoimmalta, mutta innokkaimmalta kalamieheltä mutujen pyytäminen saattaisi onnistua.

Viron terveyskylpylöissä mutuja käytetään apuna hoitotyössä. Potilas asettaa alaraajansa altaaseen ja mudut saapuvat nyppimään pois kuolleen solukon ja kosmeettista haittaa aiheuttavat karvat. Parranajon apuvälineinä mutuja ei tiettävästi käytetä.

Olen pitkän ikäni miettinyt, mitä kaloja olivat lapsuudessani Iisvedessä vaikuttaneet kivikaloiksi kutsutut pikkueväkkäät, jotka eivät onneksi olleet oikeita kivi- eli velhokaloja, sillä Wikipedian mukaan Etelän merissä asuva kivikala on maailman myrkyllisin kala, jonka piikkiin astunut kuolee yleensä hirvittävän kivuliaan kuoleman.

Kivinilkka tai kivennuoliainen saattaisivat myös olla kansankielessä kivikaloja, mutta en usko, että ovat.  Luulenpa, että Iisveden kivikalat olivat mutuja, joiden kerrotaan asuvan pohjoisen kylmissä ja happirikkaissa vesissä ja sellainenhan se Iisvesikin on, vaikka sijaitsee keskisessä Suomessa.



Kommentit (0)



Hiidenportti


Vaikuttava on Hiidenportin kansallispuiston rotkolaakso Sotkamossa, jossa pääsin vierailemaan Kuopion luonnonystävien mukana. Olin paikalla nuorison edustajana. Noin viidenkilometrin kivikkoinen ja juurakkoinen vaellus oli yllättävän vaativa minulle, vanhalle urheilumiehelle. Sen sijaan ryhmämme enemmistö, eli ketterät mummot etenivät maastossa vaivattoman oloisesti.

Epäilen, etten näiden ketterien mummojen iässä ole yhtä maastokelpoinen, mutta yritykseni tulee olemaan siitä huolimatta kova. Nimittäin jos joskus pääsen eläkkeelle, josta en ole ollenkaan varmaa, mikäli nykyhallitus saa jatkaa, vaan pelkään, että minut myydään Kuopion torilla ruotuvaarina vähiten huutavalle ja pelkään lisäksi, että minun pitäisi alkaa jo nyt hyvissä ajoin veistämään kaukaloa ja puulusikkaa, joiden avulla nauttisin päivittäisen vaatimattoman suurukseni jonkun vieraan nurkissa, aion sen lisäksi, että olen jo aiemmin päättänyt eläkepäivillä kiertää tutustumassa maamme kaikkiin hiihtäjä- ja juoksijapatsaisiin, niin päätin eilen, että tulen tutustumaan myös maamme kaikkiin 40 kansallispuistoon.

Tutustuisin eläkepäivieni ratoksi mielelläni myös maamme luonnonpuistoihin, joita on 19, mutta niihin tutustuminen on luvanvaraista.  Valtio voisi paikata julkisen sektorin rahoituskriisiä myymällä kovalla rahalla kulkulupia luonnonpuistoihin. Itsekin olisi sellaisesta luvasta valmis maksamaan.

Kommentit (2)



Ilves

Tuossa Kupsin ja Tampereen Ilveksen paljon puhutussa pelissä kohtasi kaksi täysin erityylistä joukkuetta. Kupsin peli oli isojen ja rotevien länsiafrikkalaisten varassa ja Ilveksen kantavat voimat olivat pieniä ja sitkeitä itäafrikkalaisia, sellaisia etiopialaisten kestävyysjuoksijoiden näköisiä. Ilves piti palloa ja hallitsi muuten peliä, mutta kummankin maalin edessä olivat länsiafrikkalaiset vahvempia.

Vaikka Kups olisi selkeän näkemykseni mukaan ilman tuomarin väliintuloa voittanut tuon pelin 2 - 0, niin kaikesta huolimatta Tampereen Ilves oli paras Kuopiossa tänä kesänä vieraillut joukkue, ja niinpä toivon sen voittavan vielä Suomen mestaruuden. Hjk:n ja Maarianhaminan otteet eivät ole viime aikoina vakuuttaneet ja jäljellä on vielä viisi ottelua.

Lopuksi korostettakoon, että tietääkseni Ilveksen pelaajat eivät ole edes oikeita ammattilaisia, kuten kaikki muut Veikkausliigajoukkueiden pelaajat ovat, vaan he ovat vain puoliammattilaisia. Ehkä jonkinlainen puoliammattilaisuus olisi keino maamme jalkapalloilun tason nostoon. Tavalliset pelaajat olisivat puoliammattialisia, mutta nuorille lupauksille turvattaisiin stipendien avulla kokopäiväinen asiaan paneutuminen.

Kommentit (0)



BÖÖÖÖ

Niinhän siinä kävin, kuten alan eittämättömänä asiantuntijana epäilinkin. Kups yrittää saada Nigerian miehen punaisen kortin peruttua, jotta hän olisi käytettävissä seuraavassa mitalien kannalta ratkaisevan tärkeässä pelissä Seinäjokea vastaan. Toimenpide on oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Kupsin tulisi vaatia Palloliitolta, että ulosajon sijasta tuomitaan rangaistuspotku, joka myös suoritetaan uusintaottelun aluksi ja peliä jatketaan sen jälkeen vielä parikymmentä minuuttia, jonka verran aikaa oli jäljellä edellisen pelin ilmeisen tuomarivirheen sattuessa.

Hjk:n mestaruuden kannalta tärkeässä pelissä helsinkiläisille tuomittiin vähäisemmästä virheestä rankkari kaadetun pelaajan ulosajon sijasta ja todennäköisesti Suomen mestaruus ratkesi siihen rankkariin. Asiasta kiinnostuneet löytävät kummanikin kyseenalaisen ottelun koosteen ja voivat itsekin todentaa tilanteen Iltasanomien sivujen videokoosteesta:
http://www.iltasanomat.fi/veikkausliiga/art-2000001266058.html

Kups-Ilves-ottelun loppu oli dramaattinen. Erotuomarin kasvoilta kuvastui pelko, kun hän käveli kirkkaasti valaistulta kentältä kohti pimeydessä odottavaa uhkaavasti mylvivää ja elehtivää savolaista yleisömassaa. Itsekin päästin suustani pitkän böööön. Kaupungin johtava herrasmiesasianajaja osasi jopa viheltää sormet suussa korvia vihlovasti, ja itsekin olisin vastaavasti menetellyt, jos olisin osannut.

Erotuomarin kunniaksi on mainittava se, että muistaakseni edellisellä Kuopion reissullaan hän pelasti Kupsille pisteen, kun ei huomannut Maarianhaminan tekemää maalia. Ahvenanmaalaisten mukaan hän pelin jälkeen oli sanonut kättelyn yhteydessä kupsilaisille, että "sitten lähetään ryyppäämään", tai jotain muuta sellaista, joka herätti vieraiden parissa pahennusta, mutta ahvenanmaalaisten suomen kielen taito on sen verran heikko, että he ovat saattaneet ymmärtää sanotun väärin.



Kommentit (0)



Joutsenlampi

Eilen koin tämän pelikauden suurimman tunne-elämyksen, kun Kups ja Ilves kohtasivat jalkapalloilun merkeissä, kuten Juha Jokinen asian ilmaisisi. Seurasin tapahtumaa ihan uudesta näkövinkkelistä, koska istuin Keskuskentän kausilippulaisten osastossa kaupungin porvariston joukossa, josta käsin näkymä pelitapahtumiin on parempi, kuin vastapäisestä lähinnä työläisille ja prekariaatille tarkoitetusta höyläämättömästä puupenkkikatsomosta käsin.

Toisella puoliajalla sitten koin todella suuren tunne- ja jopa kulttuurielämyksen, jollaista en ole esimerkiksi Kaupunginteatterissa kokenut. Kupsin nigerialainen kärkimies tunkeutui tapansa mukaisesti pallon kanssa voimalla vastustajan rangaistusalueelle, jossa hän suoritti näyttävän mahalaskun ja katsoen sitten vaikuttavan teatraalisen esityksen jälkeen anovasti erotuomariin.

Ottelun oikeudenjakaja kiirehtikin paikalle, mutta odottamani selkeän rangaistuspotkun sijasta, hän nostikin sinimustalle Afrikan pojalle punaisen kortin ulosajon merkiksi ja tällä dramaattisella eleellä hän ratkaisi sen, että tuskin tulen tässä elämässä näkemään Kupsia mitaleilla, sen verran vanha mies jo olen ja sen verran paljon ulosajo sotki kotijoukkueen peliä, joka päättyikin lopulta nöyryyttävään tappioon.

Punaisen kortin syynä oli se, että sama pelaaja oli jo vähän aiemmin saanut varoituksen samanlaisesta teatteritaiteellisesta suorituksesta. Monilla jalkapallokentillä olen taistellut, mutta moista ulosajoa en ole ennen nähnyt. Yleensä näyttelijöitä vain nuhdellaan sanallisesti tuomarin toimesta. Aistin eilisessä ratkaisussa rasismin häivän.

Nigerian miehen tumma kuuma veri kiehahti ulosajosta ja ajattelin jo näkeväni sen, että tuomarin fyysiseen koskemattomuuteen puututaan, joka saattaisi merkitä siihen syyllistyneelle jalkapalloilijalle uran päätöstä. Mutta ei päättynyt Kupsin parhaan maalintekijän ura vielä. Nimittäin kaksi hänen jättiläiskokoista rotutoveriaan syöksyi paikalle puolustajan tontiltaan ja kantoivat villisti sätkyttelevän toverinsa kentän laidalle.

Tiettävästi lisäseuraamuksia ei ole kuumakallelle tulossa, koska erotuomari herrasmiehenä käänsi selkänsä eikä ollut huomaavinaan kyseenalaisen tuomionsa jatkohässäkkää, johon hänen olisi pitänyt kovalla kädellä puuttua tai siitä ainakin Palloliitolle ilmoittaa.



Kommentit (0)



Uhrit



Kuopio on muistolaattojen kaupunki ja kuvan laatta sijaitsee lähellä Snellmanin puistoa. Sikäli laatan teksti on harhaanjohtava, että puistoon kaivettuihin sirpalesuojiin osui ainakin kaksi pommia. Pommituksen uhrit on poikkeuksellisesti haudattu Kuopion sankarihautausmaalle, vaikka vainajat olivat siviilejä.

Kuopiossa menehtyi Talvisodan pommituksissa 41 ihmistä. Saman verran kuoli myös Kuopiota huomattavasti pienemmän, mutta huomattavasti enemmän pommitetun, Iisalmen pommituksissa. Siellä 29 ihmistä kuoli samassa räjähdyksessä, kun väestösuojaan tuli täysosuma. Täysosuma tuli myös Iisalmen poliisilaitokselle, jolloin viisi poliisia, eli ilmeisesti kaikki pikkukaupungin poliisit, kuolivat kerralla.

Jatkosodassa Kuopio säästyi aika hyvin. Ainut pommitus tapahtui heti sodan alkupäivinä ja sen seurauksena Hallmanin Sampo-rullatehdas paloi. Kerrotaan, että kauppaneuvos Lauri Hallman, jolla oli poliittisia suhteita Englannin johtoon, lähetti suoraan Churchillille sähkeen: "Kuopijota ei sua ennee pommittoo, Hallman:" Ja sitä sähkettä Churchil pelästyi, Kuopiota ei enää pommitettu.

Alla on kuva Tuomiokirkon vieressä olevasta lyhtypylvästä, joka muistuttaa ylöspäin tähyävää ohikulkijaa Talvisodan tapahtumista, sirpale on melkein katkaissut tolpan. Liekö saman pommin sirpale,  joka tappoi melkein vestönsuojallisen ihmisiä.





 

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Tuho taivaalta

Luin juuri Antero Raevuoren Talvisodan pommituksista kertovan kirjan Tuho taivaalta. Pettymys on melkoinen, koska Kärkkäälän suurpommituksesta, jonka yhteydessä Kakkisen salolle pudotettiin noin 25 pommia, ei kirjassa kerrota mitään. Sen tapahtuman taustoista on kerrottu aika yksityiskohtaisesti muutama vuosi sitten ilmestyneessä Tehtävä Utissa, jonka tekijöinä ovat Heimo Siiropää - Jukka Vesen - Heikki Kauranne. 

Siinä kirjassa kerrotaan, kuinka alun perin Inkerinmaan kentältä läksi kahdeksan kaksimoottorista Iljusin-merkkistä pommikonetta.  Kukin kone pystyi ottamaan reilun tonnin pommikuorman. Heti alkumatkasta suomalaishävittäjä tuhosi yhden koneista. Loput seitsemän konetta seurasivat Savon rataa.

Ensiksi ne  pudottivat Piekämäellä Pieksäjärveen muutaman pommin. Sitten oli vuorossa Suonenjoen kirkonkylä, joka ei juurikaan kärsinyt vaurioita, sillä sielläkin osumat tulivat valta osin jäälle. Sitten kirja väittää koneiden suunnistaneen Kuopion kimppuun, mutta ei mainitse Kakkisen salon pommituksesta mitään.

Tietääkseni niistä pommeista Suonenjoen puolelle osui 24 ja Karttulan puolelle yksi. Sikäli kärkkääläisillä on ollut noista pommeista virheellinen tieto, etteivät ne voineet olla 500-kiloisia kuten puhutaan, vaan 100 kiloa lienee lähempänä totuutta.

Minulle on jäänyt epäselväksi, riittikö Suonenjoen koneiden pommeja myös Kuopioon. Asian selvittämistä sotkee se, että juuri samoihin aikoihin kaupungin kimpussa oli myös toinen laivue, joka oli tullut Varkauden kautta. Kuopio oli koneille helppo maali, sillä siellä ei ollut kuin muutama it-konekivääri, jotka eivät mahtaneet pommareille mitään.

Paluumatkalla Suonenjoen yli lentänyt laivue törmäsi Kymenlaaksossa  Jorma Sarvannon Fokker-hävittäjään, joka hetkessä sai koneista kuusi palamaan. Paloherkkyyden syynä saattoi olla se, että koneiden polttoainesäiliöt eivät olleet kumilla panssaroidut kuten myöhemmin yleensä olivat Talvisodan kokemusten opettamina.

Sarvanto toimi sikäli annettujen ohjeiden vastaisesti, että oli ottanut 2000 kk-patruunansa joukkoon runsaasti sytytysammuksia, joiden käyttö oli säästösyistä ankarasti säänneltyä. Sarvannolta loppuivat panokset kuudennen koneen jälkeen ja seitsemäs kone pääsi ainakin Suomenlahden ylle; sen kohtalosta ei ole ollut täyttä varmuutta, mutta Tuho taivaalta-kirjasta sekin selvisi.

Viimeisen koneen ohjaaja, luutnantti Boris Agejev, oli pystynyt viemään sen vaurioista huolimatta takaisin Neuvostoliiton puolelle. Kone pääsi katoamaan meren ylle tiivistyneen sumuvyöhykkeen suojiin. Sumun takia suomalaislentäjät eivät kyenneet näkemään, miten koneelle lopulta kävi.

Luutnantti Agejev joutui tiukkoihin kuulusteluihin, joissa hän todisti, että pommituslaivue, johon hänkin kuului, oli palannut samaa reittiä ja samassa lentokorkeudessa kuin menomatkallakin. Suomalaiset tiesivät tämän vihollisen vakiintuneen tavan ja tiesivät, missä koneiden paluuta kannattaa odottaa. Pian tapauksen jälkeen neuvostoliittolaiset muuttivat taktiikkaansa eivätkä enää palanneet menojälkiään.

Alasammutut Iljusinit olivat melkoisia surmanloukkuja. Ne syttyivät herkästi eivätkä ne pysyneet ilmassa yhdellä moottorilla. Niistä hyppääminenkin lienee ollut vaikeaa, koska alasammutuissa koneissa oli yhteensä noin 20 hengen miehistö, mutta vain kaksi onnistui pelastautumaan sotavankeuteen. Toisen pelastautuneista Kymenlaakson naiset totesivat olevan harvinaisen komean miehen, vaikka olikin ryssä.



Kommentit (0)



Vuoden urheilija

Nähtäväksi jää, valitaanko maailman nopein pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähti Suomen vuoden urheilijaksi. Ainakin hilkulla se on. Tähden suorituksen arvoa nostaa se, että hänen lajissaan ei ole samanlaista fuskauksen mahdollisuutta, kuten eräissä vammaisurheilulajeissa on.

Muistanpa, miten eräs suomalainen vammaisurheilijahuippu vuosia sitten valitti kanssakilpailijoiden huijaavan, koska hänen lajissaan kilpailussa oli mukana "saatana käveleviä jätkiä". Leo-Pekka Tähden lajissa ei salatulla kävelykyvyllä ole merkitystä. Eikä pyörätuolikilpailussa merkitystä myöskään ole apuraajojen pituudella; minusta esimerkiksi eräiden kilpailijoiden käyttämät jalkaproteesit ovat ylipitkiä juoksijan kokoon nähden ja niinpä tervejalkaisetkin olisivat heitä vastaan kilpaillessaan hätää kärsimässä.

Vaimonsa ampumisesta tuomittu Etelä-Afrikan Pistolius juoksi ennen vankilaan joutumistaan 400 metriä parisen sekuntia tervejalkaisia suomalaisjuoksijoita nopeammin. Miehen apuraajat vaikuttivat kohtuuttoman pitkiltä, ja on jalkaproteeseista sekin hyöty, ettei niihin kerry maitohappoja loppusuoralle kaarruttaessa.

Mielestäni ainut vakavasti otettava kilpailija Tähdelle vuoden urheilija tittelistä kisattaessa on saksalais-savolainen Nico Rosberg, Kuopion Likolahden teurastamon eläinlääkärin pojanpoika, joka lienee maailmalla muutaman tuhat kertaa Tähteä kuuluisampi, mutta toisaalta maailmassa on myös muutama tuhat kertaa enemmän pyörätuolin kuljettajia kuin Formula I:n kuljettajia.

Kommentit (0)



3.40,2

Huima oli tuon Jouko Puhakan urheiluromaanin pienviljelijä-metsurinuorukaisen 1500 metrin aika 3.40,3, sillä jäihän se vain kymmenyksen silloisesta Suomen ennätyksestä 3.40,2, jonka Olavi Salsola ja Olavi Salonen juoksivat heinäkuussa 1957 Turun hiilimurskalla. Aika oli vuorokauden ajan myös maailmanennätys.

Kolmas tuossa juoksussa oli Olavi Vuorisalo kymmenystä huonommalla ajalla. Jotkut ulkomaiset uutistoimistot epäilivät sattuneesta syystä maailmalle kiirineessä ennätyksestä kertovassa sähkeessä olevan jonkinlaisen kirjoitusvirheen.

Hirmuinen oli tuo ennätysjuoksu ja saavutuksen arvoa lisää se, ettei suomalaisilla yleisurheilijoiden tietoon ollut tullut maamme hiihtäjien käyttämästä vauhtia lisäävästä saksalaisesta Pervitiinistä, jonka avulla hiihtäjämme hallitsivat kilpalatuja maailmalla. Huippuhiihtäjämme olivat järkiään entisiä kaukopartiomiehiä, joille aine oli tuttu. Yleisurheilupuolelle ei jostain syystä aineesta kerrottu - ainakaan todisteita asiasta ei ole.

Vaikka Puhakan kirjan pienviljellijä-metsurin aika oli niin kova, että sillä olisi vielä Riossakin reilut 50 vuotta myöhemmin olympiakulta voitettu ylivoimaisesti, niin paraolympiapuolella kirjan huippumaileri olisi nykyään vaikeuksissa. Rionkin paraolympialaisissa eräs jalkapuolijuoksia hätyytteli 3.40 haamurajaa, joten tuolla ajalla hän olisi siis voittanut kirkkaasti kaksijalkaiset kilpakumppaninsa tervejalkaisten olympialähdössä.

Kommentit (0)



Huippumaileri


Suomen yleisurheiluvalmennusjärjestelmää uudistettiin juuri ja valmennusvastuuta siirtyi nuorille alan osaajille ja se on oikein se. Mutta vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia sanotaan jo muistaakseni Sanassa ja niinpä uusien valmennuskykyjen tulisi lukea 1965 ilmestynyt Jouko Puhakan kirja Huippumaileri, jossa kerrotaan, millaisilla menetelmillä siihen aikaan noustiin keskimatkoilla maailman terävimpään kärkeen.

Kirjassa eräs itäsuomalainen nuori pienviljelijä-metsuri harjoittelee ihan amatöörimäisesti omin päin juoksua ja pienviljelijä-metsuritaustan luoman erinomaisen pohjakunnon avulla hän juoksee 1500 metriä jo reilut 50 vuotta sitten aikaan 3.40,3, Se on aika, johon yksikään meikäläinen ammattijuoksija ei enää pääse.

3.40,3 oli siihen aikaan sen vuoden maailman tilastoissa neljäntenä. Täysin ongelmitta pienviljelijä-metsurinuorukaisen ura tuon huippuajan jälkeen etene, koska hänelle järjestetään hyvä työpaikka ilmeisesti joensuulaisesta varastosta, tosin palkka on puolet pienempi kuin muurari-ikätoverin eikä asunnossakaan ole kehumista, koska maailman huippumaileri joutuu asumaan varaston komerossa. Ruokahuoltokaan ei vastaa nykyajan vaatimuksia, koska huippujuoksija nauttii läheisen baarin halvimpia vaihtoehtoja, koska parempaan rahat eivät riitä.

Kirja antaa ymmärtää, että juoksijalupauksen ensimmäinen uran ensimmäinen takaisku, eli jääminen Saksassa maaottelussa kolmanneksi, johtui kaupunkilaisesta elämäntavasta ja maajoukkueen johdon hänelle määräämästä väärästä taktiikasta. Itse sen sijaan uskon tappion johtuneen siitä, että huippumaileri auttoi kotiväkeään heinätöissä juuri ennen kilpailupäivää ja lähti mopedillaan maaottelmatkalle suoraan heinäpellolta.

Lisäksi voi olla, ettei kirjailija kerro ihan kaikkea tuon Saksa-maaottelun tapahtumista ja tappioon johtaneista syistä, koska tietääkseni juuri tuossa maaottelussa Suomen joukkue sortui pahasti viihteen puolelle ja vietti aikaansa runsaasti Hampurin ilotaloissa ja oluttuvissa. Tämä asiahan paljastuu luotettavasti Suojelupoliisin historiikistä, jossa kerrotaan, kuinka CIA yritti värvätä suomalaisurheilijoita palvelukseensa ja mm. keihäänheittäjä Soini Nikkista kuulusteltiin asiasta maaottelun jälkeen, mutta Nikkinen vakuutti, ettei hän ainakaan muista tuon maaottelun tapahtumista juuri mitään edellä kerrotuista syistä. Suojelupoliisin kuulustelija piti Soinisen kertomaa uskottavana.

Huippumaileri-kirjan luettuaan lukija on vakuuttunut siitä, että maamme lahjakkaat nuoret urheilijat olisi sijoitettava valmennuskeskusten sijasta maamme pienviljelystiloille tyydyttämään niiden työvoimatarvetta. Rengit ja piiat edustakoot tulevaisuudessa maatamme kansainvälisillä kilpakentillä. Tuskin piiat ja rengit sen huonommin menestyisivät kuin nykyiset ammattilaiset.

Kommentit (0)



Mulukku perässä

Vaan Rautalampi se vasta onkin paheellista ja intohimoja kuohahtelevaa seutua, mikäli yhtään on uskominen toissapäiväistä Savon Sanomaa ja miksi ihmeessä ei olisi uskominen.

Lehden mukaan puolenkymmentä vuotta kestänyt suhde oli päättynyt eroon sen jälkeen, kun mies oli heittänyt naisystävänsä veneestä järveen uhaten myös haulikolla, kun nainen aikoi häipyä. Lapin reissulla miehenpuoli oli myös uhkaillut kirveellä ja repinyt hiuksista naisenpuolta. Naisen jostain syystä muutettua mies uhkasi tappaa naisen ja ampua sen lisäksi myös naisen koiran ja kissan, jota asiaa kaltaiseni eläinten ystävä kauhistuu.

Mutta ihan toimettomana ei nainenkaan Savon Sanomien mukaan odottanut tappamistaan, koska myös mies kertoi naisen uhanneen hänet ampua tämän nukkuessa. "Mulukku perässä kulukee ja aukoo piätään minkä kerkiää. Saatana kohta otan ja ammun sen!" oli nainen lähettänyt miehestä tekstiviestin ystävälleen. Tuo uhkaus on kuin suoraan kirjailijanero Heikki Turusen tuotannosta.

Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu, sillä lopulta pariskunta teki sovinnon eikä heitä tuomittu syyttäjän vaatimiin sakkoihin laittomista uhkauksista.  Mielestäni oikeussalissa tuomiolla oli sangen tavallinen sisäsavolainen ydinperhe.

Kommentit (0)



Khoit-laulu

Kioskien seinien mukaan eilen tv:ssä esitetty Pekka ja Pätkä neekereinä-elokuva on herättänyt syvää suuttumusta kansan keskuudessa. Itse epäilen, että iltapäivälehdet vääristelevät todellisuutta jälleen kerran, sillä en usko oikeasti kenenkään, en edes afroafrikkalaistaustaisten henkilöiden, paheksuvan asiaa.Neekeri-sanaa ei käytetä kyseisessä elokuvassa halventavassa merkityksessä ja 50-luvulla sana oli yhtä rasismineutraali kuin eskimo nykyään.

Itse sen sijaan vierastan intiaani-nimityksen käyttämistä ja sen vuoksi voisi ison osan länkkäreistä jättää telkkarissa näyttämättä. Muistanpa, miten ahdistava kokemus pikkupojalle oli yrittää ymmärtää, että intiaaneilla ei ole mitään tekemistä Intian kanssa. Intiaaneja tulisikin nimittää Amerikan alkuperäiskansaksi, ja valistuneet vanhemmat antakoot lastensa leikkiä inkkarileikkien sijasta Amerikan alkuperäiskansaleikkejä.

Kaikkein pahiten rasistisesti mediassa on kuitenkin kohdeltu Etelä-Afrikassa asuavaa alkuperäiskansaa, jota on kutsuttu hottentoteiksi, vaikka kansan virallinen nimi on Khoit. Wikipedian mukaan nykyisin khoita elää Etelä-Afrikassa noin 2 400 kpl, Namibiassa noin 3 400 ja Botswanassa 1 900. Heistä noin 150 Etelä-Afrikassa, Namibiassa noin 1 700 ja Botswanassa noin 100 elää vielä perinteisen kulttuurin ja tapojensa mukaista elämää, jollaisesta elämästä Hottentottilaulu kertoo.

Kansaan aiemmin viitannut nimitys Hottentotti merkitsi "hikottelijaa" tai "änkyttäjää", mutta nykyisin asiateksteissä käytetään kansan omakielisiä nimityksiä. Useiden lähteiden mukaan termiä hottentotti pidetään nykyisin loukkaavana, joka oikein onkin sillä "hikottelija" viittaa khoiden omaan maiskausäänteitä sisältävään kieleen. Nimitys khoi tulee heimon omasta kielestä ja merkitsee "oikeita ihmisiä". Khoit ovat siis eräänlaisia Afrikan savolaisia, koska myös savolaiset ovat mielestään "oekeita immeisiä".

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia. Ennen tämä mainio laulu tunnettiin Hottentottilauluna, mutta tästä lähin kutsun sitä Khoit-lauluksi. Myös kappaleen sanoitusta olisi muutettava todellisuutta vastaavaksi, koska Helsingin kaupunginkirjaston mukaan laulussa hottentotit esitetään hyväntuulisina, lapsenkaltaisina, ja harmittomina satuhahmoina. Kansan tapoja ja elinympäristöä kuvaavat yksityiskohdat on sepitetty, esimerkiksi nimet ovat sepitettyjä ja mainittua bambua kasvaa lähinnä Aasiassa. Laulu on katsottu vääristeleväksi tai suorastaan pilkkaavaksi.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/11/22/tapani-pertun-iltalauluna-hottentottilaulu


Kommentit (0)



Antero ei enää palaa


Antero-niminen entinen työkaverini juhli vanhentumistaan ja hankin juhlakalulle lahjaksi Mika Waltarin teoksen Antero ei enää palaa. Kirjailijanero Waltari työsti tämän tuotteen ilmeisesti virkatyönä Talvisodan aikaan, koska hän palveli isänmaata sotien aikana Valtion tiedotuslaitoksen leivissä henkilökohtaisena aseenaan kirjoituskone.

Hän siis kirjoitti sotapropagandaa ja sitä ei voi olla huomaamatta lukiessaan Antero ei enää palaa-teosta. Eli teoshan on vähää vaille Junttilan tuvan seinäkoriste. Sen kulttuurihistoriallista arvoa lisää kuitnkin tieto, että sodan jälkeen se poistettiin maamme kirjastoista neuvostovastaisena. Samalla tavalla kävi rieponlahtelaisen Jussi Kukkosen Ryssien selustassa ja ryssien kintereillä-nimisille painotuotteille.

Waltari oli mielipiteiltään jonkin sortin pasifisti eikä oikein viihtynyt armeijan touhuissa. Velipoika Samuli oli kuitenkin sitäkin sotaisempi ja oli sen vuoksi piirtää nimensä maailman sotahistoriaan lähtemättömästi. Veljensä lailla myös Samuli oli boheemiuteen taipuvainen siinä määrin, että hänen oli mahdotonta sopeutua normielämään ja niinpä hän hakeutui armeijaan upseeriksi, koska ei juoppoudeltaan mihinkään muuhun pystynyt.  Tästä ammatinvalinnasta sitten seurasi se, että hän oli yksin muuttaa koko Toisen maailmansodan kulun.

Samuli oli nimittäin Välirauhan aikaan vartioimassa  Hangossa rajaa ja erään ryyppyputken jälkeen hän komensi miehensä tulittamaan tykillä venäläisten päämajaa. Eräs tervejärkinen korpraali rohkeni epäröidä pystymakkurissa toikkaroineen luutnantin määräystä ja tämän vuoksi Samuli Waltari ampui tätä niskuroijaa pistoolillaan, kuten luultavasti upseerikoulussa oli opetettu tekemään. Korpraali ehti kuitenkin heittäytyä syrjään ja luoti vihelsi vain kahden kranaattia tykille kantaneen tykkimiehen välistä. Samuli Waltari vapautettiin tehtävistään tämän sattumuksen jälkeen.

Kommentit (0)



Matti ja hänen karismansa

Sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys synnyttää, väitän, että eilistä Matti-dokumenttia katsoi useampi suomalainen kuin Rion keihään finaalia. Matti on sekä viime että kuluvan vuosisadan suurin mediapersoona maassamme. Nobelisti Martti Ahtisaarta tai presidentti Kekkosta harva enää muistaa, mutta Matin tietävät kaikki.

Tosin eilinen ohjelma oli sikäli pettymys, että muuta uutta tietoa en Matin persoonasta saanut kuin sen, että muudan nimeltä mainitsematon mäkihyppyvalmentaja mukiloi pahanpäiväisesti lapsi-ikäisen Matin tämän tupakanpolton vuoksi. Tosin lapsi-iässä ollut Matti joi samalla myös olutta ja vaikka ohjelmassa sitä ei mainittu, uskoakseni Matti myös kiroili, mutta oluen ja kiroilun vuoksi Mattia ei lyöty ainakaan Matin arvion mukaan. Lapsi-ikäisen Matin mukiloineen valmentajan nimi olisi saatava kansan tietoisuuteen pikaisesti. Siinä on jollekulle tutkivalle journalistille työsarkaa, ja siitä tiedosta iltapäivälehdet maksavat kovalla rahalla. 

Eilen taas huomasi, että Matissa on karismaa ja sitä on säteillyt myös hänen ympärilleen. Hassisen Tiinasta, Puijonlaakson tytöstä tuli julkkis Matin ensimmäisenä vaimona. Sitten Tiina hankki uuden poikaystävän, eli Teemu Kaukosen ja vielä hänestäkin tuli kuuluisuus Matin avulla. Jännityksellä seuraan, tuleeko Matti Nykäsen  ensimmäisen vaimon toisen poikaystävän seuraavasta tyttöystävästä mediapersoona, riittääkö Matin karisma siihenkin.

Kommentit (0)



P---e

Vaan kyllä on jalkapalloilu yllättävä ja tapahtumarikas urheilumuoto. Olin eilen seuraamassa Itkonniemen viheriöllä työläisjalkapalloseura Kuopion Elon ja iisalmelaisen Paven, jonka nimen otaksun tarkoittavan Pallo- tai Pulloveikkoja, välisen neljännen divisioonan jalkapallo-ottelun, joka oli tiukka vääntö, vaikka mitään teknisiä hienouksia ei nähtykään. Elo voitti tasaväkisen kohtaamisen 1-0.

Itkonniemen pallokentän laidalla katsoja on niin lähellä pelaajia, että heidän kommunikoimisensa voi kuulla selvästi, jota ei yleensä Kupsin Keskuskentän otteluissa tapahdu. Jotain tosin Keskuskentälläkin kuulee. Sen ihmeen olen siellä kuullut, että kaupungin tuomiorovastin jalkapalloa harrastava aikamiespoika huusi häpeämättömästi: "v---u". Ja viime perjantaina kuulin, kuinka venäläisenä pitämäni maarianhaminalainen huusi ihan suomeksi ilman vierasta aksenttia: "voi v----u p------e."

Eilen aloin laskemaan, montako kertaa kuulen pelaajien huutavan "v----u". Pääsin 183 kertaan, eli lisäaika huomioiden v----u lausuttiin keskimäärin puolen minuutin välein. Sen johtopäätöksen tein, että jos v----u-sanaa ei olisi, pelaajien kommunikointi olisi erittäin vähäistä ilman v---u-sanaa ja senkin opin, että v----u-sanalla on jalkapallossa monta eri merkitystä tilanteesta riippuen.

Mutta jalkapalloilu tarjoaa katsojalle suuria yllätyksiä ja elämyksiä. Oli melkoinen kokemus, kun eilen 63 peliminuutin kohdalla pelaaja ei huutanutkaan "v-----u", vaan hän huusi "perse", joka osoittaa häneltä melkoista mielikuvitusrikkautta ja sanallista lahjakkuutta.

Kommentit (0)



Olli Mäki ja Bob Dylan

Palataanpa vielä Hymyilevä mies elokuvaan. Liiasta painon pudotuksesta ja erittäin vakavasta rakastumisesta kärsinyt Olli Mäki hävisi elokuussa 1962 mm-ottelussa pahalla tyrmäyksellä Davey Moorelle. Tappiosta huolimatta Mäki piti tuota ottelupäivää elämänsä parhaana päivänä, koska sinä päivänä hän meni kihloihin nykyisen vaimonsa kanssa. Näinä aikoina 54-vuotiset rakkaustarinat oat harvassa.

Mm-ottelun hävinneestä Mäestä on nyt tullut levitykseen herttainen elokuva, mutta Davey Moorekaan ei ole jäänyt  vaille kulttuuriväen huomion osoitusta. Bob Dylan on tehnyt hänestä kauniin laulun nimeltään Who killed Davey Moore eli suomeksi Kuka tappoi Davey Mooren. Puolisen vuotta Mäki-ottelun jälkeen Moore hävisi niin perusteellisella pahoinpitelyllä Sugar Ramosille, että hän kuoli saamaansa aivovammaan pari päivää myöhemmin.

Mäki selvisi vähemmällä kovassa ammatissaan, mutta sairastaa nykyään kuitenkin nyrkkeilijöiden ammattisairautta eli alzheimeria. Samasta vaivasta kärsivät aikoinaan myös esimerkiksi Gunnar Bärnlund, Pertti Purhonen, Floyd Pattersson ja vähän aikaa sitten kuollut Mohammed Ali. Ali sinnitteli pitkään vaikean sairautensa kanssa, koska sytyttäessään 20 vuotta sitten Atlantan olympiatulen oli hän niin huonossa kunnossa, että pelkäsin hänen sytyttävän olympiatulen sijasta kaiken muun stadionilla.

Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia.
https://www.youtube.com/watch?v=IssR_J0QWr4 



Kommentit (0)


Kuopiolaisen palloiluharrastuksen puuttuva koordinaatio

Kyllä ei ole kuopiolaisessa palloiluharrastuksessa minkäänlaista koordinointia. Eilenkin Kupsin ja Kalpan pelit olivat yhtä aikaa ja molempien seurojen talous kärsi. Jalkapallokatsomossa oli vajaat 3000 katsojaa ja jäähallilla reilut 2000. Ilman päällekkäisyyttä Kupsin perjantai-illan ottelua olisi ollut katsomassa kesän ennätysyleisö eli yli 4000 maksanutta.

Hyvän pelin he olisivatkin nähneet. Kupsin vahvasti afrikkalaistaustainen joukkue voitti Maarianhaminan vahvasti ulkomaalaistaustaisen joukkueen dramaattisten vaiheiden jälkeen 2 - 1. Tänä kesänä kuopiolaiset ovat kohdanneet sarjaa johtavat Hjk:n ja Maarianhaminan ifk:n kuusi kertaa ja voittaneet neljästi, pelanneet tasan kerran ja hävinneet kerran niukasti Helsingissä Hjk:lle. Luulin jo olevani niin vanha mies, etten enää tule näkemään Kupsia mitaleilla, mutta saatan olla tapani mukaan taas väärässä.

Eilisen pelin dramaattinen kohokohta oli, kun Kupsin kahdesta jättikokoisesta puolustajasta toinen teki kesän ensimmäisen virheensä ja palautti pallon huolimattomasti itävaltalaismaalivahdille, joka myöskään ei olut tilanteessa ihan parhaimmillaan, jolloin Aleksei Kangaskolkka, joka on syntynyt Neuvostoliiton Viipurissa, pääsi väliin ja tasoitti pelin vain minuutin isäntien johtomaalin jälkeen.

Pikimusta Afrikan poika näytti todella onnettomalta möhläyksensä jälkeen, ja SS-upseerin näköinen Kupsin itävaltalaismaalivahti tuli ja halasi häntä pitkään. Suomalaiset eivät yleensä noin käyttäydy. Pari minuuttia tämän jälkeen kuopiolaisten enemmänkin painijalta kuin jalkapalloilijalta näyttävä nigerialainen kärkimies teki hienon kuvion jälkeen voittomaalin ja koko muu joukkue maalivahti ja aiemman töppäyksen tehnyttä puolustajaa lukuun ottamatta täysin rotu- ja kansallisuusrajoihin katsomatta ryntäsi taputtelemaan maalintekijää.

Sen sijaan kuopiolaisten SS-upseerin näköinen maalivahti ja pikimusta puolustaja halailivat toisiaan oman maalinsa edessä  liikuttuneen näköisinä. Heidän iltansa oli pelastettu eikä heitä tultaisi pelin jälkeen katselemaan pukukopissa muun joukkueen toimesta mietteliään näköisinä.

Kommentit (0)



Työläisnyrkkeilyä

Herttainen elokuva on työläisnyrkkeilijä Olli Mäestä kertova Hymyilevä mies-elokuva, jota Kuvakukossa oli lisäkseni katsomassa yhdeksän muuta. Varsinkin minua adh-oireyhtymästä kärsivää ihmistä miellyttivät elokuvan hillityt ja kauniin 60-lukua kuvastavat mustavalkeat värit, jotka eivät ärsytä samalla tavalla kuin nykyinen kaikkialle tunkeva värisaaste.

60-lukulaisuutta edusti myös se, että joka jätkällä elokuvan työläisnyrkkeilijöitä lukuun ottamatta, röyhysi paperossi hampaissa ja sisätilat olivat nykyihmisen silmin katsottuina hengenvaarallisen täynnä tupakansavua. Sellaistahan se elämän meno oli sovan käyneiden miesten keskuudessa. Itsehän harkitsen nykyään evakkoon lähtöä pelkästään naapureiden aiheuttamien röökihajupäästöjen vuoksi.

60-luvulla näytti joka jätkä, myös yhteiskunnallista radikalismia edustavat työläisnyrkkeilijät, vetävän päälleen tummanpuvun ja kravatin, mikäli siihen ilmeni pieninkin mahdollisuus. Se kuului silloin hyviin tapoihin ja hyvät tavat olivat siihen aikaan itsestään selvä asia jo lapsille, koska muuten lapsia pahoinpideltiin nykymittapuun mukaan eli kasvatusmenetelmät olivat silloin ankarammat. Vasta 60-luvun lopulla radikaalit opiskelijanuorukaiset ryhtyivät isäkapinaan pukeutumalla mielenosoituksellisesti maihinnousutakkeihin.

Yksi asiavirhe hyvin tehdyssä  urheiluelokuvassa särähti korvaani ja jopa pisti silmääni. Eelis Ask nimittäin kehui voittaneensa kultamitalin Euroopan mestaruusottelussa vuonna 1951. Vaikka Eelis saikin monta koppia päähänsä uransa aikana, en usko hänen niin pahasti erehtyneen sanomisissaan. Ask voitti vuonna 1951 ammattilaisten Euroopan mestaruuden eikä sen kunniaksi mitään mitaleita ojenneltu vaan selvää setelirahaa.

Kommentit (0)



Boheemi virkamies

Mielikuvani nyt jo eläkkeellä olevasta entisestä talousasioiden huippuvirkamiehestä Raimo Sailaksesta on, että mies on askeettisuuteen taipuvainen puritaani, joka vähän väliä ilmestyy tv:n kuvaruutuun lupaamaan Suomen kansalle verta, hikeä, kyyneleitä sekä tulta ja tulikiveä, tosin paiseilla tai heinäsirkoilla hän ei ole muistaaksseni uhkaillut, ellei Suomen kansa asetu ja lopeta yletöntä tuhlaustaan ja muutakin hauskaa elämää.

Hannu Leinosen Erkki Liikas-kirjasta opin tuntemaan toisenlaisen Raimo Sailaksen. Hänessä on ainakin joitain inhimillisiä piirteitä. Mies ei ole nimittäin mikään vesipoika, vaan pikemminkin välillä vallan kova mies ottamaan ja jopa siinä määrin, että silloinen valtiovarainministeri Erkki Liikanen antoi hänelle jo vihoviimeisen varoituksen, ellei mies asetu. Ja mies asettui varsinkin, kun ilmeisen lujatahtoinen Erkki "Leuka" Virtanen lupasi vähän katsoa silloisen esimiehensä perään.

Raimo Sailaksen boheemius  kärjistyi varsinkin silloin, kun hän juhli vanhentumistaan, olisiko ollut kyseessä vaikkapa 50-vuotis-synttärit. Suomen pankin herrat matkustivat vallan Sailaksen syntymäkotiin Nivalaan asti onnittelemaan päivänsankaria, mutta tilaisuus ei mennyt oikein putkeen, koska itse juhlakalu puuttui paikalta. Sen sijaan päivänsankarin vanha isä, joka tietääkseni on pienviljelijä-metsuri, piti seuraa Suomen Pankin herroille.

Toisaalta saattaa olla, ettei juhlatilaisuuden ongelmat johtuneet pelkästään Sailaksen boheemiudesta, koska itsekin olisin tuon kaltaisessa tilaisuudessa käyttäytynyt juuri Sailaksen lailla, koska tuollaiset pönäkät syntymäpäiväjuhlat ovat kauheita kokemuksia.

Kommentit (0)



Eteläslaavilainen palloilurotu

Suomalais-ugrilaiset kansat menestyvät hyvin kansakuntien koulutustasoa vertailevassa Pisa-tutkimuksessa, jonka ilmiön perussyy lienee siinä, että Suomessa, Virossa ja Unkarissa vieraskieliset tv-lähetykset tekstitetään, joka opettaa katsojat hyviksi lukijoiksi, mutta jalkapallossa me suomalais-ugrilaiset olemme nykyään surkeita.

Suomi selvisi juuri mm-kisojen karsintapelien ensimmäisellä kierroksella vaivoin 1 - 1- tasapeliin sodan runteleman Kosovan kanssa, veljeskansamme Viro hävisi sodan runtelemalle Bosnia-Herzegovinalle 5 - 0 ja surkein kohtalo oli unkarilaisilla heimoveljillämme, jotka pelasivat 0 - 0-tasapelin piskuisen  Fär-saarten kanssa.

Sen sijaan entistä Jugoslaviaa asuttavat eteläslaavit näyttävät menestyvän palloilussa, kuten Kosovon ja Bosnia-Herzegovinan ottelut todistavat.  Olympialaisissa entiset jugoslaavit  pärjäsivät hyvin lähes kaikissa palloilulajeissa. Esimerkiksi vesipalloilussa Serbia, Kroatia ja Montenegro olivat mitaliotteluissa.

Montenegrossa on muuten vain 600.000 asukasta ja siitä huolimatta se voitti jalkapallon Em-karsinnassa kotikentällään sata kertaa suuremman Englannin. Ja muistelenpa, että koripallon Susilaumamme oli muutama vuosi sitten suurissa vaikeuksissa montenegrolaisten kanssa.

Vastustajan joukkueessa vieraili Suomessa  lähes 240-senttinen sentteri, jota ei tosin kentälle asti päästetty enkä siis onnistunut näkemään tätä melkein Myllyrinteen Väiskin mittaista jättiä edes tv-kuvassa. Montenegrolaiset ovat nykyään maailman pisintä kanssa, eli vielä serbejäkin, joiden nuoret miehet ovat keskimäärin 184-senttisiä, pitempiä.

Kommentit (0)



Uljas taistelu

Taas tuli eilen kovan hermopaineen alla kirjoitettua ropakantaa. Ennustin Suomen häviävän Fifan rankinglistalla sijalla 191 olevalle Kosovolle kotikentällään 0 - 3, jolloin maamme olisi eittämättä maailman huonoin jalkapallomaa. Mutta eivät poikamme suostuneet häviämään, vaan taistelivat hampaat irvessä 1 - 1 tasapelin, vaikka sekä palloon että vastustajaan kiinni pääseminen tuntui välillä ylivoimaiselta tehtävältä.

Kenttätapahtumien perusteella 0 - 3 olisi ollut oikeudenmukainen lopputulos, sillä siihen malliin vikkelät, taitavat ja nopeaälyiset kosovolaiset poikiamme pyörittelivät, mutta onneksi Suomen maalia vartioi taitava slovakialaistaustainen molari, jonka nimi on jonkinlaista risuaitaa ja jonka nimen päälle en nyt pääse ja niin lopputulema säilyi siedettävänä. Eilinen peli toi taas mieleen sen, että meikäläiset ovat vakaata ja rauhallista kansaa, joka on rauhan oloissa ihan hyvä asia, mutta samalla suomalaisilta puuttuu kyky tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, kuten esimerkiksi juosta ja samalla ajatella.

Mutta ei ole Suomi kuitenkaan ihan maailman huonoin potkupallomaa. Nimittäin joskus aiemmin yleisurheilun ja uinnin yhteydessä mainitsemani Päiväntasaajan Guinea hävisi Kosovolle ystävyysottelussa vieraskentällä 2 - 0, joten jos Suomi ja Päiväntasaajan Guinea kohtaisivat, olisi siinä tiukka vääntö maailman toiseksi huonoimman potkupallomaan arvosta ja asemasta.

Ainakin tällä hetkellä olen vankasti sitä mieltä, että vielä meitäkin huonompi potkupallomaa on Cookin saaret niminen Etelämeren valtio, joka ymmärtääkseni sijaitsee jollain vähäisellä koralliluodolla tai öljynporauslautalla.  Cookin saaret on Fifan listalla sijalla 203.  Meille suomalaisille saaren maajoukkueen tunnetuin pelaaja on Paavo Mustonen, jonka otaksun olevan jonkun savolaisen merimiehen kupeitten lahjan enkä usko, että suomalaistaustaisen pelaajan mukana olo joukkueen kokoonpanossa on koko selitys maan vaatimattomaan menestykseen kansainvälisillä kentillä.

Wikipedia kertoo seuraavaa Paavo Mustosesta seuraavaa:

Paavo Tariu Mustonen (s. 10. marraskuuta 1989 Maryborough, Australia [1]) on cookinsaarelainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän kuuluu Cookinsaarten maajoukkueeseen ja on osallistunut vuosien 2010 ja 2014 MM-karsintoihin.[2] [1] Hänen nykyinen seuransa on Nikao Rarotonga.
Seuratasolla Mustonen on pelannut futsalia Australiassa. Hän pelasi Quake-nimisessä joukkueessa, joka voitti Uuden Etelä-Walesin futsalin valioliigan. Aiemmin hän on pelannut Emu Plains -joukkueessa. Mustonen on vieraillut ulkomailla myös Saksassa, jossa hän voitti pomputtelukilpailun. Kotisaarillaan hän on pelannut Tupapan joukkueessa ja juniorina Arorangin ja Nikaon joukkueissa.[3]
Vuonna 2010 Mustonen voitti Cookinsaarten mestaruuden Tupapan joukkueen riveissä.

Yksityiselämä

Mustosen isä on suomalaissyntyinen Ari Mustonen. Perheen elämästä Cookinsaarilla kerrottiin Ulkosuomalaisen tarina -televisiosarjan 19. elokuuta 2010 Yle TV2:lla esitetyssä jaksossa.[4]
Paavo Mustosen sisar Regina Mustonen pelaa Cookinsaarten naisten jalkapallomaajoukkueessa.

Kommentit (0)


Suomi - kenties maailman huonoin yu- ja potkupallomaa

Eilen paljastui eittämätön totuus siitä, että Suomi on maailman huonoin yleisurheilumaa, kun hävisimme melkein kaikilla rintamilla toiselle huonolle yu-maalle eli  Ruotsille; vain tyttörintamamme kesti ruotsalaisten hyökkäykset. Tappiosta huolimatta kentällä nähtiin uskoakseni yksi onnellinen suomalainen urheilija. Kolmiloikkaaja Ville Mylläri oli luultavasti hyvin iloinen siitä, että miehemme hävisivät selvästi, koska jos tappio olisi ollut niukka, olisi Mylläriä katsottu koko joukkueen toimesta pitkään mietteliään näköisenä.

Nimittäin Mylläri pääsi kisaan mukaan vasta Urheilijoiden oikeusturvalautakunnan päätöksellä. Hän syrjäytti Kristian Pullin, jonka uskon olleen kisan voittaja, mikäli hän vain olisi lankulle asti päässyt, ja se olisi saattanut merkitä Suomelle koko maaottelun voittoa, jos taistelu olisi ollut vähänkin tasaisempi. Nyt Mylläri oli kolmiloikkakisassa selkeästi ensimmäinen häntäpäästä laskettuna, jolla seikalla ei ollut  kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä maaottelun lopputuleman kannalta.

Tänä iltana saattaa varmistua myös se, että yleisurheilun lisäksi Suomi on maailman huonoin myös jalkapallossa. Fifan rankinglistalla sijalla 61 oleva Suomi kohtaa kotikentällään Fifan listalla sijalla 190 olevan Kosovon. Pahaa pelkään, että Kosovon pojat voittavat lukemin 0 - 3, koska entisen Jugoslavian kansat näyttävät olevan maailman parhaita urheilijoita lajissa kuin lajissa, mikäli vain sotimiseltaan ehtivät asiaa vähänkin harrastamaan.

Kosovo-pelin jälkeen Suomi kohtaa toisen kääpiön, eli Islannin, ja kauhulla ajattelen jo sitäkin ottelua. Vaikka olen nuuka mies, lupasin työpaikanpojille Hanna Partasen leipomon munkkipossut, joissa on paljon möhnää, mikäli se ihme tapahtuisi, että Suomella on MM-kisakarsinnassa koossa täydet kuusi pistettä kahden jalkapallokääpiön kohtaamisen jälkeen.

Kommentit (0)



Ikiaikainen unelma täyttyi


Eilen koin kesän suurimman tunne-elämyksen, kun yksi ikiaikaisista unelmistani täyttyi. Kuten olen monta kertaa aiemmin kertonut, on Kumpusen järven lähellä suolampi, jonka nimeksi nykyisiin karttoihin on merkitty Vattulampi ja vanhempiin karttoihin Hävytönlampi ja jota siivot ihmiset, kuten Närhin Eelis, kutsuvat Nimettömäksilammeksi.Itselleni se on Makian Paikan Lampi, koska Kalle Päätalon kirjoista tuttua Taivalkosken kirkonkylän lähellä sijaitsevaa Vittuojanmutkaa lestadiolaiset ihmiset kutsuivat nimellä  Makian Paikan Ojan Mutka.

Lapsuudessani uskottiin tämän moninimisen lammen olevan kalaton, mutta jo muutama vuosi sitten bongasin ja jopa onnistuin valokuvaamaan siitä kuvan hauentupin. Eilen sitten onnistuin onkimaan lammesta ahvenen enkä mitään pientä mustaa sinttiä, jollaisia pienten suoputuroiden ahvenet ovat, vaan keskikokoisen hyvin vaalean hoikan blondiahvenen. Eikä se suinkaan ole lajinsa ainut edustaja tässä vedessä. Kun päästin sen takaisin omaan elementtiinsä ja se jäi joksikin aikaa harrastamaan pinnalle selkäuintia, ilmestyi pohjan syvyyksistä sen vointia huolestuneena tutkimaan sen saman näköinen lajitoveri.

Kommentit (0)



Viimeinen yleisurheilumaaottelu

Ilmassa on ainakin suuren urheilujuhlan, ellei peräti helleenisen kirkkauden tuntua, kun Suomi ja Ruotsi kohtaavat jo perinteiseksi muodostuneessa yleisurheilumaaottelussa. Kyseessä sikäli merkittävä yleisurheilutapahtuma, että siinä ratkaistaan maailman huonoimman yleisurheilukansan arvo ja asema.

Sikälikin kyseessä on merkittävä yleisurheilutapahtuma, että tietääkseni maailmassa ei enää muita yleisurheilumaaotteluita järjestetäkään. Itse olen niin vanha mies, että muistan noin 54 vuoden takaa seuranneeni Ala-Korholan kylän ensimmäisestä telkkarista Neuvostoliitto-USA-maaottelua, jota koko maailma seurasi silloin henkeään pidättäen, kumpi on voittamassa vallankumousko vaiko taantumus. Se asia jäi hieman epäselväksi, koska amerikkalaiset voittivat miesten ja venäläiset naisten sekä miesten että naisten yhteenlasketun maaottelun.

Muistelen Valeri Brumelin hypänneen siinä maaottelussa korkeudessa maailmanennätyksen joka taisi ylittää 220 cm haamurajan ja senkin muistan, että naisten lajeja, varsinkin kenttälajeja, hallitsivat Pressin sisarukset, joita neuvostovastaiset kärkkääläiset jostain syystä kutsuivat Pressin veljeksiksi.

Muuten kyllä on yleisurheilukulttuurin taso Suomessa romahtanut. Nyt käynnissä oleva maaottelu on kääntymässä farssiksi, koska juoksujen lähetyslaitteet reistailevat. Olen taistellut monilla yleisurheilukentillä, mutta vastaavaan en ole ennen törmännyt. Minun nuoruudessani Tiihos-Kalevi kuulutti lähtökomennot selkeällä ja kuuluvalla äänellä ja pistooli pamahti aina luotettavsti ja niin kovalla äänellä, että pelkäsin paukkua niin, että varaslähtö ei tullut mieleenkään.

Kommentit (0)



Harva meistä on rautaa

Olen tottunut pitämään Erkki Liikasta vähää vaille supermiehenä, jonka ainut este presidentin virkaan on savolaisille tyypillinen liiallinen äly ja savolaisille tyypillinen lyhytkasvuisuus, mutta ei ole Ekikään supermies. Ymmärsin asian luettuani Hannu Leinosen kirjan Erkki Liikanen - euron herttua.

Kirjassa paljastetaan, miksi Liikanen luopui politiikasta ja hakeutui sen sijaan hyväpalkkaisiin johtajan hommiin. Miehen hermot eivät kestäneetkään politiikan kovaa peliä.  Valtiovarainministerinä olleessaan, jolloin hän kunnostautui varsinkin siinä, että osasi budjettikirjan ulkoa ja lisäksi myös siinä, että hän oli omalta osaltaan suistamassa maatamme historiallisen syvään lamaan, hän eräässä demareiden eripuraisessa ryhmäkokouksessa purskahti niin lohduttomaan itkuun, että hänet toimitettiin pitkälle toipumislomalle kesken budjettikiireiden, jonka tapauksen jälkeen mies alkoi etsiytymään helpompiin ja parempipalkkaisiin hommiin.

Siihen aikaan media ymmärsi poliitikkoja vielä niin pitkälle, että asiasta vaiettiin julkisuudessa täysin. Nythän tuollainen ei pysyisi salassa. Toisaalta saattaa olla, että nykyään kansa hyväksyisi poliitikon itkuun purskahtamisen kovan paikan tullen. Hyväksyihän kansa senkin, kun silloinen pääministeri Jyrki Katainen, joka nykyään on savolaiskiintiöllä EU-komissaarina, itki valtoimenaan kertoessaan kansalle, että joku ulkoministeri Ilkka Isokynä Kanerva oli lähetellyt puutarhanhoitoa käsitteleviä tekstiviestejä jollekin alastomuustanssijattarelle.

Kommentit (0)