Niinhän siinä kävi, että entinen hyvä itäinen naapurimme Venäjä, jota pidän nyt kylläkin roisto- ja hylkiövaltiona, kyllästyi kolme vuotta sitten Naton ja Lännen jatkuviin provokaatioihin ja sodanlietsontaan ja lähetti rauhanturvajoukkojaan sekä rauhantelavaunujaan Ukrainaan suojelemaan venäläistä maailmaa. Tai niin ainakin Putin vakuutti maailmalle.
Tosin russofobiset tahot maailmalla ovat kylläkin sitä mieltä, että venäläinen maailma on niin täynnä korruptiota ja varastelua, ettei Venäjän armeijalta sodankäynti onnistu. Ja niinhän siinä sitten kävi, että armeijan kalustolta loppui polttoneste jo ennen Kiovaa, koska armeijan polttoneste oli vaihdettu huvijahteihin ja väitettiin jopa sellaistakin, että tankkien ja autojen kyljissä oli hakaristin sijasta pelkkä Z, koska toinen Z-kirjain oli varastettu.
Mutta vaikka venäläisiä nykyään paljon pilkataan, niin musikaalista väkeä venäläiset kuitenkin ovat. Kun hyökkäyspäivän aamuna näin tv:stä Putinin raivokkaan sodanjulistuspuheen, alkoi jostain syystä mielessäni soimaan yksi maailman surullisimmista sävelmistä eli venäläinen kansanlaulu Matuska, jonka suomalaisversiossa äiti yrittää vakuuttaa Jaakko Ryhäsen bassolla lapsukaiselleen, että tämä voi nukkua ihan rauhassa, sillä kaukaisessa jylinässä ja liekkien loimutuksessa ei ole mitään pelättävää. https://www.youtube.com/watch?v=DHkrI3RgJAM
maanantai 24. helmikuuta 2025
Hyökkäyspäivän aamu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti