perjantai 21. helmikuuta 2025

Eheytyshoitoa muovailuvahalla

Kyllä ei välillä tiedä, että itkeäkö vai nauraa. Aamun Helsingin Sanomat nimittäin uutisoi siitä, että syyttäjä vaatii rangaistusta adventistikirkkoa edustaneille miehelle ja naiselle, jotka harjoittivat ns. eheytyshoitoja vapauttaakseen erään lähimmäisensä homouden vaivasta. Uutisen mukaan eheytyshoitoa harjoitettiin mm. seuraavasti:

"Syyttäjän mukaan pienryhmässä keskusteltiin laajasti ja hyvin yksityiskohtaisesti asianomistajan seksuaalisuudesta ja sosiaalisista suhteista. Kokouksissa tehtiin myös esimerkiksi toiminnallisia harjoituksia, kuten muovailtiin sukuelimiä muovailuvahasta ja ainakin kerran hierottiin asianomistajaa. Tapaamisia oli syyttäjän mukaan tasaisin väliajoin ja ne kestivät kerrallaan useita tunteja."

Itseäni erityisesti mietityttää tuo sukuelimien muovailu muovailuvahasta. Itse en kouluaikana viihtynyt kuvaamotaidon tunneilla ja jäin jopa laiskanläksylle opiskelemaan vaahteranlehden piirtämistä, mutta jos olisin saanut muovailla sukuelimiä muovailuvahasta, niin siitä asiasta olisin varmasti ollut kovasti innostunut. Minusta iki-ihana Päivi Räsänen voisi tehdä eduskunta aloitteen siitä, että sukuelimien muovailu muovailuvahasta otettaisiin koulujemme viralliseen opetusohjelmaan. Niin ehkä ennaltaehkäistäisiin homouden syntiä maassamme.

On muuten hyvä, ettei Usa:n ulkoministeri Vance seuraa maamme lehdistöä, koska hän olisi saattanut hyvinkin kuuluisassa Münchenin puheessaan ottaa esille tuon Suomen eheytyshoitovastaisuuden ja hän olisi hyvinkin voinut esittää vaikkapa 25 %:n rangaistustulleja maallemme. Nythän Vance kantoi puheessaan huolta Euroopan uskonnon- ja sananvapauden tilasta Skotlannin tapauksen vuoksi. 

Skotlannissahan aborttiklinikan lähialueella julkisesti rukoillut mies sai vankeusrangaistuksen, koska aborttiklinikan työntekijöiden työrauhan vuoksi klinikan lähistöllä ei saa osoittaa mieltä abortin puolesta tai sitä vastaan eikä julkirukoilija ollut poistunut kehotuksista huolimatta. Tarkempaa tietoa tapahtuneesta löytyy tästä linkistä: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannesalonen11/vance-ja-abortinvastustajan-oikeudet/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti