Riian yön ihme

Kyllä ei meinannut tulla uni silmään viime yönä, koska piskuinen Susijengimme voitti koripalloilussa Balkanin jättiläisistä koostuneen Serbian joukkueen ihan hirvittävän jännittävien vaiheiden jälkeen. Eilisen kaltaista näytelmää ja tunne-elämystä ei esimerkiksi ihan arvostettava ja hyvää työtä tekevä Kuopion kaupunginteatteri ole pystynyt koskaan minulle tarjoamaan. Eilen kokemani onnen tunteeni vetää vertoja sille, kun Mika Myllylä muistaakseni Karpalosuon rinteessä pisti Lahden hiihdon mömmönkisoissa viestinhiihdon ankkuriosuudella ison vaihteen silmään ja Norjan miehen selkä oikeni.

Eilisestä upeasta voitosta suomalaiset saavat suurelta osin kiittää viime aikoina heikkolaatuisiksi moitittuja maahan muuttaneita afroafrikkalaistaustaisia pelaajia, joita maajoukkueestamme on noin puolet. Tässä yhteydessä on jo syytä palauttaa mieliin, miten kävi vuoden 1939 Em-kisoissa, joissa kisoissa maallamme ei ollut vielä käytössä ulkomaalaistaustaisia vahvistuksia. Silloinhan Liettua voitti Suomen 112-2, Latvia 108-7 ja Viro 91-1.

Liettua voitti silloin Euroopan mestaruuden, Latvia oli toinen, Viro viides ja Suomi jäi jostain minulle käsittämättömästä syystä vihoviimeiseksi. Luulen, että tuo Liettua-Suomi-pelin lopputulos voi olla alallaan maailmanennätys. Ja luulen myös, että kun Suomi sai Viroa vastaan vain yhden vaivaisen pisteen, niin sekään ei ole ihan tuikitavallista  maailman koripalloareenoilla. Harmi, etten ole onnistunut selvittämään, kuka pojistamme kunnostautui niin, että sai kuparisen rikki.

En ole koripalloilun asiantuntija, sillä en ole sitä koskaan pelannut, koska Suonenjoen Yhteislyseon voimistelusalit eivät siihen soveltuneet. Koulussa oli peräti kaksi jumppasalia, mutta ne olivat liian pieniä koripallon harrastamiseen. Lajin sääntöihinkään en ole liiemmälti perehtynyt, mutta luulen, ettei Suomen koripallomaajoukkueella ollut vuoden 1939 Em-kisoissa ollenkaan maalivahtia.

Liettuan ylivoiman selittää se, että joukkue oli hankkinut riveihinsä Amerikasta vallan yhden kaksimetrisen pelaajan, jota seikkaa vastustajat pitivät  epäurheilijamaisena tekona, koska jättiläispelaaja latisti muiden peli-ilon. Siihen aikaan miehet olivat nykyistä pienempiä lukuun ottamatta metallimies Väinö Myllyrinnettä (252 cm) ja hieroja-saarnaaja Reino Rutasta (237 cm). Rutanen oli Äänekosken miehiä, mutta hänen epäonnekseen Äänekosken Huimalla ei vielä silloin ollut koripallotoimintaa. 

Luulen, että Myllyrinteen ja Rutasen fyysisyyttä hyödyntämällä Suomi olisi voinut olla maailman paras koripallomaa. Pelitaktiikkana olisi voinut olla se, Väiski olisi asettunut seisomaan oman korin alle ja hän olisi isolla kämmenellään peittänyt korirenkaan ja Reiska olisi koko ajan seisonut vastustajan korin alla odottamassa, että joku toisi pallon hänelle ja sen jälkeen hän olisi tarvittaessa varpailleen nousten pudottanut pelivälineen pussiin.

Suomen koripalloliitolla oli sota-aikana sääntö, ettei joukkueissa saanut olla 192 senttiä pitempiä pelaajia. Se sääntö voitaisiin ottaa uudestaan käyttöön ja perustaa Suomeen erityinen kääpiökoripallosarja. Onhan monissa voimailulajeissakin erilaisia sarjoja osallistujien koon mukaan.

Väinö Myllyrinteestä, joka lienee aikoinaan ollut vuosikymmeniä maailman pisin ihminen, löytyy lisätietoa tästä linkistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Myllyrinne