Parikymmentä vuotta sitten kirjoitin silloisella blogillani, joka hävisi Ukrainan sodan alkaessa nettiavaruuteen, Esa Rossin sala-ammattilaishiihtäjien Länsi-Pohjan hupimatkasta ja silloin eräs Suonenjoella syntynyt ysikymppinen entinen huippuhiihtäjä soitti huvittuneena ja kertoi, että nuinhan se silloin meni. Länsi-Pohjan hiihtokisat päättivät kilpailukauden ja Rossin tallin miehet ottivat silloin asiat vähän rennommin.
Hän myös kertoi voittaneensa vuoden 1948 olympiakarsinnat, mutta kisoihin häntä ei kuitenkaan huolittu. Viralliseksi syyksi ilmoitettiin julkisuuteen, että koska hän oli haavoittunut sodassa keuhkoihin, ei hän tulisi vuoristo-oloissa menestymään. Tosiasiassa häntä ei voitu kisoihin valita, koska hän istui olympialaisten aikaan tutkintovankeudessa sotarikoksesta epäiltynä.
Tapausten kulku oli ollut se, että jollain pitkällä talvisella partioretkellä oli esimieheltä tullut tiukka määräys, että vankeja ei saa sitten ottaa eikä niitä oltu otettu, vaikka antautuneita oli paljon. Tuomiota hiihtohuipulle ei kuitenkaan asiasta lopulta tullut. Olisiko syynä ollut se, ettei Neuvostoliittoa silloin kiinnostanut sotavankiensa kohtalot; kovin hyvin heitä ei edes omassa maassaan otettu vastaan, kun he palasivat sotavankeudesta.
Harmittaa, etten kehdannut kysellä asiasta enempää, sillä nyt mietin, että liittyikö tapaus rautalampilaisen vuoden 1952 hiihtoviestin olympiavoittaja Urpo Korhosen kirjoissaan kertomiin Rukajärven sissien tapahtumiin. Korhonen kertoi muistaakseni kirjassaan Sissinä Rukajärvellä, kuinka hänkin alle kaksikymppisenä poikana joutui tekemään haavoittuneen vihollissotilaan armomurhan, koska erämaa oloissa muuta vaihtoehtoa ei ollut.
https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/sissina-rukajarvella/146955
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti