Hans Kalm - Naarajärven vankileirin päällikkö.

Eilen kirjoitin siitä, miten sivistysvaltioissa pyritään kunnioittamaan vainajia ja tämä palautti mieleeni sen, että eräs henkilö tiedusteli minulta vuosia sitten, tiedänkö jotain Iisvedellä olevista kahden sotavangin haudasta, mutta en ollut aiemmin kuullutkaan asiasta. Iisveden historiasta ilmestyy lähi aikoina kirja ja ehkäpä siitä selviää tämäkin asia.

Iisvedellä oli ennen sotaa kesäisin satamassa ja sahoilla töissä satoja ihmisiä ja voi olla, että sota-aikana, jolloin meillä oli kova työvoimapula, tuotiin Iisvedelle töihin sotavankeja, joista kaksi sitten haudattiin sinne. Mikäli nämä haudat ovat jääneet hoitamatta, olisi nyt korkea aika ne kunnostaa vastalauseena sille, että itärajan takana suomalaishautoja tuhotaan.

Luulen, että Iisvedelle sotavangit tuotiin 30 kilometrin päästä Pieksämäen Naarajärveltä, jossa sijaitsi yksi Suomen suurimmista ja pahamaineisimmista vankileireistä, jonne ainakin muistopaaden mukaan on haudattu peräti 2813 sotavankia. Leirin alkuaikoina sen päällikkönä toimi eversti Hans Kalm, joka kunnostautui jo vuoden 1918 tapahtumissa. 

 

Virolaissyntyisen Kalmin joukot surmasivat esimerkiksi Kuhmoisten Harmoisten kylän sotasairaalan potilaat ja myös sairaanhoitajattaret, tosin kaksi ruotsia puhunutta hoitajatarta jätettiin ampumatta, joka seikka todistaa ruotsin kielen opiskelun hyödyllisyyden. Kalm itse kävi Harmoisissa ampumassa myös appiukkoni tädin miehen ja varmuuden vuoksi myös tämän pojan, koska näiden epäiltiin lainanneen sahaa paikalliselle punakaartille.

Sodan jälkeen Hans Kalm luopui sotilasurasta ja muutti Amerikkaan, josta palattuaan hän kertoi opiskelleensa siellä lääkäriksi ja ryhtyi parantamaan ihmisiä homeopatialla. Tosin myöhemmin lääkintöhallitus poisti hänen lääkärinoikeutensa. Mielenkiintoista on, että Kalm alkoi vanhemmalla iällä toimimaan uskonnon vastaisessa vapaa-ajattelija-järjestössä, jossa järjestössä entiset punikit olivat ymmärtääkseni hyvin edustettuina.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Kalm

Fasistiset muistomerkit

Mediatietojen mukaan suomalaisten sotilaiden sankarihautausmaita ja sotamuistomerkkejä on Venäjän Karjalassa alettu turmella, koska nykyisen venäläisen historian näkemyksen mukaan ne ylistävät fasismia. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että fasistisena pidetty IKL sai kuitenkin vuoden 1938 vaaleissa maassamme vain 8 %:n kannatuksen. 

 

Mielenkiintoista olisi tietää, mitä nykyään kuuluu Petsamon saksalaiselle sotilashautausmaalle, jonne on haudattu ihan oikeita fasisteja ja jopa SS-miehiä. Vuonna 2019 pääsin käymään Petsamossa ja totesin, että aika monet asiat olivat entisessä hyvässä itäisessä naapurissamme pohjoismaisesta suoraakulmaa rakastavasta näkökulmasta käsin ihanasti rempallaan. Selvä poikkeus oli kuitenkin tuo kuvan saksalainen sotilashautausmaa, joka oli vatupassissa kaikin puolin.

 

Saapuessani paikalle oli juuri kolme kaukaa katsottuna venäläisiltä sotilailta näyttävää miestä lopettelemassa hautausmaan trimmeröintiä. Siihen aikaan oltiin vielä sitä mieltä, että sivistysvaltiossa vainajia kohdellaan kunnioittavasti. Tosin luulen, että saksalaiset myös vähin äänin maksoivat venäläisille hautojen kunnossapidosta.

 

Tuohon tunturin juurella sijaitsevaan kalmistoon on haudattu noin 12.000 saksalaista, joista valtaosa on ihan nuoria poikia. Jokaisen vainajan nimi sekä syntymä- ja kuolinaika on hakattu alueen muistokiviin. Tietääkseni Sallan korkeudella itärajan takana on samanlainen saksalaisten 10.000 sotilaan hyvin hoidettu hautausmaa, mutta siihen en ole päässyt tutustumaan.

Kuvan hautausmaahan ei ole kuitenkaan kätketty kurinpidollisista syistä teloitettuja, joita oli yhteensä 450-550. Heidän hautansa on Petsamojoen itäpuolella kauniilla paikalla joen suistossa. Erityisesti kuolemantuomioiden jakamisessa kunnostautui pervitiinin käyttöä ja käsipalloa harrastanut kenraali Schörner, joka oli tunnettu julmana miehenä.

 

Tosin hänkin kohtasi kovempansa, kun oli kerran autoilemassa Petsamon tiellä, jolla joukko suomalaisia tietyömiehiä oli tekemässä parannustöitä. Nämä olivat vakaasti sitä mieltä, että tiellä oli sillä hetkellä autolla ajo kielletty, vaikka Schörner uhkaili heitä jopa pistoolillaan. Kenraalin ei auttanut muu kuin kääntyä takaisin. Myöhemmin hän ilmeisesti pelastaakseen maineensa lähetti tietyömiehille konjakkipullon.