Eilen pelkäsin, että näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin ITE-taide luennosta Suonenjoen suurimmassa auditoriossa tulee fiasko, koska luulin, ettei paikalle tule muita kuin rouvani ja minä. Fiaskohan tapauksesta sitten melkein tulikin, koska kaikki halukkaat eivät mahtuneet auditorioon. Paikalle saapui yli 200 silmäparia, joten kulttuurin nälkä on Suonenjoella suunnaton. Luulen, että ainoastaan Iiseveden Kirin jo perinteiseksi muodotunut bingotapahtuma pääsee samanlaiseen osallistujamäärään.
Itse Björkmanin luento oli sikäli erikoinen taideluento, että se oli mielenkiintoinen mutta lisäksi hillittömän hauska. Koomikkona näyttelijä Björkman kilpailee eittämättä itsensä Leo Jokelan kanssa, jota olen näihin päiviin asti pitänyt maamme parhaana tuon lajin miehenä.
Jos nyt jotain vikaa eilisestä luennosta tulee oikein hakemalla hakea, niin ITE-taiteilijoita esitellessään Björkman jostain syystä unohti Martti Innasen, jota itse pidän maamme kuvataiteen suurena nerona. Tosin en ole kuvataiteellisesti kovin lahjakas, vaan pikemminkin päinvastoin, koska olen tiettävästi ainoana maassamme jäänyt kansakoululaitoksemme historiassa laiskanläksylle piirustuksesta, koska minun paperilleni vaahteranlehti ei hahmottunut oikein.
Siitä huolimatta olen sillä varmuudella, jonka vain täydellinen ymmärtämättömyys voi synnyttää, sitä mieltä, että Martti Innasen maalaus vuodelta 1989 nimeltään "Vasili Loponen, Petroskoin rautatieaseman käymälän vanhempi tarkkailija", on maailman paras taulu ja ilman muuta ottaisin sen seinälleni mieluummin kuin Mona-Lisan.
Työnsankari Loposen olemuksesta kuvastuvat eletyn elämän jäljet. Hän on varmasti tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran käymäläalalla ja edennyt nuoremmasta käymälätarkkailijasta lopulta työnveteraanina esimiestehtäviin eli vanhemmaksi käymälätarkkailijaksi, ja sarkapuseron miehustaa koristava mitali todistaa vuosikymmenien moitteettomasta palveluksesta.
Miehen olemus on niin karheanlämmin, että hänestä voisi tehdä vaikkapa pehmolelun lapsille. Otsan juonteetkin ovat taiteellisesti symmetriassa tyypillisen venäläisen piippalakin lipan kanssa. Tukan ja parran harmaus on juuri samaa sävyä kuin mahorkkasätkän sauhu.
Innasen maalauksissa meitä suomalaisia ja venäläisiä yhdistää taipumus nenänkaivuuseen ja kummankin kansan edustajista on joka kymmenes kuvattu sormi sieraimessa, ja Vasili Loponen sattuu olemaan juuri se kymmenes. Kuitenkaan se tapa ei miestä pahenna, sillä kukapa ei nenän kaivelusta tykkäisi.
Vasili Loposeen ja muihin taiteilijanero Innasen töihin voi tutustua tästä:
https://tampereelta.blogspot.com/2011/03/martti-huuhaa-rajayttaa.html?fbclid=IwY2xjawQrLpZleHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEeuuMbB2xzJbtwl3p_ZOJ5XoDJVbLohSWQ8xsJxQ0kJ3MzB-gFlbnC9vW4MBs_aem_bhOHuaHi1z31Wb_HVBai0w
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti