Ahdistelua |
15.07.2016, 18:47 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kirjoitin eilen taas ropakantaa, kun väitin, ettei Kekkosen aikaan maamme lähetystöissä naisia ahdisteltu kuten nykyään. Mutta kun oikein muistiani pinnistän, saan mieleeni yhden todistettavan tapauksen. Presidentti Kekkonen huolehti myös siitä, että hänen värikäs poikansa Taneli sijoitettiin hommiin ulkoministeriöön, samoinhan tehtiin myös eilen mainitulle värikkäälle Jussi Mäkiselle. Taneli Kekkonen toimi lähettiläänä monessakin maassa. Lasse Lehtinen kertoo luotettavissa muistelmissaan, kuinka Taneli Kekkonen ollessaan Italian lähettiläänä majoitti maan oloihin tutustumassa olleen parlamentaarisen delegaation lähetystön tiloihin. Samoissa tiloissa hän asutti myös kahta kulkukoiraa. Koko sen viikon ajan, jonka kansanedustajat viipyivät paikalla, oli arvon lähettiläs hilpeässä humalatilassa. Eräillä päivällisillä ihastui toinen koirista syvästi kansanedustaja Jutta Zilliackukseen, joka on tietenkin täysin ymmärrettävää, koska tämä on hyvin viehättävä ihminen. Aina korrektia käytöstä korostavan kansanedustajan kasvoilla ei ilmekään värähtänyt, vaikka piski terhakkaasti käytti seksuaalisesti hyväkseen arvokkaan parlamentaarikon hienon iltapuvun hihaa päivällisen ajan. Muuten nyttemmin on ilmennyt, että eräiden valtioiden salaiset palvelut hankkivat Taneli Kekkosen vauhdikkaasta yksityiselämästä intiimejä tietoja ja kuvia, joilla häntä saattoi jopa kiristää. On syytä epäillä, että tämä seikka vaikutti Taneli Kekkosen alkoholisoitumiseen ja itsemurhaan. Kommentit (0) |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Lähetystöskandaali | 14.07.2016, 18:15 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Maamme
diplomaattipiireissä kuohuu. Epäillään, että eräs Tukholman lähetystön
palveluksessa oleva henkilö, jonka nimen muistelen olevan Jorma
Viinanen, joka nimi herättää tiettyjä ennakkoasenteita, olisi
lähennellyt naisia. Väite on uusi ja yllättävä maamme
diplomaattipiireissä, koska koskaan ennen niissä piireissä ei ole
tiettävästi lähennelty naisia.
Skandaaleja
lähetystöissä on tosin ollut ennenkin ja varsinkin legendaarisen
suurlähettiläs Jussi Mäkisen edesottamuksia ei aina hyväksytty. Tosin
naisten lähentelystä häntä ei koskaan syytetty. Miehen eteneminen
diplomaattitehtävissä oli hämmästyttävä. 22 vuoden kypsässä iässä hän
työskenteli jo vastuullisella paikalla Moskovassa ja uransa mies päätti
suurlähettiläänä Wienissä. Mäkinen oli niin lahjakas, että hänestä oli
jo vaikea sanoa, että oliko kysymyksessä hullu vai nero.
Kirjassaan
Keskusteluja Kekkosen kanssa Mäkinen antaa ymmärtää, että hänellä on
kannettavanaan suuri salaisuus, jota hän ei saa paljastaa kenellekään
ikinään missään. Rivien välistä voi lukea, että hän uskoo olevansa Urho
Kekkosen poika. Presidentin linnan linnanvouti Arimo Raeste tunnustaa
asian suoraan muistelmissaan Paroni von Raesteen ihmeelliset seikkailut.
Mutta
itsepä en usko moista. Uskon, että Outokumpu Oy:n johtaja vuorineuvos
Mäkinen, joka varmaankin rahoitti Kekkosen vaalikampanjaa, pyysi
kaveriaan Urkkia kuolinvuoteeltaan katsomaan vähän poikansa perään ja
kunnian miehenä UKK näin tekikin. Mutta rajansa oli tälläkin
luottamuksella.
Suurlähettiläs
Mäkinen oli ns. julkimiehimys, mutta tämähän ei edes 60-luvulla ollut
diplomaattipiireissä rasite. Eikä miehen ura päättynyt edes siihen, että
hän joillakin virallisilla päivällisillä suurlähetystössään istutti
bokserikoiransa nimeltään Attila juhlapöytään arvokkaammalle paikalle
kuin maamme sotilasasiamiehen, koska katsoi lemmikkinsä olevan
henkisiltä kyvyiltään etulyöntiasemassa,
Mutta
siinä vaiheessa kun Mäkinen oli nauttinut ns. normaaleja ruokajuomia
siinä määrin, että alkoi uskoa tulevansa valituksi Itävallan
ulkoministeriksi, kutsui Kekkonen hänet ns. disponibiliteettiin
kotimaahan. Dispoon kutsuminen luultavasti tarkoittaa kansankielellä
jonkinlaista lähettiläiden hoitoonohjausta. Raesteen mukaan lääkäri
varoitti Mäkistä siitä, että jos hän vielä ryyppää vähänkin, on se
kuolemaksi. Potilas meni heti ostamaan viskipullon ja ilmeni, että tällä
kertaa lääkäri olikin asiassa täysin oikeassa.
Muuten
Itävallan liittokansleri Bruno Kreiskykin oli huolestunut Jussi Mäkisen
suurlähettiläsaikoihin Suomen maineesta ja puki ongelman
juhlapuheessaan kohteliaaseen muotoon seuraavasti:
"Annamme
suuren arvon sille, että Suomen hallitus on lähettänyt Jussi Mäkisen
tänne edustamaan maatanne, sillä se osoittaa, että Suomessa ymmärretään,
että Wien on Euroopan liberaalein pääkaupunki."
Kommentit (0) |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Poikien puhdashenkiset seikkailukirjat | 13.07.2016, 18:17 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() Minun lapsuudessani vielä luettiin, koska siihen aikaan maassamme oli vain yksi tietokone, joka oli talon kokoinen ja nimeltään Esko. Se ei ollut pelikäytössä, vaan hyötykäytössä postilaitoksella. Sysmän kirjapäiviltä löysin monia mieleen syöpyneitä puhdashenkisiä poikien seikkailukirjoja. Jouko Puhakka, Erkki Rekimies ja Väinö Riikkilä olivat suosikkejani 50 vuotta sitten. Tosin Riikkilän Pertsa ja Kilu-kirjoista en jostain syystä tykännyt, vaikka ne ovat suuren yleisön suosiossa vieläkin ja niitä on jopa filamattu. Kuvan kirjoista Rekimiehen Laatokan lentäjät luin vasta aikuisiällä, sillä sitä ei Kärkkäälän kansakoulun kirjastossa ollut. Kirjastosta puuttuivat myös Poika ilman paitaa ja Jyrkänpuron lohitarhurit, mutta ne olivat minulle tuttuja jo lapsuudessani, koska kuulin ne luettuina Lastenradiosta, jota radio-ohjelmaa ei enää ole, sillä nykyajan lapset kuuntelevat vain nykyajan nuorisolle suunnattua kovaäänistä ns, rocken roll-musiikkia. Radiossa luetaan nykyäänkin kirjoja varttuneelle väelle, mutta radioasemia on niin paljon, etten enää tiedä ohjelmatarjonnasta muuta, kuin että Radio Nova, jota autoilijat kuuntelevat, on jotain kamalaa kaiken maailman Laatikon salaisuuksineen. Mielestäni radiokanavien tulisi lisätä äänikirjatarjontaansa ja jos tätä asiaa yhtään miettii järjen kanssa, niin Internettiin voisi vaikkapa työlisyysmäärärahojen avulla siirtää koko maailman kirjallisuuden, tai ainakin teokset, joiden tekijänoikeudet ovat umpeutuneet. Itsellänikin, vaikka muuten olen vielä kopsakka ukko, alkaa olla näön kanssa ongelmia. Kommentit (0) |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Tohtori Tattisen tarina | 12.07.2016, 18:07 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Alakansakoulun kirjastossa oli ainakin yksi oikea satukirja nimeltään Tohtori Tattisen tarina, joka vaikutti ratkaisevasti maailmankuvani muodostumiseen. Runsaan 50 vuoden jälkeen törmäsin Sysmän kirjapäivillä jälleen Tohtori Tattiseen ja ostin sen 50 centillä. Ei siis kirja ollut hinnan kiroissa. Tapanani on ollut tinkiä ihkatiukalle, mutta nyt jätin niin tekemättä. Tohtori Tattinen oli ihmislääkäri, joka ei oikein tullut toimeen ihmisten kanssa, joka on ihan ymmärrettävä asia, mutta eläinten keskuudessa hänestä tuli hyvin suosittu lääkäri ihan maapallon laajuisesti, eli globaalisti, kuten nykyään sanotaan, koska miehellä oli yksi kilpailuvaltti, jota muilla alan toimijoilla ei ollut. Tattisen papukaija nimittäin opetti hänelle eläintenkielen ja tämän taidon avulla mies kohosi ihan globaalisti merkittäväksi tekijäksi eläinlääkinnän alalla. Afrikan apinatkin lähettivät pääskysen mukana viestin, että Tattisen taitoja tarvitaan siellä kipeästi, koska tautiepidemia oli iskenyt maanosan apinoihin. Tattinen hankki laivan ja lähti kotieläimineen pitkälle ja seikkailurikkaalle matkalle. Varsinkin eräs jännittävä tapaus on mietityttänyt minua vuosikymmeniä ja olen pohtinut tarinan realistisuutta. Jossain matkan vaiheessa Tattisen pikkulaivaa alkaa ahdistelemaan nimistä päätellen arabijoukkio, jotka eivät kuitenkaan siihen aikaan olleet vielä terroristeja, vaan pelkkiä merirosvoja. Tilanne vaikuttikin jo menetetyltä, mutta sitten Tattisen hyvät ystävät pääskyset puuttuivat tapahtumien kulkuun. Pitkä paksu köysi puretaan tuhanneksi säikeeksi ja jokaiseen säikeeseen tarttuu 2000 pääskystä, jotka hinaavat huimaa vauhtia Tattisen aluksen turvaan. Pitkään olen mielessäni pohtinut tarinan realistisuutta, elikkä löytyykö laivasta riittävästi tehoja ja nyt Internetin avulla varmistin, että ihan täyttä realismia tehojen löytyminen on. Nimittäin yksi pääskynen painaa noin 20 grammaa ja kaksi miljoonaa yhteensä 40 tuhatta kiloa, niin jokainen, joka asioista yleensä jotain ymmärtää, ymmärtää, että niiden vetovoima vastaa noin 80 hevosta ja kyllä sellainen 80 hevosvoiman tehon lisäys hyvinkin kasvattaa pienen laivan nopeutta ratkaisevassa määrin kiperässä takaa-ajotilanteessa. Kommentit (0) |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Mitalijakauma | 11.07.2016, 18:58 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Ylväinä liehuivat kansakuntien liput Amsterdamin tummuvalla olympiastadionilla, mutta aika ylväänä siellä liehahteli myös Suomen siniristivaate. Kansakuntamme menestys hyvin laajalle levinneessä yleisurheiluharrastuksessa oli kelpo. Ruuskasen akan poeka toi pronssia ja sen lisäksi joukkueemme sai monia muitakin hyviä sijoituksia. Amsterdamin olympiastadionionilla esiintyivät peräti 48 kansakunnan parhaat tytöt ja pojat, ja siitä huolimatta piskuinen Suomi sijoittui mitalitaulukossa sijalle 27 eli lähes keskikastiin. Olimme Pohjoismaiden neljänneksi menestynein kansa ja vaikka Islanti on kova urheilumaa, niin eivätpä islantilaiset meille pärjänneet yleisurheilussa alkuunkaan. Toisaalta parempi vertailuryhmä Suomelle olisivat Baltian maat, koska nykyisen hallituksen aikana yhteiskuntamme on yhä entistäkin enenevämmässä määrin alkanut muistuttaa Baltian maita. Tässäkään joukossa emme jää viimeiseksi urheilumenestystä mitattaessa. Latvia ja Liettua menestyivät meitä paremmin, mutta veljeskansamme Viro sai myös yhden pronssin kuten mekin, mutta koska Viro alkaa V-kirjaimella ja Suomi S-kirjaimella, ohittaa Suomi Viron mitalitaulukossa, jonka avulla kansakunnat vertailevat yhteiskuntiensa suorituskykyisyyttä. Kommentit (0) |
Kiljuset | 10.07.2016, 18:45 |
![]() Sysmän kirjakyläpäivillä tapasin vihdoinkin ihmisen, jonka kanssa pystyi keskustelemaan syvällisesti oikeasti korkeatasoisesta kirjallisuudesta eli Jalmari Finnen Kiljusen herrasväkeä käsittelevistä teoksista. Ihastelimme sitä, miten puhdashenkisiä ja opettavaisia olivat vanhan hyvän ajan lasten- ja nuorten kirjat. Yksissä totesimme, että vasta Väinö Riikkilän Pena kertoo stoorin-romaani toi 60-lukuisen yhteiskunnallisuuden, joka siihen aikaan oli suoranainen muotioikku, lasten- ja nuorten kirjallisuuteen. Sen verran joustimme asenteissamme, että ehkä Kiljusten vallankumous viittaa pikkuisen politiikan puolelle. Mutta sekin on hyvän tahtoisen huumorin leimaamaa eikä mitään räikeää. Esimerkiksi kyseisen kirjan kuvaus siitä, miten Kiljusen Plättä kastelee paloruiskulla maantien, niin että tien jäätyessä punikkien tykki suistuu ojaan, on sangen epäpoliittisen hupaisa lukukokemus. Kirjailija Finnessä on merkittävää myös se, että hän oli tiettävästi Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden, ensimmäinen homo ja ehdotinkin Sysmän Kirjapäivien puuhanaiselle, että ensi kesän tapahtuma olisi syytä omistaa Jalmari Finnelle, joka liittyy sikäli Sysmään, että hän on kirjoittanut Sysmäläiset-nimisen romaanin. Tapahtuman yhteydessä olisi mainio tilaisuus perustaa Sysmän Perävintturiin Seta-yhdistys ja järjestää Sysmässä ensimmäinen Prepaid- vai oliko se nyt Raid-kulkue. Kommentit (0) |
|
Kohtuus | 09.07.2016, 18:27 |
Tietysti keihäänheittäjienkin kannattaa olla kohtuuden ystäviä. Urheiluhistorioitsija Antti O. Arponen kertoi tästä asiasta opettavan esimerkin. 50-luvun maaottelumatkalla Saksassa työläiskeihäänheittäjä Soini Nikkinen oli innostunut nauttimaan sikäläistä olutta niin tuhdisti, ettei hän ensimmäistä kilpailuheittoa suorittaessaan enää ollut täysin tilanteen tasalla, vaan oli suuntaamassa heittoaan 180 astetta väärään suuntaan, eli tapaturman vaara oli ilmeinen. Onneksi joukkueenjohtaja Jukka Uunila oli tilanteen tasalla ja käänsi Soinin oikeaan suuntaan. Nikkinen heitti ensimmäisellään kilpailun toiseksi parhaan tuloksen ja poistui sen jälkeen jatkamaan oluttupakierrostaan. Muutenkin tuo maaottelumatka meni suomalaisilta viihteen puolelle. Joukkueen tulkkina toiminut tuleva filosofian dosentti Pertti Lindfors, joka muistelmissaan paljastaa äiti Lindforsin olleen uukuniemeläisen fasistin os. Sihvonen, kertoi, että päätösjuhlassa maajoukkueen kapteeni Eeles Landström juhlapuheessaan ylisti joukkueen tulkin suoritusta ja korosti sitä, että vaikka Lindfors oli ihan yhtä kova juomaan viinaa kuin joukkueen urheilijatkin, oli tulkki kuitenkin porukan ainut mies, joka pystyy juoksemaan 1000 metriä alle kolmen minuutin. Sen lisäksi, että filosofian dosentti Lindfors oli kova urheilumies, pidettiin häntä myös yleisesti maamme älykkäimpänä miehenä. Lisäksi hän paljasti muistelmissaan, että hänen se muuvvanniin vehje oli tutkitusti ainakin Helsingin yliopiston pisin, ellei sitten koko Suomen. Paljon mahdollista, että se saattoi olla jopa koko Pohjoismaiden pisin. Kommentit (0) |
|
Konjakkihumala | 08.07.2016, 18:21 |
Pikkuisen on pahamieli ja tunnelma pilalla suomalaisten keihäsmiesten esiintymisen jälkeen. Ponnettomia, jäykkiä ja alakuloisen oloisia olivat poikamme. Valmentajan ja valmennusmenetelmien vaihtuminen näkyi selvästi keihäshirmujemme otteissa. Syynkin tiedän asiaintilaan. Iltapäivälehdet sen kertoivat lööpeissään pari päivää sitten. Suuriin mainetekoihin keihäsmiehemme johtanut valmentaja oli hyllytetty ja jätetty kotiin, koska hän oli esiintynyt valmennustapahtumassa hyvin hilpeällä tuulella. Mies oli ollut jossain leikkauksessa ja hän oli sen jälkeen nauttinut konjakkia terveydellisistä syistä. Eritysesti lehdistö paheksui sitä, että valmentaja oli esiintynyt konjakkihumalassa. Konjakki ei sovellu suomalaisen keihäänheittokulttuurin imagoon. Kossukänni olisi ollut ilmeisesti hyväksytympi humalalaji. Varmaa näyttöä minulla ei ole, mutta epäilen, että kyseinen valmentaja olisi pystynyt huolehtimaan keihäsmiestemme mentaalihuollosta niin, ettei EM-kisoissa nähty alakulo ja jäykkyys olisi pilannut poikiemme suoritusta. Kunnon konjakkipaukku ennen kilpailusuoritusta olisi hyvinkin saattanut auttaa tilanteen laukaisemiseen. Muuten Seppo Räty paljasti pari vuotta sitten, että hän oli urallaan heittänyt Ruotsi-maaottelussa vain kerran selvin päin ja silloin hän jäi toiseksi. Seisoin tuon uutisen julkistamisen jälkeen Pyhälahden Esson-baarin jonossa Sepon jäljessä ja meinasin kysyä lisää asiasta, mutta en kysynytkään, koska Räty on tosi iso mies elävänä luonnossa. Kommentit (0) |
|
Neuvostokännykkä | 07.07.2016, 18:05 |
Mainio sarja on tuo Teemalla pyörivä venäläinen tieteissarja Kuun pimeä puoli. Ensimmäisen tuotantokauden 16 jaksoa kertoivat elämästä Neuvostoliitossa 70-luvun lopulla Brezhnevin pysähtyneisyyden kaudella, jota aikaa moni nykyvenäläinen kaihoten muistelee ja juuri alkanut sarjan toinen tuotantokausi kertoo siitä, millainen Neuvostoliitto olisi, jos se vielä olisi. Uutta sarjaa seuratessani, löysin ainakin yhden hyvän asian löysin tämän päivän Neuvostoliitosta. Neuvostokännykkä on kännykkä, jollaisesta olen pitkään haaveillut. Se on iso ja jykevä eikä se sen vuoksi olisi koko ajan kateissa, kuten nykyinen kapitalistinen kännykkä on. Lisäksi iso ja jykevä kännykkä on kaunis. Se on ruskea ja ilmeisesti mänttinahalla verhoiltu. Uskon, että kuoret ovat samaa materiaalia, josta myös laadustaan tunnetut neuvostoliittolaiset sinkkiämpärit oli tehty. Parasta neuvostokännykässä on se, ettei siinä ole naurettavan pieniä numeronäppäimiä, vaan selkeä kookas pyörivä numerolevy, kuten lapsuuteni puhelimessa oli. Sellaista kookasta numerolevyä olisi minunkin nakkisormillani vaivatonta käsitellä. Jos nyt hakemalla haetaan vikaa tästä mainiosta neuvostokännykästä, on sellaisena pidettävä sitä, ettei laitteessa ole ladattavaa akkua, vaan se toimii neljällä pyöreällä paristolla. Ongelmaa pahentaa se, että tämän päivän Neuvostoliitossa myydään kaupoissa asiakkaille vain kolme paristoa kerrallaan. Tuon paristo-ongelman neuvostoteknologia varaankin ratkaisee jo seuraavalla viisivuotiskaudella. Ratkaisu voisi löytyä polkupyörän dynamosta. Seuraavassa kehittyneemmässä mallissa dynamon voisi korvata vaikkapa puristeltavalla sähköä tuottavalla hantaakilla, jolla periaatteella toimivia taskulamppuja porvaristolla oli Lännessä ja viime vuosituhannella. Muuten Nokia voisi nousta uuteen kukoistukseen tuottamalla Kuun kääntöpiiri-sarjasta tuttuja kännyköitä, joiden kyljessä loistaisi tulikirjaimin Made in CCCP. Kommentit (0) |
|
Torikan tapaus | 06.07.2016, 18:16 |
Olen joskus aiemminkin kertonut välirauhan aikaan Uukuniemellä sattuneesta suomalaisen rajavartioston päällikkö kapteeni Aleksanteri Torikan katoamisesta. Mies hävisi teille tietymättömille kesällä -40 ollessaan suorittamassa virkatehtäviään rajalinjalla. Kyläläiset olivat kuulleet laukauksia ja yleinen käsitys oli, että Torikka ammuttiin ja painettiin turpeeseen. Joku vuosi sitten ilmestyi eräs suomalaisten sotavankien kohtaloista kertova tutkimus, joka perustui Neuvostoliiton auenneisiin arkistoihin. Kirjassa kerrotaan, että Torikka todella ammuttiin, mutta se tapahtui vasta helmikuussa -41 Moskovassa. Mirko Harjulan teoksesta Ryssänupseerit paljastuu lisää Torikan tapauksen taustoista. Torikka olikin alun perin Viipurin venäläisiä nimeltään Aleksandr Krastsenin. Hän palveli ensimmäisen maailmansodan aikana tähystäjänä Venäjän ilmavoimissa. Maaliskuussa 1918 hän värväsi viisi samalla Pietarin Kolomäen lentoasemalla palvellutta venäläisupseeria mukaansa ja miehet lensivät viisi lentokonetta Suomen puolelle Antreaan luovuttaen koneet valkoisten käyttöön. Venäläislentäjät ottivat sitten suomalaiset nimet ja suorittivat sen jälkeen tiedustelu- ja pommituslentoja Suomen valkoisen armeijan riveissä. Suomen ilmavoimien isänä on pidetty ruotsalaista kreivi von Rosenia, joka maaliskuun 6. 1918 lensi Ruotsista yhden lentokoneen Suomen valkoiselle armeijalle, mutta ihan hyvin maamme ilmavoimien isänä voisi pitää myös Uukuniemellä kadonnutta Aleksandr Krastsenia, alias Aleksanteri Torikkaa, joka hankki samoihin aikoihin kreivi von Rosenin kanssa peräti viisi lentokonetta Suomen valtiolle. On mahdollista, että Torikka kaappaus Uukuniemeltä Neuvostoliittoon oli kosto vuoden 1918 lentokonevarkauksista. Kommentit (0) |
Jermu | 05.07.2016, 18:12 |
Toissa iltana mainittu verisessä Ristlahden taistelussa hermojensa ja joukkojensa hallinnan menettänyt ratsumestari siirrettiin tapauksen jälkeen Savonlinnaan koulutustehtäviin, joissa tehtävissä hän menestyikin paremmin. Ongelmitta hän ei sielläkään selvinnyt. Kerran joukko-osaston komentaja Adolf Ehrnroothin eteen toimitettiin kersantti, joka oli Ristlahden aikaan palvellut ratsumestarin alaisuudessa ja jota nyt syytettiin siitä, että lomalla ollessaan hän oli kieltäytynyt Savonlinnan kadulla tekemästä kunniaa edellä mainitulle ratsumestarille. Komentaja Ehrrnrooth, jota myös Kauniiksi Adolfiksi kutsuttiin, pyysi kersantilta selitystä tapahtuneeseen kurittomuuteen. Jermu vetosi puolustuksekseen siihen, että hän kyllä suostuu tekemän kunniaa upseereille, mutta ainoastaan niille upseereille, joita hän kunnioittaa. Selityksen kuultuaan Adolf Ehrnrooth mietti hetken ja sorahti mahtipontiseen tapaansa, että "harrrkitsen kunniamerrrkin myöntämistä". |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti