Työpaikkakiusaaminen |
11.01.2016, 19:59 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Seppo
Porvalin Päätalo-kirjasta oivalsin sen, että Suomen historian pimeisiin
puoliin perehtyneellä Teemu Keskisarjalla olisi syytä selvittää myös
kenraali Hjalmar Siilasvuon edesottamuksia Vienan-Karjalassa Jatkosodan
alkuvaiheissa.
Nimittäin
kummalliselta tuntuu, että Siilasvuon lähimmistä alaisista kolme kuoli
syksyllä 1941 epäilyttävissä olosuhteissa. Viime aikoina tehdyt
työpaikkatutkimukset ovat paljastaneet, että maamme seurakunnat ovat
nykyään henkisesti raskaimpia työympäristöjä, mutta helppoa ei ollut
myöskään kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon johtaman III:n armeijakunnan
esikunnassa.
Eversti
Verner Viikla otti divisioonankomentajana vastuun näennäisen huonon
sotamenestyksen johdosta ampumalla itsensä Karmalammella 18. joulukuuta
1941. Tapauksen jälkeen hänelle myönnettiin Mannerheim-risti. Viiklan
huonon sotamenestyksen selittää osittain se, että Mannerheim oli
nimenomaan kieltänyt suomalaisia katkaisemasta Muurmannin rataa.
Eversti
Jussi Turtola kaatui Pinkosalmella 29. elokuuta klo 16.40 ollessaan
pienen tiedusteluryhmän johtajana. Hänen mieltään painoi esimerkiksi se,
että yhdessä ainoassa hyökkäyksessä Pudasjärvelle tuli yli sata
sotaorpoa. Ennen tiedusteluretkelle lähettämistään hän oli lähettänyt
Siilasvuolle radiolla viestin, että ”kyllä täällä kaatuakin voidaan”.
Kaatumisen jälkeisenä päivänä everstiluutnantti Turtola ylennettiin
everstiksi ja 12. syyskuuta hänelle myönnettiin 1. luokan vapauden risti
peräti miekkojen kera.
Erikoinen
oli myös everstiluutnantti Arne Somersalon kuolema 17.8.1941
Kiestingissä. Somersalo oli komennettu suomalaisista ja saksalaisista
kootun osaston johtoon, joka hyökkäsi kohti Louhea. Hyökkäykseen
lähdettäessä hän puki itsensä näyttävimpään univormuunsa, nousi hevosen
selkään ja ratsasti epäröimättä tiedustelijoiden edellä päin vihollisen
pikakivääriä, joka alkoi rätistä ja Somersalo putosi satulasta kuin kana
orrelta.
Kommentit (0) |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kissankultaa kiiltävää | 10.01.2016, 17:02 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Muistanpa, miten reilut 50 vuotta sitten ilmeisesti Kotalahden kaivoksen perustamisen myötä, malmikuume iski myös Kärkkäälään. Varsinkin Koivulan Matti, eli Matti Koivistoinen ja Kauppisen Alvar olivat innokkaita malmimiehiä. Heidän malmikuumeensa tarttui muihinkin kuläläisiin ja jossain vaiheessa jo uskottiin, että Kärkkäälään, jonnekin Jussilan maille olisi suunniteltu kuparikaivosta ja Outokumpu oy suorittikin koeporauksia. Itsekin etsin kypsässä viiden vuoden iässä innokkaasti malmikiviä, joiden avulla pyrittiin jäljittämään kaivoksen paikkoja ja tiesin, että sellaisen ns. kansannäytteen löytäjälle oli luvassa huomattava rahapalkinto. Lottoahan ei vielä tuolloin maassamme harrastettu. Onnistuinkin löytämään erinomaisen kullankiiltoisen kiven, jonka uskoin olevan merkittävän löydön, mutta teurastaja Aaro Kiiskinen, joka oli viisas mies, kertoi löytöni olevan kissankultaa, jolla ei ole arvoa. Mutta Aaropa olikin väärässä. Nimittäin Kalle Päätalolla lyödään edelleenkin rahoiksi, ja joulun alla ilmestyi taas hänestä kertova Seppo Porvalin kirja nimeltään Kersantti Kalle Päätalo - mestarikirjailijan sota. Tuossa kirjassa kerrotaan, että yhtenä syynä saksalaisten hyökkäykselle Pohjois-Suomesta kohti Kuolan niemimaata olivat alueen luonnon rikkaudet.Sieltä löytyi rautaa, nikkeliä, kuparia ja glimmeriä eli katinkultaa. Katinkultaa oli siihen aikaan strategisesti tärkeä aine, koska sitä käytettiin radiolaitteiden sähköneristeenä. En usko, että katinkullalla on enää merkitystä hienoelektronisissa laitteissa, mutta luin juuri Taloussanomista, että katin kullalle on keksitty uusi erittäin tärkeä käyttömahdollisuus. Siitä nimittäin voidaan valmistaa erinomaisia akkuja ja se pystyy korvaamaan kalliin ja harvinaisen litiumin. Ja kissankultaa kiiltävää löytyy maapallolta litiumia paljon enemmän. Kommentit (0) |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Ville Haapasalo jatkaa Venäjän kierrostaan | 09.01.2016, 19:23 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Ville Haapasalo jatkaa
televisiossa Venäjän kierrostaan. Viimeksihän sarjan nimenä oli
muistaakseni Jäämeri kolmessa promillessa ja nyt mies liikkuu 30 päivää
Volgalla. Avausjaksosta jäi mieleeni kertomus, joka vahvistaa
näkemystäni siitä, että suomalaiset ja venäläiset ovat veljeskansaa.
Haapasalo
kertoi, että yksi hänen ensimmäisistä Venäjän kokemuksistaan oli se,
kun hän oli Pietarissa todistamassa, kuinka sikäläinen vodkalastissa
ollut kuorma-auto oli kaatunut ja arvokas lasti oli valumassa
viemärikaivoon. Mutta sikäläiset nokkelat alan miehet eivät jääneet
avuttomina seuraamaan katastrofin etenemistä, vaan omilla
vaatekappaleilla he patosivat vodkapuron ja alkoivat latkia tätä
arvokasta venäläistä kansallisjuomaa tuulensuojaan. Myös suomalaiset
pystyisivät tuohon.
Itse
asiassa Kannaksen halkijuoksun aikaan kesällä -44 tapahtui Viipurissa
vastaava viinanpelastusoperaatio. Silloin sotapoliisit olivat rikkoneet
sikäläisen viinakaupan pullot ja arvokkaat juomat virtasivat
valtoimenaan haaskuuseen, mutta suomalaissotilaat yrittivät vielä
raivoisasti pelastaa mitä pelastettavissa oli.
En ole varma Heinolan vuosinani kuulemani tarinan todenperäisyydestä. Sen mukaan eräs nimeltä mainittu Heinolan puolen mies olisi ampunut erään huomattavan korkea-arvoisen upseerin, kun tämä oli ilmestynyt keskeyttämään Viipurin viinakaupan tuotteiden pelastusyrityksiä. Erityisperusteena upseerin ampumisessa vedottiin siihen, että ammutun upseerin autosta olisi löytynyt huomattava määrä saman liikkeen tuotteita. Kommentit (0) |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Mailan heitto | 08.01.2016, 19:21 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Sosialistisessa
mediassa pyörii Kasperi Kapasen voittomaali vähän samaan malliin kuin
muinoin Mikael Granlundin ilmaveivi, joka taisi lopulta päätyä
postimerkkiin asti. Olen Kapasen suorituksen tarkastanut videolta moneen
kertaan ja tapahtumien kulku on seuraava.
Kapanen
harhauttaa kaksi hidasta mutta kankeaa venäläispakkia niin, että he
törmäävät toisiinsa, kaatuvat ja kaatavat samalla myös maalivahdin.
Toisin sanoen Kapanen kumosi harhautuksellaan yli puolet vastustajan
kentällisestä. Videolta vaikuttaa siltä, että suomalaissankarilla oli
puolisen minuuttia aikaa kiertää vastustajan maalia ja työntää sitten
kiekko pörsään.
Tosin
pörsään tyntö ei tapahdu kaikessa rauhassa, sillä Venäjän kaatunut
maalivahti yrittää mailansa heittämisellä pelastaa tilanteen. Se
olisikin ollut mielenkiintoinen tilanne, jos heitetty maila olisi maalin
estänyt kiekon pörsään päätymisen.
En
ole varma sääntökirjan sanamuodosta, mutta ainakin teoriassa maali
olisi ehkä sittenkin hyväksytty, vaikka kiekko ei olisi koskaan pörsään
päätynytkään. Tosin olisi ollut ulkopoliittisesti sangen
mielenkiintoinen tilanne, jos amerikkalaistuomarit olisivat hyväksyneet
maalin, vaikka kiekko ei siis koskaan pörsään päätynytkään. Siinä olisi
liberaalidemokraatti Zirinovski saanut uutta tuulta purjeisiinsa.
Mailalla
heittäminen on harvinainen tapahtuma jääkiekossa, vaikka sitä käytetään
muuten monella tapaa astalona eli tilapäisaseena pelin tuoksinassa.
Aarne Honkavaara kertoo muistelmissaan, kuinka kerran 50-luvun
mm-kisoissa Unkarin mies pääsi karkuun Jugoslavian puolustajalta, mutta
tämä säilytti kylmän harkintakykynsä ja heitti mailansa kuin keihään
karkuun päässeen vastustajan lapojen väliin.
Kommentit (0) |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Markus-setä | 07.01.2016, 19:13 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Nuorten
mm-loppuottelu oli hermoja koetteleva, mutta kummasti hermojännitystä
laukaisi se, kun kaikki 2,5 miljoonaa tv-katsojaa saivat kuulla, kuinka
kisastudion henkilökunta pohdiskeli ennen jatkoerän alkua ääneen sitä,
että vieläkö ehtii käydä kusella. Vanhojen herrasmiesten Tiilikais-Pekan
ja Nopos-Paavon aikaan ei moisia lipsahduksia sattunut; korkeintaan
ääneen saatettiin pohdiskella sitä, että jokohan tämä kiikari on tyhjä.
Tosin
Markus-sedälle sattui kerran vähän vastaava tapaus. Hän piti radiossa
Lastentuntia, joka oli huomattavan läryävähenkinen kaikkien lasten
ikioma ohjelma, vaikka Markus-setä lienee ollut siviilielämässään vähän
samankaltainen kuin hänen myöhempi kollegansa Nasse-setä, eli hän inhosi
lapsia koko sydämestään.
Ainakin
hyvän tarinan mukaan Markus-setä kerran lopetteli ohjelmansa läryäviin
terveisiin pikkuystäväisilleen jotenkin siihen malliin, että ”kuulemiin,
kuulemiin rakkaat lapsukaiseni”, mutta sitten hän ei epäonnekseen
huomannutkaan, että lähetys vielä jatkui ja niinpä kaikki
pikkuystäväiset kuulivat Markus-sedän toteavan siunatuksi lopuksi, että
”nyt tämä äijä suksii paskalle”.
Kommentit (0) |
Uusi melkein uukuniemeläinen kansallissankari | 07.01.2016, 19:11 |
Maamme
on saanut uuden kansallissankarin. Sosialistisesta mediasta olen
lukenut, että uusi kansallissankari Kasper Kapanen ja muukin hänen
sukuhaaransa mainitaan Uukuniemen Sihvosten sukukirjassa, johon itsekin
tavallaan kuulun väärän koivun kautta. Nyt on Uukuniemi sitten myös
kiekkoiltu maailmankartalle.
Ja
jos Sihvosten sukua olisi tutkittu tarpeeksi pitkälle, olisi
sukukirjaan lisättävä myös Kaarle Suuri ja montakin Jeesus
Nasaretilaista, koska kyseessä oli kaksi tuhatta vuotta sitten hyvin
tavallinen aramealainen nimi, sillä 20 sukupolven takaa meistä itse
kullakin on tuhat esi-isää ja esiäitiä, 30 sukupolven takaa heitä löytyy
miljoona ja 40 sukupolven takaa tuhat miljoonaa.
Tähän
asti Uukuniemi on tunnettu lähinnä urotekoihin yltäneistä
urheilijoistaan, mutta hengenjättiläisiäkin löytyy. Nimittäin yhteen
aikaan maamme älykkäimpänä miehenä pidetty filosofi Pertti ”Lande”
Lindfors korostaa muistelmakirjassaan, jonka nimi oli muistaakseni
Katuojasta dosentiksi tai jotain sellaista, että hänen isänsä oli
turkulainen kommunisti ja äitinsä uukuniemeläinen fasisti, os. Sihvonen.
Vaikka
filosofi Lindfors ei muistelmissaan edes yrittänyt peitellä
älykkyyttään, korosti hän vielä sitäkin, että hänen se muuvankin vehje
oli ennätysmäisen pitkä, kun niitä vehkeitä joskus yliopistomiesten
kesken vertailtiin.Tuolla mainitsemallani anatomisella erityispiirteellä
on ollut merkittävä vaikutus maamme tiedepolitiikkaan. Luin joskus
Lasse Lehtisen kokoaman "Aarno Laitisen kauneimmat kolumnit
Iltalehdessä", ja sinnä kerrottiin, mistä pohjimmiltaan on ollut kysymys
Suomen filosofien vuosikymmeniä jatkuneissa oppiriidoissa.
Riidan tausta on Laitisen mukaan seuraava. Eräällä kaljareissulla maamme filosofeille syntyi riita siitä kenellä on pisin. Kilpa ratkaistiin siten, että pöydälle pantiin jonoon markan kolikoita, ja kuka eniten pystyi "jäsenellään" pyyhkäisemään niitä lattialle, oli voittaja. Kun filosofi Pertti "Lande" Lindforsin suorituksessa putosivat pöydältä kaikkien markkojen lisäksi tuhkakuppi ja kukkavaasi, siitä puhkesi filosofian oppiriita, josta tiedemaailma sai kärsiä 50 vuotta. Kommentit (3) |
|
Mummoni Hilda - kylän kehrääjämestari | 05.01.2016, 19:18 |
![]()
Kilpailuhenkistä
on Kärkkäälän väki. Tässä Veikko Matilaiselta saamassani kuvassa
poseeraavat Berliinin olympiavuonna 1936 Kärkkäälän miesten ojankaivuu-
ja naisten kehruukilpailujen osanottajat katsellen luottavaisina
tulevaisuuteen, koska he eivät tulevaisuuttaan vielä onneksi tiedä.
Tapahtuman
vastuullinen järjestäjä maantalousohjaaja Nyyssönen erottuu
kilpailijoista selkeästi, koska hänellä on kravatti. Lisäksi tunnistan
mummoni Hilda Koivistoisen, os. Närhi ja hänen veljensä Kalle Närhin.
Lisäksi uskon kuvassa olevan myös Rosa Korhosen ja Kullervo Vainion.
Iso
musta mies takana oikealla on Kalle Karttunen, joka oli silloin kylällä
Satulamäessä työmiehenä. Karttunen oli syntyjään pielaveteläisiä ja
Kekkosen lapsuuskavereita. 32 vuotta myöhemmin hän vielä osoitti ainoana
kirkonkyläläisenä solidaarisuutta potkupallojoukkueellemme Kärkkäälän
Juventukselle pitäjän nappulaliigassa Euroopan hulluna kesänä vuonna
-68. Kun Kallen kannustuksesta huolimatta hävisimme Kaatron
Liverpoolille 2-1, huusi poispäin kävelevä Kalle riemuitsevalle
yleisölle, että "mänkeepäs Kärkkäälään talavella, niin ette pärjee".
Ja
oikeassahan tämä vanha viisas mies olikin. Muistan, että samana vuonna
koulujen Suonenjoen koulujen mestaruuskilpailussa otimme Korhosen Timon
ja Urpon kanssa kirkkaan kolmoisvoiton sarjassa 3-4-luokkalaiset. Jos
osallistujien lukumäärää ei olisi ollut rajoitettu koulua kohti kolmeen,
olisi Kärkkäälän koulu ottanut viitosvoiton.
Työmestaruuskilpailujen
tulokset eivät ole syöpyneet kylän kollektiiviseen muistiin, vaikka
aihetta olisi. Kyllähän esimerkiksi taitava kehrääjä ja ojankaivaja on
yhteiskunnalle arvokkaampi yksilö kuin vaikkapa joku pitkälle
alkoholisoitunut mäkihyppääjä. Muistan kuulleeni, että mummoni Hilda
olisi voittanut kylän kehruumestaruuden, josta asiasta tunnen vielä
suurta ylpeyttä.
Kommentit (1) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti