Urheilu ja tasa-arvo 12.12.2017, 19:11 Urheiluruudussa suomalainen naisjalkapalloilija valitti, että hän ansaitsee vain 40 osan siitä, mitä suomalaismiehet lajinhuipulla. Ymmärrän katkeruuden, mutta ymmärrän myös sen, että moni urheiluruudun katselija mylvähteli ja tömisytteli takaraajojaan mielenosoituksellisesti. Mylvähtelijöiden sukupuoli jääkööt arvailematta. Naisjalkapalloilijalta kysyttiin, että katsooko hän olevansa 40 kertaa miespuolista kollegaansa huonompi pelaaja. Kysymys on ajatuksia herättävä tasa-arvonäkökulmasta. Mielenkiintoista olisi järjestää jalkapallo-ottelu, jossa 11 Suomen maajoukkuemiestä vastassa olisi 440 parasta naisfutaajaamme. Mutta ei se urheilupalkkioiden logiikka noin taida mennä. Messi tienaa yksin enemmän kuin kaikki Suomen palloilulajien harrastajat yhteensä, mutta sitä ei ole nähty tasa-arvoon liittyvänä asiana. Tero Pitkämäki heittää keihästä vajaa 90 metriä ja  tienaa sillä työllä varmaankin 100.000 euroa vuodessa. Itse luulen heittäväni 15 metriä, mutta en katso sen taidon oikeuttavan minua 16.666 euron vuositienestiin. Itse vapaan markkinatalouden vankkumattomana kannattajana jätän kysynnän- ja tarjonnanlain vastuulle yksityisen sektorin urheilijoiden palkat. Yhteiskunta voisi tietysti halutessaan sosiaali- ja veropolitiikan keinoin pyrkiä lieventämään eriarvoisuuden ongelmia. Naisjalkapalloilijoiden kannattaa myös harkita työtaistelutoimia palkkakehityksensä turvaamiseksi, jos katsoo sellaisen toimenpiteen järkeväksi. Sen sijaan valtion maksaman huippu-urheilun osalta olen tiukka feministi. Mielestäni olympiakomitean niukat määrärahat kannattaa keskittää pelkästään naisnyrkkeilijöiden, naispainijoiden ja naispuolisten raskaansarjan pumppuhaulikkoampujien tukemiseen, koska kannatan tiukkaa panos-tuotosajattelua. Kesäolympialaisten harvat Suomen mitalimahdollisuudet ovat edellä mainituissa lajeissa. Ehkä keihäänheitossakin on pikkuriikkisiä mitalimahiksia, jos Antin käsi kuntoutuu ja Tero jaksaa jatkaa kolme vuotta. Kommentit (0) Tervolaisia suururheilijoita 11.12.2017, 18:58 Vähän aikaa sitten ihastelin Lahden Kuusysin menestystä vuoden 1985 - 86 Eurooppa cupissa, jossa lahtelaiset olivat edetä melkein loppuotteluun tai ainakin puolivälieräotteluun. Se on suomalaisen jalkapallohistorian merkittävin saavutus. Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että silloinen Lahden Kuusysin joukkue ei ollut kovin lahtelainen. Aiemmin olen jo paljastanut, että valmentaja Keijo Voutilainen oli Kupsin kasvatti, kärkimies Jarmo Kaivonurmi, joka puolivälieräottelussa oli ampua joukkueensa välieriin, oli Kopareiden miehiä ja maalivahti Ismo Korhonen oli syntyjään Suonenjoen poikia. Mutta sitä en ole ennen huomannutkaan, että Kuusysin alakerrassa vastasi pääpelivoimasta kookas Hannu Jäntti, jonka syntymäpaikaksi Wikipedia kertoo Tervon, eli Sisä-Savon miehiä oli siis hänkin. Laskujeni mukaan lahtelaisten joukkueesta määrällisesti lähes viidennes oli sisäsavolaisia ja laadullisesti osuus oli sitäkin suurempi. Jäntin varoitustili tuli tosin täyteen puolivälieräottelussa Bukarestissa, joten hän ei päässyt pelaamaan kotipeliä 35000 katsojan edessä jäisellä Olympiastadionilla. Hannu Jäntti ei ole ainut piskuisen Tervon kunnassa syntynyt suururheilija. Siellä syntynyt Kuopion Sisuveikkoja edustanut Tapani Turunen voitti satasen Suomen mestaruuden vuonna 1981 ajalla 10,58. Sillä ajalla oltaisiin vieläkin Kalevan kisoissa mitalilla. Vielä paremmin lajissaan pärjäsi tervolainen keihäänheittäjä Antero Puranen. Hän voitti Suomen mestaruuden vuonna 1978, oli maailmantilaston kakkonen 1979 ja Moskovan olympialaisten viides vuonna 1980, vaikka portit pysyivät kiinni miehen heittovuorolla. Kommentit (0) Suomi - futsalin johtava valtakunta Pohjolassa 10.12.2017, 18:04 Maailmanhistoriallisten urheilutapahtumien suunnattomassa vyöryssä on tilanne nykyään sellainen, että entistä suosikkilajiani, eli mäkihyppyä en suostu katsomaan enää ollenkaan, koska olen pohjimmiltani hyvin isänmaallinen mies, enkä pysty katsomaan sitä, kuinka poikiamme nöyryytetään. Media näyttää uutisoivan nykyään  suurin tulikirjaiminen sen, kun joku poikamme selviää karsinnasta jatkoon, eli 50 parhaan joukkoon. Sitä paitsi mäkihyppyurheilun säännöt ovat muuttuneet niin kummallisiksi, että en edes ymmärrä, hyppääkö joku hyvin vai huonosti. Yhtä maailman jännittävimmistä kamppailu-urheilumuodoista, eli miesten ampumahiihtoviestiä, kykenin äsken seuraamaan yhden osuuden verran, jolla suomalainen teki selostajien mukaan ihan kelpo suorituksen ja saapui vaihtoon sijalla 16. Ensimmäisenä vaihtoi paremminkin pyöräilijöistään tunnettu Belgia. Sen sijaan naisten sählyn  mm-finaalin katsoin melkein kokonaan. Peli oli sen verran hermoja repivä, että välillä pidin taukoja. Lopputulos ei minua yllättänyt, koska niinhän meille täällä aina käy, käy, käy, käy. Tyttäremme taistelivat naarasleijonien lailla, mutta rankkarikisassa Ruotsi sitten voitti. Mutta viikonlopun futsalin Pohjoismainen turnaus oli riemastuttava kokemus; seurasin sitä internetin välityksellä. Poikamme voittivat turnauksen puhtaalla pelillä. Grönlantikin, jota etukäteen pelkäsin, kaatui peräti 4-1. Vain Tanska pystyi antamaan pojillemme jonkinlaisen vastuksen ja hävisi vain maalilla. Suonenjokelaiset Kytölän aikamiesveljekset olivat maajoukkueemme kantavia voimia tälläkin kertaa. Suonenjoen kaupungin tulisikin nyt alkaa katselemaan hyviä tontinpaikkoja, mieluiten omarantaisia, Kytölän veljeksille. Ja siihen torin nurkalle mahtuu vielä Kari Tapion ja Mansikkatyttö patsaan viereen vielä Kytölän veljesten muistomerkki. Laskujeni mukaan futsalin kaltaisen pelin harrastajia löytyy maapallolta varovaisesti arvioiden miljoona kertaa enemmän kuin mäkihyppääjiä ja ampumahiihtäjiä ja tuhat kertaa enemmän kuin sählääjiä. On hämmästyttävä asia, että suomalainen mies pärjää pohjoismaalaisista parhaiten urheilumuodossa, jossa täytyy juosta ja ajatella yhtä aikaa. Kommentit (0) Pystyset 10.12.2017, 18:09 Tuo eilen mainittu heinolalainen rakennusmestari Veikko Pystynen julkaisi kymmenisen vuotta sitten omat sotamuistelmansa nimellä Ylitin Rajajoen kello 9.18 ja sen jälkeen tutkijat ovat kiinnostuneet tästä hyvin rehellisen oloisesta kirjasta. Sari Näre lainaa viime vuonna ilmestyneessä kohua herättäneessä teoksessaan Sota ja seksi paljon Pystys-Veikon muistelmia ja saman tekee Petri Pietiläinen juuri ilmestyneessä kirjassaan Yksi rykmentti, sata tarinaa.  Veikko Pystynen oli lahjakasta sukua. Veikon pikkuveli Erkki Pystynen luki itsensä professoriksi ja hän toimi myös pitkään eduskunnan puhemiehenä ja olipa hän myös ehdokkaana presidenttiehdokkaaksi. Suomessa oli ainakin ennen säätykiertoa. Heinolalaisen tavallisen työmiehen pojasta saattoi tulla kokoomuslainen eduskunnan puhemies. Pojanpojasta, eduskunnan puhemiehen pojasta ja siis Veikon veljenpojasta Jouni Pystysestä tuli kenraali ja ilmavoimien komentaja. Luultavasti ilmavoimien komentajan tulee olla tarkka ja säntillinen mies. Hänen serkkunsa eli Veikon toinen veljenpoika Harri Pystynen ei välttämättä ollut yhtä säntillinen. Harri Pystynen oli ns. vaihtoehtopiireissä erittäin tunnettu taiteilija. Hän aloitti muusikkona soittaen mm. kaupunginorkesterissa huilua. Sitten hän hylkäsi musiikin ja ryhtyi sarjakuvapiirtäjäksi. Arvostettu alan taiteilija hänestä tulikin. Hupaisaa, että ilmavoimien komentaja ja boheemianarkisti sarjakuvataiteilija ovat serkuksia. Lahjakkaiden taiteilijoiden tapaan Harri Pystynen kuoli nuorena eli 36-vuotiaana vuonna 1990. Hänen viimeinen sarjakuvakirjansa on osuvasti nimeltään Pystynen. Myös Harrin leski on saavuttanut julkisuutta kirjallisuuspiireissä. Veikko Pystysen kirjassa on hänen piirustuksiaan nuoruusvuosilta ja niistä ilmenee, että kyllä hänelläkin oli lahjoja alalle. Vanhoilla päivillään hän hahmotteli oman luonnoksensa Heinolaan suunnitellusta A. F.  Airon muistomerkistä. Siinä vaiheessa ns. oikeat taiteilijat terhistäytyivät ja niinpä puistossa onkin ns. oikean taiteilijan eikä rakennusmestari Pystysen työ. Tosin muistomerkki hyväksyttiin vasta laajan ja Heinolalle tyypillisen kansalaiskeskustelun jälkeen. Yhtenä painavana argumenttina käydyssä keskustelussa oli,  että Airon kaltaisen suurmiehen patsaan tulee olla kolmiulotteinen. Tähän vaateeseen reagoi nopeasti kaupungin oma kuvanveistäjä Vesa Väänänen, joka valmisti erilaisesta kierrätysmateriaalista vaihtoehtopatsaan, eräänlaisen kamelihahmotelman, nimeltään A. F. Kairo. Sen keskeisenä elementtinä on viskitynnyri, jonka taiteilija itse korosti symboloivan Airon patsaasta käytyä kansalaiskeskustelua. Se ei ole vain kolmiulotteinen, vaan peräti neliulotteinen, neljäntenä ulottuvuutena on onttous. Kommentit (2)       Sotiemme eräs uhri                 3.12.2017  18:07 08.12.2017, 19:15 Näin maamme 100-vuotisitsenäisyyspäivän tienoilla on syytä muistaa sotiemme uhreja. Jokin aika sitten kerroin itähämäläiseltä sotaveteraanilta kuulemani tarinan venäläislääkäristä, joka hautasi ammutun sairaanhoitajansa ja joka hautaa kaivaessaan vakuutti, että oli aiemmin pitänyt suomalaisia sivistyskansana. Sotaveteraani ei pystynyt kertomaan koko juttua, koska purskahti ihan yllättäen itkuun. Tuossa luin juuri Petri Pietiläisen kirjan Yksi rykmentti, sata tarinaa - veteraanit kertovat, jossa käsitellään nimenomaan suurelta osin  itähämäläisistä koostuneen Jalkaväki rykmentti 1:n vaiheita ja siinä edesmennyt heinolalainen Veikko Pystynen kertoo seuraavaa, joka voi liittyä edellä viitattuun tapaukseen tai ainakin kuvaa sitä, miten suomalaiset saattoivat pahimmillaan kohdella vangittuja vihollisnaisia. Pystysen mukaan: "Joukossa satuin näkemään Kaukasukselta tai jostain Taka-Neuvostoliitosta olevia naisia. Heillä oli täysi sotisopavarustus päällä  ja täysi varustus. Väittivät olevan kovia tappelijoita miesten rinnalla. Tumma tukka vihreän ruskean sotilassuikan alta pursuili näkyviin, kiharat hiukset, erään naisvainajan maatessa tienojassa, puseron rintamus auki, housut riisuttuina, haarat levällään, jonne oli "kuka" pistänyt kävyn pystyyn. "Kuka" missä tilanteessa ja miksi?" Kirjassa Veikko Pystynen kertoo, etteivät sodan jatkuessa vihollisen vainajat tehneet häneen mitään tunnevaikutusta. Vain omat kuolleet hätkähdyttivät. Vihollisen turvonneet ja violetinväriset ruumiit olivat hänelle yhdentekeviä. Kommentit (0) Lukutaitoisuudesta 07.12.2017, 18:56 Lahjomattomat tilastot paljastavat säälimättä, että Suomi on pudonnut kansainvälisessä lukutaitokilpailussa aiemmalta ykköspaikalta viidenneksi. Lukutaitokisan paras maa on tällä hetkellä Venäjä. Se on aika yllättävä asia. Luin tuossa juuri kirjan Suomen vuodesta 1917 ja siinä Teemu Keskisarja kertoo, että siihen aikaan suomalaisista lähes 100 % osasi lukea. Nykyäänkään ei pystytä paljoa parempaan. Lähes 100 %:n lukutaito saattoi olla silloin maailmanennätys. Siihen aikaan sen sijaan venäläisten lukutaito oli yksi Euroopan heikoimmista. Tämä kulttuuriero saattoi olla yksi selitys suomalaisten itsenäistymishaluun. Perinteisesti meikäläiset ovat pitäneet nykyisiä hyviä itäisiä naapureitaan pikkuisen tietämättöminä moukkina. Se ei ole koko totuus, sillä maailman parhaat kirjailijat ovat olleet venäläisiä. Keskisarjan mukaan Suomen sisällissodan syy ei ollut demokratian puute, vaan sota tuli demokratiasta huolimatta. Hänen mukaansa suomalaiset olivat jo silloin luonteenlaadultaan tolkun ihmisiä, joilla oli edellytykset luoda kansanvaltainen järjestelmä valtioonsa. Vertailukohtana hän mainitsee esimerkiksi nykyiset tansanialaiset. Keskisarja kertoo, että vielä nykyäänkin poppamiehet pilkkovat albiinolapsia ja myyvät näiden osia sikäläisille parlamenttivaaliehdokkaille onnea tuovina onnenkaluina. Tuo tieto saa ilmeeni mietteliääksi, koska pohdin sitä, että onko tämä sittenkin sitä paljon puhuttua rasismia. Kommentit (0) Matalatorjuntakyky 06.12.2017, 18:38 Uteliaisuus on lajityypillinen savolainen luonteenpiirre ja niinpä 100-vuotiaan Suomen armeijan mielenosoitusmarssia oli ahtautunut Kuopion torille seuramaan ennätysyleisö. Asiantuntijan mukaan väkeä oli enemmän, kuin Kimmo Timosen uran päättäjäistilaisuudessa, jota en kunnioittanut läsnäolollani, koska oli ilmetty vaara, että Sakari Kuosmanen olisi hyvinkin voinut tapahtumassa esittää Finlandian. Paraatiyleisön joukossa en havainnut professori Matti Klingeä, vaikka hänelläkin on vankat savolaisjuuret ja yleensä hänkin kunnioittaa läsnäolollaan isänmaallisia juhlia, kuten itsellänikin on tapana. Luulen tietäväni, miksi Klinge, jota yleisesti pidetään maamme sivistyneimpänä miehenä, oli poissa. Muistelmissaan hän nimittäin valittaa sitä, että vaikka maallamme on varaa hintaviin Hornetteihin, niin kunnon paraativormut puuttuvat pojiltamme. Tänäänkin nähtiin mielenosoitusmarssin osallistujilla pelkkiä tylsiä maastopukuja. Onneksi sentään miekat säihkyivät jopa ilmavoimien miehillä ja se on hyvä se, sillä ainakin matalatorjuntakyky Suomella on hyvä. Sitä paitsi suomalaiset miekkamiehet ovat arvostettuja jopa rajojemme ulkopuolella. Kerran Aunuksessa, jonka karjankielinen nimi on hyvin kuvaavasti Anus, törmäsin starikkaan, joka lupasi kertoa hyvän vitsin, jos ostaisin häneltä karjalaisen keittokirjan. Uhrasin kaksi euroa ja kuulin seuraavan suomalaisen miekankäyttötaitoa ihailevan tarinan: Venäläinen, ruotsalainen ja suomalainen kilpailivat siitä, kuka on taitavin miekan käytössä. Ensiksi esiintyi venäläinen. Huit ja kärpänen putosi kahtena kappaleena lattialle. Sitten oli vuorossa Ruotsin poika. Huit, huit ja kärpänen putosi kolmena kappaleena. Lopuksi huitaisi suomalainen. Huit ja kärpänen jatkoi lentoaan. "Mutta eipä jatka enää sukuaan" totesi meikäläinen itsevarmanoloisena. Kommentit (1) Toinen kierros ehkä sittenkin 05.12.2017, 19:20 Lupaava politiikan uusi nouseva voima Paavo Väyrynen sai sittenkin kerättyä vaadittavan alun toista läjää kannattajakortteja ja se on hyvä se. Lattea vaalitaisto saa heti uutta potkua. Onnea ja menestystä Pavelle, jota ennen ymmärtämättömyyttäni kehtasin nimittää pahansuopuuttani Väykäksi. Saattaa olla, että vitriinissäni oleva Paavo ja Vuokko-mukin arvo nousee entisestään lähi aikoina. Itse tein viime vaalien alla myös Pekka ja Antonio-mukin, mutta sen kuva ei kestänyt konepesua. En kuitenkaan jaksa uskoa toisen kierroksen mahdollisuuteen. Pekka menetti pelin puolisonsa puolivallattoman vuoksi. Oikeastaan  on hämmästyttävä asia, että gallupit näyttävät Haavistolle vielä 10 %, vaikka Antonio on saanut mediassa mainetta naisten hakkaajana. Sellaista käytöstä ei muiden ehdokkaiden puolisoilta hyväksyttäisi. Epäilen, että jos Jenni jäisi kiinni vaikkapa vain siitä, että on läimäyttänyt Lennua, niin presidentin vaihdos olisi selviö, kuten urheilukielellä sanotaan. Mielestäni toinen kierros olisi todennäköinen, jos kirjailija Juha Hurme olisi ehdolla. Hän on tällä hetkellä maamme johtava mielipidevaikuttaja Hänen tunnuslauseensa elämässä näyttää olevan Matti Jurvan kuolematon säe "väliaikaista kaikki on vaan". Se olisi hyvä iskulause myös pressanvaaleissa. Siinä on tiettyä syvällisyyttä. Tosin enemmän syvällisyyttä olisi hokemassa "Elonkurveissa oikaista ei", joka on muistaakseni Rovaniemen markkinoiden säe. Jossain kuntavaaleissa yritin erästä linja-auton kuljettajaa saada ottamaan vaalimainokseensa, että "elonkurveissa oikaista ei", mutta ei hän suostunut eikä häntä sitten valittukaan valtuustoon. Kommentit (1) Alaraajavamma 04.12.2017, 18:56 Tietokirjailija Jarmo Korhonen on sikäli vanhan ajan herrasmies, että vaikka hän kirjassaan Vallantavoittelijat nauraa säälimättä herroille, niin köyhät, vanhukset tai sairaat hän jättää jokseenkin rauhaan. Ainut selkeä poikkeus on invalidi Matti Vanhanen, josta Korhonen useammankin kerran sanoo aika pahasti, vaikka Vanhanen on tunnetusti invalidi. Hänhän joutui luopumaan pääministerin tehtävistäkin alaraajavamman vuoksi, kuten urheilukielellä sanotaan. Korhosen mukaan Matti Vanhanen saattaa yltää presidentinvaaleissa jopa 11,1 - 12,1 % kannatukseen, joka minusta tuntuu yllättävän suurelta, sillä mies ei ole mikään kansankiihottaja. Eikä Vanhanen ole Korhosen mukaan myöskään Keskustan penaalin terävin kynä; niin kirjassa väitetään itsensä Paavo Väyrysen opettaneen nuoria 1990-luvulla. Minusta kaksimetrinen Vanhanen on kuitenkin selvästi Keskustan penaalin pisin kynä. Mutta sanoo Korhonen Vanhasesta hyvääkin. Loppukaneettinaan hän toteaa, että Matti Vanhanen on Kimmo Tiilikaisen ohella yksi Keskustan rehellisimmistä miehistä. Siinä näkemyksessä on jotain savolaista, jossa vastuu jää täysin kuulijalle. Jos Vallantavoittelijoista nyt hakemalla hakee jotain vikaa, niin olisin toivonut kirjan paljastavan tuppeen sahattujen lautojen mysteerin. Siihen mysteeriin en ole mistään löytänyt selitystä. Kommentit (0) Jarmo Korhonen ja vankilankynnys   Muistelen, että Pohjantähden Laurilan Anttoo huusi, että "jumalauta, nyt ei ole vankilankynnys korkealla", kun ratsupoliisit raahasivat hänet pois torpastaan, vaikka Anttoo vakuutti, että "tää palli pysyy mun perseeni alla". Tuo Pohjantähden häätökohtaus on tragedia, vaikka ymmärtämätön lukija, kuten itse olen, pitää sitä komediana. Tuo Anttoon huuto, että "jumalauta, nyt ei ole vankilankynnys korkealla", palautui mieleeni, kun luin Jarmo Korhosen juuri ilmestyneen kirjan Vallantavoittelijat. Luin sen melkeinpä yhdeltä istumalta, tosin välillä jouduin nousemaan päästellessäni selkäkeikkanauruja. Korhosen kirja maamme johtavista poliitikoista on yhtä ilkeä ja yhtä hauska kuin 40 vuotta sitten ilmestynyt Tamminiemen pesänjakajat ja luulen, että paljon tätäkin kirjaa vielä tullaan tutkimaan, ja moni hyvä lakimies tulee elättämään sen avulla itsensä ja perheensä pitkään. Ihme on, ellei muutama pilkatuista nosta rosessia menetetyn maineensa palauttamiseksi. Muuten sekä Tamminiemen pesänjakajat että Vallantavoittelijat edustavat lajityypillistä ilkeää savolaista huumoria parhaimmillaan. Savolaiset tykkäävät puhua pahaa herroista ja poissaolevista. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että vaikka Loka-Laitista pidetään aitona Stadin kundina, niin kyllä hänen sukujuurensa kiertyvät Kangasniemelle ja vaikka Jarmo Korhonen asuu Etelä-Pohjanmaalla, niin kyllä hän Wikipedian mukaan on syntynyt Joensuussa, eli mies on sudeettisavolainen. Myönnän, että karjalaisetkin ovat omalla tavallaan hauskoja, mutta heiltä puuttuu täysin huumoria piristävä ilkeys, koska historia on tehnyt itäisimmistä suomalaisista nöyriä. Karjalaiset ovat maaorjien jälkeläisiä, joka seikka leimaa heitä vieläkin. Muistelen, että Suomen kuuluisimman karjalaisen, eli Johannes Virolaisen, vaari vielä ruoskittiin, kun hänen huumorinsa ei miellyttänyt tilanherraa. Kommentit (0) Sotasyylliset 02.12.2017, 19:19 Paavo Lipponen esiintyi aamulla tv:ssä ja antoi ymmärtää, mikäli oikein ymmärsin, että sotasyyllisyysasia pitäisi avata uudelleen. Olen aivan samaa mieltä. Siinä asiassa on vielä moni seikka selvittämättä. Itsekin pyysin puheenvuoroa ja heti sen myös historioitsija Pekka Visurin tilaisuudessa muutama viikko sitten ja kysyin, että ketkä suomalaiset antoivat keväällä ja alkukesästä 1941 Saksan miehittää Suomen. Olin itse päätynyt mielessäni siihen johtopäätelmään, ettei sotasyyllisyys sittenkään ollut se olennainen asia, vaan olennainen asia oli maanpetoksellinen toiminta, jolla eräät suomalaiset antoivat saksalaisjoukkojen vallata Pohjois-Suomen aloittaakseen sieltä hyökkäyssodan. Siinä tilanteessa Suomen vaihtoehdot olivat vähissä. Kuopion isänmaallisen seuran tilaisuudessa en saanut vastausta kysymykseeni, mutta mietteliäitä katseita minuun luotiin. Sen historian kirjat kertovat, että Mannerheim noin viikko ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon alisti suomalaisen armeijakunnan pohjoisessa saksalaiskomentoon. Sitä en tiedä, hyökkäsivätkö saksalaiset ja suomalaiset joukot yhdessä heti sodan alkamispäivänä rajan yli vai joutuivatko saksalaiset aloittamaan yksin. Senkin olen lukenut, että Sallaan oli tuotu Berliinistä koottu SS-divisioona, jonka piti katkaista Muurmannin rata. Se joukko-osasto oli huonosti koulutettu, mutta komentaja uskoi, että rodullinen ylemmyys ja luja tahto riittää korvaamaan koulutuksen puutteen. Nopeasti SS-divisioona etenikin, kuten salamasodassa on tapana. Ensin se eteni vähän matkaa itään ja kääntyi sitten ja eteni vielä nopeammin länteen, niin että parhaat juoksivat pääsivät Kemijärvelle asti. En minä väitä enkä syytä, että suomalaisten ratkaisu oli välttämättä väärä en ajan tietojen valossa. Tilannetta voisi ehkä verrata siihen, että jokin aika sitten amerikkalaiset maihinnousujoukot rantautuivat harjoitusmielessä vähän aikaa sitten Hankoon ja etenivät panssareillaan Kankaanpäähän asti. En ole huomannut, että tuostakaan tapauksesta olisi Suomen eduskunnassa päätetty tai edes puhuttu. Voi olla, ettei eduskunta edes ollut tietoinen asiasta. Kommentit (0) Psykopaatteja ja poliiseja 01.12.2017, 22:26 KirjaKantti-tapahtumassa poliisikirjailija Marko Kilpi paljasti, että sekä poliisien että rikollisten joukossa on koko joukko psykopaatteja. Pyysin nimiä pöytään ainakin poliisien osalta, mutta sitä onnea minulle ei suotu. Niinpä jouduin itse pohdiskelemaan väitettä. Olen jostain lukenut, että viisi prosenttia länsimaalaisista miehistä luokitellaan psykopaateiksi ja että heidän osuutensa sotilaiden, poliisien, yritysjohtajien, poliitikkojen ja rikollisten joukossa on huomattavasti keskimäärää korkeampi. Laskujeni mukaan viime aikoina on kolme poliisia ja yksi syyttäjä päässeet julkisuuteen viranhoidossa syntyneiden ongelmien vuoksi. Näistä neljästä kaksi on yllättäen menehtynyt kesken tutkinnan, niin raskaasti he ovat tapauksensa ottaneet ja yksi epäilty syyttäjäviranomainen on ottanut virkasyytteensä niin raskaasti, että hän vaikutti ainakin uutislähetyksen mukaan niin riutuneelta, että vallan pelästyin. Epäilen, ettei näiden kolmen virkamiehen joukossa ole psykopaattia, koska psykopaatti ei tunteile. Sen sijaan eräs korkea poliisiviranomainen on ollut vuosia julkisuudessa epäiltyjen vakavien rötösten vuoksi, mutta päällisin puolin mies ei näytä olevan asiasta moksiskaan, hän sen kun vain hekottelee mediassa. Se ei vaikuta ihan normaalilta ja rehellisen ihmisen käytökseltä. Muistanpa, että opiskeluaikaan eräs rikostutkija kertoi, että psykopaatit osaavat olla hyvin miellyttäviä ihmisä ja jos mielentilatutkimuksen tekijä suostuu lainaamaanrahaa tutkittavalle, niin se on varma todiste siitä, että tutkittava on psykopaatti. Kommentit (0) Hurme ja Jeesus 30.11.2017, 19:07 Juha Hurme voitti Finlandian, kuten jo muinoin ennustinkin sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää. Hurme on hyvä kirjailija ja sen lisäksi muutenkin hyvä ja viisas ihminen. Mutta politiikasta hän ei mitään ymmärrä. Hurme nimittäin Hesarin haastattelussa mainitsi äänestävänsä Jeesusta vaaleissa, mikäli tämä vain ehdolla olisi. Itse en osaa tuhon muuta vääjäämättä vastata, kuin että voi herra Jumala, älä nyt vaan Jeesusta äänestä poliittiseksi päättäjäksi. Niitä harvoja asioita, mitä historia osoittaa on, ettei Jeesuksen kaltaisia ihmisiä saa päästää valtaan. Siitä seuraa täydellinen kaaos ja sekamelska. Niin esimerkiksi tapahtui, kun Jeesuksen kaltainen faarao Ekhnaton ryhtyi hallitsemaan aikansa supervaltaa. Elleivät taitavat kallonporaajat olisi puuttuneet asiaan, olisi Egyptin supervalta-asema mennyt hetkessä. Ja melkoinen katastrofi taisi olla Jeesuksen kaltainen Mahatma Gandhi Intian johdossa. Muistelen, että 10 miljoonaa ihmistä tapettiin sekasorrossa, joka syntyi, kun jättiläismaista valtakuntaa ei johdettu lujalla kädellä. Itse olen sitä mieltä, että valtion johtotehtäviin valittavat pitäisi huolella testata ja valinnan tulisi kohdistua selviin psykopaatteihin. Vain psykopaatti pystyy selviytymään vaativista hallinnollisista tehtävistä, koska heitä ei turha tunteilu häiritse päätöksiä tehtäessä. Kommentit (0) Fakta ja fiktio Kalle Päätalon tuotannossa 29.11.2017, 19:00 KirjaKantti tapahtumassa kysyin Kalle Päätaloa tutkineelta ja elämänkertateoksen kirjoittaneelta Ritva Ylöseltä hänen näkemystään faktasta ja fiktiosta Kassun monumentaalisessa tuotannossa. Itse nimittäin epäilin, ettei esikerkiksi Kummun Kallen autoiluharrastus ehkä sittenkään ollut niin ratkiriemukasta mitä Iijoki-sarjassa kerrotaan. Olen sitä mieltä, ettei 50-luvulla katsastusinsinöörillä ollut oikeutta kirjoittaa ajokorttiin, ettei sen haltija saa lähestyä autollaan 50 kilometriä Oulun kaupunkia lähemmäksi. Esitin myös ajatuksen, että vanhana Skepsis-aktiivina suhtaudun epäillen siihen, että samainen Kummun Kalle jo 30-luvulla ennusunissaan näki etukäteen seuraavan vuosikymmenen maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattoman vyöryn. Niitä uniaanhan se Kalle aina aamuisin lätysten pohti ja selitteli lähiyhteisölleen. Rohkeninpa epäillä sitäkin, että tarina Satu-Sedän muuraamasta paikkaansa hakevasta Päätalon mökin uunista, oli vähän liian hyvä tarina ollakseen totta. Ritva Ylönen ei kannattanut mielipiteitäni. Hän on maamme tutkijoista eniten perehtynyt Kalle Päätalon kirjojen tapahtumiin ja vain yhden selvän poikkeaman totuudellisuudesta hän on löytänyt. Joskus nuorena miehenä savottareissuillaan Kalle yöpyi jossain erämaatalossa, jossa ei ollut miesvoimaa paikalla ja niinpä talon nuori neiti kysyi, että olisiko Kalle mahdollisesti halukas kankihommiin. Hämilleen menneellä Kallella ei ollut kankihommia vastaan mitään ja niinpä neiti vei sitten Kassun ulkohuussiin, jossa tarvittiin miehistä voimaa, kun rautakangella piti kaataa huussinreiän alle muodostunut jäätynyt pyramidi. Se kohtaus sisälsi Pohjolan jylhää erotiikkaa parhaimmillaan. Ritva Ylösen mukaan Koillismaan selkosista ei hakemallakaan löydy taloa, johon kankitarinan tunnusmerkistö sopii. Sen jutun Kalle kehitti ihan omasta päästään. Kommentit (1) Painijat ja Klaus Härö	28.11.2017, 19:09
Miekkailija-elokuvan ohjaaja Klaus Härö voisi yleisön pyynnöstä jatkaa virolaisurheilulinjallaan. Seuraavaksi kannattaisi tehdä elokuva kahden virolaisen mestaripainijan  vaiheista. Vuoden 1936 Berliinin olympialaisten molempien painimuotojen raskaansarjan voitti Viron vain miljoonaista kansaa edustanut Kristijan Palusalu. Hän oli siis aikansa johtava alfauros maailmassa, jota vastassa silloinen ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan maailmamestari Joe Louis olisi kestänyt pystyssä vain noin 1,5 sekuntia. Helsingissä raskaansarjan kreikkalais-roomalaisen kullan vei hänen maamiehensä Johannes Kotkas. Kotkas ei voinut voittaa edellisten Lontoon kisojen kultaa, koska Neuvostoliitto ei ollut silloin vielä mukana olympialiikkeessä.   Molempien Viron painijasuuruuksien elämä oli traaginen. Kumpikin vietiin kesällä -41 pohjoisen Neuvostoliiton vankileirille. Palusalo karkasi, jäi kiinni ja tuomittiin kuolemaan, joka tuomio kuitenkin vaihdettiin rintamakomennukseen. Sieltä mies pakeni linjojen yli Suomen puolelle, jossa yllättäen oli vastassa toinen Berliinin kisojen olympiavoittaja voimistelija Heikki Savolainen.  Kävin pari kesää sitten Rukajärven suunnalla ja harmittaa, etten silloin muistanut hiljentyä paikalla, jolla virolainen painijasuuruus vaihtoi puolta.     Sodan jälkeen Palusalu selvisi Neuvostoliitossa reilun vuoden tutkintovankeudella, vaikka ei yrittänyt mitenkään miellyttää vallanpitäjiä. Tietääkseni yleensä Puna-armeijasta karanneen kohtalona oli ainakin pitkä Siperian harjoitusleiri; olisiko olympiakulta pelastanut miehen. Olen kuitenkin taipuvainen uskomaan siihen elokuvalliseen ratkaisuun, että olympiavoittaja sai jäädä Viroon, kun antoi sen verran periksi systeemille, että suostui Pronssisoturin malliksi. Ainakin hyvän tarinan mukaan paljon puhutun ja Tallinnan keskustasta muutama vuosi sitten häädön saaneen Pronssisoturi-patsaan mallina oli Palusalu. Itsellänikin on telkkarin vieressä Tallinnan posliinifabrikin tekemä Pronssisoturi-jäljitelmä.   Johannes Kotkas sen sijaan sopeutui neuvostojärjestelmään ja pääsi jo sota-aikana harjoittelemaan urheilua. Hän mm. heitti moukarissa maan ennätyksen reilun 53 metriä. Sodan jälkeen mies sitten voitti Helsingissä ylivoimaisesti olympiakultaa. Tietääkseni nämä kaksi raskaansarjan maailman huippua eivät otelleet keskenään sodan jälkeen, ennen sotaa seitsemän vuotta Kotkasta vanhempi Palusalo voitti aina. Miesten kylmän sodan aikaisessa kamppailussa olisi varmasti ollut dramatiikkaa, koska silloin olisi katsottu, kumpiko on voittamassa vallankumousko vaiko taantumus ja senkin kohtauksen Härö voisi filmatisoida tulevaan elokuvaansa.  Kommentit (0)
Miekkailija	27.11.2017, 17:09
Olen jo niin vanha mies, vaikka muuten olenkin ihan kopsakka ukko, että pidän elokuvista, joissa ei ole seksiä ja väkivaltaa, ja niinpä eilen tv:ssä näytetty Klaus Härön Miekkailija oli minusta herttainen ja mielihyvää synnyttävä filmi. Muistojakin se minussa synnytti. Miekkailijan voi katsoa kuuden päivän ajan tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-2261106 Muistinpa elokuvaa katsoessani sen, että olen kuullut, että 1930-luvulla Suonenjoellakin harrastettiin miekkailua. Salmisen pysäkinhoitaja perusti syrjäkylälle miekkailuseuran, joka on yhtä huima ajatus kuin se, kun Sodankylän metsurit alkoivat pari kymmentä vuotta sitten pelata käsipalloa Suomi-sarjassa. Epäilen, että eilisen elokuvan malliin Salmisen kylän miekkaseura kävi taittamassa florettinsa lähipajukosta. Kärkkäälän kylätoimikuntakin voisi mielestäni vallan mainiosti järjestää florettimiekkailukurssin kylän pienviljelijämetsureille ja heidän emännilleen. Eilisen elokuvan loppuhuipennuskin synnytti minussa muistoja. Kohtauksessahan Haapsalun koulun oppilaat voittavat yleisliittolaisten koulujen mestaruuden Leningradissa, kun finaalissa pikkuinen pellavapäinen Martta-tyttönen onnistuu pistämään ratkaisevasti floretillaan suoraan tappaisiin itseään kolme kertaa pidempää moskovalaisgoljattia. Tietysti jo Raamatun kertomusten valossa loppu oli aavistettavissa, sillä niinhän elokuvissa yleensä käy, että Daavid voittaa Goljatin  lukuun ottamatta Kaurismäen Rocky VI:sta, jossa 140-kiloinen siperialaista kolhoositalonpoikaa esittävä Sakari Kuosmanen röykyttää Rockyn, eli 40-kiloisen Silu Sepppälän sairaalakuntoon. Tuosta eilisestä loppukohtauksesta tuli mieleen Georg Otsin Saarenmaan valssi, jossa ennustetaan, että vaikka kiiltävätähtinen (miehittäjä?)sotilas pyörittelee ja lennättelee virolaista pellavapäätä, niin omaksi tämä ei tule koskaan pellavapäätä saamaan. Ja niinhän siinä Viron ja Venäjän suhteessa kävikin, että kansat kasvoivat erilleen. Ikävä kyllä Saarenmaan valssin säveltäjä Raimond Valgre ei ehtinyt nähdä Viron itsenäisyyttä, jota hänen laulussaan piilomerkityksellä ennustetaan, sillä hän kuoli alkoholismiin 36-vuotiaana 1949. Wikipedia kertoo hänestä mm. seuraavaa: "Kesäkuussa 1941 Valgre pakko-otettiin Puna-armeijan palvelukseen. Hän joutui metsätöihin koviin olosuhteisiin Arkangeliiin ja Tšerbakuliin ja oli välillä huonossa kunnossa. Maaliskuussa 1942 hänet määrättiin Puna-armeijan virolaiseen armeijakuntaan (Eesti korpus) ja sen soittokuntaan soittamaan harmonikkaa ja kirjoittamaan lauluja. Vuonna 1944 hänet valittiin armeijakunnan Narvassa perustettuun suureen jazzorkesteriin. Rintamalla armeijakunnan joukot joutuivat taistelemaan saksalaisten puolella olleita virolaisia vastaan. Sodan aikana Valgre alkoi käyttää runsaasti alkoholia, ja tarinan mukaan hänen lyhyt avioliittonsa Evi Hannuksen kanssa alkoi kapakassa lyödystä vedosta. Sodan jälkeen Valgre jatkoi soittamista Arkangelista tuttujen ”Soittajasoturien” sekä armeijakunnan orkesterin kanssa. Kotona ei ollut enää pianoa, joten soittoharjoittelu oli vaikeaa. Hän jatkoi kuitenkin laulujen tekemistä ja yksi tuotoksista oli ”Saarenmaan valssi”, jonka hän joutui ylemmältä taholta tulleen määräyksen vuoksi muokkaamaan kansanmusiikin tapaiseksi, vähemmän länsimaiseksi. Valgre kuoli alkoholisoituneena vuoden 1949 lopussa." Kommentit (1)
Jämsäläisetkin savolaisia	26.11.2017, 17:55
Lumisade yllätti jälleen Itä-Suomen autoilijat, mutta se teki hyvää kuitenkin eilen morkkaamalleni Kuopion torin miljöölle. Kahdesta kuvakulmasta tämä Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden suurin tori, näyttää ihan viehättävältä. Totesin tämän kun kävin kaupungintalolla Kirjakantti-tapahtuman merkeissä  kuuntelemassa kuopiolaistaustaisen kirjailijan Sirpa Kähkösen ja jämsäläistaustaisen ylituomari Veijo Tarukanteleen keskustelua Suomesta ja savolaisuudesta. Enkä turhaan käynytkään kuuntelemassa, sillä opin jälleen uutta, eli sen, että jämsäläisetkin, vaikka sydänhämäläisiä ovatkin, ovat 50 % savoalisia. Nimittäin Nuijasodan jälkeen suuri joukko savolaisia nuoriamiehiä läksi Jämsän seudulle lohduttamaan sikäläisiä surevia leskiä ja puolet alueen taloista sai uuden  isännän Savosta. Yleensä olen pitänyt hämäläisiä asiallisina ja vakavamielisinä ihmisinä ja nyt ymmärrän, mistä jämsänkoskelainen Jukka Virtanen on huumorintajunsa perinyt. Muuten Jukan veljenpoika Erkki Virtanen on muuttanut Kuopioon ja hän edusti kuopiolaisia monen vaalikauden ajan eduskunnassa. Erkki Virtanen ei ole tiettävästi perinyt setänsä huumorinlahjaa. Myös Pohjanmaalla, josta sieltäkin tapettiin talonpojat Nuijasodassa, nähtiin samankaltainen ilmiö kuin Jämsän seudulla, kun savolaiset nuoretmiehet kiiruhtivat sinnekin lohduttamaan surevia sotaleskiä. Tämän vuoksi viime kesänkin pesäpallon Suomen mestaruus voidaan katsoa tulleen Savoon, kun Vimpelin Veto voitti mestaruuden Savojoessa sijaitsevalla Saarikentällä, jonka kakkospesän takaa saa kuulema hyvin taimenia. Kommentit (0)
Kalpan surkeat esitykset jatkuvat	25.11.2017, 20:01
Kyllä ei ole enää kiekkohurmosta Kuopiosta, kuten vielä viime keväänä oli, jolloin Kalpa hallitsi jokseenkin kaikkia pelaamiaan otteluita ja josti jo loppuottelu sarjaakin Tapparaa vastaan  otteluvoitoin 2-0 ja oli vielä kolmannessa pelissä tasapelissä pari minuuttia ennen loppua ja radiossa tamperelaisittain suuntautuneet selostajat totesivat pelin olevan Kalpan hallinnassa ja veikkasivat Kalpan voittoa, joka olisi merkinnyt todennäköistä Suomen mestaruutta, mutta sitten Kalpa sai typerästä vaihtovirheestä jäähyn, joka ratkaisi pelin ja ratkaisi sitten myös mestaruuden, koska Tappara voitti putkeen neljä ottelua. Tällä kaudella Kalpan kausi alkoi surkeasti ja itse olen omin korvin radiosta kuullut, että surkeat pelit ovat jatkuneet tähän asti, mutta surkeista peleistä huolimatta kuopiolaiset ovat voittaneet viimeisestä kahdeksasta pelistä seitsemän ja hävinneet jatkoajalla yhden. Äsken Lahden  Pelcansia vastaan kuulin omin korvin radiosta Kalpan pelaavan perinteisen surkeasti, mutta niinhän siinä sitten kävi, että surkeankin peliesityksen jälkeen Kalpa voitti voittolaukauskilpailun jälkeen ja nousi, mikäli yhtään osaan laskea pudotuspeliviivan paremmalle puolen. Mikäli Kalpa jatkaa samanlaisia surkeita esityksiään, voittaa se todennäköisesti Suomen mestaruuden, koska siihenhän riittää, että voittaa aina kaksi peliä kolmesta; nythän kuopiolaisten tahti on selvästi parempi, vaikka joukkue on pelannut surkeasti, kuten olen jo aiemmin todennut. Sitten kun Kalpa voittaa mestaruuden, vaadin, että joukkue ottaa takaisin historiallisen nimensä Sortavalan Palloseura ja vaadin myös, että joukkue järjestää kannattajilleen urheiluhistoriallisen matkan Sortavalaan, joka ennen oli lempparikaupunkini, koska se oli idyllinen 30-luvun suomalainen hyvin ja kauniisti rakennettu pikkukaupunki. Mutta ei ole enää. Kun pari kuukautta sitten kävin kaupungissa, oli sen keskustaan rakennettu suuri Ruotsin laivaa muistuttava urheilutalo, joka rikkoo 30-luvun tunnelman ja tuo mieleen nykyisen Kuopion torin kammottavat liikerakennukset. Kommentit (0)
Pauli Nevala - keihäänheittäjä	24.11.2017, 18:43
Viime yönä valvoin pitkään, koska Yle Teemalla vietettiin suurta urheilujuhlaa ja näytettiin vanhoja urheiludokumentteja, joista mielenkiintoisin oli Pauli Nevalasta kertova. Nevala on suosikkiurheilijani, koska hänessä yhdistyy urheilumenestyksen lisäksi myös laaja sivistyneisyys  ja tietty älyllinen suhtautuminen maailmaan ja sen ilmiöihin. Vieläkin muistan, kuinka pari kymmentä vuotta sitten matkustin Pohjanmaalle ostaakseni itselle Pauli Nevalan julkaiseman runokasetin, joka kuitenkin oli kaikkialla myyty loppuhun ja miten luin Lapuan linja-autoaseman baarissa Ilkka-lehteä, jossa Nevala kertoili näkemyksiään nykyisestä jääkausiteoriasta, joka hänen mielestään on täysin väärä. Hän oli jo kirjoittamassa kirjan muotoon uutta jääkausiteoriaansa. Kirjan nimeksi oli suunniteltu Pitkäkorvien aikaa. Ikävä kyllä teos ei ole vielä ilmestynyt. Eilisessä dokumentissa Nevala kertoili eteläpohjalaisen suoraan tapaansa näkemyksiään maamme urheilun tilasta ja varsinkin Urheiluliiton herroista. Lausunnot olivat valtaosin paikkansa pitäviä, mutta  tulevien Mexicon olympiakisojen ennustus meni pieleen. Nevala kertoi oman mitalinsa olevan jokseenkin varma asia, mutta Jorman menestysmahdollisuudet eivät näyttäneet kovin kaksisilta. Mutta niinhän siinä kävi, että Jorma otti hopeaa,  Nevala ei selvinnyt loppukilpailuun kiitos lippumiehen, joka liputti yhden pitkän karsintaheiton yliastutuksi, vaikka ei sitä tiettävästi edes katsonut. Dokumentissa Nevala kertoo olevansa hyvässä 85-86 metrin kunnossa, mutta tosiasiassa tuollainen kunto ei olisi riittänyt mitaliin. Voittaja Lusis paiskasi keppiä 90,10, Kinnunen 88,58 ja pronssimies Kulcsarkin 87,06. Tokion vuosista heittojen pituudet olivat ilmeisesti eräiden uusien valmennusmenetelmien vuoksi nousseet yli viisi metriä. Mexicon tapahtumista voi päätellä, ettei Nevala ollut vielä vuonna 1968 perillä näistä uusista menetelmistä. Tietääkseni vähän myöhemmin Pauli ja Jorma kävivät ostamassa Virosta urheilulääkäriltä uusia valmennusmenetelmiä, joista osan Pauli syötti ensiksi koemielellä koiralleen ja kun kokeen tulokset olivat lupaavat, ainakin koe-eläimen karva alkoi kiiltää ja jäniksen ajohalut lisääntyä, hän kertoi itse syöneensä loput. Sitä Nevala ei sen sijaan osannut sanoa, mitä Jorma teki omille uusille valmennusmenetelmilleen. Pauli Nevala - keihäänheittäjä-dokumentin voi katsoa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-4255694 Kommentit (0)

Sotahirviskandaali

23.11.2017, 19:13

Ja taas on vääryys noussut kunniaan. Yle on saanut Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen höpöhöpöuutisoinnista, koska se viime keväänä kertoi, että voittamaton Puna-armeija koulutti 1930-luvulla Karjalassa sotahirviä taistelemaan valkobandiitteja vastaan.  Julkisen sanan neuvoston mukaan kyseessä on venäläisen lehden aprillipila vuodelta 2010, jota Jaakkimassa Huuhanmäen kasarmin valtavaan kallioluolaan sotamuseon perustanut liikemies alkoi hyödyntämään markkinoinnissaan. Ja hyvin alkoikin hyödyntämään, koska itsekin pari kuukautta sitten matkustin vasiten museon sotahirviaineistoon tutustumaan. Pääsinkin tutustumaan. Tosin vaikeuksia oli, koska museon opas ei puhunut tuntemiani sivistyskieliä, joten jouduin kehonkielellä esittämään hirveä ja päästelemään suustani sodan ääniä. Sitten minut osattiinkin ohjata hirvikuvien äärelle. Yhdessäkin kuvassa punasotilas ampui Emma-pikakiväärillä hirven selästä käyttäen tukevana jalustana ratsunsa sarvia.Tosin jotenkin vaisu opas oli kuvia esitellessään ja ehkä hän ymmärsi häpeillä jotain. Mutta itse olen sitä mieltä, että hyvä juttu on hedelmällisempi asia kuin tylsä totuus enkä luovu Ylen saaman valehtelutuomion jälkeenkään luopumaan uskostani sotahirviin. Sitä paitsi minulle on kerrottu, että sodan jälkeen Uukuniemen puolen hirvimiehet ihmettelivät sitä, miten eräät saaliseläimet eivät ollenkaan pelänneet laukausten ääntä, vaan sen sijaan ryntäsivät pelotta päin asemiehiä, johon ne varmaankin oli opetettu niiden palvellessa Puna-armeijan riveissä. Mutta suurena haaveenani on, että elakkeelle päästyäni alan kasvattamaan ratsuhirviä. Olen varma, että ainakin maastoesteratsastuksessa pitkäjalkainen ratsuhirvi voittaa hevosen varsinkin, jos  sen sarvet muotoillaan moottoripyörän sarvia muistuttaviksi, jolloin eläimen hallinta on helppoa. Julkisen sanan neuvoston  kuohuttava päätös löytyy tästä linkistä: https://yle.fi/uutiset/3-9944785 Kommentit (0)