Nokkelat lokit

 

Erikoisen ja varmasti myös rauhallisen paikan on nokkela kalalokkipariskunta valinnut pesälleen Uukuniemen sotilashautausmaalta. Tarkemmin en pystynyt pesää tutkimaan koska sateenvarjo ei ollut mukanani. Sankarillisesti taistelivat linnut kotinsa ja lastensa puolesta.

 

Muistanpa miten Uudessa Valamossa pääskyset pesivät vuosia erään ikonin päällä, ja minusta se oli herttaista, mutta sitten luostarin johto vaihtui ja pääskynpesä tuhottiin, koska pääskyjen katsottiin tahraavan luostarin pyhiä arvoja.

 

Luonnonsuojeluväki ei reagoinut pääskyjen kodin tuhoamiseen, jota ihmettelen. Sitäkin ihmettelen, ettei raittiusväki ole reagoinut siihen, että pääskynpesän hävittäjät ovat äskettäin aloittaneet luostarissa laajamittaisen viinan valmistuksen ja myynnin.

 

Pirunpöytä

Satunnaisen matkailijan kannattaa huomioida, että Kiteen kaupungin Kesälahden pitäjän Hummovaaran kylässä sijaitsevan Lönnrotin petäjän lisäksi kannattaa hänen tutustua myös petäjästä noin 600 metrin päässä olevaan kuppikiveen, jota kutsutaan Pirunpöydäksi.

Suomesta on löytynyt noin 500 kuppikiveä, joiden kuoppien merkityksestä on useita oletuksia. Wikipedian mukaan kuppikivet olivat luultavasti uhripaikkoja. Uhreja, kuten viljaa tai naisten rintamaitoa, jätettiin kiven koloihin suvun vainajille, haltijoille tai maahisille sato- ja pyyntionnen toivossa. Jotkut uskoivat, että kuoppiin jääneellä sadevedellä on parantava vaikutus. Loitsuilla myös kipuja ja vaivoja karkotettiin kiven reikiin.

Uukuniemen Papinniemen leirintäalueellakin on näyttävä luonnonmuodostelma, jota monet pitävät kuppikivenä; sekin satunnaisen matkailijan kannattaa käydä katsomassa. Itse muistan lapsuuteni onkimatkoilta, että Petäisen rannallakin on laakea tasainen kivi, jossa on ihan kengänjälkeä muistuttava kuoppa, hyvä ettei siitä erotu Nokia-yhtiön leima. Täytynee vielä joskus etsiä tuo kivi ja tarkastaa, ettei  vain ole muinaisten esi-isien tekosia.

Tässä lisätietoa Pirunpöydästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pirunp%C3%B6yt%C3%A4

 

 

Lönnrotin petäjä

Suomalainen mies ei yleensä puhu eikä pussaa, mutta tiukan paikan tullen hän voi halata. Yksi elämälleni asettama tulostavoite täyttyi, kun vihdoinkin pääsin Kiteen kaupungin Kesälahden pitäjän Hummovaaran kylässä halaamaan Lönnrotin petäjää oikein kalevalaisessa hengessä. Tuon puun juurella Juhana Kainulainen lauloi Elias Lönnrotille muistaakseni kahden päivän ja yhden yön aikana huomattavan osan sittemmin Kalevalaksi kutsutun kansalliseepoksemme runoista.

Mummoni vaari maamme tuotteliain kansanrunoilija Vihta-Paavo Korhonen osallistui sitten myöhemmin kansalliseepoksemme tekoon ainakin siten, että löytämäni nettitiedon mukaan ehdotti Lönnrotin siihen asti nimettömälle teokselle nimeksi Kalevalaa. Vihta-Paavoa pidetään rautalampilaisena ja Rautalammille hän on haudattukin, vaikka kyllä hän enemmänkin oli Vesannon Urheilijoiden miehiä. 

Saattaa olla, ettei Vihta-Paavo ollut kalevalaisia runonlaulajia, koska parhaiten hän on jäänyt runouden historiaan siitä, että hän maksua vastaan laati pilkkarunoja varsinkin herroista, jotka jo silloin tekivät vääryyksiä tavalliselle kansalle.

Minulla ei ole käsitystä siitä, missä määrin Suonenjoen Kärkkäälän suuri poika runonlaulaja Pentti Lyytinen osallistui Kalevalan tekoon, mutta epäilen, että hän kunnostautui enemmänkin politiikan puolella. Lyytinen nimittäin kärsi kunnon runoilijana siinä määrin juoppouden vaivasta, ettei hänestä oikein ollut normaaliin työelämään ja niinpä hänet valittiin talonpoikaissäädyn edustajaksi Suomen Pankin johtokuntaan, jossa tehtävässä juoppoudesta ei katsottu olevan haittaa.

Sydänkarjalan internet sivu kertoo seuraavaa Lönnrotin petäjästä, johon minullakaan ei ole mitään lisättävää:

"Lönnrotin petäjä on Kesälahdella Hummovaaran kylässä sijaitseva mänty. Ensimmäisellä runonkeruumatkallaan ollut Elias Lönnrot taltioi puun juurella kesäkuussa 1828 Juhana Kainulaisen lausumia runoja, kansanuskomuksia ja loitsuja. Lönnrot merkitsi Kainulaiselta muistiin kahden päivän aikana yhteensä 2 551 säettä ja 59 erillistä runoa, joista suurin osa oli loitsuja. Lönnrotin 1833 julkaisemasta runoelmasta Runokokous Väinämöisestä eli niin sanotusta Alku-Kalevalasta nämä runot muodostivat merkittävän osan. Niihin kuului muun muassa Sampo-runoja ja Lemminkäisen virsi.

Petäjä sijaitsi Kainulaisen kotitalon Kainulan pihapiirissä. Kerrotaan, että puun istutti Kainulaisen suvun nuorukainen kihlauduttuaan. Morsian kuitenkin kuoli, ja petäjästä tuli Kainulaisen suvun uhripuu. Metsästäjänä tunnettu Juhana Kainulainen vei kaatamiensa karhujen pääluun mäntyyn loitsuja lukien.

Lönnrotin petäjän vieressä sijaitsee 1989 valmistunut karjalaistyylinen hirsirakennus Juhanantupa, jossa palvelee kesäisin lounas-kahvila. Sisällä jo itsessään nähtävyytenä pidettävässä Juhanantuvassa on muun muassa puuveistoksia."

 

Talon valtaajat

Taiteilija Martti Innasta ei voinut pitää kovin edistyksellisenä ihmisenä vaan pikemminkin päinvastoin. Kuitenkin hän on yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka taistelivat asekädessä saksalaista natsismia vastaan sota-aikana.

Näin tapahtui, kun Innanen pikkupoikana oli halkopinoilla kiipeillessään havainnut pinojen välissä saksalaissotilaan olevan hyvin intiimissä kanssakäymisessä jonkun suomalaisnaisen kanssa. Innanen hiipi pariskunnan taakse ja ampui lähietäisyydeltä stritsallaan saksalaista sotilasta takaapäin ns. arkaan paikkaan. Innasen kertoman mukaan osuman saanut saksalaissotilas huusi kuin eläin.

Naivistisissa maalauksissaan Innanen osoitti sen, että vaikka hän taisteli aikoinaan ase kädessä natseja vastaan, niin hän ei ollut erityisen edistyksellinen taiteilija, vaan hän pilkkasi erityisesti radikaalia nuorisoa kuten talonvaltaajia: https://linocatlady.blogspot.com/2019/08/kissakortti-323-cat-card-323.html

Innaset maamme historiassa

Facebook muistutti, että olen tasan kaksi vuotta sitten ylistänyt kuvataiteilija Martti Innasen neroutta. Kirjoitan tätä Uukuniemellä ja Facebookin muistutus palautti mieleeni, että Martti Innanenkin on melkein Uukuniemen poikia, sillä hänen setänsä konstaapeli Viljo Innanen oli syntynyt Parikkalassa, johon Uukuniemikin nykyään kuuluu, vaikka läheskään kaikki uukuniemeläiset eivät kuntaliitosta hyväksykkään, koska se keskittää liiaksi valtaa Parikkalan metropolille.

Konstaapeli Viljo Innanen muistetaan siitä, että hän kuoli joulun aatonaattona 1942 raivoisassa tulitaistelussa kommunistien aseellista siipeä edustaneen Veikko Pöystin ampumana Vantaan Hiekkaharjussa, jonka liepeillä opiskeluaikana asuin. Muistelen tuossa taistelussa ammutun noin 2.000 laukausta.

Veikko Pöysti oli kasvanut mieheksi Lahdenpohjassa reilun 10 kilometrin päässä paikasta, jossa tätä kirjoittelen. Ilmeisesti Pöystikin kuoli poliisien luoteihin, vaikkakin myös sellaista kerrotaan, että hän teki itsemurhan puukolla, koska ei pystynyt enää pistooliaan käyttämään. Kolme poliisia myös haavoittui tuossa pidätysyrityksessä.

Poliisi ei onnistunut ottamaan kiinni Pöystin 19-vuotiasta tyttöystävää suonenjokelaista Irja Jalkasta. Tätä kuitenkin osuttiin sekä lantioon että reiteen, mutta siitä huolimatta hän kahlasi Hiekkaharjussa Rekolanojan yli ja pakeni talviyöhön eikä häntä myöhemminkään tavoitettu. Ilmeisesti häntä ammuttiin 6,35 kaliiperin aseella, jonka heikkotehoisuutta kansanedustaja Vornanen on viime aikoina vakuuttanut.

Jalkaset ovat sitkeää sukua, senhän jo Jalkas-Kalle todisti vuonna 1936 Garmisch-Partenkirchenin miesten viestin ankkuriosuudella.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_P%C3%B6ysti

Trumpin avustajana

Rankka yö oli viime yö, koska olin aika vaativassa tehtävässä presidentti Trumpin avustajana. Jostain syystä suomen kieltä puhuva Trump toi minulle vahvistettavaksi asiapaperin, jossa otsikkona näytti lukevan ihan selvällä suomella, että KULMINAATIOPISTE, mitä ihmettä se sitten tarkoittaakaan.

Paperin asiasisältönä näytti olevan se, että presidentti Trump julistautui siinä päätöksellään diktaattoriksi, joka ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa mistään kenellekään milloikaan. Samanlainen etuoikeushan on myös entisen hyvän itäisen naapurimme tyrannilla Putinilla. Minun piti presidentin avustajana allekirjoituksella vahvistaa paperilla oleva päätös. Merkillinen on tuo ihmisen alitajunta, kun se pystyy tuollaisia unia näyttämään.


Vuosia sitten, jolloin vietin täysin päihteetöntä elämää, olin unessa jossain oluttuvassa kaljalla Hitlerin kanssa. Hitler, josta näkyi ison koppalakin alta vain pottunenä, valitti että itärintamalla menee ihan päin mitä tahansa. Minua säälitti tämä syvästi masentunut mies niin kovasti, että rohkaisin häntä vakuuttamalla, että kyllä se siitä. Merkillinen on tuo ihmisen alitajunta, kun se pystyy tuollaisia unia näyttämään.


Trump tuli varmaankin uniini, koska telkkarissa oli juuri näytetty Capitolin valtauksesta kertova dokumentti, joka todisti, miten lähellä jo kertaalleen oli se, että Trumpista olisi tullut yksinvaltias. Trumpilla näyttää olevan hänen kannaltaan hyödyllinen näkemys, että Usa:n presidentillä on oikeus armahtaa itsensäkin rikoksista ja sellainen rikoshan voisi olla vaikkapa vallankaappaus tai vastaehdokkaan murha. Mittaamattomien mahdollisuuksien maa on siis Usa, jossa ihan kenestä tahansa voi tulla vaikka mitä.

Lisätietoa Trumpista tässä: https://areena.yle.fi/1-68318059

P---u on homo

Vaikuttavin näkemäni seinäraaputus löytyi reilut 40 vuotta sitten Vantaan Koivukylän opiskelija-asuntolan Rasinkatu 14:ssa sijainneen pesuhuoneen seinästä alle metrin korkeudelta, joten luulen jonkun alakoululaisen olleen asialla. Minusta mietelmässä "P---U ON HOMO", on jotain todella syvällistä ja jopa niin syvällistä, että en välttämättä sen syvällisyyttä täysin ymmärrä. Tai saattaa tietysti olla, että asialla olleella taaperolla oli vielä aukkoja tiedoissa.

Kuvasin tuon syvällisen mietelmän ja olen varma, että se kuva, jonka paikka eittämättä on Vantaan kaupunginmuseon kokoelmissa, piileskelee jossain noin viiden metrin säteellä tästä paikasta, jossa tätä kirjoitan, mutta ikävä kyllä en sitä nyt löydä.

Vaikka kaipaamaani kuvaa en löydä, niin netistä löytyy juuri sen talon kuva, jonka seinässä syvähenkinen raapustus oli, mutta näköjään kirjoitus on seinästä pyyhitty. Tuossa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä vantaalaisessa talossa on näköjään 91,5 neliön osake myynnissä 72.000 eurolla, joten eivät ole asunnot Koivukylässä hinnankiroissa. https://www.kiinteistomaailma.fi/vantaa_myytavat_kerrostaloasunnot/1368831

Vessakirjoitukset

Arto Paasilinnakin oli kiinnostunut seinäkirjoituksista ja julkaisi reilut 50 vuotta sitten teoksen  Kansallinen vieraskirja. Graffiitti eli vessakirjoituksia, jonka silloin luin ja mieleeni on jäänyt, että Yliopiston vessan seinästä löytyi nykyisessäkin maailmantilanteessa ajankohtainen huomautus: "Muistakaa, että myös Neuvostoliitolla on ydinaseet". Joku ilmeisen neuvostovastainen taho oli raapustanut sen viereen, että: "Mutta toimivatko ne?" En ota Neuvostoliiton  ydinaseiden kuntoon jyrkästi kantaa, mutta epäilen, että kun tiettävästi Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjällä on noin 8.000 ydinasetta, niin kyllä niistä valitettavan iso osa toimii.

Vuonna 2017 arvovaltaisessa Voima-lehdessä on ollut ansiokas juttu vessakirjoitusperinteestä, jossa ne rinnastetaan kirjoitteluun sosiaalisessa mediassa. Tosin menneessä maailmassa ei naapurikyläläisille suunnattuja uhkauksia tarvitsisi kovin pitkää puuhuussien seiniin ja siltojen kaiteisiin kaivertaa, nimettömänäkään, ennen kuin luvassa olisi jonkinlainen sakinhivutus ja sosiaalisen hylkiön rooli. Nykyään pystyy internetissä kanssaihmisiä loukkaamaan paljon tehokkaammin ja turvallisemmin.

https://voima.fi/blogit/mita-voi-sanoa/2017/globaali-digitaalinen-vessan-seina/

 

 

 

Suklaata mummoille

Uskon, että maamme tunnetuin seinäraapustus oli aikoinaan Tikkurilan lähellä Bio Grandin seinässä ihan radan varressa, joten kaikki Helsinkiin matkaavat pystyivät lukemaan vaatimuksen: "SUKLAATA MUMMOILLE".

Itsekin olen tuon raaputuksen kuvannut, mutta niin on tehnyt myös Anita Siimes, jonka otosta on pidetty historiallisesti niin merkittävänä, että se on huolittu vallan Vantaan kaupunginmuseon nettisivulle.

Olen harkinnut, että mikäli aion eläkepäivieni ratoksi pyrkiä eduskuntaan, koska se on paikka, jossa näköjään sattuu ja tapahtuu, niin vaalilauseenani olkoon tuo SUKLAATA MUMMOILLE. Luulen, että tulisin keräämään vanhusväestön äänet samalla tavalla kuin Georg C. Ehrnrooth, jonka kohderyhmänä olivat köyhät eläkeläiset, joiden asialla tämä ilmeisen vakavarainen aatelisherra kertoi olevansa.

Iskevät vaalilauseet ovat politiikassa tärkeitä ja sen osoitti vuosikymmeniä sitten esimerkiksi eräs täysin tuntematon kymenlaaksolainen, jonka sukupuoli jääkööt mainitsematta. Hänen gynekologina toiminut aviomies oli kaivanut paikasta, jota en nyt kehtaa kertoa, hyvin paljon rahaa ja hänellä oli jo melkein kaikkea, mutta kansanedustajapuoliso puuttui.

Niinpä hän järjesti tämän eduskuntavaaliehdokkaaksi ja järjesti myös tämän näyttävän vaalikampanjan, jonka repäisevänä vaalilauseena oli NAINEN KYMENLAAKSOSTA. Nainen Kymenlaaksosta saikin huiman kannatuksen, mutta ihan eduskuntaan se ei kuitenkaan riittänyt. Uskon, että nainen Kymenlaaksosta olisi mennyt heittämällä läpi, jos hän olisi vaalikampanjassaan älynnyt vaatia suklaata mummoille.

https://www.finna.fi/Record/vantaa.kuva%3A8%3A879

Hail

Huolestuttava on englannin kielen valta-asema maailmassa. Nykyajan nuoriso ei näytä enää hallitsevan vanhan sivistyksen ja tieteen kielen saksan alkeitakaan. Muistanpa, kun edellisen kerran joskus 60-luvulla näin Suonenjoella kaupan näyteikkunaan raapustetun Heil Hitler-tervehdyksen hakaristillä vahvistettuna, oli Heil-sana ihan oikein kirjoitettu, vaikkakin hakaristi oli piirretty väärin päin.

Silloin tästä poliittisesta skandaalista kirjoitettiin isosti ainakin silloisessa pitäjänlehdessä. Nyt hakaristi ja virheellisesti raapustettu Hail Hitler ja oikeaan asentoon raapustettu hakaristi ovat palanneet taas Suonenjoen katukuvaan, sillä ne on raapustettu erään tyhjillään olevan liikekiinteistön ikkunaan, mutta enää ne eivät näytä hetkauttavan muita kuin minua.

Luulen, että jos ikkunaan olisi raapustettu Venäjän hyökkäyssodan symboliksi noussut Z, niin yleisönosasto olisi reagoinut voimakkaasti. Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että tiettävästi Putininkin tarkoitus oli käyttää sodassaan hakaristitunnusta, eli kahta ristissä olevaa Z-kirjainta, mutta se ei onnistunut, koska joku oli varastanut sen toisen Z:n.

Moottoripyöräilyä

Vaikka en ole koskaan edes mopedia omistanut, katsoin ihan kiinnostuksella ensimmäisen jakson moottoripyöräilijä Jarno Saarisesta kertovasta sarjasta. Sen ajatuksia herättävän seikan opin, että molempien moottoriurheilun suomalaissankareiden, eli sekä Jarno Saarisen että Teuvo Länsivuoren, vanhempien suvut omistivat hautaustoimiston. Voi olla, että hautaustoimistoala ja kilpamoottoripyöräily jotenkin tukivat 70-luvulla toisiaan, koska siihen aikaan kilpamoottoripyöräily oli hengenvaarallinen harrastus. Nykyään laji tuntuu kehittyneen turvallisempaan suuntaan.

Todella amatöörimäistä puuhastelua näytti sekä Saarisen että Länsivuoren moottoriurheiluharrastus ainakin uran alkuvaiheissa olleen. Saarisen mekaanikkona toimi hänen tyttöystävänsä, mutta Länsivuorella parempi tilanne, sillä muistelen, että hänellä ainakin jossain vaiheessa Keski-Euroopan isonrahan radoilla oli mekaanikkonaan iisalmelaisnuorukainen, joka oli suorittanut sikäläisessä ammattikoulussa vallan maatalouskoneasentajalinjan.

Länsivuoren suku on liikunnallisesti hyvin lahjakasta. Muistelen kuulleeni, että Teuvo Länsivuoren kuopiolainen vaari ennen sotaa tähtäsi vakavissaan Helsingin olympialaisten maratonille ja senkin muistelen kuulleeni, että hänen mummonsa nuoruudessaan hyppäsi pituudessa naisten Suomen ennätyksen.

Luulen, että Teuvo Länsivuoren serkku Sami Länsivuori on perinyt enemmänkin mummonsa geenejä. Sami oli nuoruudessaan lupaava jalkapalloilija Kupsin riveissä, mutta ilmeisesti hänen jalkanopeutensa ei riittänyt siinä lajissa, joten hän alkoi harrastamaan pikajuoksua ja voitti 90-luvulla kaksi kertaa satasen Suomen mestaruuden miesten sarjassa.

Sami Länsivuori jatkaa nykyään sukunsa perinteitä hautausalalla ja on uskoakseni nykyään maamme nopein ruumisautonkuljettaja. Sen verran hän on edelleen urheilumies, että lehtihaastattelussa hän kertoi ajavansa aina ruumisautollaan ylimääräisen kierroksen Väinölänniemen urheilupyhätössä, jos hänen kuljetettavanaan on entinen urheilukaveri.

https://areena.yle.fi/1-50888324

Kaksi jätkää

Eilen jäi kertomatta, miten poikkeuksellisen laaja oli Uukuniemellä Matin kioskin tavaravalikoima. Nimittäin rouva halusi aikoinaan tehdä itselleen kenkiä, mutta ongelmana oli, ettei kengän teossa tarpeellisia lestejä mistään löytynyt. Mutta kun Kioskin Matilta kysyi lesteistä, niin kohta hän kantoi niitä paikalle säkillisen, sillä hän oli suutarikoulun käynyt mies.

Kenkien tekemisen lisäksi Matti oli nuoruudessaan kunnostautunut myös kulttuurin alalla. Hän kertoi jopa voittaneensa Uukuniemen nuorisoseuran lausuntomestaruuden Pentti Haanpään runolla Kaksi jätkää. Paavo Väyrynen oli muuten samalla runolla Kaksi jätkää voittanut peräti valtakunnallisen nuorisoseurojen runonlausuntamestaruuden, tosin hän muisteli runon kirjoittajaksi Lauri Pohjanpäätä.

Sovimme Matin kanssa, että kun Uukuniemen nuorisoseura viettää 100-vuotisjuhlaansa, esitämme tuon Kaksi jätkää yhdessä ja hän ulkomuistista kirjoitti minulle paperilla tuon pitkän runon sanat, mutta ikävä kyllä Matti lähti tuonilmaisiin ennen tuota tapahtumaa, joten lausumatta Kaksi jätkää minulta jäi.

Etsin netistä tuota runoa Kaksi jätkää, mutta ei sitä sieltä tuolla nimellä löydy. Mutta kun kirjoitin muistamani ensi säkeet, jotka kuuluvat, että "Me oltiin jätkiä kumpikin, käsin känsäisin, housuin pihkaisin. Kesän pitkään läskiä leipää purtu, eik` mitään surtu", niin heti tärppäsi ja ilmeni, että runo on Viljo Kojon Muistoja menneiltä ajoilta, mutta joka tunnetaan myös ainakin nimillä Kaksi jätkää tai Minä ja Mikko.

Sekin ilmeni, että runo löytyy Youtubesta Matti Lehtisen komeasti lausumana, jota kannattaa hiljentyä kuuntelemaan. Satunnaisen kuulijan kannattaa huomioida, että lopussa kertoja ja Mikko poikkeavat ravintolassa ihan herrojen lailla syömässä ja tarvitsevat aterian yhteydessä perärättejä, mutta perärätti-nimityksessä ei ole mitään kaksimielistä tai sopimatonta, koska sata vuotta sitten kansa kutsui ruokaliinoja peräräteiksi.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=viljo+kojo%2C+muistoja+menneilt%C3%A4+ajoilta#fpstate=ive&vld=cid:32c75ddb,vid:ABkMvUAxy-I,st:0

Matin kioskilla

Jututin Uukuniemellä Kioskin Mattia tapahtuneesta pankkiryöstöstä pian tapauksen jälkeen ja Matti kertoi, että Amerikassa pankkiryöstöjä torjutaan sijoittamalla tarkka-ampujia pankkien läheisyyteen ja hän suositteli samaa turvajärjestelyä myös Uukuniemelle.

Matti ilmoitti olevansa halukas tähän tehtävään, koska olihan hän Tali-Ihantalan kokenut sotaveteraani ja ampunut ennenkin. Suunnittelimmekin Matin kanssa hänen yrityksensä toimipisteen siirtämistä pankin läheisyyteen, jotta Matti olisi voinut paremmin valvoa pankin turvallisuutta, mutta se suunnitelma oli turha, koska pankki lopetti kohta toimintansa.

Eikä pankkiryöstöjä enää nykyään tehdä, koska pankit eivät ole juuri koskaan auki ja jos ne joskus poikkeuksellisesti ovat auki, niin ei niissä enää rahaa ole, koska pankkikortit ovat korvanneet setelit.

Matin kioski oli aikoinaan legendaarinen paikka. Kun Åke Lindman filmasi Tali-Ihantalasta kertovaa elokuvaa Etulinjan edessä, kävi hän kyselemässä Matilta ohjeita filminsä tekoa varten. Ja kun karanneet biisonit juoksivat Uukuniemen ainakin Suomen kartalle, kävi Helsingin Sanomien toimittaja jututtamassa Mattia tapahtuneen johdosta. Matti myös kertoi Aki Kaurismäen käyneen filmaamassa kioskia, mutta sitä filmiä en ole nähnyt.

Matin kioski oli sikäli erikoinen kioski, että tyypillisten kioskitavaroiden lisäksi siellä myytiin myös kirjoja, varsinkin sotakirjoja ja lisäksi tauluja. Matin mukaan pienet taulut menivät suuria tauluja paremmin kaupaksi. Se on yllättävä tieto, koska Reijo Riikosen Sijoittajan oppaan mukaan suuret taulut säilyttävät arvonsa pieniä tauluja paremmin. 

 

Uukuniemen pankkiryöstö

Volvo Markkanen oli sikäli huono pankkirosvo, että ilmeisesti hän jäi kaikista ryöstöistään kiinni, kuten melkein kaikki muutkin pankkirosvot. Tietääkseni Suomessa on tapahtunut vain kaksi selvittämätöntä pankkiryöstöä.

Ainakin hyvän tarinan mukaan kyllä toisen pankkikeikan tekijät kuitenkin tiedetään, vaikka näyttö ei riitäkään oikeudessa. Heidän uskotaan olleen kaksi entistä poliisia. Heistä toinen on kerran urallaan valittu peräti vuoden poliisiksi, mutta toinen sen sijaan kunnostautui enemmänkin talviolympiaurheilijana.

Sen sijaan 3.8.1994 tapahtunut Uukuniemen pankkiryöstö on käsittääkseni yhä selvittämättä. Helsingin Sanomat kertoi aikoinaan tapahtuneesta seuraavaa:

"Naamiomiehet olivat odottamassa henkilökunnan töihin tuloa puoli yhdeksän aikaan. Käsiaseella uhaten he pakottivat avaamaan pankin ovet. Ryöstöhetkellä pankissa oli johtaja ja kaksi virkailijaa. Ryöstössä ei sattunut henkilövahinkoja.

Ryöstäjät pakenivat paikalta Kesälahden suuntaan moottoripyörällä, jossa oli punaista väriä. He olivat iältään noin 25-vuotiaita ja 175 senttiä pitkiä. Molemmat olivat hoikkia. Jalassa toisella oli tummanruskeat nahkakengät ja toisella lenkkarit. Pakotilanteessa toisella miehellä oli päässään musta kypärä ja toisella tumma kypärä, jossa oli punaisia merkkejä."

Ryöstäjien tuntomerkit eivät sovi Volvo Markkaseen, joka oli 168-senttinen eli 45 senttiä lyhyempi kuin toinen Markkasen suvun kuuluisuus koripalloilija Lauri Markkanen. Volvo Markkanen oli myös tapahtumahetkellä jo 57-vuotias, joten ikäkään ei täsmää.

Tutkimuksissani on tähän mennessä selvinnyt sekin, ettei ryöstäjien joukossa voinut olla myöskään Volvo Markkasen poika Sakari, joka tapahtumahetkellä oli vasta 8-vuotias. Tosin myöhemmin hän kunnostautui isänsä lailla pankkiryöstöalalla, jolle isä hänet kasvatti.

Volvo Markkanen yritti opastaa ammatissaan myös tyttärenpoikaansa, jolle hän antoi kuolinvuoteellaan sen tärkeän neuvon, että jos ryöstää pankin, niin kiinni ei saa jäädä.

Sakari Markkasen persoonaan voi tutustua tästä: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3f29d5ac-c2fc-488d-9780-5d5341103448

Kgb:n mies

Eilen mainittu Matti Volvo Markkanen eli värikkään elämän, mikäli yhtään on uskominen elokuvaohjaaja Taavi Kassilan kirjaa Kameleontti ja miksi ei olisi. Kameleontti kertoo esimerkiksi Markkasen toimineen nuoruudessaan vakoojana KGB:ssä ja taistelijana ranskalaisessa OAS-terroristijärjestössä.

Itsekin epäilin noita savolaisen Markkasen kertomia asioita ja uskoin että vastuu niiden totuudellisuudesta jää kuulijalle, mutta hämmästyin, kun luin Suojelupoliisin virallisen historian ja siinä kerrottiin, että Supo tosiaan seurasi Markkasta ja piti häntä vallan KGB:n Moskovan kurssin käyneenä miehenä. Vahva todiste käydystä Moskovan kurssista oli se, että Markkasen kauluspaidat oli pilattu juuri samalla tavalla kuin Neuvostoliiton pesuloissa oli tapana. Supon agentti oli siis käynyt tutkimassa Markkasen vaatekaapin.

Markkasen isä Olavi Markkanen toimi sotien aikana saksalaisten ja suomalaisten sotilaiden yhteysupseerina, ja oli yhteyksissä myös venäläisiin, ja Markkasen mukaan sai poikansa näillä yhteyksillä KGB:n palvelukseen. Siviilissä Mikkelin kansanopistossa lausuntaa opettanut Olavi Markkanen ei sentään ollut kommunisti, mutta kansallissosialisti kuitenkin.

Muistelmissaan Markkanen kertoo ajautuneensa rikolliseksi, koska terroristijärjestö OAS:n riveissä hän taisteli yhdessä rakastamansa nuoren neitosen kanssa, mutta tyttö, jota hän lempi, sai surmansa taistelussa ja niinpä tuli Volvostakin julma ryöväri, kuten laulussa sanotaan. Mutta eppäillä tuotakin tarinaa soppii.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Markkanen

Volvo Markkanen

Aiemmin olen kertonut, miten karjalaisia talonpoikia vallan ruoskittiin heidän ollessaan venäläisten aatelisten alaisuudessa. Luulen, että karjalaisten ystävällinen ja nöyrä käytös saattaa periytyä tuolta ajalta.

Sen sijaan meidät savolaiset tunnetaan vähemmän nöyränä ja ystävällisenä heimona, jonka näkemyksen vahvistaa myös juuri lukemani Ulla Koskisen kirja Soturiaatelin aika, jossa kerrotaan, etteivät 1500-luvun lopulla rautalampilaiset talonpojat ollenkaan tykänneet ruotsalaisista huoveista, joita heidän piti elättää, vaan asiaan kyllästyneinä he hakkasivat avannon ja hukuttivat huovit siihen.

Se oli yksi nuijasodan alkutapahtumista. Yhtenä savolaisten nuijamiesten johtajista oli Suonenjoen Markkalan kylän Esko Kolehmainen, jota ruotsalaiset kutsuivat nimellä Eskil Uttermark, joka sukunimi sittemmin muuttui Markkaseksi. Esko Markkanen oli jopa niin kiero savolainen, että hän onnistui yhtenä harvoista nuijamiesten päälliköistä säilyttämään henkensä talonpoikaiskapinan jälkiselvittelyssä ja pääsi jatkamaan sukuaan.

Hänen toiseksi tunnetuin jälkeläisensä on koripalloilija Lauri Markkanen ja hänen tunnetuin jälkeläisensä on kuuluisa pankkirosvo Matti Volvo Markkanen, joka on jopa niin kuuluisa, että Yle Areenaan on ilmestynyt nuoren tanskalaisen historiabloggaaja Regitzen tekemä kolmeosainen sarja Volvo-Markkasesta, jonka tyttärentytär hän uskoo olevansa.

Sarjan perusteella tanskalaiset vaikuttavan arvostavan kovasti ystävällistä ja kohteliasta Volvo Markkasta ja tunne oli uskoakseni molemminpuolinen. Markkanen kertoi myöhemmin tykänneensä tanskalaisista, sillä Tanskassa pankkien ryöstäminen oli helppoa. Siellä yleisö vain kannusti pakoon säntävää pankin ryöstäjää, kun taas Suomessa aina löytyi muutama sankari, jotka lähtivät vaahto suussa jäljittämään rosvoa.

Volvo Markkasesta kertovan tanskalaissarjan voi katsoa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-67361052

Kaskiruis

Olisi mielenkiintoista tietää, oliko Uukuniemen Kirkkolammen pohjamudasta löydetty 1200 vuotta vanha rukiin siitepölyhiukkanen peräisin kaskirukiista. Kaskirukiin keksiminen oli aikoinaan vähintäänkin Nokian kännykkäkeksintöön verrattava innovaatio. Kaskirukiin avulla nimittäin savolaiset valloittivat 1600-luvulla Uukuniemen lisäksi myös Ruotsin, Norjan ja Amerikan havupuuvyöhykkeet.

Tosin kaskirukiin viljely ei ole savolaisten keksintö, vaan Wikipedian mukaan huhtakaski, jolla tarkoitetaan havupuumetsään tehtyä kaskeamismuotoa, oli Pohjois-Venäjän suomensukuisten kansojen kehittämä. Tosin jostain syystä vain savolaiset alkoivat sen avulla valtaamaan maailmaa.

Kaskiruis kylvetään vasta keskikesällä, joten syksyllä se on vasta oraalla, tosin oraskin voidaan hyödyntää vaikka lampaiden rehuna. Seuraavana kesänä kaskiruis sitten kasvaa lähes miehen korkuiseksi pensaaksi, sillä se on monihaarainen.

Annika Lutherin kirjassa Rukiin viljava historia kerrotaan, että eräs norjalainen tutkija löysi jostain seinän raosta muutaman satavuotiaan metsäsuomalaisten kaskirukiin jyvän ja kylvi ne maahan. Suuri osa siemenistä iti ja paras yksilö tuotti peräti 16.000 uutta jyvää. Muistanpa, että lapsuudessani pottusatoa pidettiin hyvänä, jos yksi pottu tuotti kymmenen uutta yksilöä.

Tämä Wikipedian juttu todistaa, että kaskiruista tuottaneet metsäsuomalaiset menestyivät Ruotsissa hyvin ja niinpä suuri osa maailmalla menestyneistä ruotsalaisista on metsäsuomalaissukua. Yksi nimi näyttää Wikipedian luettelosta puuttuvankin eli Olof Palme. Jostain luin hänenkin suvustaan löytyvän Suhosten geenejä, joita kantoi myös ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan luoja Tage Erlander.

Tässä yhteydessä en malta olla korostamatta, että ruotsalainen Bernadotten kuningassuku tulee prinssi Danielin myötä muuttumaan Seppästen kuningassuvuksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4suomalaiset

Käräjäkivet

Uukuniemellä on Käräjätie ja minulle on kerrottu, että sen läheltä pitäisi löytyä käräjäkivet, joilla istuen paikkakunnan vapaat miehet jo ehkä yli tuhat vuotta sitten harrastivat paikallisdemokratiaa. Yritin viime kesänä löytää nuo kivet, mutta en tainnut onnistua. Tuollaisen kivirykelmän löysin, mutta turhan vaatimattomilta kivet näyttävät aikuisten miesten istumakiviksi. Toisaalta jo Uukuniemen virallisessa historiassa todetaan rehellisesti, että ainakin 1800-luvulla uukuniemeläisiä pidettiin pienenpuoleisina ja rumanlaisina ihmisinä. Ja kyllähän maa saattaa satojen vuosien aikana nousta paljonkin kivien ympärillä. 

 

Uukuniemellä on ollut pitkään asutusta, sillä ensimmäiset merkit maanviljelyksestä siellä ovat jo 800-luvulta. Kirkkolammen pohjasta löytyi tutkimuksissa  rukiin siitepölyä peräti 1200 vuoden takaa. Vaikka osan historiastaan uukuniemeläiset ovat eläneet Venäjän vallan alla, niin sen verran takapajuista seutu on ollut, ettei edes muualla sivistyneessä maailmassa harrastettu maaorjuus siellä menestynyt. Euroopan maista ainoastaan Pohjoismaat ja Sveitsi välttyivät maaorjuudelta ja se seikka taitaa vieläkin näkyä näissä kansoissa.

Tosin vaikka maaorjuutta ei Karjalassa ollut, niin ei torpparien asemassa ollut hurraamista. Tuossa vähän matkan päässä Parikkalassa on Koitsanlahden kartano, jonka omistivat Venäjän aateliset, ja siltä ajalta on säilynyt tähän päivään piiskauspetäjä, jonka avulla lisättiin kartanon henkilökunnan työmotivaatiota. Ruoskimista harrastettiin muuallakin Karjalassa, koska muistelen jostain lukeneeni, että Viipurin maalaiskunnassa sai ruoskasta maistaa myös eduskunnanpuhemiehenä timineen Johannes Virolaisen vaari.

Tuo maaorjuusasia liittyy sikäli omankin sukuni historiaan, että myös vaarinivaarinvaaristani inkeriläisestä Tuomas Koivistoisesta yritettiin tehdä orjaa, mutta häntä asia pisti sen verran vihaksi, että ainakin hyvän tarinan mukaan hän hukutti työnantajapuolen edustajan ja souti sen jälkeen tekoaan karkuun Savon selkosiin. Tarinan parhaan version mukaan työnantajapuolen edustaja hukutettiin tervatynnyriin.

 

Meditaatiokoivu

 

Ei ole täällä mitään pysyvää sanotaan jo jossain virressäkin ja niinhän se on. Olen jo 43 keväänä meditoinut Uukuniemen Pyhäjärven rannalla toljottaen saksanseisojakoiran lailla veden päälle kaartuvaa koivua, mutta enää se ei enää kaarrukkaan veden päälle, vaan on talven aikana katkennut järveen. Vain pelkkä kannon tynkä on tästä jalosta koivusta jäänyt jäljelle.

Tuossa vähän matkan päässä on Kellokivi, joka on saanut nimensä siitä, että 1600-luvulla seudulle muuttaneet savolaiset imperialistit, jotka lienevät olleen paikkakunnan nykyisten Härkösten, Suutaristen ja Tiaisten esi-isiä, jotka nimet ovat tuttuja maamme urheilun ja musiikin historiasta, upottivat hyvän tarinan mukaan ortodoksien kirkonkellon Kellokiven lähelle.

Kellon kieli löytyikin rannalta jokunen vuosi sitten, mutta itse kelloa ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty. Ja eilen tuli mieleeni, ettei sitä varmaan koskaan löydetäkään, koska eivät savolaiset sentään niin tyhmiä olleet, että olisivat kalliin kellon heittäneet järveen, vaan kyllä se varmaan suurella rahalla myytiin aseteollisuuden tarpeisiin. 1600-luvulla tykit olivat vielä pronssia ja eiköhän Uukuniemenkin kello päätynyt sotaisan Ruotsin armeijan tykin putkeksi.

Pyhämäki

Harva on se satunnainen matkailija, joka eksyy Uukuniemen Pyhämäelle, jonne vuonna 1692 rakennettiin pitäjän kolmas kirkko, vaikkakin monissa lähteissä kerrotaan virheellisesti sen olleen Uukuniemen ensimmäisen kirkon. Nimittäin ilmeisesti jo 1600-luvun alkupuolella ortodoksikirkko rakennettiin Papinniemeen reilun kilometrin päähän Pyhämäestä. Lisäksi Kesälahti kuului 1600-luvulla Uukuniemen pitäjään ja sinnekin rakennettiin herranhuone ennen Pyhämäen kirkkoa.  

Pyhämäen kirkko paloi pian valmistumisensa jälkeen vuonna 1694. Luulen, että salama sen poltti, koska yhdysvaltalainen keksijä Benjamin Franklin, josta myöhemmin tuli USA:n presidentti, keksi ukkosenjohdattimen uudelleen vasta 1700-luvulla. Sitä ennen kuitenkin jo muinaiset kreikkalaiset osasivat käyttää ukkosenjohdattimia. En malta olla tässä yhteydessä kertomatta, että viime vuosisadan alkupuolella eräs lehtimies tuomittiin Jumalan pilkasta, kun hän otsikoi juttunsa, että "Herra poltti huoneensa", kun eräs kirkko paloi salaman sytyttämänä.

Sitäkään en malta olla kertomatta, että Ruotsin kuningas määräsi, että Uukuniemen luterilaisten ja ortodoksien piti auttaa toisiaan kirkkojensa rakentamisessa, mutta luterilaisten mielestä ortodoksit eivät tulleet heidän kirkkotalkoisiinsa. Epäilen, että Tverin Karjalaan muuttaneet uukuniemeläiset olivat asiasta juuri päinvastaista mieltä.

Pikkuisen on päässyt metsittymään tuo Uukuniemen Pyhämäen kirkon paikka, jota asiaa tämäkin kuva todistaa, mutta penkki sieltä löytyy, jolla istuen satunnainen matkailija voi pohtia vaikkapa kaiken katoavaisuutta. Paikalla on myös röykkiöittäin isoja kiviä, joista voi päätellä, että jo muinaiset esi-isämme ymmärsivät rakentaa kirkkonsa kiviperustalle eikä hirsiarinalle, jolle Kalle Päätalo kertoi Satusedäksi kutsutun muurarin rakentaneen vielä 1920-luvulla taivalkoskelaisen Päätalon kattilakunnan mökkiin ns. paikkaansa hakevan uunin, joka uuni oli osasyynä sille, että Päätalon Herkko joudutiin viemään köysissä vallan mielitautiparantolaan.

Juankosken Kuohun lupaava yleisurheilija

Olen joskus aiemmin kertonut, että Immo Kuutsa valmensi parhaan lapsuuden kaverinsa äskettäin kuolleen Kaj Chydeniuksen hiihdossa Juankosken pitäjänmestariksi jossain juniorisarjassa. Yllättävää on, että Kaj Chydenius paljastaa muistelmakirjassaan Muistin juuri olleensa myös lupaava yleisurheilija. Eli taas löytyi kulttuuri- ja tiedeväen joukoista lupaava urheilijalahjakkuus.

Kypsemmällä iällä vasemmistoradikaaliksi kääntyneen Chydeniuksen edustama yleisurheiluseura lapsuusvuosina oli uskoakseni paikallinen porvariseura Juankosken Kuohu, koska Chydeniuksen perhe ei kuulunut työväen luokkaan, vaan vähintäänkin keskiluokkaan. Kuitenkin jo pikkulapsena Kaj yritti lähestyä työväenluokkaa liittymällä paikkakunnan vappumarssijoiden kulkueen hännille, mutta asioita ymmärtävä duunari talutti koltiaisen kädestä pitäen kotiovelle, koska tämä oli tehtaan herrojen jälkeläisiä.

Myös se paljastuu  muistelmakirjasta, että talviurheilupuolella Kaitsu oli kunnostautua liikuntakulttuurin järjestöpuolellakin. Yhdessä kaverinsa Immo Kuutsan kanssa pojat suunnittelivat Juankoskelle peräti jäästadionia. Ilmeisistä aikuisiän erilaisista yhteiskunnallisista mielipiteistä huolimatta Chydenius kertoo olevansa ylpeä valmentaja Kuutsan myöhemmästä menestyksestä.

Säveltäjämestarin merkittävin yleisurheilusaavutus on Juankosken Kuohun ikäkausikisojen 3-ottelumestaruus. Tosin palkintona saadussa pokaalissa lukee jostain syystä, että "Seiväshyppy III-palkinto miehet yli 35 v". Tämä selvä arvostuksen puutteesta kielivä vääryys  on saattanut vaikuttaa miehen myöhempään yhteiskunnalliseen ajatteluun.

Muuten Juankosken Kuohu palauttaa mieleeni sen maamme urheiluhistoriaan liittyvän asian, että toisen koskipaikkakunnan eli Kyröskosken Pärskeen nimeä ei hyväksytty yhdistysrekisteriin, koska seuran perustajien kaavailemaa seuran nimilyhennettä pidettiin hyväntavan vastaisena ja sopimattomana.

 

https://www.antikvaari.fi/teos/muistin-juuri/62a34c3deaa1ec176c3c3021

Uukuniemen Ilo

Uukuniemen Kummun kylällä on kilometrin päässä päätieltä pellonreunassa BL-142:lle pystytetty muistomerkki. BL-142 oli suomalainen Bristol Blenheim-merkkinen pommikone, joka teki 12.6.1944 pakkolaskun saatuaan it-tykin kranaatin osuman ohjaamoonsa Karjalan kannaksen yläpuolella. Kuvan muistomerkki paljastettiin kesällä 2010 ja koneen ohjaaja Pentti Tuisku oli tapahtumassa läsnä, vaikka ikää hänellä silloin oli 88 vuotta.

Miehistö olisi voinut pelastautua koneesta hyppäämällä, mutta pahasti haavoittunut ohjaaja Pentti Tuisku päätti yrittää pakkolaskua, koska koneen tähystäjän Göran Ödnerin laskuvarjon oli kranaatin räjähdys paiskannut ulos koneesta.  Koneen pakkolasku savipellolle oli sikäli onnekas, että kone olisi muuten murskautunut pellon reunassa olleisiin puihin, mutta sattuman oikusta Blenheimin siipi osui viime hetkellä isoon kiveen, joka pyöräytti koneen nokan takaisin tulosuuntaan.

Konekivääriampuja-sähköttäjä Sven Rosendahl kykeni laskun jälkeen hakemaan vielä apujoukkoja paikalle, mutta Tuisku ja Ödner loukkaantuivat pahoin; Ödner niin pahoin, että hänen vasen jalkansa jouduttiin amputoimaan reidestä. Sodan jälkeen hänestä tuli arvostettu muusikko, joka levytti Suomen ensimmäisen rock-iskelmän Tunnista toiseen, joka tunnetaan maailmalla paremmin Bill Haleyn esittämänä nimellä Roack Around the Clock.

Myös Göran Ödnerin poika Janne Ödner kunnostautui kitaristina ja soitti mm. pitkään Uukuniemen naapurissa Kesälahdella asuneen Pave Maijasen yhtyeessä ja pitkään Uukuniemellä asuneen Paroni Paakkunaisen yhtyeissä. Janne Ödner menehtyi 33-vuotiaana poliisiputkassa. Sitä ennen hän oli kaatunut nakkikioskilla. 

Vuosia sitten Uukuniemellä toimi Uukuniemen Ilo -niminen kulttuuriyhdistys ja mielestäni Ilon tulisi huomioida toiminnassaan se, että 12.6.2024 tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun pommikone teki pakkolaskun Uukuniemelle, jolla tapauksella oli suuri vaikutus jopa maamme musiikkihistoriaan. En näe yhtään kappaletta syitä sille, etteikö Uukuniemen Ilo voisi järjestää muistomerkillä rock-konsertin, jossa kyseistä musiikkia voisi esittää uukuniemeläisen harmoonitehtaan matkaharmooneilla. Ne voisi tuoda vaikeakulkuiselle tapahtumapaikalle vaikkapa mopedilla; mopedillahan se entinen Uukuniemen kanttorikin matkaharmooniaan kuljetteli seuramatkoillaan, mutta kuitenkin kirkkoherran perässä, koska kirkkoherran mopedi oli viritetty.

 

 

Liipaisinsormen herkkyys

Ampuma-aseet ovat hengenvaarallisia, joten tarkkana joutuvat poliisiviranomaiset olemaan, kun pyssylupia myöntävät, mutta koska ihmisistä on kysymys, erehdyksiä sattuu, kuten viime aikojen tapahtumat osoittavat.

Niinpä joensuulainen kansanedustaja-poliisi, joka on elämänsä aikana läpikäynyt monet soveltuvuustestit, lähti ihan laillinen mutka matkassaan juomaan ja vonkaamaan teinityttöjä Helsingin yöelämään ja loppu onkin sitten rikoshistoriaa.

Lieventävä asianhaara tapauksessa on se, että henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin. Nähtäväksi jää, pitääkö oikeus lieventävänä asianhaarana myös sitä, että kansanedustaja-poliisi poliisitutkinnan mukaan ainoastaan osoitteli mutkallaan kanssaihmisiään, mutta ei tähdännyt; olisiko vahva humalatila estänyt tähtäämisen.

Mutta vielä kovemmasta tapauksesta kerrottiin eilen Rikospaikka-ohjelmassa. Lupsakka kuopiolainen 61-vuotias ortodoksipappi oli 40 vuotta miettinyt sitä, miten eräs häntä 10 vuotta vanhempi nainen oli häntä nuoruudessa loukannut ja nyt hän sitten oli autoillut 160 kilometrin päähän Savonlinnaan ja ampunut ilmeisesti ihan luvallisella haulikolla kyseisen naisen ja tämän miesystävän. Ei varmaankaan haulikkoluvan myöntänyt poliisi epäillyt tämän lupsakkaan papin moiseen syyllistyvän.

Tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin muistaa, että sisäministeri Mari Rantanen juuri lausui, etteivät aseet tapa vaan ampujat, joten potentiaalisille murhamiehille ei pitäisi pyssyjä antaa. Voi hyvinkin olla perusteltua, että viimeaikaisten ampumatapausten johdosta aselupien myöntämisessä siirrytään etniseen profilointiin eikä lupia enää myönnetä itäsuomalaisille, joilla näyttää liipaisinsormen herkkyys olevan ihan geeneissä. Sen sijaan Ahvenanmaalla, jossa lienee aseita väkilukuun suhteutettuna eniten maailmassa, ei tietääkseni ketään ole koskaan ketään ammuttu. 

Tässä lisätietoa lupsakkaasta savolaispapista: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0d43fc48-e5af-48c3-878b-46e16172d7e1

Pekka Kolehmainen - viimeinen pyöveli

 

Kuten ehkä aiemminkin olen todennut, niin me kärkkääläläiset olemme kyvykästä ja eteenpäin pyrkivää porukkaa. Tämä seikka palasi mieleeni, kun näin, että syntyjään naapurin poika vankeinhoitaja Jouni Kolehmainen on hakenut Ulkopoliittisen instituutin johtajan erittäin hyväpalkkaista virkaa. Samasta virasta näyttää olevan kiinnostunut myös 20 muuta hakijaa, joiden joukossa on myös presidenttiehdokkaana ollut Mika Aaltola.

Onnea ja menestystä viran täytössä Jounille, joka on aiemminkin hakenut eräisiin huippuvirkoihin. Muistelen näitä hänen hakemiaan virkoja olleen Tullin ylijohtajan, Poliisin ylijohtajan, Suojelupoliisin päällikön ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtajan virat.

Virkoja hakiessaan Jouni Kolehmaisen kannattaa korostaa sitä, että hän kuuluu tutkimusteni mukaan samaan Karttulan Punnonmäen sukuhaaraan, johon kuului myös Suomen maailmankartalle juossut Hannes Kolehmainen. Punnonmäen suvun toinen kuuluisuus oli Pekka Kolehmainen, joka toimi maamme viimeisenä pyövelinä. Vankeinhoitaja Jouni Kolehmainen siis tavallaan jatkaa sukunsa perinteitä toimiessaan Rikosseuraamuslaitoksen palveluksessa.

Suomen viimeinen pyöveli Pekka Kolehmainen ei kuitenkaan suorittanut maamme viimeistä mestausta, vaan siitä huolehti vuonna 1825 pyöveli Lauri Jauhiainen, joka saattaa hyvinkin olla samannimisen suonenjokelaisen iskelmäsanoittajan esi-isä.

Viimeinen rauhanaikana mestattu oli Suonenjoella syntynyt renkimies Tahvo Putkonen, joka tuossa muutaman kilometrin päässä Suonenjoen Jauhomäellä toista joulupäivää juhlittaessa joutui lyömään halolla kuoliaaksi torppari Lasse Hirvosen, koska ilmeinen sukuni kantaisä Aatami Koivistoinen oli ottanut häneltä sitä ennen kirveen pois. Tahvo Putkonen menetti tapahtuneen seurauksena päänsä, mutta Aatami Koivistoista sakotettiin vain juopumuksesta.

Murha-info kertoo Jauhomäen joulujuhlasta seuraavaa: https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=6688

Perustuslakivaliokunnan pöydällä pano

Eilen kerroin millaisin konstein lähimmät sukulaisemme kääpiösimpanssit pitävät laumoissaan yllä hyvää mieltä ja esitin, että samoja keinoja voisivat erilaiset kiertelevät konsultit opettaa maamme huonohenkisillä työpaikoilla.

Nyt kuitenkin muistan, että kirjassaan Herrana on hyvä olla eduskunnan entinen puhemies Mikko Pesälä paljasti, että ainakin kerran on maamme eduskunnassa käytetty tuota työpaikan ilmapiirin parantamiskonstia, ja annetaanpa Pesälän jatkaa aiheesta:

"Perustuslakivaliokunnan pöydällä harjoitettiin taannoin kiihkeää aktia, ja muuan sosiaalitantta oli kiinnostuneena seurannut toimitusta ovenraosta. Kateellisena hän oli valittanut tapauksesta silloiselle puhemiehelle. Tämä oli viisaasti todennut, että sattuuhan tämmöistä: jos mieli tekee, niin siitä vaan. Tantta oli puolustautunut ja sanonut, että ei hän nyt sitä ollut tarkoittanut, aivan luonnollista toimintaa, mutta että perustuslakivaliokunnan pöydällä."

Tuosta Pesälän kertomasta tulee mieleeni, että en ole koskaan päässyt tutustumaan eduskuntataloon, mutta jos tilaisuus siihen joskus tulee, niin haluan tutustua myös edellä mainittuun perustuslakivaliokunnan pöytään. Tulen myös esittämään, että pöytään tulee kiinnittää pronssinen muistolaatta tapauksen johdosta.

Olen noin kolmannes vuosisata sitten lukenut työministerinäkin toimineen Urpo Leppäsen muistelmateoksen Vaimoja, valtaa, vastuksia ja muistelen, että siinä kerrotaan tarkempia yksityiskohtia Pesälän kertomasta tapauksesta, joita yksityiskohtia en enää kuitenkaan muista, jota seikkaa vallan hämmästelen.

https://www.antikvaari.fi/teos/vaimoja-valtaa-vastuksia/62a3012ceaa1ec176c362661

Bonoboismi

Kuten aiemmin olen kertonut, niin ihmisen toiseksi lähin sukulainen simpanssi on ilkeä eläin ja ilkeydessään lähes ihmisen tasoa. Sen sijaan meidän lähin sukulainen kääpiösimpanssi, eli bonobo, jolla on yhteisiä geenejä kanssamme noin 98,5 %, on hyvin lempeä eläin.

Kapitalistinenkin tiedemies on myöntänyt, että bonobolauman lempeys johtuu siitä, että lauman jäsenet ovat hyvin innokkaasti silleen ja purkavat silleen olon keinoin lauman sisäisiä kiistoja. Muistelen lukeneeni, että bonabot ovat silleen keskimäärin 2 tunnin 17 minuutin 13 sekunnin välein. Tosin silleen olo kestää keskimäärin vain 14 sekuntia.

Wikipedia kertoo silleen olosta seuraavaa: "Seksuaalikäyttäytymistä esiintyy erityisesti tilanteissa, jotka sisältävät kilpailua ja jotka muilla kädellisillä johtavat usein aggressiiviseen käyttäytymiseen. Tällaisia ovat ruoan jakaminen, uuden lelun löytäminen eläintarhassa sekä naaraisiin liittyvä urosten välinen mustasukkaisuus, jonka urokset rauhoittavat hieromalla sukuelimiään vastakkain.

Bonoboilla on taipumus ratkaista konfliktitilanteet seksuaalikontaktilla voimankäytön sijaan. Seksuaalikäyttäytymistä tapahtuu monissa partneriyhdistelmissä sekä täysikasvuisten yksilöiden kesken että täysikasvuisten ja keskenkasvuisten bonoboiden välillä."

Muistanpa, miten ennen virkaani vartioidessani virastossamme vieraili vähän väliä erilaisia konsultteja, jotka pyrkivät kehittämään työpaikan yhteishenkeä ja lisäämään työmme tuottavuutta. Varsinkin mieleeni on jäänyt, kuinka meille opetettiin ihan Amerikan oppien mukaisilta kalvoilta esimerkiksi sellaisia asioita kuin tulosjohtamista, tuloksellista johtamista ja tasapainotettua tuloskorttiajattelua, joista en jaksanut lainkaan kiinnostua kuten ei mielestäni moni muukaan.

Sen sijaan, jos joku konsultti olisi opettanut meille sellaista työyhteisön hyvinvointia lisäävää laumakäyttäytymistä, josta voisi käyttää vaikkapa nimitystä bonoboismi, niin uskon monen virkaveljen vilpittömästi innostuneen tästä uudesta opista.

Bonoboista löytyy lisätietoa tästä linkistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Bonobo

Apinat

Kuopion luonnontieteellisessä museossa on menossa apinanäyttely, jota kunnioitin läsnäolollani, vaikka minua arvelutti se, että esillä on täytettyjä apinoita. Nähtäväksi jää koska luonnontieteellisen museon näyttelyssä on esillä erirotuisia täytettyjä ihmisiä.

Totesinpa, että todella söpöjä eläimiä ovat monet veikeät pikkuapinat. Totesin myös, että monet niistä ovat äärimmäisen uhanalaisia lajeja, eräitä on maapallolla enää noin 100 kpl. Harkitsen vahavasti, että ihmislajin sijasta kohdistan jatkossa hyväntekeväisyyslahjoitukseni näille pikkuapinoille omien lajitovereitteni sijasta.

Sitä asiaa apinanäyttelyssä ei kerrottu, että yksi pikkuapinoiden uhka ovat ihmislajin toiseksi lähimmät sukulaiset simpanssit, jotka niitä tappavat; tosin vain ravinnokseen, ei huvikseen. Jossain tv:n luonto-ohjelmassa jopa näytettiin pikkuapinoiden metsästysretkelle lähtevää simpanssilaumaa, joka muistutti paljon meikäläistä hirviporukkaa.

Tuo lähisukulaisemme simpanssi on vaarallinen eläin. 50-kiloinen simpanssiuros nostaa maasta 200 kiloa, johon tavallinen satakiloinen mies ei pysty. Suomen kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus voisi huomioida tämän asian maamme huippu-urheilua kehittäessään. Uskon, että ihminen ja simpanssi on risteytettävissä nykymenetelmillä, jonka jälkeen norjalaisetkaan eivät pärjää suomalaisille.

Simpanssi on myös hyvin älykäs ja väkivaltainen eläin, sellainenhan myös sen lähisukulainen ihminen on. Simpanssi on jopa niin älykäs, että laumat kykenevät jopa sotimaan keskenään rajariitoja ratkoessaan.

Sen sijaan kuvan gorilla on uhkaavasta ulkonäöstään huolimatta lempeä eläin. Koska apinanäyttelyssä ei saanut kuvata salamalla, niin kuva on pikkuisen epäselvä, joten korostan sitä, että gorilla on kuvassa oikeanpuolimainen otus.

 

Ensimmäinen tosi tumma

Minun lapsuudessani näitä musta- ja jopa ruskeaihoisia ihmisiä kutsuttiin ne.......ksi eikä siinä todellakaan ollut mitään halventavaa toisin kuin sanoissa r....ä, h....i, j...u ja n...u. Sana n..keri synnytti silloin jopa myönteisiä mielikuvia n....npusujen, viiden pennin lakritsipötkyjen ja Musta-Pekka pelikorttien muodossa.

Kärkkäälän aAlakoulussa opettaja Turtiainen jopa häpeilemättä kysyi, onko joku nähnyt n.....iä. Muudan Pekka myönsi sellaisen ihmeen nähneensä Herättäjäjuhlilla.

Seuraavan kerran törmäsin rotukysymykseen 70-luvun alussa, kun naapurin mies kertoi nähneensä mansikkakarnevaalipäivän aamuna n.......n Suonenjoen Alkon myymälän edessä. Tämä n.....ri oli jostain syystä itkenyt. Sellaista kuulin, että kärkkääläläiset uskoivat itkevän n.......n Alkon edessä liittyvän johonkin Alkon raittiuskampanjaan.

Itse näin ensimmäisen mustan ihmisen Helsingissä vuonna 1976. Hän saattoi olla niitä amerikkalaisia koripalloilijoita, joiden maahantuloa ulkomaalaisvirasto ei jostain syystä estänyt ja se on hyvä se, koska nykyään maamme urheilumaine lepää pitkälti heidän lastensa varassa.

50 vuotta sitten mustat ihmiset olivat Helsingissäkin harvinaisia ja niinpä Jorma Ojaharjun Minun Kosmokseni -kirjassa kerrotaan, kuinka kirjailija Heikki Turunen näki ensimmäisen n......n ravintola Kosmoksessa. Hän oli ilahtunut suuresti ja huusi leveällä Itä-Suomen murteella, että "katohan, halakometässä ahavoetunut poeka." Siihen n......i oli vastasi yhtä leveällä Itä-Suomen murteella, että "haesta v....u."

Enpä malta olla kertomatta sitäkään, että Heinolassa asuessani kuulin, että kaupunkiin kilpailumatkalle saapuneet afrikkalaistaustaiset juoksijat oli majoitettu paikalliseen retkeilymajaan, jossa oli ollut yöpymässä myös romaneja ja heitä oli kovasti kiinnostanut, keitä nämä tosi tummat oikein olivat. 

 
https://www.antikvaari.fi/teos/minun-kosmokseni/62a2ff21eaa1ec176c35f7c6

Herra Saidelson ja tökötti

Jouduinpa hankalaan tilanteeseen odotellessani junaa Suonenjoen asemalla. Asemalle saapui myös afroafrikkalaiseksi otaksumani pariskunta, joka silmiin katsoen hymyili niin, että valkoiset hampaat vain loistivat ja toivotti selvällä suomella "hyvää huomenta", vaikka pariskunta oli minulle täysin outo ja uusi.

Luonnollisesti muutuin tapauksen johdosta varmasti hyvinkin mietteliään näköiseksi enkä oikein tiennyt, mitä sanoa, koska kyseessä saattoi olla pelkkä piruilu, josta asiasta käytetään myös kansanomaisempaakin termiä.

Muistinpa vastausta pohtiessani vastaavan tapauksen Suonenjoen historiasta. Vuonna 1937 paikkakunnalle saapui viron juutalainen insinööri Aleksander Saidelson ja perusti koivutervatehtaan, joka valmisti koivutuohitervaa, eli tököttiä, jota tarvittiin varsinkin nahkateollisuudessa. Tosin tökötillä saattoi olla uhkaavan sodan alla myös strategista merkitystä, koska sitä voitiin ehkä hyödyntää vaikkapa moottoripolttoaineena tai voiteluöljynä.

Niinpä maamme viranomaiset ja varmasti myös monet paikkakuntalaiset suhtautuivat tähän ulkomaalaiseen epäillen ja epäilyksiä vahvisti se, että Saidelsonilla oli ikävä tapa tervehtiä kaikkia vastaantulijoita ja minulle on myös kerrottu, että hän käytti jatkuvasti myös solmiota ilman järkevää syytä, eli hän lienee ollut todellinen herrasmies.

Edellä kerrotuista syistä Etsivä keskuspoliisi kiinnostui Saidelsonin toimista 1938 ja kuulusteli häntä, koska miestä pidettiin hämäräperäisenä liikemiehenä ja häntä epäiltiin neuvostovakoojaksi. Saidelsonin oleskelulupahakemus hylättiin joulukuussa 1938 ja hänet karkotettiin Suomesta Viroon.

Häntä ei lukuisista anomuksista huolimatta päästetty takaisin Suomeen. Wikipedian mukaan insinööri Saidelson ei jäänyt karkotuksen jälkeen ihan tyhjän päälle, koska hän toimi sota-aikaan Neuvostoliitossa asesuunnittelijana. Voi olla, että hänellä oli jo Suomessa olo aikaan jotain yhteyksiä Neuvostoliittoon, joten suomalaisviranomaisten bolseviikkiepäilyissä saattoi olla jotain perääkin.

Aleksander Saidelsonin ihmeellisistä seikkailuista suonenjokelainen radiotoimittaja Leena Jäppinen teki kaksiosaisen radio-ohjelman viime vuosituhannen loppupuolella, jota ei ikävä kyllä voi enää kuunnella Yle Areenasta. Sisäsavolaisille kesäteatterin harrastajille olisi hyvä näytelmän aihe tuo Saidelsonin Suonenjoen tököttitehdashanke.

Lisätietoa Saidelsonista löytyy tästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksander_Saidelson

158 cm

Eilen mainittu SMP:n kansanedustaja Mikko Vainio oli lähtöisin hyvin vaatimattomista oloista ja niinpä lapsena sairastettu puutostauti keripukki oli pysäyttänyt pituuskasvun niin, että mies jäi 158-senttiseksi. Vainio oli huumorimiehiä ja niinpä hän jälkeenpäin kertoi, että hänen kansanedustajan uransa suurin saavutus oli se, että hän sai eduskuntatalon vessan pisuaarin laskettua 20 senttiä alemmaksi.

Toinen SMP:n kansanedustaja Pentti Skön, jolla muuten on kaunis sukunimi savolaismieheksi, kertoi muistelmissaan, että lyhytkasvuisuus haittasi Vainion kansanedustajana toimimista ainakin siten, että oli vaikea päätellä, oliko hän puheenvuoroja pitäessään istumassa vai seisomassa. Huumorimielellä Skön jopa paheksui salissa kerran ääneen sitä, että Vainio ei muka ollut puhuessaan noussut seisomaan, kuten säännöt edellyttivät, vaikka kyllähän mies oli puheenvuoroa pitäessään ojentautunut täyteen pituuteensa, vaikka siltä ei näyttänyt. Vainio itse osasi nauraa Skönin huomautukselle.

 

En malta olla kertomatta, etteivät Pentti Sköninkään eduskuntapuheenvuorot aina sujuneet ongelmitta. Kerran hän yritti lausua puheenvuorossa kansanedustajakollegan Ben Zyskowiczin nimeä, jonka nimen lausuminen on ainakin meille savolaisille vaikeaa, sillä seurauksella, että Skönin tekohampaat sinkosivat suusta. Samalla tavallahan kävi monta kertaa myös toiselle suurelle poliitikolle J. K. Paasikivelle, jonka hammasproteesilla oli paha tapa pudota suusta, jos valtioneuvos joutui korottamaan ääntään.

Skönin tekohammastapaus on huomioitu laajalti jopa maamme mediassa: https://yle.fi/a/3-6634717

 

 

 

 

Vakaasti ja arvokkaasti

Ja sitten vappuun sopiva tarina Mikko Pesälän ilmeisen luotettavista, mutta hervottoman hauskoista poliittisista muistelmista.

Pesälän toimiessa eduskunnan puhemiehenä saapasteli istunnon aikana hänen luokseen SMP:n kansanedustaja Juhani Kortesalmi ja ilmoitti vakaasti ja arvokkaasti, kuten säännöt edellyttivät, että: "Herra puhemies, edustaja Mikko Vainio tuolla salissa on humalassa. Heittäkää hänet ulos!"

Tässä yhteydessä on syytä huomata, että myös Vainio oli SMP: miehiä ja sekin hänessä ja Kortesalmessa oli yhteistä, että molemmat olivat hyvin pieniä miehiä. Se eroavaisuus heissä kuitenkin oli, että Vainio oli iloinen huumorimies, josta tykättiin yli puoluerajojen.

Itse puhemies Pesälä ei ollut huomannut yhtään mitään erikoista Vainion käyttäytymisessä. Tilanne oli vaikea ja puhemiehen tuli nopeasti keksiä ongelmaan ratkaisu, mutta sitten Pesälällä sytytti ja hän lausui vakaasti ja arvokkaasti, kuten säännöt edellyttävät, että: "Edustaja Kortesalmi, minä olen jäävi. Olen enemmän juovuksissa kuin edustaja Vainio."

Pesälän mukaan saamansa vastauksen jälkeen edustaja Kortesalmi nosteli olkapäitään ja katseli puhemiestä kuin päähän ammuttu mullikka, joka on varmasti hyvä vertaus keskustalaisissa lihakarjankasvattajien mielestä, mutta nykyajan vihervasemmisto pitää vertausta mauttomana.

Sen käsityksen Pesälän muistelmista sain, että väkijuomaongelma oli aikoinaan melkoinen ongelma eduskuntalaitoksenkin historiassa, mutta Pesälän puhemieskaudella kansanedustajien juopottelu oli ihan lapsenkengissä.

Lisätietoa yli puoluerajojen pidetystä Mikko "Vilkastus" Vainiosta tässä: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005447446.html