Asevelihinta 22.03.2018, 19:03 Eilen Kuopion museolla tohtori Erkki Kinnunen kertoi Kuopion vuoden 1918 tapahtumista. Olen henkilö, joka näen helposti rikan kanssaihmiseni silmässä, mutta en näe malkaa, mikä se sitten onkaan, omassa silmässäni, ja niinpä korvaani särähti, kun alustaja kertoi suuren aselastin Kuopion punikeille toimittaneen tunnetun vallankumousmiehen Jukka Rahjan olleen Kuopiossa syntyneen. En usko, että Jukka Rahja olisi syntynyt Kuopiossa. Suomen, ellei peräti Pohjoismaiden paras kirjailija Antti Tuuri pitää Rahjan veljeksiä pohjalaisina. Tämä ristiriita olisi mielestäni ratkaistavissa siten, että Antti Tuuri kutsutaan Kuopioon puhumaan Rahjan veljeksistä ja muutenkin vuoden -18 tapahtumista. Ainakin Tuuri on tällä viikolla Heinolassa puhumassa sisällissodasta, joten luulisin hänen tulevan kohtuullista korvausta vastaan myös Kuopioon. Luulen, että Jukka Rahja on veturinkuljettajana ollessaan asunut eri puolilla Suomea ja jossain vaiheessa myös Kuopiossa. Ainakin hän todistettavasti oli perustamassa Kuopion Rientoa yhdessä Kolehmaisen veljesten kanssa. Ehkäpä Riennon jäsenyys selittää sen, että  Rahjan Kuopioon hankkimat 460 kivääriä ja 46.000 patruunaa varastoitiin Kuopion Riennon painisalille.  Valkoisten aseet olivat sodan alkuvaiheessa 40 Kuopion Reippaan voimistelijan hallussa. He muodostivat salaisen armeijan nimeltään Kuopion Aktivistien Salainen Taistelujärjestö; sen nimen toivoisi vielä palaavan Kuopion Reippaan tai Kupsin nimeksi. Muuten ei Jukka Rahja pyssyjä pelkästään hyväntahtoisuuttaan Israel Närhen johtamalle kaartille tuonut. Hänelle piti maksaa kivääreistä 100 mk/kappaleelta, joka silloin vastasi kahdeksan voikilon hintaa. Nykyrahassa aseet maksoivat 20 euroa ja sillä rahalla saa enää neljä voikiloa. Asevelihintaan pyssyt taisivat mennä, koska esimerkiksi hirvikivääri maksaa nykyään noin 1.000 euroa. Asekauppias Rahja oli kova kauppamies, vaikka Kuopion torrakot menivätkin vähän erikoistarjoushintaan. Kova kauppamies oli myös aselastia vastaanottamassa ollut Ville Vainio, alk. Karjunen, joka sodan jälkeen kunnostautui ihan oikeasti liikemiehenä. Ikiliikkujan keksimisessä, jota mies myös harrasti, hän ei menestynyt yhtä hyvin. Kommentit (0) Suomen toiseksi hauskin mies 21.03.2018, 19:19 Kevään uutuuselokuva Suomen hauskin mies todistaa eittämättä, että Toivo Parikka oli vuonna 1918 maamme hauskin mies, mutta yhtä eittämättä Wikipedia todistaa, että saksalainen korpraali Karl Müller, jonka nimi vastaa Suomessa vaikkapa Kalle Miettistä, oli maamme toiseksi hauskin mies.    Tosin Karl Müller tunnettiin meillä hänen komealta kalskahtavalta taiteilijanimellä Karl von Zedtwitz zu Hackenbach. Mies oli alun perin venäläisten sotavangiksi jäänyt korpraali, joka ilmoittautui vapaaehtoiseksi valkoisen armeijan riveihin ja esitti niin uskottavasti upseerismiestä, että hän sai Suomen armeijassa kapteenin arvon ja korkeita kunniamerkkejä sotatantereella osoittamastaan ripeydestä, oma-aloitteisuudesta ja urheudesta. Erityistä urhoollisuutta hän pääsi osoittamaan Heinolan taisteluissa, kun hänen esimiehensä, jolla myös oli huomattavan hieno nimi, eversti Alexander Tunzelman von Adlerflugin sairastui ja valeupseeri Müller pääsi tuuraamaan everstiä. Ja esimerkillisesti hän suoriutuikin, vaikka osasi suomea vain kaksi sanaa, jotka olivat "eteenpäin" ja "perkele", mutta tuskin hyökkäyssodassa tuon suurempaa kielitaitoa tarvitaankaan. Wikpedia kertoo Karl Müllerin ihmeellisistä seikkailuista mm. seuraavaa:   Karl Müller oli ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan keisarillisessa armeijassa palvellut itävaltalainen korpraali, joka vuonna 1918 osallistui vapaaehtoisena Suomen sisällissotaan valkoisten puolella teeskennellen olevansa saksalainen yliluutnantti Karl von Zedtwitz zu Hackenbach. Hän saavutti mainetta useissa taisteluissa Pohjanmaalla ja Savossa yleten kapteeniksi ennen todellisen henkilöllisyytensä ja sotilasarvonsa paljastumista.    Müller tunnettiin huimapäisenä konekivääriosaston johtajana, joka osallistui tammi–helmikuun vaihteessa Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan kaupunkien valtauksiin, helmikuun lopussa Varkauden taisteluun sekä maaliskuussa Savon rintaman taisteluihin muun muassa Mäntyharjulla, Heinolassa, Savitaipaleella ja Taipalsaarella, kunnes haavoittui maaliskuun lopussa   Valkoiseen armeijaan yliluutnanttina värväytynyt Müller liittyi suojeluskuntalaisiin Kruunupyyssä juuri ennen Kokkolan valtausta, johon hän 29. tammikuuta osallistui konekivääriosaston johtajana. Müller oli Pohjanmaalla mukana myös Pietarsaaren ja Raahen valtauksissa sekä Oulun taistelussa, jossa hän johti Kruunupyyn, Pietarsaaren ja Vaasan suojeluskuntalaisista koottua konekivääriosastoa. Helmikuun alussa Müller osallistui vielä Kemin ja Tornion valtauksiin. Hänet palkittiin osoittamastaan urheudesta IV luokan vapaudenristillä.   Pohjanmaan sotatoimien päätyttyä Müller siirrettiin valkoisen armeijan Savon ryhmään   jonka riveissä hän oli heti ratkaisevassa roolissa 19.–21. helmikuuta käydyssä Varkauden taistelussa.] Komppanianpäällikkönä toiminut Müller muun muassa sytytti Ahlströmin sahan  palamaan saadakseen valoa taistelukentän pimeyteen. Myöhemmin maaliskuun aikana hän osallistui kaikkiin merkittävimpiin Savon rintaman taisteluihin osoittaen useasti kiiteltyä neuvokkuutta. Savitaipaleen taistelussa 4.–5. maaliskuuta Müller laati valkoisten hyökkäyssuunnitelman ja tosiasiallisesti johti pataljoonan vahvuista joukkoa, joka yritti vallata Savitaipaleen kirkonkylän. Operaatio epäonnistui, koska hänen esimiehensä ratsumestari Georg Hjalmar Tulander ei päässyt etenemään suunnitellusti.  Heinolan taisteluiden yhteydessä Müllerin johtama osasto pakotti 12. maaliskuuta raskaan taistelun jälkeen punaiset perääntymään Lusista Heinolan kaupunkiin. Eversti Alexander Tunzelman von Adlerflugin menetettyä sydänvian vuoksi toimintakykynsä Müller sai 15. maaliskuuta johtaa Heinolan toista valtausyritystä, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Tämän jälkeen hän siirtyi Savitaipaleen–Taipalsaaren rintamalohkon komentajaksi. Müller haavoittui päähän ja käsivarteen Taipalsaaren kirkonkylään tehdyn hyökkäyksen yhteydessä 23. maaliskuuta. Hänet ylennettiin kapteeniksi 31. maaliskuuta ja merkittiin armeijan luetteloihin jääkärikapteenina.[3] Samalla Müllerille myönnettiin III luokan vapaudenristi, jonka aikaisemmin oli saanut vain Länkipohjan taistelussa kaatunut Matti Laurila.  Haavoittumisensa jälkeen Müllerin kunniaksi järjestettiin 16. huhtikuuta Mikkelissä suuri illanvietto, jonka aikana kuultiin kiitospuheita ja kuorolaulua. Hänelle lahjoitettiin kultaiset kellonperät, joiden vaakunaleijonalla varustettuun muistomitaliin oli kaiverrettu teksti ”Yliluutn. v. Zedwitzille Suomen vapauden puoltajalle 23.3.1918”.  Muutamaa päivää myöhemmin Müller kihlautui lappeenrantalaisen maisterin Hilda Maria Kourulan kanssa, joka toimi venäjän opettajana Kemin yhteiskoulussa.  Müllerin väärä henkilöllisyys paljastui vihdoin kesän kuluessa, kun Saksan joukot olivat huhtikuussa tehneet maihinnousunsa Suomeen, ja hänet määrättiin hiljaisuudessa palaamaan Saksaan. Müllerille myönnettiin ero Suomen armeijasta omasta pyynnöstään 28. kesäkuuta 1918.   Kommentit (0) Suomen hauskin mies 20.03.2018, 19:22 Maailmankaikkeudessa on muutama hyvä elokuva ja äsken näkemäni Suomen hauskin mies on yksi niistä. Elokuvan kerrotaan perustuvan ainakin jossain määrin tositapahtumiin ja ehkä niin onkin. Ainakin elokuvan päähenkilöllä Toivo Parikalla on sama sukunimi ja ammatti kuin punapäällikkönä toimineella teatterimies Jalmari Parikalla. Olen vuosikymmeniä sitten lukenut Jalmari Parikan kapinamuistelmat nimeltään Viimeinen taisto, mutta siinä ei kerrota samanlaista dramaattista tarinaa kuin juuri ilmestyneessä elokuvassa. Sisällissodan aikaan Parikka ei toiminut teatterialalla, vaan oli Kymenlaakson suunnalla jopa jonkinlaisena rintamakomentajana. Punaisilla oli ainoastaan yksi upseerin koulutuksen saanut, eli heti sodan alussa virkansa juonut luutnantti Ali Aaltonen ja sen jälkeen upseeripulan vuoksi johtoon nostettiin näyttelijöitä, jotka ainakin pystyivät näyttelemään upseeria. Valkoisten joukossa oli sen sijaan noin 700 tsaarin armeijan entistä upseeria ja noin 1400 huippukoulutettua Saksan jääkäriä, joten hallituksen joukoilla oli selvä laadullinen ylivoima teatterimiesten johtamiin punaisten pyssymiesporukoihin nähden, joilla oli vielä sodankäynnissä erikoinen tapa ratkaista asioita äänestämällä . Tampereen punaisen puolustuksen johtaja oli amatöörinäyttelijä Hugo Salmela, Kymenlaaksossa joukkoja komensi oikea näyttelijä Jalmari Parikka ja kannaksen suunnalla näytteli suurta sotapäällikköä harrastelijanäyttelijä Heikki Kaljunen. Kaljunen olikin hyvä sotilasjohtaja, joka sai joukkonsa, kuten myös vihollisensa, tottelemaan, koska hän oli ilmeinen psykopaatti ja sadisti. Yleensä kapinan jälkiselvittelyissä vähänkin suuremmat kiinni saadut punapäälliköt ammuttiin, mutta Jalmari Parikan kohdalla tehtiin poikkeus. Hänkin sai kuolemantuomion, mutta sitä ei pantu täytäntöön. Ehkä hänet pelasti maine Suomen hauskimpana miehenä ja niinpä hän pystyi myöhemmin toimimaan teatterinjohtajana ja näyttelemään 50 elokuvassa. Myös punaisten eteläkarjalainen toinen rintamakomentaja Kaarlo Koskelo sai pitää ainuvansa. Yhden hyvän tarinan mukaan miehen pelasti Tukholman olympialaisista voitettu painikulta ja että Koskelon pelasti ammuttavien joukosta samoissa kisoissa keihäässä kultaa voittanut Jonni Myyrä. Toisen version tarinan mukaan Koskelo olisi ottanut joukkojensa palkkarahat ja paennut niiden turvin Amerikkaan liikemieheksi. Hänestä on myös käytetty titteliä saunanomistaja, jollainen myös minä olen. Olympiavoittajien Jonni Myyrän ja Kaarlo Koskelon kohtalot liittyvät toisiinsa myös siten, että Myyräkin pakeni Amerikkaan liikemieheksi. Hän kavalsi matkaeväiksi Savilahden kunnan kassan. Kaarlo Koskelon kunniaksi on luettava se, että kuolemansa jälkeen hän testamenttasi aidon olympiakultamitalinsa Kotkan sosialidemokraattiselle työväenyhdistykselle, joten eiköhän ne mahdollisesti kavalletut punikkien päivärahat tulleet sillä kuitattua. Tukholman kisojen kultamitalit olivat nimittäin vielä aitoa kultaa; myöhemmät ovat olleet vain kullitettuja. Kommentit (0) 20 tappiotonta ottelua putkeen 19.03.2018, 18:37 Savon Sanomat, joka on maamme ainut palloilulehti, jossa julkaistaan myös kuolinilmoituksia, ei ole huomannut kertoa sitä, että kuopiolainen miesjalkapalloilu on menestynyt historiallisen hyvin. Nimittäin Kupsin miesjoukkue, A-juniorit ja B-juniorit ovat pelanneet kuluvana Herran vuonna 2018 yhteensä 20 ottelua häviämättä kertaakaan. Voitettuja otteluja on 17 ja tasapelejä kolme. Kupsilaiset ovat keränneet 57 sarjapistettä 60:sta mahdollisesta ja maaliero on huikea 61-13. Viikonloppuna olin keskuskentällä seuraamassa b-junnuja, jotka kohtasivat sarjan kärkiottelussa Oulun Luistinseuran ja voittivat 3-0. Vanttera puolustaja Väinö Luttinen teki pelissä tämän vuoden upeimman maalin. Poika ampui 30 metristä maanuoliaisen, seurasin arvioni mukaan puolisen minuuttia pallon kiitoa ja näytti siltä, että pallo osuu keskelle tolppaa ja pomppaa siitä takaisin kentälle ja niinhän siinä näytti käyvänkin, mutta pelivälineessä oli jokin merkillinen kierre ja viime hetkellä se muuttikin suuntansa ja ylitti niukasti maaliviivan maalivahdin vain äimistellessä voimattomana tapahtunutta. Kupsin A-junnut vierailivat sunnuntaina Lahdessa pelaamassa sikäläistä FC Kuusysiä vastaan, joka joukkue oli ennen miehissä  jopa koko maanosan huippuja, koska sitä silloin vahvistivat suonenjokelainen maalivahti Ismo Korhonen ja tervolainen puolustaja Hannu Jäntti ja pari kuopiolaistakin porukkaan mahtui, mutta niin vain lahtelaiset hävisivät kotikentällään murskalukemin  0-6. Seuraavaksi Kupsin miehet matkustavat HJK:n vieraaksi ja pelkään pahinta, sillä ainahan ei voi voittaa. Kommentit (0) Niiralan montun huikea jännitysnäytelmä	18.03.2018, 18:57
Mielestäni nuorisoliikunta tarjoaa nykyään huikeampia tunne-elämyksiä, kuin dopingin ja korruption kalvama aikuisten kilpa- ja huippu-urheilu. Äskenkin nähtiin Niiralan jäähallissa suurta draamaa, kun Kalpan ja Jypin nuoret kohtasivat toisensa jo ratkaisevaksi luonnehditussa nuorten SM-liigan pudotuspelottelussa. Jo ottelun alussa Kalpa näytti ratkaisevan pelin ja johti muutaman minuutin jälkeen 3-0. Näytti siltä, että vaikka kyseessä ei ollutkaan vammaisurheilu, vireilta olivat jalat jääneet linja-autoon. Sitten vieraat saivat avausmaalinsa, joka ei vielä huolettanut kotiyleisöä. Sen sijaan, kun tuomari hylkäsi Kalpan neljännen korkeana mailana ja ja hyväksyi vieraiden selvän paitsiomaalin, huolestuin siinä määrin, että ajattelin kiivetä kaukaloon keskustelemaan tuomarin kanssa siitä, ettå onko tämä mahdollisesti aiemmin tutustunut sääntökirjan käskyihin ja kieltoihin. Kolmas erä oli kärsimysnäytelmä varsinkin sen jälkeen, kun Jyp otti kuudennen pelaajan kentälle. Sitten viime sekunneilla Kalpa pääsi vapaasti tekemään tyhjiin, mutta niin ei käynytkään, vaikka yleisö jo hurrasi ja kalpalaiset tuulettivat, vaan päinvastoin kiekko pomppasi onnekkaasti siniviivalla kytänneelle jyväskyläläiselle, joka pääsi täysin  vapaasti Kalpan maalille, kun aikaa oli jäljellä 1,3 sekuntia ja veti liikkuvat taakse. En tiedä, mitä tapahtui, koska hermoni pettivät ja käänsin pääni pois.  Lahjomaton tulostaulu kuitenkin kertoi tulikirjaimin Kalpan voittaneen 3-2 ja näin se eteni mitalipeleihin. Ottelussa pisti erityisesti silmääni se, että ihan Mika Kojonkosken näköinen mies toimi jäähyaition ovimiehenä. Olisiko niin, että vaikka hän lopetti tehtävänsä maamme keskeisimpänä  urheiluvaikuttajana, jatkaa hän silti muissa kilpaurheilun vaativissa tehtävissä. Kommentit (0)
Jouko Konttisen muistoja Suonenjoen Vehvilän kylältä/2	17.03.2018, 19:03
Ei taida Ami enää elää, olisi varmaan yli 100-vuotias. Työmiestupakasta muistui mieleen pieni yksityiskohta. Vehvilän kaupan kohdalta lähti kylätie Jylänginjärven pohjoispäähän. Tien varren isännillä oli tapana kevättöiden ja heinänteon väissä räjäytellä kiviä, joita routa oli nostellut näkyviin. Se oli enempi hupihommaa ja sosiaalinen tapahtuma. Lämpiminä päivinä ukot makoilivat tien penkalla ja paransivat maailmaa.   Minun tehtäväni oli hakea arkipäivisin posti kaupalta ja aina niillä ukoilla oli joku letkautus pikkupojalle. Yleensä se liittyi tyttöihin ja yleisin kysymys oli, että rimpsallekko sitä ollaan menossa, tai tulossa, jos olin paluumatkalla? Ukot poltteli siihen aikaan yleensä työmiestä. Askiin kuului holkki, jota myös mynniksi tai lutsiksi kutsuttiin. Oli metkan näköistä, kun isäntä oli polttanut savukkeen loppuun. Laittoi holkin kouran silmään ja toisella kouralla löi päälle. Vaikka se läpsäisy oli sellainen puoliveltto, niin tumppi lähti, kuin pyssyn suusta.    Vähän sivuun siitä kylätiestä sijaitsi Janhusen tila. Janhusen tytär oli aviossa Oiva Halmetojan kanssa. Halmetoja oli aikansa lekamörssäri. Halmetojalla oli 2 poikaa, jotka viettivät kesänsä aina mummolassa. Molemmista pojista tuli liikennelentäjiä ja toinen kuoli Rissalan lentoturmassa, kun DC-3 kone syöksyi järveen. Siinä koneessahan piti Tarja Halosenkin olla. Toinen nautintoaineisiin liittyvä muisto on Suonenjoen keskustassa olleesta kulmakuppilasta. Siellä tuli kansalaiskouluaikaan odoteltua linja-autoa. Sama ukkokööri oli aina paikalla ja vetelivät pilsneriä naamaansa. Ihmetystä herätti se, että kaatoivat varovasti hotapulveripakkauksen sisällön kaljapulloon.   Suoritus tapahtui erittäin varovaisesti, koska kalja tuppasi kuohahtamaan. Minulla meni vuosikymmeniä, ennen kuin ymmärsin, mistä oli kysymys. Siihen aikaan hotapulveri sisälsi pienen annoksen huumetta. Selvisi myös sekin, että sotaveteraaneissa oli melkoisen paljon huumeriippuvaisia. Saksalaisten lahja Suomen puolustusvoimille oli pervitiini, jota varsinkin kaukopartiomiehille jaettiin. Kyllä sitä jaettiin muillekin, vaikka häveliäisyyssyistä ei vieläkään oikein myönnetä. Jos vammautui, niin surutta annettiin morfiinia. Kyllä se oli monen sotilaan kohtalona huumeriippuvuus ja sitä lisäsi vielä sekin, että monen veteraanin hermot olivat muutenkin riekaleina.   Täytyypä kertoa vielä yhdestä Vehvilän erikoisuudesta. Siinä Vehvilän kaupan vieressä asui Ada Strengell-niminen rouva pienessä mökissä. Voe mahoton paekka -uusissa housuissa, eihän tuollaista nimeä kukaan täysipäinen savolainen osaa lausua. Kyllä se oli Renkelin Aata ilman mitään lisukkeita, jona hänet tunnettiin.. Kommentit (2)
Jouko Konttisen muistoja Suonenjoen Vehvilän kylältä/1	16.03.2018, 19:13
Täytyypä kertoa eräästä vehvilänkyläläisestä persoonasta. Minä en muista hänestä muuta nimeä, kuin etunimen. Kutsuttiin Amiksi. Ami asui pienessä mökissä Kutujoen rannalla aivan Suonenjoki-Leppävirtatien varressa. Ami oli yksinäinen erakko, joka ei pahemmin minnekään tuppautunut. Oli ollut nuoruudessaan varmasti komea mies. Oli vielä vanhanakin tumma salskea kaveri. Vehvilän kaupalla joskus häntä näin ja ei paljoa puhunut ukkoporukassa, mutta sitten kun puhui, niin tuli asiaa.   Amia kunnioitettiin ja siihen oli syynsä. Amilla oli valtavasti yleistietoa ja voitti tiedoillaan rahaa. -60-luvulla radiossa oli Timo T. Kaukosen vetämä visa "tonnista poikki". Siinä visassa Ami vei kaksi kertaa täyden potin. Jälkimmäisen niistä kuuntelin itsekin radiosta. Kaukosella oli paha tapa ruveta keljuilemaan, jos tentattava ei oikein osannut vastata.   Muistan kerrankin, kun oli joku nainen visassa mukana. Visa noudatti sitä samaa linjaa, kuin tuollaiset tietokilpailut yleensäkin, että aluksi tulee pari erittäin helppoa kysymystä. Kaukosella oli vielä sellainen tapa, että saattoi antaa anteeksi, jos ei tiennyt vastausta ensimmäiseen kysymykseen. Se nainen ei tiennyt vastausta ensimmäiseen ja Kaukonen antoi armon käydä oikeudesta. Kysyi toisen helpon ja vieläkään ei nainen tiennyt vastausta. Kaukonen suuttui ja sanoi, että siinä on sinulle Helsingin kartta lohdutuspalkinnoksi, tiedätpähän tämän jälkeen mikä on Suomen pääkaupunki.   Amille Kaukosen ei tarvinnut keljuilla. Vastaukset tulivat rauhallisella ja varmalla äänellä viimeistä kysymystä myöten.  Tuo kaikki em. onkin totta, mutta sitä en mene takaamaan onko seuraava Amiin liittyvä tarina totta. Ami asui nuoruudessaan täällä etelässä jonkun naisihmisen kanssa vakituiseen. Amilla työpaikat olivat milloin missäkin ja paljon poissa kotoa. Eräänä aamuvarhaisena Ami oli tullut vähän yllättäen kotiin. Siellä oli ollut emännän vieressä vieras mies. Ami ei ollut moksiskaan, vaan rupesi keittämään aamukahveja.   Vieras mies oli ruvennut pukemaan vaatteita päälleen tarkoituksenaan lähteä pois. Ami oli rauhallisella äänellä sanonut, että elähän pidä kiirettä, juodaan rauhassa kahvit. Ei ollut kilpakosijakaan tuohesta tehty, joten oli jäänyt kahville. Kahveja oli siinä sitten juotu ja Ami oli asettanut työmiessavukkeen holkkiin ja sytyttänyt harkiten.   Rauhallisesti oli vetänyt savuja ja siemaissut välillä kahvia. Kun aikaa oli sopivasti kulunut, niin Ami oli rauhallisella äänellä sanonut, että kahvit on sitten juotu ja nyt sinulla on tasan 5 minuuttia aikaa häipyä, tai minä tapan sinut. Oli yövieras löytänyt oven paikan. Ami itse oli vähän ajan päästä kerännyt kamppeensa ja lähtenyt samaa tietä, eikä palannut enää takaisin.   Voisin kuvitella, että tuo kertomus pitää ainakin joltain osilta paikkansa. Ainakin se vahvisti sitä kuvaa, joka minulle Amista jäi. Kesäisin Amilla oli tapana istua kaupan ulkopuolella olevalla penkillä ja vedellä siinä ohessa savuja työmiessavukkeesta. Katseli samalla kaukaisuuteen mietteliään näköisenä, kuin vanha viisas intiaanipäällikkö. Siinä ukossa oli karismaa vaikka muille jakaa. Kommentit (1)
Jääkärivänrikki J. E. Sainio - Suonenjoen suojeluskunnan perustaja	15.03.2018, 17:44
Suonenjoen suojeluskuntaa syksyllä 1917 perustamassa ollut Johan Sainio oli mielenkiintoinen ihminen Wikipediasta löytyvien tietojen perusteella. Mies oli jo syksyllä 1917 vänrikki ja sen jälkeen hän soti sisällissodassa, ja myöhemmin osaa sekä Viron että Itä-Karjalan sotaretkiin. Sotilasuralla yleneminen näyttää kuitenkin olleen hidasta. Tosin Viron armeijassa hän saavutti luutnantin arvon. 1930-luvulla Sainio luopui sotilasurasta ja oli tilapäistöissä maa- ja metsätaloudessa eli se saattoi hyvinkin tarkoittaa, että hän toimi renkinä. Hän myös kirjoitteli isänmaallisiin julkaisuihin ja sai aikaiseksi muutaman kirjankin. Talvisodan alussa hän ilmoittautui 50-vuotiaana vapaaehtoiseksi etulinjaan ja kaatui joukkueen johtajana sodan ensimmäisenä päivänä. Sankarivainajat- tietokannan mukaan hän oli silloin sotilasarvoltaan luutnantti. Wikipedia kertoo miehestä seuraavaa: Johan Emil Sainio (19. marraskuuta 1889 Pornainen – 25. joulukuuta 1939) oli suomalainen kirjailija (J. E. Sainio) sekä jääkärivänrikki ja Viron armeijan luutnantti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Ismael Sainio ja Ida Mattila. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1937 Adi Sweinsin kanssa.    Sainio kävi vuonna 1906 Helsingissä Lithénin kauppakoulun kuusikuukautisen kurssin ja Evon kaksivuotisen metsäkoulun vuosina 1909–1911 sekä Ruotsissa Härnösandin metsäteknillisen opiston vuonna 1915. Hän työskenteli vuosina 1911–1912 metsätöiden johtajana A. Ahlström oy:n Päijänteen piirissä sekä vuosina 1913–1914 Mikkelin läänin maanviljelysseuran metsänhoidonneuvojana.   Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 25. tammikuuta 1916 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 22. elokuuta 1916 ja komennettiin Suomeen, jonne saapui syyskuussa 1916. Hän toimi aluksi värvärinä, mutta joutui venäläisten käytyä jääkärietappien kimppuun pakoilemaan muista eristettynä Venäjän vallankumouksen puhkeamiseen saakka. Perusti ja harjoitti syksyllä 1917 suojeluskuntia mm. Savonlinnassa, Suonenjoella, Pornaisissa ja Pieksämäellä.   Sisällissodan syttyessä hän osallistui Venäjänsaaren retkelle 4. komppanian päällikkönä ja otti osaa Kämärän taisteluun. Venäjänsaaren retken jälkeen hän toimi Huutokoskelle koottujen suojeluskuntajoukkojen päällikkönä ja otti osaa Varkauden valloitukseen. Hänet siirrettiin 13. maaliskuuta 1918 päälliköksi 1. Karjalan rykmentin 1. pataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Muolaassa, Valkjärvellä ja Raasulissa, missä hän haavoittui 25. maaliskuuta 1918. Hän erosi armeijasta 21. syyskuuta 1918 haavoittumisensa takia.   Sisällissodan jälkeen Sainio toimi Haukivuoren suojeluskunnan paikallispäällikkönä 1. lokakuuta 1918 – 1. tammikuuta 1919 välisen ajan ja matkusti sen jälkeen Viroon, missä hän liittyi Pohjan Poikain rykmenttiin.   Virossa hän toimi aluksi Pohjan Poikain rykmentin II pataljoonan lähettiupseerina ja 11. helmikuuta 1919 alkaen rykmentin 6. komppanian päällikkönä, jonka tehtävän hän vastaan otti jääkäriluutnantti Eero Manniselta. Myöhemmin Sainio toimi myös hetken I pataljoonan 3. komppanian päällikkönä.   Sainio osallistui taisteluihin Viron vapaussodassa Valkissa ja Marienburgissa. Suomeen hän palasi maaliskuun alussa vuonna 1919 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön. Hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi aluksi Pornaisiin 1. lokakuuta 1919 alkaen, josta hänet siirrettiin paikallispäälliköksi Kotkaan 1. tammikuuta 1920 ja edelleen Nurmekseen 1. maaliskuuta 1921 alkaen. Joensuun suojeluskuntapiirin 1. sotilasohjaajaksi hänet siirrettiin 15. marraskuuta 1921.   Sainio otti osaa vuosina 1921–1922 käytyyn Itä-Karjalan sotaan (Vienan metsäsissikapina) ja osallistui muun muassa Tuulivaaran, Vuokkiniemen ja Tiiron taisteluihin. Joensuun suojeluskuntapiiristä hän siirtyi Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiiriin, missä hän toimi 1. sotilasohjaajana 1. maaliskuuta 1924 alkaen. Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiiristä hänet siirrettiin 4. tammikuuta 1926 alkaen nuoremmaksi upseeriksi Kajaanin sissipataljoonaan ja edelleen 15. tammikuuta 1931 Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiiriin, missä hänet sijoitettiin 8. alueen päällikön viransijaiseksi.   Myöhemmin hän toimi tilapäistöissä maa- ja metsätaloudessa ja kirjoitteli tarinoita. Talvisodan sytyttyä koulutuskeskuksessa Joensuussa työskennellyt Sainio pyysi päästä rintamalle. Hänet määrättiin joukkueenjohtajaksi Suvannon lohkolle Kannakselle, missä hän kaatui ensimmäisen taistelupäivänsä iltana. Sainio on haudattu Pornaisten sankarihautaan, samoin kuin hänen myös talvisodassa maaliskuussa 1940 kaatunut nuorempi veljensä Martti Sainio (s. 1906). Julkaisut:                   Jääkäri-elämästä : muistoja ja tunnelmia, Otava 1918 Pohjan pojat Virossa : kuvauksia suomalaisten osanotosta Viron vapaustaisteluun, Otava 1919, uusi näköispainos Jon Hällström & Salakirjat, Helsinki 2012 (Viroksi: Põhja pojad eestis, 2003)[5] Sinun tähtesi : jääkärin romaani, Ahjo, Helsinki 1920 Rajua rakkautta eli rohkeita naisia, Tekijä, Kiihtelysvaara 1933 Kirjoitellut joukon kertomuksia, novelleja ja runoja useisiin isänmaallisiin julkaisuihin   Kommentit (0)
Mestaus	14.03.2018, 20:19
1.3.2018 tuli kuluneeksi sata vuotta viimeisestä Suonenjoella tapahtuneesta mestauksesta. Sotasurmat-tietokanta käyttää asiasta nimitystä mestaus, jolla sanalla yleensä tarkoitetaan kirveellä suoritettua teloitusta, vaikka Suonenjoella maanviljelijä Aapeli Tiitinen otettiin hengiltä ampumalla. Tapahtumapaikkana oli Suonenjoen Vanhahautausmaa, jonka lähellä kirkkoherra Bergin hautaa olleeseen suureen kuuseen Tiitinen ainakin tarinan mukaan köytettiin ennen ampumista. Teloituksen tekotavasta on olemassa kaksi eri näkemystä; toisen tiedon mukaan Tiitisen ampui Suonenjoen suojelukuntalaisista koottu ryhmä, toisen version mukaan ampuja oli jääkärivänrikki Johan Sainio yksin. Tapauksen jälkeen Tiitinen jätettiin tapahtumapaikalle, josta hänen veljensä kävi erään naapurinsa kanssa ruumiin hakemassa. Veli yritti viedä vainajan pitäjän ruumishuoneelle, mutta suntio ei suostunut avaamaan sen ovea, vaan neuvoi työntämään vainajan Suonteeseen tai Suonenjokeen, jossa tämä voisi vilvoitella ennen helvettiin päätymistään. Lopulta eräs talollinen suostui ottamaan Tiitisen kalmon heinälatoonsa säilytykseen odottamaan hautausta. Vainajan veli harmitteli sitä, että hyvä turkki oli vereentynyt ampumisen vuoksi pilalle, mutta mukana ollut naapurinmies uskoi siitä saatavan vielä pesemällä käyttökuntoisen. Aapeli Tiitisen tapauksessa pyrittiin noudattamaan muotoseikkoja, sillä hänet tuomittiin Suonenjoen suojeluskunnan muodostamassa pikaoikeudessa kuolemaan, koska hän oli ollut johtamassa punakaartilaisosastoa, joka kävi 5.2.2018 surmaamassa Lempyyllä maanviljelijä Pekka Sikasen ja tämän lisäksi samalla kertaa ammuttiin myös Sikasen luona majailleet kaksi rautalampilaista suojeluskuntalaista Aaro Tolsa ja Kalle Berg. Tarinan mukaan talosta ryöstettiin myös arvotavaraa, joten tapausta kutsuttiin myös ryöstömurhaksi. Kommentit (0)

Atomivene Aave	13.03.2018, 18:59
Hyvän itäisen naapurimme päämies todisti vaalikampanjansa loppuhuipennuksessa, että hänen nappulansa on vähintäänkin yhtä iso ja toimiva kuin muillakin ihmiskunnan alfauroksilla ja että hän on valmis tarvittaessa lähettämään ohjuksensa minne tahansa maapallolla. Putin paljasti myös asia, jota jostain syystä ei ole tiedotusvälineissä juurikaan kommentoitu, eli hän kertoi Venäjän kehittäneen ydinkäyttöisen ohjuksen. Sellainen olisi ihan uusi ihmiskuntaa onnellistuttava tekninen innovaatio. Moni asiantuntija suhtautuu keksintöuutiseen epäillen tai ainakin korostaen sitä, että jos venäläiset olisivatkin kehittäneet ydinkäyttöisen ohjuksen, niin tuskin se kuitenkaan toimisi, koska venäläiset vessatkaan eivät toimi. Itse pidän Putinin puhetta täytenä totena, koska jo vuonna 1946 suomalaiskeksijä kehitti ydinvoimalla toimivan moottoriveneen, ainakin mikäli yhtään on uskomista E. Spiderin, eli Erkki Levannon, poikien seikkailukirjaa Atomivene Aave, jonka lainasin moneen kertaan Kärkkäälän kansakoulun vaatimattomasta kirjastosta. Teos jätti mieleeni lähtemättömän jäljen ja sen sanoma palasi mieleeni Putinin vaalipuheen ansiosta. Atomivene Aaveen takakannessa kerrotaan kirjasta seuraavaa: "Ystävykset Heikki ja Jaakko ovat reippaita koulupoikia, joiden mieliharrastus on kalastus ja metsästys. Hyvänä oppaana heillä tässä harrastuksessa samoin kuin matematiikantaidon kohentamisessa on Jonni-setä, erakko, joka on vetäytynyt maaseudulle valmistamaan suurta salaista keksintöä. Tämä keksintö, atomivene Aave, se sitten vie pojat niihin päätähuimaaviin seikkailuihin, jotka ovat kirjan varsinaisena juonena. Mutta pelkkä seikkailukirja tämä ei suinkaan ole, sillä se antaa jännittävässä ja hauskassa muodossa arvokasta tietoa nykyaikaisesta atomifysiikasta, lähinnä atomin hajoittamisen ongelmasta. Tiedon pätevyyden takeena on tekijä, jonka salanimen taakse kätkeytyy muuan tunnettu tiedemiehemme."   Kommentit (0)
Aapelikaan ei ollut mikään vesipoika	12.03.2018, 17:58
Olen ihmetellyt, miksi pakinoitsija Aapeli, eli Simo Puupponen, poistui keskuudestamme jo 51-vuotiaana. Syy asiaan selvisi, kun luin Jukka Parkkisen juuri ilmestyneen kirjan Aapelista. Viina vei hyvän ja kiltin ihmisen. Tosin virallinen kuolin syy oli kaatumisen yhteydessä syntynyt päävamma, mutta luulen tietäväni katumisen syyn. Vähän samalla tavalla kävi myöhemmin Tapio Rautavaaralle Tikkurilan uimahallissa. Aapeli oli niin kova poika ottamaan, että hän joutui kaksi kertaa hoitoonkin deliriumin eli kansankielellä sanottuna juoppohulluuden vuoksi. Keskimäärin alkoholistit elävät 48-vuotiaiksi, eli pikkuisen keskimääräistä vanhemmaksi alan mieheksi Aapeli sinnetteli. Työnsäkin mies hoiti jokseenkin kunnolla, sillä lehdissä ei muutama vuosikymmen sitten oltu nöpönuukia sen suhteen, missä kunnossa jutut kirjoitettiin. Tosin Aapelin pakinoitsijan ammatissa selviytymistä saattoi auttaa myös hyvä aviopuoliso Tuovi Puupponen. Joskus Aapeli sai lehden johdolta palautetta pakinoidensa laadusta, mutta hän puolustautui sillä, että eihän se Tuovi niin kovin kaksinen kirjoittaja ole. Tuossa olisikin jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle kirjallisuuden lisenssille hyvä väitöskirjan aihe, eli miten suuri osa Aapelin tuotannosta onkin lähtenyt Tuovin kädestä. Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että Kittilän Särestöniemeen saapui kerran Helsingin herra ostamaan tauluja, jotka eivät tunnetusti olleet mitään alennusmyyntitauluja. Kesken taulukauppojen paikalle kiiruhti Reidarin veli Anton pensseli kourassaan ja kysyi taiteilijaveljeltään, että vieläkö pistetään lissää punasta. Kommentit (0)

Kups jyrää kaikilla rintamilla	11.03.2018, 19:43
Harva on se asia, josta suomalainen urheilunystävä on saanut viime aikoina iloita, mutta meillä kuopiolaisilla on kuitenkin yksi asia, josta saamme iloita. Nimittäin Kuopion Palloseura on tänä vuonna jyrännyt kaikilla rintamilla. Kupsin miehet ovat voittaneet kirkkaasti kaikki viisi Suomen cupin otteluaan, Kupsin A-juniorit ovat voittaneet viisi karsintapeliään ja pelanneet yhden tasan ja Kupsin B-junnut ovat omassa karsintasarjassaan voittaneet neljä peliä ja pelanneet kahdesti tasan. Kuopion miehet ja pojat ovat siis pelanneet tänä vuonna 18 sarja peliä tappiotta. Ihmettelen, ettei kaupungin valtalehti Savon Sanomat, joka on muuten maamme ainut palloilulehti, jossa on myös kuolinilmoituksia, ole noteerannut asiaa. Luulen, että Kupsin jalkapallomenestys on ainutlaatuista maassamme. Edes Helsinki ei pysty esittämään vastaavaa, sillä helsinkiläisten junioreiden palloilutasoa ei voi tällä hetkellä moittia, ei ainakaan liiaksi. Kuopiolaisten junioreiden onni on ollut se, että turkulaiset joukkueet ovat pelanneet eri lohkossa. Perinteisesti varsinaissuomalaiset juniorijoukkueet ovat olleet savolaisille pahoja vastustajia, koska sikäläiset nuoret ovat pari numeroa lyhytkasvuisia savolaisnuorukaisia isompia. Miesten otteluissa fyysisyys on ollut Kupsin puolella kiitos rotevarakenteisten afroafrikkalaistaustaisten vahvistusten. Kupsin A-junioreiden peräpäänlukko ja erikoistilanteissa myös yläpään pelote Mikko Pitkänen on tosin poikkeus näyttävä poikkeus pienenpuoleisten savolaispelaajien joukossa, koska hän lienee tällä hetkellä pisin rekisteröity suomalaisjalkapalloilija. Savossa on periteisesti kasvatettu myös jokunen hongankolistaja, koska sellaisia miehiä tarvittiin aikoinaan, kun heiniä jouduttiin mättämään tallinylisille. Kommentit (0)
Jouko Konttinen kertoo isästään Juho Konttisesta / 6.osa	11.03.2018, 20:03
Tässä pari irtomuistelmaa isästäni. Aikaisemmin kerroin, että isäni nautti älyllisistä keskusteluista toisten saman kaltaisten kanssa. Sen sijaan vihasi pelkkiä alapään asioista jutustelevia. Isällä oli pari mottoa, jotka olivat hieman toisensa pois sulkevia, vai olivatko sittenkään? Ensimmäinen motto oli, että kun henkiset aseet loppuvat, niin sitten rupeavat nyrkit heilumaan. Toinen motto oli, että tyhmää on turha opettaa, sitä pitää lyödä. Kylläpä ukko noita mottojaan toteuttikin tilanteen mukaan.   Seuraava tapahtuma sattui, kun isäni oli 84-vuotias. Isällä oli tapana kirkolla käydessään pistäytyä baarissa kahvilla. Siellä oli ollut eräs seppä myös kahvilla aikamiespoikansa kanssa. Seppä oli iältään kuusikymppinen langanlaiha mies. Melkoisen juoppo käiverö. Oli kai se nakutellut pajassa jotain nuoruudessaan, kun sepäksi kutsuttiin. Seppä oli esittänyt, että voidaan heittää pojan autolla kotiin.   Isä oli suostunut ja oli lähdetty matkaan. Isä oli tuossa vaiheessa puolisokea, mutta piti tarkasti rahoistaan huolta. Tarkasti kotona suurennuslasin kanssa, minkä verran oli minkäkin kokoisia rahoja lompakossa. Olivat päässeet perille ja seppä oli ollut 10 markkaa vailla kyydistä. Isä oli antanut setelin ja asia sillä selvä. Ukkopa oli kotia päästyään ruvennut tutkimaan, että hän antoikin vahingossa kympin sijasta satasen.    Seuraavalla kyläreissulla meni taas baariin kahville ja eikös siellä ollut seppä Keinänen taas poikansa kanssa päivystämässä. Iloisena oli esittänyt, että voidaan kyyditä kotia. Ukkopa napsautti saman tien seppää voimalla turpaan. Seppä oli tipahtanut lattialle. Toinnuttuaan oli ruvennut huutamaan baarinpitäjälle, että täytyy soittaa poliisi paikalle.   Baarinpitäjä oli vastannut, että ei hän kehtaa soittaa, kun otit noin vanhalta mieheltä turpaasi. Homma oli kuivunut siihen ja seppä sai kärsiä nahoissaan. Jälkeen päin isäukko rehvasteli asialla. Kertoi, että hän löi tarkoituksella turpaan, se seppä olisi mennyt keskeltä poikki, jos hän olisi mahaan lyönyt.     Kommentit (0)
Jouko Konttinen kertoo isästään Juho Konttisesta / 5.osa	11.03.2018, 20:01
Tutkittiin emännän kanssa eilen illalla isäni jäämistössä ollut mustakantista päiväkirjaa. Siellä oli merkintöjä vuodelta 1900 lähtien. Isäni oli ollut lukuisissa paikoissa huutolaisena 10 vuotiaasta lähtien. Omissa suullisissa kertomuksissaan mainitsi vain Tokkee-nimisen talon. Selvisi myös, että oli ollut Olli Koivistoisella toistakymmentä kertaa kortteeria -20-luvulla. Viimeisin merkintä oli vuodelta 1928. Monet kerrat oli ollut metsätöissä lähimetsissä, olihan Ollin mökki kolmen valtakunnan rajalla. Sitten oli sellaisia lyhyitä aikoja, jolloin oli tehnyt Ollin talouteen kuuluvia töitä aina kaivonpuhdistuksesta lähtien.   En ymmärrä, miksi Kauko Vainio mainitsee vain yhden talven savottareissun? Myös sekin, että olisi ajanut isän pois, niin kuin teki kaikille savottalaisille. Ollin mökin omistussuhde on myös vähän epäselvä. Isäni kutsuu mökkiä Ollin torpaksi. Viittaisi siihen, että metsäyhtiöt omistivat torpan ja Olli toimi eräänlaisena metsänvartijana. Onhan siihen vakanssiin varmaan kuulunut myös velvollisuuksia, eli kuului majoittaa jätkiä savotoiden aikaan. Ymmärtäisin asian niin, että kun savotat loppuivat talven päätyttyä, niin eiköhän ne jätkät lähteneet katsomaan muita työmaita.    Saksan vankeusajastaan mainitsee lyhyesti vain sen, että pääsi vapauteen. Suullisesti kertoi kuitenkin monta kertaa ensimmäisen epäonnistuneen pakoreissunsa ja sitten se onnistuneen. Sen muistan hyvin, että ei kovin paljoa puhunut karmeimmista kokemuksistaan, mutta sen vähän mitä puhui, niin kertomus oli aina sama. Olen havainnut sellaista, että jos jonkun henkilön jutut muuttuvat samasta aiheesta jatkuvasti, niin yleensä ne ovat satuja.   Isälläni oli sellainen piirre, että salasi valtavasti kipeitä asioita, vaikka muuten oli varsinainen puhekone. Sen aavistan, että ei Olli ollut mikään helppo tapaus. Sen puolestaan tiedän tarkkaan, että isäni ei myöskään ollut pehmoukko. Lyhyesti jos kuvaisin, niin oli saatanan kova jätkä.   Olihan hänellä myös pehmeä puoli. Vedet kierivät silmistä, kun muisteli jotain herkkää tapausta. Viime kesänä kävin tapaamassa Suonenjoen veljeskodissa asuvaa 94-vuotiasta entistä naapurin rouvaa. Rouva kuvasi isääni sanomalla, että siinä oli erittäin älykäs, mutta samalla kovaluontoinen mies. Kuvasi minusta lyhykäisyydessään isääni täysin. Äly oli synnynnäistä ja kovuus nähtävästi elämänkokemuksista saatuja rasitteita.   Kauko Vainiosta minulle jäi sellainen kuva, että suhtautui isääni jotenkin penseästi. Eihän hän isääni tuntenut sen tarkemmin, mutta oliko Kaukolle syötetty jotain negatiivista? Olihan isälläni varmaan vihamiehiä riittävästi. Oli ylpeä itsetietoinen salon ukko. Ei kumarrellut rikkaita, eikä köyhiä.    Kommentit (0)
Entinen kohupastori	08.03.2018, 19:10
Entinen kohupastori, pieni ja vikkelä ja eräiden naistoimittajien mukaan myös vikkeläkätinen, Mitro Repo on noussut taas otsikoihin, koska oikeudessa käsitellään hänen 90.000 euron korvausvaatimuksiaan aiheettomien potkujen vuoksi. Toivottavasti Mitron kanne menestyy, koska vääryys on taas vallalla. Mielestäni mies on papinvirkaansa hoitanut asianmukaisella vakavuudella ja hartaudella; totiset uusmaalaiset hänen seurakunnassaan, jotka muuten luokitellaan etnisesti hämäläistosikoiksi, eivät ymmärrä sitä, että Karjalassa hautajaiset ovat hauskemmat kuin Hämeessä häät. Karjalassahan kuolema on iloinen asia, koska kärsimys on päättynyt ja vainajan on siirtynyt tuonilmaisiin iloihin. On paheksuttu mm. sitä, että Mitro on leskelle hautajaisissa tokaissut, että, "jaaha, sinäkin pääsit tulemaan". Itsekin voisin vallan mainiosti sanoa noin, enkä pahaa tarkoittaisi, vaan pelkästään hyvää. Tänäänkin lehdessä kerrottiin, että vuosittain satoja vainajia haudataan ilman ainuttakaan saattajia. On kiva, että edes leski on ehtinyt kiireiltään paikalle. Ja sitäkin on paheksuttu, että pastori on hautajaisissa ensimmäisenä ollut ruokapöydässä. Minusta sen kuuluukin olla niin; kyllä meillä päin pappi on aina ensimmäisenä pöytään suorastaan patisteltu, jotta muutkin pääsevät ottamaan surusta. Kertoman mukaan Isä-Mitro meni syömään ekana ja patisteli paikalla olleita "kauniita neitsykäisiä" seurakseen. Minusta tuon kauniimmin ei voi naisille edes haastaakaan. Se on ilon päivä se sellainen hautajaispäivä jollekulle ikäneidolle, jolloin Mitron kaltainen vireä pastori häntä kauniiksi neitsykäiseksi nimittää. Kommentit (0)
Kerman värinen Mercedes-Benz-merkkinen henkilöauto	07.03.2018, 18:40
Eilen puhuttiin pääuutislähetyksessä autokauppojen naisasiakkaiden kohtelusta ja mieleeni palautui lounasravintolassani juuri salakuuntelemani juttu. Sen tarinan mukaan upseeri ja herrasmies Adolf Ehrnrooth oli kypsässä iässä päätynyt avioliiton satamaan tanskalaisen aatelisneidon kanssa, joka halusi perheeseen kunnollisen auton. Niinpä Ehrnroothin pariskunta marssi tämän salakuuntelemani tarinan mukaan mikkeliläiseen autokauppaan, jossa aviomies sotilaallisen täsmällisesti sorautti, että "paronitarvaimoni haluaa ostaa kerman värisen Mercedes-Benz-merkkisen henkilöauton". Myyjä meni vähän hämilleen poikkeuksellisen täsmällisestä ostohalukkuuden ilmaisusta ja alkoi selittämään, että asia ei ole aivan noin yksinkertainen, koska Mercedes-Benz -merkkisiä autoja on monenlaisia; on isoja ja vähän isompia ja on automaattivaihteisia ja manuaalivaihteisia ja hinnatkin vaihtelevat jossakin määrin. Siihen Adolf Ehrnrooth totesi edelleenkin sotilaallisen täsmällisesti, että ""paronitarvaimoni haluaa ostaa kerman värisen Mercedes-Benz -merkkisen henkilönauton; tekniset yksityiskohdat jätän myyjän ratkaistaviksi". Ainakin tarinan mukaan se autokauppa oli sen autokaupan historian paras autokauppa. Kommentit (0)

Jouko Konttinen kertoo isästään Juho Konttisesta / 4.osa	06.03.2018, 18:53
Äitini nimi oli Maria Arola ja oli pieni tummatukkainen- ja hipiäinen neitonen. Tummat isot ruskeat silmät kruunasivat kaiken. Äitini oli vain 154 cm pituinen ja isänä oli sen ajan mieheksi aika pitkä, eli 184 cm. Minä perin kaikki nuo äitini ulkoiset ominaisuudet paitsi pituuden. Alamittaiseksi kuitenkin jäin isääni verrattuna 10 sentin verran.   Isäni kertoi, että äitini oli puolilappalainen. Epäilemättä näin onkin koska myös veriryhmäni viittaa alkuasukkaisiin. Lappalaisilla, intiaaneilla ja eskimoilla yleisin veriryhmä on O ja se löytyy minultakin. Hauska yksityiskohta on se, että äitini isä oli karannut jonkun piian kanssa kaukomaille.   Äidinäiti seurusteli isäni enon Adam Konttisen kanssa samaan aikaan, kun isäni seurusteli Maria-tyttären kanssa. Adam meni naimisiin äidinäitini kanssa ja saivat yhden yhteisen lapsen. Samaan perheeseen kuului siis lapsia, sekä Konttisen, että Arolan nimellä. Otapa tuosta selvää, mutta mitään sukurutsaa ei ollut kuitenkaan tapahtunut.   Vuosi 1930 oli vilkas vuosi. Vanhempani menivät naimisiin. Äitini synnytti ensimmäisen lapsen, siskoni Hilda Marian ja ostivat pienen tilan Suonenjoen Vehvilän kylästä. Tilan omisti joku kauppias ja tilan kokonaispinta-ala oli 380 hehtaaria. Isä ei pystynyt ostamaan, kuin 13 hehtaarin maapalan rakennuksineen. Suuremman osan tilasta kauppias oli myynyt Gutzeitille.   Vuonna 1931 salama löi taloon, kun vanhempani olivat niityllä. Naapurin emäntä oli sattunut paikalle ja pelastanut siskoni palavasta talosta. Ainoaksi asumispaikaksi jäi savusauna, josta käsin isäni rakensi vielä nykyisinkin pystyssä olevan asuintalon. Pieni oli sekin. Käsitti pirtin ja erillisen keittiön. Kommentit (0)
Jouko Konttinen kertoo isästään Juho Konttisesta / 3.osa	05.03.2018, 18:53
Arkangelista palattuaan isälläni alkoi toisenlainen selviytymistaistelu. Henkisesti varmasti raskaita aikoja selvitä vankeudessa kokemistaan kauheuksista. Kodittoman miehen piti selvitä elämässä eteen päin. Isäni piti tarkkaa kirjaa kaikista reissuistaan ja töistä. Oli sellaisia mustakantisia vihkoja ja tarkat kirjaukset. Pahaksi onneksi minä pikkupoikana tuhosin ne vihot aika tarkkaan. Piirtelin ja silppusin sivuja. Muistikirjoista ei ole enää kuin yksi jäljellä ja sekin huonossa kunnossa.   Tyypillinen vuosi -20-luvulla oli kuitenkin sellainen, että teki talvet propsia ja tukkeja milloin missäkin päin Pohjois-Suomea. Keväällä hiihti Kemijoen latvoille tukinuittoon. Sieltä häntien mukana alas Kemijokisuulle asti. Kertoi toimineensa monena kesänä laturina. Poksautteli pahempia sumia hajalle ja myös uittoa hankaloittavia kiviä koskista pois. Kalastamaan ei joutanut, mutta kertoi hommanneensa monet lohisopan tarpeet dynamiitilla.   Kemijoessa oli siihen aikaan runsaasti lohta. Kesäksi Limingan niityille heinätöihin. Kaikenlaisia muitakin töitä teki matkan varrella ja oli mm. Kemihaarassa rakennustyömaalla töissä. Siellä oli tökännyt lapiolla voimakaapeliin. Seurauksen hetkellinen tajunnan menetys ja sairaalareissu. tapahtumavuosi oli 1921. pahempia vammoja ei kuitenkaan jäänyt, jos sellaiseksi ei lasketa lievää sydämen rytmihäiriötä.   Lääkäri oli ennustanut, että korkeintaan on elinaikaa 10 vuotta. Isäni jaksoi aina muistella, kun tuli ykköseen loppuva vuosi täyteen, että taas tuli yksi kymppi täyteen. Vuonna 1961 muisti mainita, että 40 vuotta on eletty, vaikka piti elää korkeintaan 10 vuotta. Ei pitäneet sen ajan lääkäreiden ennustukset välttämättä paikkaansa.   1920-luvulle sattui myös se talvi, jolloin isäni oli Ollin mökillä kortteeria. Kirjassa "Kakkisen Olli" isäni mainitaan mm. Ollin poekana. -20-luvun viimeisinä vuosina tapasi Oulussa neitosen ja alkoi riiuureissut. Käytin isääni Oulussa v. 1975. Palattiin takaisin Suonenjoelle ja Piippolan kohdalla rupesi kertomaan käyneensä 3 kertaa Suonenjoelta käsin hiihtämällä Oulussa äitiäni helssaamassa.   Kolmena yönä oli joutunut yöpymään matkan varrella taloissa mennen tullen. Laskeskelin, että viidessä päivässä on selvinnyt perille. Monikohan tämän päivän sulhasmies jaksaisi lähteä treffeille noin pitkän matkan päähän suksipelillä ja kun ei yksi kerta riittänyt? Suhde menikin vakavaksi ja poikamiehen päivät päättyivät 1930. Kommentit (0)

Savolaismongolit	04.03.2018, 18:06
Ei tullutkaan lenssua, vaikka eilen kylmetyin perusteellisesti. Tutkin nettiä ja sieltä sain käsityksen, että kun ihminen paleltuu oikein kunnolla, ei siitä mitään tautia tulekaan. Itsekin olen tuon kokemuksen kautta oppinut, sillä olen muutaman kerran pudonnut jäihin ja sillä on ollut vain terveyttä edistävä vaikutus. Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä kerrottiin nykyaikaisen geenitutkimuksen valossa siitä, mistä me suomalaiset tulemme ja mikäli juttua yhtään ymmärsin, siinä kerrottiin, että savoaliset ovat mongoleja. Pohjois-Savon miehistä seitsemällä kymmenestä on itäinen isälinja, joka tarkoittaa sitä, että kantaisä on hiihtänyt Savoon jostain Kiina-Mongolia-akselilta. Se on hyvä se. Me savolaiset voidaan olla ylpeitä mongolitaustastamme.  Vanhan ajan germaaniset rotuoppineet korostivat korkeakalloisuuden arvoa ja asettivat ihmiset sen perusteella rankinlistalle, jonka häntäpäässä olivat pyöreäpäiset itäsuomalaiset. Uudemmat rotuoppineet mittailevat kansojen älykkyyttä ja ovat paljastaneet säälimättä sen, että aasialaiset hakkaavat testeissä kirkkaasti valkoisen rodun. Nythän tuo asia näkyy jo kansakuntien taloudellisessa menestyksessä. Eräät tutkijat ovat sitä mieltä, että aasialaiset menestyvät älykkyystesteissä sen vuoksi, että sikäläiset monimutkaiset kirjoitusjärjestelmät suosivat testeissä menestymistä, mutta se ei liene koko totuus, sillä Kanadan eskimot pärjäävät älykkyystesteissä maahan muuttaneita valkoisen rodun edustajia paremmin. Yliopisto-lehden yleisönosastossa kirjoitettiin joskus siitä, että pohjoismaalaisista älykkäimpiä ovat saamelaiset ja varsinkin kolttasaamelaiset, joita vajaat sata vuotta sitten ei oikein pidetty edes ihmisinä, mikäli on yhtään uskominen kuopiolaiskenraali K.M.  Walleniuksen eräkirjoihin.    Kommentit (0)
Aurinkokatsomo ja Jäävuorikatsomo	03.03.2018, 18:45
Tänään ei kerrotakaan tarinoita Juho Konttisesta terveydellisistä syistä. Epäilen vakavan sairauden uhkaavan minua. Ulkoilmajalkapallokausi käynnistyi nimittäin tänään Kuopiossa ja kiiruhdin Keskuskentän viheriön ääreen seuraamaan, kuinka Kuopion Palloseuran b-juniorit kohtasivat SM-karsintasarjassa Rovaniemen veljesseuran vastaavan sikermän jalkapalloilun merkeissä. Sää oli talvinen, mutta ajattelin, että Aurinkokatsomossa tarkenee, mutta koska minulla ei ollut suksia eikä lumilapiota mukana, en päässyt Aurinkokatsomoon, vaan päädyin teräsbetoniselle Pääkatsomolle, jonne koko tämän talven pakkaset oli säilötty ja niinpä siellä oli kylmä kuin neuvostoliittolaisen helvetissä. Nyt taitaa nostaa keuhkokuumetta, joka tunnetusti on  vanhan miehen ystävä. Nähtäväksi jää, onko kukaan huomenna tätä blogia päivittämässä. Itse pelitapahtuma oli mieltä ylentävä. Rovaniemen pojat sopeutuivat jostain syystä paremmin arktisiin olosuhteisiin ja hallitsivat peliä. Ottelu kuitenkin päätyi 2-2 tasalukemiin, koska erotuomari luki kokonaisvaltaisesti pelitapahtumia eikä antanut kuopiolaisille ottelun lopussa rangaistuspotkua, vaikka kupsilainen kampitettiin törkeästi vastustajan rangaistusalueella. Tuomari varmaankin katsoi, että koska peliväline oli vähän kauempana, rankkariin ei ollut aihetta. Tulkinta oli väärä, koska sellaista pykälää ei jalkapallon sääntökirjassa, johon tuomarinkin uskon tutustuneen, tunneta. Muistanpa, että pari vuotta sitten miesten pelissä jättikokoinen Kupsin afroafrikkalaistaustainen puolustaja heitti maalin edessä tielleen eksyneen vastustajan pelaajan neljän pisteen laajakaarisella niskalenkillä siltaan ja ulosajo ja rangaistuspotku siitä seurasivat, vaikka pallo oli rikehetkellä vastustajan maalilla. Päivän ottelua seurasi lähes kaksikymmentä pelaajien isovanhempaa, puolet Kuopiosta ja loput Rovaniemeltä, hyvin innostuneesti, mutta siitä huolimatta fanijoukot eivät haistatelleet tai uhkailleet toisiaan eikä pelin lopulla ollut käsirysyn uhkaa, kuten miesten otteluissa on ilmettynä vaarana, vaan fanijoukot kyselivät sivistyneesti naapuriheimon kuulumisia. Itsekin ihmettelin lappilaisille ääneen, että onko Rovaniemeltä lähtenyt saman suurperheen pojat pelaamaan, koska joka jätkällä luki selässä nimenään Kallio. Epäilin salaa mielessäni, että joku tyypillinen pohjoisen suurperhe on innostunut jalkapallosta. Sitä en kehdannut ääneen sanoa, että tietääkseni lestadiolaiset pitävät urheilua syntinä. Mutta eivät olleet kaikki pojat Kallioita sukunimeltään - olisiko kyseessä sitten ollut jonkun sponsorin mainos. Kommentit (0)

Jouko Konttinen kertoo isästään Juho Konttisesta / 2.osa	02.03.2018, 18:37
Seuraavat tapahtumat ovatkin vuodelta 1914. jolloin isäni oli käynyt Maarianhaminassa lääkärillä. Minulla on lääkärintodistus tallessa ja se onkin hieno paperi sinetillä varustettuna. Samana vuonna isäni oli saanut merimiespassin, joka on myös tallessa. Oli pestautunut Ahvenanmaalaiseen kauppalaivaan. Siitä minulla ei ole tietoa, montako vuotta seilasi merillä.     Ensimmäinen maailmansota syttyi ja kauppalaiva oli sen ajan ilmaisun mukaan internoitu Saksaan ja miehistö vankileirille. Siitäkään minulla ei ole tietoa, kuinka kauan joutui siellä olemaan ennen kuin karkasi. Oli joutunut vankileirillä fyysikon avustajaksi. Fyysikko oli ollut myös vanki, mutta hieman erivapauksilla. Fyysikko oli saanut tehdä tutkimustöitä vankeudessa ja toimitettu kaikki sen ajan vaatimat laitteet. Isäni oli sen myötä innostunut fysiikasta ja matematiikasta. Opiskeli myöhemmin tiiviisti omatoimisesti noita aineita.     Isäni karkasi vankileiriltä, mutta oli jäänyt ensimmäisellä kerralla kiinni. Syyksi kertoi, että oli ottanut liian paljon tavaraa mukaan. Saksalainen upseeri oli yrittänyt lyödä miekalla kaulan poikki, mutta isä oli saanut käden eteen sillä seurauksella, että miekka osui kyynärpäähän ja teki pitkän haavan ja samalla kyynärpää vammautui. Käsi toimi muuten hyvin, mutta ei mennyt koskaan suoraksi.      Isäni kertoi, että saksalaisilla upseereilla oli humalapäissään taipumus kilpailla varsin erikoisessa lajissa. Olivat keränneet mielivaltaisesti heikompia vankeja ja kilpailleet, kuka halkaisee miehen pisimmälle yhdellä miekaniskulla. Vangille huppu päähän ja seisomaan kentälle. Upseeri löi kaulan vierestä napaa kohden. Muut vangit oli komennettu katsomaan näytöstä. Ruokaa oli vangeille jaettu kitsaasti ja jos kulkukissa erehtyi leiriin, niin se tapettiin ja syötiin. Rotuopit eivät ole mikään Hitlerin keksintö, vaan se on jo ruotsalaisten 1800-luvun puolivälissä kehittämä oppi. Saksalaiset vain jatkoivat hyväksi havaittuja teorioita.     Vankileirillä oli mitattu eri kansallisuuksien kalloja ja todettu, että mongolit ovat kaikista pahin alarotu. Vahingosta viisastuneena isäni suunnitteli seuraavan karkumatkan paremmin ja onnistui siinä. Tähtäsi karkaamisen niihin aikoihín, että hedelmät ja marjat olivat kypsiä. Yöt kulki ja päivät piileskeli. Hengenpitimikseen varasteli ihmisten puutarhoista hedelmiä ja marjoja. En tiedä missä kohtaa vankileiri oli sijainnut, mutta joka tapauksessa isä oli öitä myöten kävellyt Vanhaan Valamoon Laatokalle, jossa sai apua vasemman kätensä vammoihin ja muutenkin kunnon ruokaa.     Siellä toivuttuaan matka oli jatkunut Arkangeliin, jossa oli mennyt sahalle töihin. 1,5 vuotta kertoi olleensa siellä, kun ei ollut uskaltanut Suomeen palata. Oli pelännyt, että hänet palautetaan Saksaan takaisin. Arkangelin sahalla isälle oli sattunut lievä tapaturma, jossa oli peukalo hieman litistynyt ja kynsi kasvoi rujon näköisenä. Isälle oli maksettu siitä peukalosta 80 kopeekkaa eläkettä. Nekin kopeekat jäi sittemmin saamatta, kun palasi Suomeen.   Kommentit (0)
Jouko Konttinen kertoo isästään Juho Konttisesta / 1.osa	01.03.2018, 19:07
Isäni on Juho Konttinen, synt. 15.6.1889 Suonenjoella Pikku-Lylyjärven rannalla olleessa mökissä Katajavuoren varjossa. K. 11.10.1976. Kyseistä järveä ei ole, vaan se oli kuivattu pelloksi viime vuosisadan alkupuolella. Isäni oli avioton lapsi, joten hänen isästään ei ole mitään varmaa tietoa. Ainoa tieto perustuu huhuun, jonka mukaan isäni olisi konstaapeli Koposen lehtolapsi. Se tiedetään, että isäni oli leikkinyt paljon Koposen varsinaisen perheen lapsien kanssa.     Ottaen huomioon sen ajan yhteiskunnalliset olot ja hierarkian, voisi olettaa, että jostakin syystä Koponen on hyväksynyt aviottoman lapsen omien lastensa leikkikaveriksi. Isäni äiti on kuollut 1909 ja äidinäiti samana vuonna. Laittaa miettimään miksi isäni on myyty huutolaiseksi, vaikka on ollut 20-vuotias? Onko äiti sairastellut, vai onko jonkun muun syyn takia joutunut huutolaiseksi jo paljon aikaisemmin.     Isälleni oli määrätty holhoojat, jotka olivat olleet epärehellisiä. Isän mummo oli ollut syvästi uskonnollinen ja oli vain todennut, kun holhoojat putsasivat pesän, että se on jumalan tahto. Holhoojat olivatkin puhdistaneet pesän aina perintöraamattua myöten. Siinä oli mennyt kotimökki ja sen ympärillä olevat maat. Minulla ei ole tietoa, paljonko maata oli ja oliko muuta omaisuutta? Huutolaispaikka oli Tokkee-niminen tila ja isä kertoi, että joutui tekemään pitkää päivää. Muisti erityisesti, että kaikki iltapuhteet piti kutoa verkkoja. Osasikin vielä vanhoilla päivilläänkin kutoa verkkoa vaikka kädet selän takana.     Noiden tapausten perusteella isäni erosi kirkosta heti vuonna 1924, kun tuli uskonnovapauslaki. Koki varmaan kokeneensa vääryyttä uskovaisen mummonsa takia ja onhan siinä kieltämättä tyhjä päälle joutunutkin. Kommentit (1)
Ollin poeka eli Amerikan vieras	28.02.2018, 19:19
Nyt sitten tiedän taas yhden asian enemmän. Olen pitkään yrittänyt selvittää, kuka oli 1920-luvulla Kakkisen Ollin mökillä asunut mies, josta käytettiin nimitystä Ollin poeka tai Amerikan vieras. Hänestä kerrotaan Kauko Vainion Ollista kertovissa kirjoissa paljonkin, mutta miehen nimeä ei kertaakaan mainita.  Ollin pojan ansiosta Kakkisensalo oli 20-luvulla maamme tieteellis-teknisen kehityksen kärjessä, koska Amerikan vieras toi mukanaan sen ajan tekniikan suuren ihmeen eli radion. Sitä ihmevehjettä käyttöön viritellessä kuului eetteristä turahtelua, jota radiotekniikasta ymmärtämätön Olli epäili epähienosti Helsingin herrojen piereskelyksi. Ollin "pojan" henkilöllisyyden paljasti Ollin "pojanpoika" Jouko Konttinen, joka kertoi isänsä Juho Konttisen olleen kyseisen tähän asti minulle tuntemattomaksi jääneen miehen. Juho Konttinen syntyi 1889 noin kahden kilometrin päässä Suonenjoen keskustasta sijaitsevan Katajamäen lähellä Pienen-Lylyjärven rannalla. Myöhemmällä hän asui pitkään Vehvilän kylällä. Ollin mökissä vietetyn ajan pituutta en tiedä. Jouko Konttisen mukaan hänen isänsä oli myöhemminkin Ollin hyvä kaveri eikä usko miesten eronneen riidoissa, kuten Vainion kirjasta helposti ymmärtää. Juho Konttinen oli ollut nuorena merillä ja Saksan vihollismaan kansalaisena hänet internoitiin ensimmäisen maailmansodan aikaan saksalaiselle vankileirille, jossa kohtelu oli todella raakaa. Hän pääsi kuitenkin jossain vaiheessa työskentelemään fyysikon apulaisena, ja tämä asia saattaa olla selityksenä sille, että Kakkisensalolla jo 1920-luvulla, eli heti lähetysten alettua, kuunneltiin radiota.   Kommentit (0)
Paperitollo	27.02.2018, 18:50
Suomen sotasurmat -tietokannassa luetellaan noin 38.000 sisällissodan uhria, mutta eilen mainittua kärkkääläläistä Esa Korhosta sieltä ei löydy. Eikä löydy myöskään Karsikonmäellä asunut August Könöstä, jonka kuolemantapaus todistaa, että myös paperitollolla pystytään mies saamaan hengiltä; lienee ainutlaatuinen asia ihmiskunnan sotien mittavassa historiassa. Eeva Voiman kirjassa Könöset Suonenjoella on tapauksen kulun kertova poliisikuulustelupöytäkirjan sivu: KUULUSTELUPÖYTÄKIRJA Talollisenpoika Kalle Adaminpoika Nissinen Suonenjoen pitäjän Lietemäen kylästä:   että saapui viime kesäkuun 22 päivän iltana kotiinsa Suonenjoen kirkolta suojeluskuntamanöövereiltä ja oli hänellä mukanaan kivääri ja yksi löysällä paperitulpalla täytetty panos, minkä sai talollisen pojalta Niilo Haloselta; että jonkin ajan kuluttua näki pihalle saapuvan naapurinsa August Könösen ja työmies Emil Jokelaisen, joiden luokse meni ja kun sitten tuli puhe äskeisistä manöövereistä, muisti, että kivääri jäi tupaan ja kun tupa yön aikana oli tyhjä, päätti viedä kiväärin makuusuojaan, minkä vuoksi nouti sen tuvasta ja tuli taas Könösen ja Jokelaisen luokse laskien kiväärin maahan rappuja vasten:   että Könönen otti sitten kiväärin käteensä ja veti sulkulaitoksen auki: jolloin siitä lensi ulos tyhjä hylsy, minkä jälkeen kertoja otti aseen Könösen kädestä ja pisti siihen taskussaan olleen paperilla täytetyn panoksen, minkä aikoi ampua navetan kattoa kohden, mutta jostakin käsittämättömästä syystä kääntyi, astui muutamia askelia Könösestä ylöspäin, ojensi kiväärin Könöstä kohti ja laukaisi muistamatta kumminkaan tähtäsikö Könöseen tai ampuiko tähtäämättä: että kun kivääri laukesi, säikähti hän kovasti ja kun katsoi Könöseen huomasi verta vuotavan hänen leuastaan:   että haavaa ruvettiin heti käärimään ja alkoi kertoja hommata Könöstä lääkäriin Suonenjoen kirkolle, jonne itse lähti häntä viemään ja menivät suoraan piirilääkäri Rahmin luokse, joka kääri haavan ja kutsui Könöstä seuraavana aamuna uudelleen luokseen: että Könösen leuka näytti sitten hyvin paranevan, mutta kun hän työskenteli pölyisellä pellolla auringonpaisteessa eikä haava ollut kääreessä, alkoi haava pahentua, minkä vuoksi Könönen kertojan sisaren sairaanhoitajatar Elina Niemisen kehotuksesta meni Kuopion lääninsairaalaan, jossa sittemmin kuoli:   että vielä samana iltana jolloin tapaus sattui, olisi kertoja tahtonut toimitettavaksi asiassa poliisitutkinnon, mutta kielsi Könönen siitä sanoen, että sovitaan asia keskenämme että kertoja kumminkin samalla matkalla ilmoitti asiasta suojeluskunnan paikallispäällikölle, joka kehotti heitä hyvinä naapureina sopimaan asian sekä että kertoja oli sitä mieltä, että haava pääsi pahentumaan huolimattoman hoidon kautta. Kommentit (0)
Nimet pronssilaatassa	26.02.2018, 19:28
Viime viikolla Minnan salongissa oli vieraana historioitsija  Teemu Keskisarja kertomassa Suomen vuodesta 1918. Jälleen törmättiin siihen tyypilliseen kuopiolaisilmiöön, että uteliasta yleisöä siunaantuu paikalle siinä määrin, että tila loppuu kesken eivätkä kaikki halukkaat mahdu sisälle. Näinhän tapahtui aikoinaan jo Kuopion punakaartia perustettaessa kaupungin työväentalolla syksyllä 1917. Kaartiin ilmoittautui useita satoja miehiä ja enemmänkin olisi vain tullut, jos vain sisälle olisi mahtunut. Keskisarja esiintyi tapansa mukaisesti hyvin kärkevästi ja se on hyvä se, kukapa jaksaisikaan tylsempää miestä kauaa tai montaa kertaa kuunnella. Itse olin laskujeni mukaan kuudennessa Keskisarjan luentotilaisuudessa.  Kärkevästä alustajasta huolimatta ilmapiiri oli sovinnollinen ja kahakalta punikkien ja lahtareiden lastenlastenlasten välillä vältyttiin ainakin tällä kertaa. Tilaisuuden aikana kaupunginhallituksen kokoomuslainen puheenjohtaja Pekka Kantanen kertoi, että kaupunginhallitus on päättänyt yksimielisesti pystyttää muistolaatan Kuopion vankileirin paikalle nykyisen työpaikkani maistraatin eteen. Nähtäväksi jää luetellaanko laatassa kaikki leirillä hengestään päässeet. En viitsinyt pilata tunnelmaa väittämällä, ettei se mikään vankileiri ollut vaan tuhoamisleiri, jossa tapettiin pääasiassa nälkään 476 miestä, koska omaisilta kiellettiin ampumisen uhalla ruokapakettien tuonti. Ilman sitä kieltoa olisi luultavasti tuo kärkkääläläinen nuorimies Esa Korhonen selvinnyt. Esa Korhosen kuolinilmoitus on ollut Savo-lehdessä 11.7.1918 eli nopeasti on tieto päätynyt lehteen, koska mies menehtyi 8.7.1918. Löysin tuon ilmoituksen sanomalehtien digitaalisesta arkistosta. Kuolinpaikaksi ilmoituksessa mainitaan Kuopio, mutta tietääkseni Esa Korhonen selvisi leiriltä poispäästyään Pirttiselän pysäkille asti. Kommentit (0)

Voittajan puolella	25.02.2018, 19:47
Norjassa lienee nyt eittämättä maansuru, koska maan piti voittaa lähes kaikki mitalit talvikisoista, mutta ei se voittanut kuin pienen osan. Kultiakin tuli vain 14 kpl, joka on mitätön saavutus verrattuna siihen, että EU:n liittovaltio kahmi peräti 49 kultaa, eli melkein puolet kaikista. Eu on täysin ylivoimainen urheilumahti maailmassa, kun laskelmissa otetaan huomioon sekä kesä- että talvikisat. Edes toinen suuri liittovaltio, eli Pohjois-Amerikan Yhdysvallat, ei pysty antamaan kunnollista vastusta. Omien laskelmieni mukaan Suomenkin mitalisaalis oli huima, eli 29 mitalia, mutta jostain syystä teksti-tv:n sivuilla edelleenkin väitetään  erheellisesti, että olisimme saaneet vain kuusi mitalia. Minä olen 29 mitalin kannalla ja se on niin hyvä tulos, että asia on huomioitava maamme urheilujohtajien tulospalkkioissa. Mikäli jostain syystä, jota en alkuunkaan ymmärrä, maamme mitalimäärä onkin tuo kuusi, on saavutus katastrofaalisen häpeällinen, kun asia verrataan kahden muun talvilajeja harrastavan Pohjoismaan lopputulemaan. Itseasiassa nyt voikin miettiä, kuuluuko Suomi Pohjoismaihin, kuten monet luulevat; ehkä Suomi onkin osa Baltiaa, ainakin urheilumenestys siihen viittaa. Myös maamme talouden kehitys puoltaa sitä, että tästä lähtien Suomi pitäisi laskea Baltianmaihin. Reilut kymmenen vuotta sitten meillä alettiin harrastamaan silloisen nuoren pääministerin johdolla fantastista talouspolitiikkaa ja tulokset näkyvät. Suomi oli silloin vielä hyvinvointitilastoissa lähellä Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa, mutta nyt ero alkaa olla huima. Taloudessa muutokset voivat olla hyvinkin nopeita. Muistanpa, miten 50 vuotta sitten koulussa opetettiin, että Etelä-Korea oli yksi köyhimmistä ja viheliäisimmistä paikoista asua. Nyt YK:n hyvinvointia mittaavan HDI-indeksin mukaan Etelä-Korea on maailman 17. paras maa asua ja Suomi on sijalla 24. Kommentit (0)
Iivo on irti	24.02.2018, 18:08
Myöhään eilen illalla päätin, että en tulee enää koskaan seuraamaan urheilua ja että kenties rikon vielä telkkarin, koska maamme huomattavan tummahipiäiset ammattilaiskoripalloilijat hävisivät nöyryyttävästi Islannin turskanpyytäjille koripallossa. Viime yökin oli painajaismainen, koska vaikka yleensä en näe painajaisia, niin kuitenkin koko yön näin unia miesten 50 kilometrin kisasta, jossa ulkomaaliset kanssakilpailijat  olivat liittoutuneet meidän Iivoa vastaan ja kaikenlaisia haavereita Iivolle sattui kilpailun aikana, jonka loppua en unessa nähnyt. Aamulla päätin kuitenkin ihan varovasti katsoa edes pienen hetken reaalikilpailua ainakin siihen asti, kunnes Iivon sauva katkeaa, kuten unessa näin, mutta ei katkennut Iivon sauva, vaan Iivo meni lopussa heittämällä ohi hyvän itäisen naapurimme kilpakumppanista ja voitti kultaa. Muistan, että Lahden mömmönkisojen miesten viestiä katsoessani työaikaan työkavereiden kanssa, totesin, että enpä uskonut tässä elämässäni näkeväni tällaista, kun Mika pisti miesten viestissä nousussa ison vaihteen päälle ja norjalaisen selkä taittui. Nyt en usko, että tulen enää tässä elämässä  näkemään yhtä upeaa viiden kympin kisaa kuin aamulla näin. Tässä vaiheessa muistutan Hiihtoliiton herroja siitä, että välittömästi täytyy laatia Iivon suojeluohjelma. Uusi supersankari on syntynyt maahamme ja kaikki mahdollinen on tehtävä, jottei Iivolle käy samalla tavalla kuin edellisille supersankareille Mikalle ja Matille. Iivolle on heti myönnettävä runsas urheilijaeläke, jotta hän ei jää tyhjän päälle ja tulevaisuus on turvattu eikä Iivon tarvitse ryhtyä laulajaksi, alastomuustanssijaksi eikä siirtyä politiikkaan. Jos Iivon asiat hoidetaan kunnolla, hallitsee hän vielä ainakin kahden olympiadin ajan miesten periteisen tyylin kisoja ja maamme säilyy kansakuntana kansakuntien joukossa. Kommentit (0)
Suonenjokelaisia suurmiehiä sekä -naisia	23.02.2018, 19:34
Ei olekaan eilen mainitsemani eteläpohjalainen roima metsuri Suomen vahvin mies, vaan todistettavasti maamme vahvin mies onkin Suonenjoen poikia ja nimeltään Niko Vesterinen. Tämän yllättävän tiedon viestitti minulle sosialistinen media. Enpä ole moista mieltäni ylentävää asia ennen tiennytkään. Kun nyt tarkemmin ajattelen asiaa, niin mikään yllätys minulle ei ole se, että Suomen vahvin mies on Suonenjoelta, koska kyllä me kaikki sen suunnan uroot ollaan vähän tavallista riskimmän oloisia. Ylen sivuilta löytyy juttu kaksi viimeisintä voimamieskilpailujen Suomen mestaruutta voittaneesta Niko Vesterisestä ja siinä kerrotaan, että hän on syntynyt Suonenjoella, mutta on sittemmin muuttanut Heinolan kautta Lahteen. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että itsekin olen asunut pitkään Heinolassa. Siihen aikaan siellä vielä vaikutti toinenkin suonenjokelaistaustainen julkkis, eli tv-selostaja Antero Mertaranta, joka on taustaltaan mansikkakaupungin Mertojen mansikanviljelijäsukua. Luulen, että Niko Vesterinen on vasta Heinolassa aloittanut voimailuharrastuksensa, koska yhteen aikaan Heinolan miehet olivat Suomen tai jopa koko Pohjoismaiden vahvimmat. Heinolan Isku ja Heinolan Voimailijat olivat joskus iloisella 1970-luvulla Suomen parhaat painiseurat; kaupungin porvaristo paini Iskussa, kun taas Voimailijat oli työväenluokalle tarkoitettu seura. Ylen juttu Niko Vesterisestä löytyy tästä linkistä. https://yle.fi/uutiset/3-9009513 Siunatuksi lopuksi Wikipedian luettelo suonenjokelaisista suurmiehistä ja -naisista, mutta jostain syystä siitä vielä puuttuu Suomen vahvimman miehen nimi, joka asiasta vastaavan tulisi sinne pikimmiten tulikirjaimilla lisätä: Veijo Baltzar, kirjailija Bazie, muusikko The 69 Eyes -yhtyeessä Aatu Hämäläinen, jääkiekkoilija Kalle Jalkanen, hiihtäjä Erkki Junkkarinen, laulaja Lauri Kerminen, lentopalloilija Pekka Kiiski, kansanedustaja (Maalaisliitto) Pekka Koivistoinen, elintarvikekemian professori Heikki Konttinen, kuvanveistäjä, 1910–1988 Ismo Korhonen, jalkapalloilija Marko Kämäräinen, stand up -koomikko Rakel Liekki, kuvataiteilija ja toimittaja, entinen pornonäyttelijä Rauno Miettinen, yhdistetyn hiihtäjä Iiro Pakarinen, jääkiekkoilija Jorma Pitkänen, sarjakuvapiirtäjä Markku Rossi, kansanedustaja, (kesk.) 1991–1995, 1999– Liisa Suihkonen, hiihtäjä Kari Tapio, iskelmälaulaja Kari Vepsä, iskelmälaulaja Olavi Vepsäläinen (1927–1993), taidemaalari, Kommentit (3)