Vakoiluradio

Heinolassa asuessani jututin vanhoja kaupunkilaisia eilen mainitsemistani pommituksista ja sain kuulla kaupunkilegendasta, jonka kaupungin keskustan pommituksia johdettiin valomerkeillä Jyrängön suunnalta, jossa työläiset asuivat. Olipa joku kuulema nähnytkin ja jopa tunnistanut lamppumiehen.

Kiinnostuin asiasta niin paljon, että kävin silloisessa Valtion arkistossa tutkimassa sodanaikaisia Valtiollisen poliisin papereita, mutta mitään mainintaa lampun heiluttelijasta en löytänyt. Sen sijaan sain selville, että Heinolan suunnalla toimi joku vakoilija, jonka radioviestintää yritettiin peilata mutta ketään ei kuitenkaan saatu kiinni.

Kerran lenkillä ollessani näin paikallisen taistelevan työväenliikkeen miehen poistuvan hieman maistaneena Tommolan baarista ja rohkaisin mieleni ja kävin kysymyässä, että voisiko tämä minulle ystävällisesti ja luottamuksellisesti näin miesten kesken kertoa, kuka vakoojaradiota käytti. Sain kuulla radiomiehen nimen.

Sota-aikana hyvin monella paikkakunnalla uskottiin olevan vakoilijan, joka radiolla piti yhteyttä viholliseen. Suonenjoellakin sellaisen uskottiin olleen ja sekin tiedettiin, että hän oli kätkenyt radionsa muuraamalla sen uunin sisään, joka onkin nerokas paikka.

Suomen kuuluisin vakoojaradio lienee tällä hetkellä Kouvolan putkiradiomuseossa, jossa säilytetään kauniin vakoilijattaren Kerttu Nuortevan radiota. Vaikka tämä oli varmasti hyvin älykäs ihminen, onnistui hän kuitenkin rikkomaan radionsa heti ensimmäisellä yrityksellä, koska suomalainen verkkovirta ei käynyt neuvostoliittolaiseen laitteeseen. Sen jälkeen hän vei sen jostain syystä säilytykseen pesulaliikkeeseen ja kun hän tuli laitetta noutamaan, oli poliisi häntä odottamassa.

Mietinpä sitä, miksi muualla maailmassa vakoilijat tarvitsivat verkkovirtaa radioihinsa, sillä köyhässä Suomessa oli jo sota-aikana käytössä muutaman kilon painoinen Kyynel-radio, joka toimi kuudella litteällä taskulampun paristolla ja jolla pystyi kuitenkin viestittämään vaikka Hangosta Petsamoon.

https://www.putkiradiomuseo.fi/sotilasradiomuseo/

Arpi sillan kaiteessa

Siltojen katkaiseminen on osoittautunut vaikeaksi Ukrainan sodassa ja niinpä Krimin silta on yhä pystyssä, koska Saksa ei ole halunnut kärjistää tilannetta eikä ole antanut Ukrainalle Taurus-ohjuksia, jolla silta saataisiin romahtamaan. 

Sillan katkaiseminen oli haasteellista myös talvisodan aikaan. 13.2.1940 yrittivät uljaat neuvostolentäjät katkaista yli synkän Kymenvirran rakennetun sillan Heinolan kaupungissa ja melkein siinä onnistuivatkin. Todella läheltä piti, sillä heinolalaisen kaupunkilegendan mukaan iso ehkä 500-kiloinen miinapommi olisi viistosti suhahtanut sillan kannen ja kaiteen välistä, ainoastaan pyrstö on hipaissut kaidetta ja jättänyt siihen kuvasta näkyvän arven.

Kuvasta voisi päätellä, ettei isokaan pommi putoa suoraan vaan liitää viistosti. Tosin eräs asiantuntija oli kuitenkin sitä mieltä, ettei pommi ole pudonnut sillan ja sen kaiteen välistä, vaan että kaiteen vaurion on aiheuttanut räjähtäneen pommin lennättämä sirpale.

Kaupunkilegendan mukaan pommi kyseinen pommi räjähti vasta Kymenvirran pohjassa, jossa ainakin hyvän tarinan mukaan on tapauksen jäljiltä syvä monttu vieläkin. Muistelen, että sillan lähellä olisi vettä peräti 17 metriä, mutta itse kuitenkin uskon syvänteen syntyneen jääkauden vaikutuksesta tuhansia vuosia sitten eikä talvisodan pommin vaikutuksesta.

Luin pääesikunnan propagandaosaston palveluksessa olleen kustannusjohtaja Untamo Utrion toimittamasta kirjasta Taistelu eetterissä silminnäkijäkertomuksen tuosta talvisodan pommituksesta, jolla yritettiin Heinolan silta katkaista. Sillä kertaa pommikone uhrasi peräti kaksi kallista pommia kaupunkiin, mutta kallis silta kuitenkin säästyi. Muistelen sillan rakentamisen maksaneen köyhälle Suomelle 1920-luvulla peräti valtion vuosibudjetin neljänneksen verran.

Vähän ennen jatkosodan virallista alkua juhannuksena -41  pommituksen tuhot olivat sitten paljon pahemmat. Pommituksessa kuoli 16 heinolalaista siviiliä ja laskujeni mukaan noin 18 neuvostoliittolaista sotilaslentäjää, koska Heimo Lampi, Eero Kinnunen ja Jorma Sarvanto ampuivat alas kuusi konetta kaupungin pommittamiseen osallistuneesta 18 pommikoneesta. Yksi juhannuspommeista osui Heinolan tuomiokunnan arkistoon, joka asia tiettävästi ilahdutti monia paikkakuntalaisia suuresti.

 

Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat

Heinola on hienojen museoiden kaupunki ja suurimman aistinautinnon minulle tarjosi museona toimivan Kivalterin talon pihan 1700-lukuinen ryytimaa, josta minulla pienimuotoista maataloustuotantoa harjoittavalla miehellä olisi paljon opittavaa, koska oman ryytimaani on metsä valloittanut.

Kivalterin talon oppaana toimi viehättävä opiskelijaneitonen, joka kertoi opiskelevansa graafista suunnittelua. Tämä seikka saikin minut kannustamaan häntä tulevan lopputyön aiheen valinnassa. Nimittäin talvisota-aikana Heinolassa toimi päämajan propagandaosasto, jossa laadittiin lentolehtisiä, joita sitten pudotettiin vihollisen puolelle tavoitteena heikentää hyökkääjän taistelumoraalia.

Olen esimerkiksi nähnyt Kuusisen kansanarmeijalle jaetun suomenkielisen lentolehtisen, jonka ydinsanoma oli selkeä ja pelkistetty ja kuului: AMPUKAA KOMISSAARIT, NUO HULLUT KOIRAT. Lehtisessä perusteltiin ihan loogisesti, miksi lukijan piti noin menetellä. Luulen, että iskulauseen kehitti Rautalammin kirkkoherran aikamiespoika Reino "Palle" Palmroth Heinolan Myllyojalla, jonne armeijan propagandaosasto oli silloin sijoitettuna. 

 
1990-luvulla Ultra Bra-yhtye suoritti jonkinlaisen taiteellisen varkauden ja levytti silloisen teollisuussiivoojan Juhana Rossin sanoittaman kappaleen Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat. Tosin siinä tapauksessa ammunnan kohteina olivat EU-komissaarit eivätkä heidän Puna-armeijan virkaveljensä. En keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö Juhana Rossi voisi ihan hyvin olla taustaltaan rautalampilaisia Pallen tavoin, koska jääkäriupseeri Mikko Rossin runoilijapoika Matti Rossi oli rautalampilaisia ja myös hänen runotuotantonsa on hyvin selkeäsanomaista, kuten myös Juhana Rossilla oli hänen nuoruudessaan.

Lopuksi korostan sitä, että Juhana Rossi ei työskentele enää teollisuussiivoojana, vaan nykyään hän on maamme pääomapiirien palveluksessa ja toimii Talouselämä-lehden toimituspäällikkönä. Hiljennymme nyt kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa hyvää musaa - jostain syystä, jota voi vain arvailla, Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat-kappaletta ei kuultu Olympiastadionin konsertissa: https://www.youtube.com/watch?v=B3wFGHhu-PQ

Aunuksen retkeläisten muistomerkki

Mietinpä, että mitä tällä hetkellä kuuluu Salmissa ainakin vielä kymmenen vuotta sitten pystyssä olleelle ns. Aunuksen retkellä kaatuneiden muistomerkille. Uutisissa on nimittäin kerrottu, että Venäjällä on alettu tuhota suomalaisten pystyttämiä sotamuistomerkkejä, koska niiden katsotaan olevan fasismia ylistäviä. Lähellä itärajaa Ihantalassakin isossa luonnonkivessä sekä suomeksi että venäjäksi lukenut teksti "Kunnia sankareille" on raaputettu äskettäin pois. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Suomen ja Venäjän välillä on kuitenkin voimassa sopimus siitä, että kummankin puolen muistomerkkejä suojellaan.

Kymmenisen vuotta sitten Salmin suunnalla liikkuessani hiljennyin vuonna 1919 Aunuksen retkellä kaatuneiden ns. heimosoturien muistomerkillä ja hämmästelin, että tämä muistopaasi oli säilynyt ihan vatupassissa maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä lähes sadan vuoden ajan. 

Aunuksen karjalankielinen nimi on tahattoman osuvasti Anus, ja retkellä tähän paikkaan, joka meni suoraan sanottuna päin persettä, sai surmansa lähes 400 suomalaista pientä harmaata miestä. Kaikkiaan noin 600 meikäläisiä kaatui erilaisilla sisällissodan jälkeisillä heimoretkillä; nykyäänhän heimosotia käydään onneksi vain lähinnä Afrikan sarven suunnalla, sillä Ukrainan sotaa Putin ei ole perustellut heimoasialla vaan denatsifikaatiolla, demilitarisaatiolla, denarkomanisaatiolla ja dehomonisaatiolla. 

Aunuksen retken muistomerkki pystytettiin vuonna 1929 ja hanketta johti tuleva kenraali Paavo Talvela, joka oli johtanut aikanaan myös Aunuksen retkeä. Talvelan elämäkerran mukaan muistomerkin hinnaksi tuli 70.000 silloista markkaa, joka nykyrahassa on vain noin 20.000 euroa. Suuren osan kuluista maksoi Talvela itse. Satunnaisen matkailijan kannattaa kiinnittää huomio siihen, että iso osa vainajista oli nykyajan mittapuun mukaan lapsisotilaita. Siihen viittaa myös paadessa oleva kirjoitus "Kaaduitte nuorna nähdessä huomenen ruskon, puolesta maanne, puolesta heimoususkon". 

Nykyajan mittapuun mukaan moisen heimoususkoa ylistävän säkeen laatijan mentaalihygienian tila vaikuttaa hyvin arveluttavalta. Epäilen, että teksti on lähtöisin Uuno Kailaan kynästä. Aunuksen retkellä oli mukana myös 18-vuotias heinolalainen lukiolaispoika Uuno Salonen, joka myöhemmin muutti sukunimensä Kailaaksi. Aunuksen retki oli tulevalle runoilijalle traumaattinen kokemus, koska erään taistelun aikana hänen toverinsa haavoittui alavatsaan ja pyysi Uuno Kailaalta armonlaukausta. Kailas ei siihen pystynyt, vaan hän karkasi linjasta. 

Hänet saatiin myöhemmin kiinni ja köytettiin puuhun pikaoikeuden istunnon ajaksi. Häntä ei kuitenkaan tuomittu ammuttavaksi karkuruudesta, kuten tapana oli, vaan rangaistukseksi hän joutui seisomaan puoli vuorokautta aidanpylvääseen sidottuna, joka rangaistus kesällä sääskiaikaan vastaa lähes kuolemantuomiota. 

Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen, mitä mieltä tervejärkinen karjalaisukko oli heimosotureista muistaakseni erään Arvo Tuomisen kirjan mukaan. Isäntä Jegor Andronoff sanoi heimosoturi Armas Eskolalle jo elokuussa 1918, että " Turhaan te nuoret innokkaat Suomen pojat nyt täällä olette. Ette te Karjalan asiaa ratkaise, henkenne vaan menetätte ja saatte taattonne suremaan".

 

Uuno Kailas ja Eino Salmelainen

Eilen mainitsemani heinolalainen runoilija Uuno Kailas ei ollut tavallinen nuori, mutta sen sijaan hän oli sangen tavallinen runoilija, joka oli mielisairas, tuberkuloottinen ja harhaviettinen. Kommunisti hän ei ollut toisten runoilijoiden lailla vaan pikemminkin päinvastoin; 16-vuotiaana hän osallistui heimokansan vapauttamiseen pyrkivään Aunuksen retkeen, joka ei mennyt ihan putkeen.

Aunuksen sotaretki oli Uuno Kailakselle traumaattinen kokemus. Muistelenpa lukeneeni jostain, että rangaistuksena pelkuruudesta häntä olisi seisotettu kuusi tuntia puuhun sidottuna. Se on kova rangaistus kesällä hyttysaikaan. Tosin rangaistus oli lievä, koska joku koulupoika myös teloitettiin vastaavasta rikkeestä.

Eräs silloisen Uuno Salosen (myöh. Kailas) heinolalainen läheinen ystävä kaatui taisteluissa ja siitäkin tuleva runoilija kantoi syyllisyyttä. Rohkenen tuskin edes arvailla ystävyyden syvyyttä. Molemmat pojat olivat partiolaisia. Heinolassa partiojohtajana toimi silloinen Itä-Hämeen  toimittaja ja myöhempi teatterijohtaja Eino Salmelainen. Salmelainen oli Uunolle läheinen henkilö myöhemminkin. Salmelainenkin oli myös julkimiehimys.

Sisällissodan aikana Salmelainen teki 15-vuotiaista partiopojistaan sotilaita. Muistelmissaan hän ihmettelee, miten innokkaista koulupojista hetkessä tuli kylmäverisiä teloittajia. Salmelaisen johdolla pikkupoikien kuolemanpartio liikkui polkupyörillä tekemässä tiedustelu- ja puhdistusretkiä.

Näistä asioista Heinolan virallinen historiankirjoitus vaikenee. Muistelen kuitenkin Itä-Häme-lehdessä ollutta 100 vuotta täyttäneen mummon haastattelua ja hän ihmetteli, kuinka kapina-aikaan joku 15-vuotias poikanen kävi ampumassa hänen veljensä.  Vastaavanlaiseen pystyivät myöhemmin Kambodzan punakhmerit; hekin käyttivät lapsia kansanmurhan toteuttajina.

Myöhemmällä iällä innokas suojeluskuntalainen Eino Salmelainen vaihtoi leiriä ja hänestä tuli arvostettu Tampereen työväenteatterin johtaja. Muistelmissaan hän kertoi katuvansa nuoruutensa pahoja töitä. Niinhän se Kekkonenkin teki, joka 17-vuotiaana johti Haminassa siviilimiesten ampumisia. Kekkonen väitti muistelmissaan, ettei hän muista, oliko hän ampujana vai ei. Itse luulen, että  hän muisti, ei tuollaisia juttuja voi unohtaa. 

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Eino_Salmelainen

Pallokentällä

Aionpa käydä tänään viettämässä hiljaisen hetken Uuno Kailaan patsaan ääressä Heinolan Maaherran puistossa, jossa Uuno, joka oli julkimiehimys, katseli ainakin silmä kovana pallokentän laidalla poikien kisailua  pesäpalloilun merkeissä.

Tapahtuma antoi hänelle aiheen sittemmin Pallokentällä runoon, jonka herkkä uukuniemeläistaustainen taiteilija Jarkko Lahti, joka tulevaisuudessa tullaan maailmalla muistamaan 542 ihmistä surmanneena tarkka-ampuja Simo Häyhänä, lausui nyrkkeilytreeninsä lomassa todella vaikuttavasti joku päivä sitten tv:n Urheilu-Suomi-ohjelmassa. 

Pallokentän tekijänoikeudet ovat umpeutuneet ja kopioin sen häpeämättömästi tähän, jotta jokainen halukas miehenpuoli voi sen opetella ja sen jälkeen pyrkiä lausumaan sitä aina kun vain vähänkin sopiva tilaisuus näkyy avautuvan, suosio on taattu:

Näin: pallokentän laitaan

eräs rampa poikanen

oli seisahtunut alle

sen suuren lehmuksen.

Hän seisoi nurmikolla,

nojas kainalosauvoihin;

pelin tiimellystä katsoi

hän silmin kuumeisin.

Yli aurinkoisen hiekan,

johon lehmus varjon loi,

moni riemukas huuto kiiri,

moni kirkas nauru soi.

Pojat juoksivat notkein säärin

yli pallokentän sen.

Eräs seisoi hievahtamatta,

eräs raajarikkoinen.

Vaan hänkään totisesti

ei muistanut sauvojaan.

Oli haltioitunut hehku

hänen kalpeilla kasvoillaan.

Ilost’, innosta värähtelevän

hänen sieraintensa näin

joka kerta, kun maila pallon

löi puiden latvoja päin.

Rajaviivan takaa milloin

joku rohkeni juosta pois,

oli niinkuin lehmuksen alta

eräs myöskin juossut ois –

kuin jättänyt ramman ruumiin

olis sielu poikasen

ja syöksynyt kilpasille

kera toisten, riemuiten.

Hän askelen astui – mutta

kuin unesta havahtain

näki itsensä... Oikea jalka

oli kuihtunut tynkä vain.

Pojat juoksivat notkein säärin

yli pallokentän sen,

mut lehmuksen alla seisoi

eräs raajarikkoinen,

joka, ruumis tärisevänä,

iho harmaana kääntyi pois

kuin ruskean nutun alla

sydän pakahtunut ois.

Yhä riemukas huuto kiiri,

yhä kirkas nauru soi

yli aurinkoisen hiekan,

– johon lehmus varjon loi.

Lahden runon lausunta alkaa heti kahden minuutin jälkeen tässä linkissä, ja kaikki runonlausunnasta kiinnostuneet miehenpuolet voivat ottaa esityksestä mallia ja tehdä siten vaikutuksen ns. kauniimpaan sukupuoleen: https://areena.yle.fi/1-4253585

 

Elokuvan aihe

Karjalan lennostokillan nettisivuilla kerrotaan Uukuniemeltä itärajan taakse kaapatusta Suomen ilmavoimien isästä Aleksanteri Torikasta niin mielenkiintoista, että jos olisin nuorempi mies, alkaisin tekemään hänestä väitöskirjaa. Ja lisäksi hänestä voisi tehdä James Bond-tyyppisen elokuvan kansainväliseen levitykseen. 

Jos uukuniemeläistaustainen näyttelijätaiteen professori Jarkko Lahti, joka on äitinsä puolelta Uukuniemen Ristlahden Kettusia, sattuu tämän lukemaan, niin hän voisi sen jälkeen, kun on saanut tarkkampuja Simo Häyhästä kertovan filmin valmiiksi, ryhtyä valmistautumaan Torikan rooliin.

Rooliin valmistautumisen hän voisi aloittaa tutustumalla liitteenä olevaan Karjalan lennoston historiasta kertovaan nettisivuun, jonka sivun luotettavuutta tosin heikentää se, että minun blogini on näköjään merkitty sivun tietolähteeksi. Itse en oikein muista, mitä vuonna 2016 blogillani kirjoitin, koska elämäntyöni hävisi nettiavaruuteen Ukrainan sodan alettua, kun epäilin blogillani Putinin kupan edenneen tertiäärivaiheeseen, kuten tuusniemeläinen Metsa-Man-tubettaja silloin arveli.

Karjalan lennostokillan Torikka-juttuun voi tutustua tästä: https://www.karjalanlennostonkilta.fi/koneita-lenoto-osastolle/