Vaikka suomalaiset sotilasviranomaiset antoivat vepsäläisvakoilija Dimitri Tutšinille oikeuden kantaa pistoolia ja päästivät hänet tapaamaan presidentti Risto Rytiä, niin kuitenkaan poliittista murhaa ei tapahtunut, ilmeisesti siihen aikaan vastapuolen johtajien surmaamista pidettiin huonotapaisuutena. Liittoutuneetkaan eivät tiettävästi edes suunnitelleet Hitlerin murhaa, tosin siihen saattoi olla pelko siitä, että Saksan johtoon olisi Hitlerin jälkeen tullut viisaampi mies.
Luin joskus kirjan Mannerheimin turvajärjestelyistä ja ne paljastuivat olleen sota-aikanakin sangen vaatimattomat. Marskilla oli käytössään 10 - 20 turvamiestä, joista puolet olivat kokeneita poliiseja ja puolet suojeluskuntaan kuuluneita opiskelijoita. Koska turvamiehet olivat välillä lomilla ja välillä nukkumassa, niin montaa henkivartijaa Mannerheimin ympärillä ei yleensä pyörinyt.
Suuren osan jatkosota-ajasta Mannerheim asui Mikkelin Tuomiokirkon vieressä sijaitsevassa jykevässä kivitalossa, joka ei kuitenkaan ollut pomminkestävä. Marski myös liikkui Mikkelissä huolettomasti, joka asia ihmetyttää, koska kaupungin lähistölle kuitenkin pudotettiin monia desantteja. Voi hyvinkin olla, että Neuvostoliitto ei pitänyt häntä ns. strategisena kohteena, vaan uskoi hänestä olevan enemmän hyötyä elävänä, sillä hänen tiedettiin suhtautuvan Paasikiven lailla venäläisiin muita johtavia poliitikkoja ymmärtävämmin.
Tuon termin "strateginen kohde" opin Irrtv:n Alpo Rusin haastattelusta, jossa hän kertoi, että Naton pitäisi ottaa Venäjän nykyjohto strategiseksi kohteeksi, jonka lausunnon tulkitsen niin, että Venäjän nykyjohto pitäisi surmata. Nato-maat ovat kuitenkin oikeusvaltioita eikä käsittääkseni poliittiset murhat kuulu oikeusvaltion periaatteisiin.
Tässä kuva Mannerheimin graniittisesta talosta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti