Riitta Kylänpään Pentti Linkola-kirjaa lukiessani minulle selvisi,
että Linkolan kulttuurisuku on vahvasti savolaistaustainen, joka on minulle yllätys, koska ainakaan Pentti Linkolaa ei tunnettu minään leppoisana vitsin vääntäjänä. Pentin ja hänen veljensä entisen museoviraston intendentin Martti
Linkolan isä professori Kaarlo Linkola oli tosin syntynyt Pohjois-Karjalassa Joensuussa, mutta koulunsa
hän kuitenkin kävi Kuopiossa. Hän oli mm. vahva vaikuttaja Kuopion Luonnonystäväin
yhdistyksessä, jonka jäsen itsekin olen. Kaarlon poika Martti toimi
60-70- luvuilla Kuopion kulttuurihistoriallisen museon johtajana. Kuopion museo on
maamme toinen luonnonhistoriaan erikoistunut museo.
Alunperin
Kaarlo Linkola oli sukunimeltään Collan, jonka hän suomensi 1900-luvun
alussa Linkolaksi, koska hänen vaarillaan oli saman niminen tila
Sulkavalla. Collanit ovat musiikkisukua ja Iisalmessa syntynyt Karl
Collan on säveltänyt mm. Savolaisten laulun ja Sylvian joululaulun.
Suvun musikaalisuus on tavallaan periytynyt myös kalastaja Pentti
Linkolaan, koska hän on innokas veisaamaan virsiä venettä soutaessaan.
Itsellänikin on sama tapa ja yhteistä on myös se, että meillä molemmilla
syvä tunne korvaa monta kertaa puuttuvan taiteellisuuden.
Kylänpään
kirjasta ilmenee, että Linkoloissa saattaa kuitenkin piillä pikkuisen taipumusta savolaisuuteen.
Tämä piirre ilmenee esimerkiksi siinä, että pikkuveli Martti lähetti
vähän ennen kuolemaansa isoveljelleen Pentille laskun elämänsä
pilaamisesta. Tutkija Riitta Kylänpää hieman ihmettelee laskun
lähettämisen taustoja, mutta itse en ihmettele yhtään, sillä tuollainen
on juuri mitä tyypillisintä savolaista lupsakasta huumoria.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarlo_Linkola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti